Destiny – Henkilökohtaista hardcorea

Lifeforce Records on tunnettu monista hardcorea ja metallia yhdistelevistä keski-eurooppalaisista bändeistään, ja yhtiön tuotoksiin ainakin minä olen mieltynyt. Yksi näistä on saksalainen Destiny, joka kiersi viime syksynä Eurooppaa Most Precious Bloodin kanssa, mutta ei Suomeen asti päässyt, kuten tapoihin kuuluu. Destiny siis liittyi näihin Suomen keikkansa lämmittelijän ominaisuudessa väliin jättäviin artisteihin. Ja noitahan riittää, mieleen tuli heti Heaven Shall Burn ja Bleeding Through. Kyselin yhtyeeltä syytä keikan passaamiseen ja hieman muitakin asioita.

Tervehdys sinne Saksan suuntaan. Kuka olet, mitä teet Destiny-yhtyeessä ja kuinka hurisee

– Moi vaan kaikille, ole Sebastian ja soitan kitaraa. Kiitos, ihan hyvää kuuluu.

Yhtye on saanut alkunsa 1997, mutta mitä touhusitte ennen bändiä ja miksi päädyitte tekemään metallilla höystettyä hardcorea?

– Tuolloin 1997 olimme aikalailla poikasia ja halusimme ainoastaan pitää hauskaa. Kävimme koulua silloin ja yhtyeen kokoonpano oli totaalisesti erilainen kuin mitä se on nykyään. Tuo musiikkityylimme on oikeastaan eräänlainen sekoitus henkilökohtaisia inspiraatioita ja vaikutteita. Ei siinä sen kummempaa ole takana.

– Varsinaisen kokoonpanon muotouduttua oikeaan formaattiinsa Jimin ja Saschan astuessa remmiin huomasimme, että kaikilla oli samat tavoitteet ja samanlainen kunnianhimo, niin yhtyeen kuin musiikin suhteen. Tämä helpotti taivaltamme huomattavasti. Silloin myös tajusimme, että tämä on se kokoonpano, jolla haluamme vetää jatkossakin.

Puhutaanpa hieman viimeisimmästä levystänne. Mitä Tracy Chapter tarkoittaa ja miksi se päätyi levynne nimeksi?

– Se on eräästä todella henkilökohtaisesta ajasta kertova “termi” ja samalla se kuvaa koko albumin yleistä teemaa. Siksi siitä tuli osa albumiamme. Toivottavasti tuo riittää kertomaan mistä on kyse?

Minkälainen on ollut palaute viimeisimmän albuminne suhteen?

– Se on ollut todella loistava. Suurin osa arvosteluista on ollut todella positiivisia, niin vanhalla mantereella kuin Amerikassakin. Kaikki tuo on paljon enemmän kuin osasimme ikinä kuvitella. Työskentelimme todella rankasti albumin kanssa ja nyt se on palkittu kaikilla näillä positiivisilla palautteilla, joita albumille on annettu. Jopa meidän videota on pyöritetty televisiossa, ja se on mielestäni paljon se. Olemme siis todella tyytyväisiä saamaamme palautteeseen.

The Tracy Chapter tuli ulos Lifeforce Recordsin kautta. Kuinka päädyitte syömään heidän leipää?

– Stefan kyseisestä yhtiöstä osoitti kiinnostusta meitä kohtaan jo paljon ennen kuin levytimme Diving Into Eternityä, joka tuli ulos Beniihana Recorsin kautta. Mutta kuitenkin teimme ensin tuon mainitsemani levyn valmiiksi Beniihanalle. Sen jälkeen, joskus vuoden 2002 aikoihin teimme kaksi demo-biisiä ja lähetimme ne Lifeforcelle. Siellä oltiin tyytyväisiä ja haluttiin meidät talliin. Kesällä 2002 sitten kirjoitimme sopimuksen Lifeforcen kanssa.

Kertoisitko hieman sanoituksista? Mistä ne syntyvät ja kuinka henkilökohtaista tavaraa ne ovat? Voisin kuvitella Forsaken Loven olevan hyvinkin henkilökohtainen kappale.

– No, ne ovat kaikki henkilökohtaisiin kokemuksiin nojaavia tekstejä ja usein myös aika masentavia. Mutta jokainen pystyy sanoja kuuntelemalla tai lukemalla näkemään mistä on kyse.

Yksi biiseistänne on nimeltään Tibi Amnia Quae Sum, mutta mitä ihmettä tuo tarkoittaa?

– For you, everything I am – Sinua varten, kaikki mitä olen. (Huom. Erittäin vapaa käännös tuntematta sen enempää kyseistä termiä, mutta voisin kuvitella tarkoitusperän olevan oikea?)

Voisitko kertoa kuinka yhtye on muuttunut ja kehittynyt Diving Into Eternityn ja Tracy Chapterin välisenä aikana?

– Kun kirjoittelimme noita Eternityn biisejä, emme oikeastaan vielä olleet kokonainen bändi. Basistimme Sascha liittyi kuvioihin mukaan vasta levyn jälkeen. Tracyllä nykyinen kokoonpano oli ollut noin puolisen vuotta kimpassa ja sinä aikana kenties jonkinlainen kemioiden yhteen hitsautuminen oli ehtinyt alkaa. Kaikilta tuli totaalinen omistautuminen ja intohimo levytystä kohtaan, joten kyllä tämä viimeisin albumimme on siinäkin mielessä paljon eheämpi kokonaisuus.

Miten muuten faninne suhtautuvat The Tracy Chapter -julkaisuun, ja onko havaittavissa takin kääntöä kun olette taas muka myyneet sielunne astuessanne “suuren” levy-yhtiön kelkkaan?

– No, ainahan niitä riittää, jotka eivät pidä siitä mitä olemme viimeksi tehneet. Mutta kuitenkin suurin osa ihmisistä, jotka tykkäsivät edellisestä albumistamme, tykkäävät myös tästä uudesta. Eli on The Tracy Chapterillä paljon sellaisia faneja, jotka ovat mukana siinä missä ennenkin. Mutta onneksi yleisön tuki on nyt huomattavasti suurempaa kuin aiemmin. Joten kaikki on kääntynyt parhain päin.

Teidän debyyttinne myytiin aikanaan loppuun ja sitten se julkaistiin remasteroituna kahdella bonus-kappaleella varustettuna. Yllättikö lätyn menekki yhtyeen?

– Totta helkkarissa. Loppuunmyyty albumi on aina jotain uniikkia ja ihmeellistä. Ja samalle se on osoitus siitä, että ihmiset oikeasti välittävät siitä mitä me teemme. Salaa oikeastaan toivoimme, että se olisi joku kaunis päivä myyty totaalisen loppuun, mutta emme sitä todellakaan noin pian osanneet odottaa. Ja fiilis oli tuolloin mahtava..

Puhutaanpa hieman keikkailusta. Ihan kärkeen joudun pyytämään vastausta siihen, miksi ette olleet Stella Starissa Helsingissä soittamassa Most Precious Bloodin kanssa? Ja mitä oikein teitte tuolloin 30.9.2004?

– Totta. Most Precious Blood lensi Helsinkiin, kun me taas totesimme, että kukkarossa on matti. Eli rahaa lentolippuihin ei ollut. Se olisi ollut liian kallista lennättää kahta bändiä Englannista Suomeen, joten jäimme Englantiin odottelemaan kiertueen jatkumista. Soitimme tuolloin Suomen keikan päivänä Swindonissa Knuckledustin kanssa.

Missä Destiny soitti ensimmäisen keikkansa ja millainen se oli?

– Soitimme ensimmäisen keikkamme Flensburgissa, Saksassa. Se oli todella hieno kokemus. Jim, joka on meidän nykyinen rumpalimme, soitti samalla keikalla silloisen bändinsä kanssa.

Rundasitte siis syksyllä MPB:in kanssa, mutta keitä muita on mukananne ollut tai kenen mukana te olette olleet? Ja onko jotakin erityistä paikkaa jossa viihdytte keikalla ylitse muiden?

– Kesällä 2001 kiersimme Eurooppaa yhdessä Self Conquest– ja Indicate-nimisten yhtyeiden kanssa. Talvella 2002 kiertelimme Espanjaa, kun taas 2003 vuorossa olivat Puola, Tshekki ja Slovakia. Maaliskuussa 2004 sitten olimme ensimmäisen kerran Britanniassa. Itäisen Euroopan maat ovat aina olleet mukavia paikkoja soittaa, samoin useat Saksan kaupungit. Most Preciousin kanssa soitimme myös ensimmäistä kertaa Ruotsissa, ja se oli aivan upea kokemus.

Mainitsit tuosta Ruotsin keikasta, soititte siis Linköpingissä, Sweden at Deadfest 3 –festareilla. Mikä siellä oli homman nimi?

– Totta. Soitimme festivaalien ensimmäisenä päivänä ja se oli todella hienoa. Keikka oli mielestämme hyvä ja jengi oli täysillä mukana. “Kaikki” näyttivät nauttivan setistä, tanssivan ja laulavan mukana. Eli siis todella sellainen kuin keikan pitää olla.

Onko teillä keikkailuun liittyen joitakin muistoja, mieleisiä tai vähemmän mieleisiä?

– Tämä seuraava tapahtui, kun lähdimme suoraan Newportin keikan jälkeen ajelemaan kohti seuraavaa paikkaa. Olimme siinä sitten Walesin ja Englannin yhdistävällä sillalla, ja keskellä siltaa autostamme hajosi rengas. Odottelimme sitten keskellä tuota hillittömän suurta siltaa korjausapua kolme tuntia. Joka kerta kun isompi rekka ajoi ohitsemme, tuntui siltä, että koko silta hajoaa alta. Niin paljon se huojui ja heilui. Tuo oli aika ikävä kokemus, tosin sellainen joka jäi vahvasti mieleen.

Tuleeko teille näitä “uhkauksia” siitä, että jos ette soita vanhaa materiaalia…? Ja soitatteko muuten vanhaa tavaraanne vielä keikoilla?

– Enimmäkseen soittelemme tuota uutta tavaraa, koska porukat tuntuvat pitävän siitä. Toki setissämme on vanhempaakin materiaalia. Pääsääntöisesti porukat pitävät uudesta materiaalistamme enemmän.

Oletteko yhtään kirjoitelleet uutta materiaalia?

– Tällä hetkellä työskentelemme parhaillaan uusien kappaleiden kimpussa, mutta en osaa yhtään sanoa milloin saamme jotakin narulle ja julkaistua.

Olen haastatellut ja arvostellut aika monia yhtyeitä, jotka ovat käyttäneet Tue Madsenia ja Ant Farm Studiota Tanskassa, kuinka te oikein päädyitte yhteistyöhön?

– Kuulimme Born In Painin Sands Of Time -levyn ja muutaman Mnemic-biisin, ja ne olivat mielestämme timanttia tavaraa. Mietimme tuottajaa uudelle levylle samaan aikaan ja tuon jälkeen päätimme ottaa Madseniin yhteyttä. Ja kaikkea helpotti se, että Tuen studio on suhteellisen lähellä, sillä asustelemme tässä Tanskan vieressä.

Mitä tulevaisuus on tuoma tullessaan Destinylle? Onko jo suunnitelmat valmiina ja mitä meinaatte touhuta?

– Ajatuksissa on kierrellä hieman Euroopan ulkopuolella. Tämän hetkinen levymme on julkaistu Etelä-Amerikassa Liberation Recordsin kautta ja meillä on mahdollisuus kiertää hieman siellä. Siitä tulee varmaankin hieno kokemus. Samalla yritämme, josko pääsisimme Yhdysvaltoihin, koska Lifeforcella on aika hyvät kontaktit ja kanavat siellä.

Ja vielä yksi asia, joka kiinnostaa, on tuo nettimaailma. Onko sillä mielestänne jotakin positiivista vaikutusta yhtyeisiin, vai onko se pelkästään piraattien ja perverssien leikkikenttä?

– Mielestäni se on erinomainen kanava promotoida yhtyettä. Sieltä voi ladata näytteitä ja videoita ilmaiseksi. Voit lukea arvosteluja ja näitä haastatteluja, sekä sitten sitä kautta muodostaaoman kuvansa yhtyeestä. Tosin kolikolla on myös tuo varjopuolensa, eli piratismi, mutta sen kanssa nyt vaan pitää elää.

Ja sitten aivan lopuksi, kiitos haastattelusta ja kerrohan terveiset lukijoillemme.

– Oikein paljon kiitoksia haastattelusta ja mielenkiinnosta yhtyettämme kohtaan. Toivottavasti pääsemme joku päivä Suomeen keikalle, oikeasti haluaisimme tulla. Pitäkää huolta itsestänne ja tsekatkaa nettisivumme.

Haastattelu julkaistu : 2005-05-09
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua