Viikate – “C-kasetit hymyilyttävät itseä, mikä on toki aina pääasia”

Tuoni-iskelmäänsä jo vuosikausia esittänyt Viikate julkaisi hiljattain positiivisia arvioita kirvoittaneen Unholan urut -pitkäsoiton, ja Noise.fi sai tilaisuuden kysellä yhtyeen kuulumisia. Piinapenkkiin istutettiin luonnollisesti kokoonpanon primus motor eli laulusta, kitaroinnista, sävellyksistä sekä sanoituksista vastaava Kaarle Viikate, tuttavallisemmin Kalle Virtanen.

Haastatteluhetkellä on juuri selvinnyt, että pitkäsoitolta lohkaistu Tie-single on noussut listaykköseksi.

– Ihan älytön juttu. En tietenkään valita, mutta aivan puun takaa tuo tuli. Kotiteollisuus ja Niskalaukaus ovat toki myyneet platinaa, mutta mielestäni muut alan yhtyeet operoivat vielä marginaalissa. Sinkkujahan ei myydä Suomessa niin hirveästi, joten listaykköseksi pääsyyn ei välttämättä tarvitse aivan valtavaa menekkiä. Musiikkityylikin on toisaalta sellainen, että kannattajat käyvät aktiivisesti levykaukaloiden äärellä, mikä varmasti vaikuttaa asiaan. Käytännössä kiinnostuneet varmaan hakevat levyn heti sen ilmestyttyä, ja sitten myynti on vähän hiljaisempaa.

Suomenkielinen raskas musiikki on ollut sen verran pinnalla viime aikoina, että alan tiukimmat harrastajat ovat jo kauan sitten kääntäneet selkänsä suuren yleisön suosikeille. Malliesimerkki tästä on tietenkin Trio Niskalaukaus, jonka nokkamies on päätynyt enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan näkyviin esimerkiksi naistenlehdissä ja keskusteluohjelmissa. Onko Viikatteelle mahdollista käydä samoin?

– En minä nyt näe, että meillä olisi sellaista vaaraa. Kaikkeahan voi käsitellä tietyn aikaa, mutta sitten voi tapahtua tällainen pöhötysilmiö. Välillä tuntee olonsa jo valmiiksi niin pöhöttyneeksi, ettei muuta välttämättä tarvitse. Uuteen levyyn tosin olen sen verran tyytyväinen, että voi tässä ehkä vähän pöhöttyäkin.

Ennen tuoreen levyn käsittelyä on syytä muistella hieman Viikatteen historiaa. Mistä lumipallo lähti aikanaan vierimään?

– Viikatteen alkuperäinen teema oli se, että nyt tehdään musiikkia, joka kuulostaa Lyijykomppanialta. Toinen syy Viikatteen olemassaololle on Mana Mana. Kiinnostuin bändistä aika salakavalasti, kun lainasin kitaristiltamme Arvolta Totuus palaa -LP:n. Mana Mana teki keikkoja vuonna 1996, ja ehdin silloin näkemään heidät pari kertaa. Samana vuonna oli sitten myös Lyijykomppania Ilosaaressa. Tapio Rautavaara, Entombed ja muut vaikutteet ovat sitten tulleet mukaan matkan varrelta, kun on huomannut, että ne kaikki on mahdollista sulattaa yhteen tällaiseksi Viikate-laahusteluksi.

Yhtye ei ole julkaissut valtavan monta pitkäsoittoa, mutta singlet, EP:t ja kuvamateriaali yhteenlaskettuna tuotanto käsittää jo aika monta artikkelia. Spinefarm ilmeisesti suhtautuu tiiviiseen julkaisutahtiin hyvin?

– Emme ole kovin kovakuluinen orkesteri, eli levyn teko ei kestä vuosia tai maksa miljoonia. Spinen kanssa on mukava toimia senkin vuoksi, että saamme julkaista samoja levyjä vinyyleinä oman Longplay-yhtiömme kautta. Myös Spinefarm on ollut tyytyväinen, eli ilmeisesti levyt ovat myyneet jonkin verran. Ainakin Pohjoista viljaa -single on saanut radiosoittoa. Saa nähdä, miten tämän Tien kanssa käy. Ensimmäinen singlebiisi valittiin yhteisymmärryksessä Spinen kanssa; he antavat meille todella vapaat kädet toimia. Enemmän kyse on sellaisesta mielipiteiden kysymisestä. Kun itse on innostunut toiminnasta, asiat hoituvat kyllä Spinen kanssa hirveän hyvässä yhteishengessä.

Vinyylijulkaisuista huolimatta pääasiallinen levitysformaatti on kuitenkin CD.

– Vinyyleiden myynnissä joku 500 kappaletta on aika maksimi, ja kasetit ovat puolestaan aivan kuriositeetti. Niiden teko on sellaista kivaa harrastetta ja ajanvietettä, joka tosin välillä vie kaiken ajan. Se hymyilyttää itseä, mikä on toki aina pääasia. Analogiformaateilla on luonnollisesti mukana bonusraitoja, joilla ikään kuin palkitaan alan harrastajia.

50-lukulaisista maalaiselokuvista ammentava visuaalinen puoli on alusta asti ollut tärkeä osa Viikatteen konseptia. Myös taiteilijanimet Kaarle ja Simeoni ovat nousseet olennaisiksi tunnusmerkeiksi. Mistä idea näihin saatiin?

– Taiteilijanimihömpötys lähti aikanaan yksinkertaisesti siitä, että yhtyeen toiminnan halusi ottaa sen verran tosissaan. Nimet ovat mielestäni edelleen hirveän onnistuneita, eikä niitä tarvitse lähteä mitenkään selittelemään. Lähtöajatus oli se, että on tällainen orkesteri ja soittajat olisivat syntyneet keski-ikäisinä.

Alkuaikoinaan Viikate oli studiossa tiukasti kaksimiehinen yhtye, mutta sittemmin keikoilla jo pitkään esiintyneet Arvo ja bassoa näpyttelevä Ervo ovat päässeet osallistumaan myös levyntekoon.

– Tämäkin asia on edennyt aika kivuttomasti. Aloimme soittaa keikkoja vuonna 2001, ja kokoonpano on alusta asti ollut sama. En näe mitään syytä muuttaa sitä, ja pari Arvon biisiä on jo julkaistukin.

Yhtye keikkaili alkuaikoina hieman nihkeästi, mutta nykyisin se tunnetaan rutinoituneena lavanelikkona. Miten tällainen muutos tapahtui?

– Alussa piti soittaa yksi keikka ihan kokeilumielessä. Siitä jäi itselle sellainen olo, että voisi tästä jotain tullakin. Siihen asti toiminta oli edennyt lähinnä äänite- ja videopuolella.

Viikate kävi vuosi sitten pistäytymässä peräti Venäjällä asti Kotiteollisuuden ja Mokoman kanssa. Millaiset muistot itänaapurista jäi?

– Se oli aivan älyttömän hyvä reissu. Yhdessäoloa helpottaa kummasti se, että saa nauraa hyvässä porukassa samoille jutuille. Kielimuurista ei juuri ollut haittaa, sillä kosiskelimme hieman yleisöä avaamalla oman osuutemme Mandschurian kummuilla. Vastaanotto oli aivan mykistävä, vaikka lavalla oli ventovieras ja väärällä kielellä laulava orkesteri. Kateellisena katselin, kun en itse pysty koskaan moiseen vilpittömyyteen.

Yhtye on vuosien varrella äänitellyt erinäisiä covereita. Millä periaatteella ne valitaan?

– Tulee mietittyä aika tarkasti, mikä sopii yhtyeen linjaan. Esimerkiksi Pohjoista viljaa -singlellä olleen Peer Günt -lainan istuvuutta punnittiin tarkoin. Mielestäni kaikki tekemämme versioinnit sopivat kyllä yhtyeelle älyttömän hyvin.

Mitä kädenjälkeensä silmin nähden tyytyväisen maestron mielessä liikkuu yksittäisistä kappaleista?

Unholan urut

– Avauskappale rakentuu sellaisen perushelkkeen varaan. Tästä yritettiin tehdä valmista raitaa jo Surut pois ja kukka rintaan -levyn aikana, mutta se ei onnistunut. Esimerkiksi raidan kesto oli jossain vaiheessa jotain seitsemän minuutin luokkaa. Nyt se saatiin sellaiseen ruotuun, jossa se levyllä on, ja olen siihen kauhean tyytyväinen.

Pohjoista viljaa

– Kappale edustaa puhtaimmillaan perus-Viikatetta. Tuli bändin kanssa mieleen, että olemme levyttäneet saman kappaleen kolme neljä kertaa aiemminkin. Tuskin tätä olisi työnnetty esille niin voimakkaasti, jos se ei olisi niin onnistunut.

Nämä herrasmiehet

– Minun selkeä suosikkini. Kertosäe edustaa niin toimivaa kattausta, että studiohommissa kyllä tirahti pari kertaa itku. Kappaleen herrasmieskerhoteemaan sai aika hyvin upotettua tällaisen misantropian tunteen, eli välillä tulee kausia, jolloin vierastaa kaikkea liikkuvaa.

Ajakaa!

– Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyn Poltetun maan taktiikkaa -raitahan päättyy ”Aja!”-huudahdukseen, joten Marko Annala oli luonteva vieras. Keikoilla rääkäisyt saadaan varmasti hoidettua omin voimin. Itse ajakaa-termi tuli jostain Laulava sydän -jutusta, jossa Danny veti Agentsin kanssa Aaveratsastajat-kappaletta. Ajattelin, että hyvänen aika, iso mies tiukoissa nahkahousuissa ähisee ja kähisee ”ajakaa”-kehotusta. Se oli jollain ihanalla tavalla kuvottavaa. Sieltä tuo huudahdus on jäänyt, kun se sopii hirveän hyvin moneen tilanteeseen. Hyvin se napsahti tähänkin kappaleeseen, ja lopputuloksena oli leppoisa reissumiesteema. Kappale kuvaa paikallaan olemisen mahdottomuutta, koska olen itsekin välillä vähän levoton luonne.

Vaarallista

– Tämä on bonusraitana vinyyli- ja kasettiversioilla. Mana Manan alkuperäiseen studioversioon verrattuna tämä on vähän rivakampi, mutta sen tuoreella livelevyllä kuultavan äänityksen kanssa ollaan suhteellisen samoilla vesillä.

Vesi jota pelkäät

– Todella onnistunut kappale tämäkin, etenkin kun ottaa huomioon, että se oli viimeinen valmiiksi saatu sävellys. Se haki pitkään muotoaan, ja saimme sen treenattua valmiiksi vasta studiossa. Rakenteen kanssa oli ensin aikamoista vainoharhailua, mutta sitten se asettui, ja siihen saatiin todella hyvä dynamiikka. Jouni Hynysen huutelu kappaleen lopussa tuo mukaan sellaista kaivattua tukevuutta. Kokonaisuutena tämä toimii junan vessan lailla.

Tie

– Tässäkin on sellainen reissumiesmeininki, ehkä vain hieman romantisoidummin. Keskellä on kivat silivatiseilaa-melodiat, ja orkesterin keskuudessa tämä on ehdoton suosikki.

Autuaat

– Intro on selkeää mystisyyttä, ja itse rallin lähtiessä liikkeelle mukaan saadaan hieman nopeaakin kitarointia. Pelästyin nähdessäni kappaleen lopullisen mitan, joka on yli kuusi minuuttia, eikä raita edes tuntunut tylsältä. Normaalisti kolmen ja puolen minuutin kappaleemme tuntuvat kestävän ikuisuuden. Mannerlaatat ovat jotenkin loksahdelleet kohdilleen sillä lailla, että kappale toimii. Tekstikin syntyi noin tunnissa. Tämä on selkeästi meidän Rime of the Ancient Marinerimme. En näe mitään syytä, miksei tällaisia voisi tulla enemmänkin, jos kappaleet vain ovat hyviä. Meillä ei ole mitään pakonomaista tiivistämisen tarvetta. Tai jotenkin kappaleet ovat vain tiivistyneet itsekseen, ja tällaisten kohdalla voi ajatella, että tulkoon nyt jos on tullakseen. Kyllähän tämä jakautuu selkeästi kolmeen osaan: intro, sen jälkeen tuleva kolmisen minuuttia kestävä rähinäosuus ja loppu, joka voisi hyvin olla levyllä erikseenkin.

Käki

– Käki edustaa Pohjoista viljaa -kappaleen lailla osastoa, jota olemme tehneet aikaisemminkin. Tämäkin on onnistunut, ja toteutus on jotenkin raikas. Tekstin väänsin puristuksessa, sillä oli viimeinen päivä, jolloin äänitimme lauluja. Heräsin varmaan kuudelta ja tein sitten kahvin voimalla tekstin valmiiksi. Kun kappaleesta vielä tuli sellainen kuin itse halusin, sain uskoa siihen, että näitä tekstihommia pystyy kyllä tekemään.

He eivät hengitä

– Mietimme, minkä kappaleen levylle voisi laittaa tämän jälkeen. Sellaista ei vain ollut. Simeonin mielestä instumentaaleilla pelataan aina aikaa, ja tällä kertaa mukana ei ollut sellaistakaan. Tämä oli luonteva hidas päätös rivakkatempoiselle levylle.

Instumentaalia ei tosiaan pitkäsoitolle päätynyt, mutta Arvon tekemä western-henkinen Varjoista on Tie-singlen B-puolella. Jossain välissä Viikatteen leirissä puhuttiin jopa kokonaisesta instrumentaalilevystä. Miltä tilanne näyttää tällä hetkellä?

– En tiedä, voisiko tuota levyä toteuttaa Viikatteen nimellä. Sen pitäisi ehkä olla jokin Kaarle ja Kanttorit -tyyppinen ratkaisu. Ei tuo instrumentaalien kanssa vehtaus varmasti häviä minnekään. Kyllä niitä vielä tulee. Menin taas ostamaan uuden kitaran, ja sitä kautta varmasti pulpahtelee taas uutta materiaalia, kun tapailee ja ottaa tuntumaa uuteen vehkeeseen. Kyllä muutaman rallin saisi varmasti tehtyä tältäkin seisomalta. Annetaan niiden olla, ja jos ne ovat mielessä vielä silloinkin, kun uusien äänitteiden kasaaminen on ajankohtaista, totta ihmeessä työstetään ne valmiiksi.

– Olemme perinteisesti tehneet pitkäsoittoja ja pikkulevyjä vuorotellen, mutta nyt kävi mielessä, että jos löisi jauhot suuhun ja tekisi suoraan pitkän levyn. Tässä vaiheessa kaikki on kuitenkin vielä auki. On mukava antaa asioiden mennä omalla painollaan. Olemme niin tyytyväisiä uuteen levyyn, ettei ole älytöntä poltetta lähteä tekemään uutta. On myös kova hinku päästä soittamaan näitä biisejä keikoilla.

Haastattelu julkaistu : 2005-05-17
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua