Thunderstone – Drink Beer and Get Naked!

Juuri kolmannen Tools of Destruction -pitkäsoittonsa julkaissut helsinkiläinen Thunderstone on noussut muutamassa vuodessa erääksi maamme edustavimmista melodisen metallin nimistä. Noise.fi sai suostuteltua juttutuokioon kolme viidesosaa yhtyeestä, kun yhtyeen primus motor, kitaristi Nino Laurenne (N), vokalisti Pasi Rantanen (P) sekä lyömäsoittimista vastaava Mirka Rantanen (M) istutettiin viihtyisän pitäjänmäkeläisen kiinalaisravintolan pehmeille penkeille.

Thunderstone ei ollut syntyessään mikään lauma räkänokkia, vaan Laurenteella ja basisti Titus Hjelmillä oli jo vuosikausien kokemus Antidote-yhtyeestä.

N: Se oli hauskaa aikaa, mutta kolmea julkaisemaamme levyä ei pysty enää kuuntelemaan. Ne ovat aivan kauheita. Vuoden 2000 alussa rupesin sitten säveltämään studiossa kappaleita huvikseni. Ensimmäinen sävellys oli Spread My Wings, johon Mirka soitti jo rummut. Siihen aikaan minä olin lauluvastuussa, ja Pasi hoiteli vain taustalauluja. Kyseinen kappale on muuten tulevan levymme digipackin bonusraitana, ja sen kuullessaan kaikki ymmärtävät varmasti, miksi laulajaa vaihdettiin. Eihän se huono ole, mutta joka tapauksessa oli järkevää vaihtaa vokalistia.

Miksi Pasi valikoitui alussa vain taustalauluhommiin?

N: Kyseessä ei ollut alussa mikään bändi, vaan keräsin vain tyyppejä kasaan soittamaan. En edes muista, kuka soitti mitäkin, eikä sillä ole väliä. Teimme pari demoa, eikä tämä ollut oikeastaan kunnollinen bändi vielä siinäkään vaiheessa.

Pasillakin on musiikista pitkä kokemus.

P: Olimme vuoteen 1992 asti Mirkan kanssa Heat-bändissä, jossa muuten Jari Kainulainen soitti bassoa. Sitten olin vuoteen 2000 asti tekemättä oikeastaan mitään lukuun ottamatta parin vuoden keikkaa eräässä coverbändissä, joka tosin piti aika tiivistä jopa 200 keikan vuositahtia. Olin myös mukana Tunnelvisionin alkuvaiheessa, mutta sitä kesti vain jotain kolmisen kuukautta. Se ei tuntunut siinä vaiheessa oikealta. Ei minulla ollut silloin mitään annettavaa etenkään tuollaiselle progeskenelle.

Koko bändin jäsenistö ei ole tuntenut toisiaan yhtä pitkään.

N: Olin nähnyt Pasia baareissa, ja kännipäissäni uhosin aina, että ”lähde mukaan laulamaan, nyt tulee kovaa kamaa”. Aika kauan tosin uhosin, ennen kuin sain mitään oikeasti tehtyä. Eteläeurooppalaisilta firmoilta tuli sitten tarjouksia, mutta ajattelin, että tehdään kunnolla tai ei ollenkaan. En halunnut lähteä harrastelemaan minnekään kuppilan nurkkaan. Kun Nuclear Blast sitten tarjosi sopimusta, soittelin jätkät läpi ja totesin, että pitäisi varmaan perustaa bändi.

M: Minä tunsin kyllä muut tyypit, mutta Titusta en ollut edes nähnyt, ennen kuin ensimmäinen demo oli valmis. Olimme studiossakin eri aikaan.

N: Ette olleet varmaan nähneet edes kymmentä kertaa ennen levytyssopimuksen saamista. Muutamat treenit meillä oli ollut, ja ensimmäinen keikkakin soitettiin joulukuussa 2000. Loppu onkin historiaa.

Bändin nimeä ei keksitty ihan vakavissaan.

N: Biisejä piti laittaa nettiin, ja tarvitsimme jonkin nimen. Aloin katsella sanakirjasta thunderin kohdalta, ja Thunderstone tuli mieleen. Kyllähän se nauratti, mutta se ei ollut oikeasti niin korni kuin esimerkiksi Thunderstorm olisi. Tässä vaiheessa bändin nimeä ei enää tarvitse hävetä.

M: Kyllä silloin naureskeltiin, että eihän tällaisella nyt voi toimia. Diilin saatuamme ajattelimme, että nyt lähtee nimi vaihtoon.

N: Ne vaihtoehdot olivat tosin niin paljon huonompia, ettei edes kehtaa sanoa ääneen. Thunderstone jäi otsakkeeksi, ja tässä vaiheessahan sille ei enää voi mitään. Kyllähän sitä vieläkin näkee, että ”what a cheesy name”, mutta mitä sitten. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.

Minkä takia tyyliksi valikoitui juuri melodinen hevi?

N: Olen aina kuunnellut nimenomaan melodista tavaraa ja olin Antidotessakin se kaveri, joka kuunteli kasariheviä. Kyllähän Antidoten viimeisellä levylläkin huomasi epämääräisiä melodianluontiyrityksiä.

M: Minäkin olen koko urani ajan soittanut enemmän tai vähemmän melodista tavaraa, ihan lähtien tuolta 80-luvulta. Tässä vaiheessa en varmaan muuta enää osaisikaan soittaa.

N: Et ole varmaan ikinä osannutkaan. Kerran treenikämpällä yritit soittaa blast beatia, ja meinasin nauraa itseni hengiltä. Olin samaan aikaan miksaamassa Wintersunin levyä, jolla soittaa Kai Hahto.

Miltä yhtyeen kaksi aiempaa tuotosta tuntuvat nykyisin? Kehtaako kuunnella?

N: Kyllä, kevyesti. Sounditkin ovat taattua Karmila-laatua.

M: Pasin äänessähän huomaa valtavan muutoksen, kun laittaa ensimmäisen levyn ja The Burningin peräkkäin soimaan.

Nykyaikana esimerkiksi melodisen metallin esittäjiksi jollain lailla luettavia yhtyeitä pursuaa joka paikasta, joten on luonnollista, että uusia nimiä vertaillaan helposti aikaisempiin, joilla ei välttämättä ole asian kanssa mitään tekemistä. Thunderstone on saanut vertailukohteikseen esimerkiksi Stratovariuksen, Sonata Arctican ja peräti Rhapsodyn.

N: Heti kun on tuplabassaria, syntikkaa ja kitaratilua päällekkäin, alkaa vertailu. Mutta kyllä meidän musiikilliset vaikutteemme ovat jossain aivan muualla, 70- ja 80-luvuilla. Stratovarius-vaikutteet allekirjoitan sikäli, että olen tuntenut Timo Tolkin 16-vuotiaasta asti. Hän antoi minulle aina levyt. Mietin muuten yhtenä päivänä, että ensimmäinen säveltämäni kappale oli Spread My Wings. Eihän sillä ole mitään tekemistä power metalin kanssa. Toinen oli World’s Cry, ja sehän on sellainen kasariheviraita. Kolmas oli sitten Me, My Enemy. Mietin jo siinä vaiheessa, että tehdään kolme erilaista biisiä: keskitempoinen, slovari ja nopea. Kaikilla levyillämme on materiaalia aivan laidasta laitaan. Ei pitäisi lukea nettifoorumeita, mutta tässä vaiheessa, kun levy on tuloillaan, jollain perverssillä tavalla kiinnostaa, mitä ihmiset puhuvat. Jollain palstalla oli kommentti, että nyt yhtye on suuntautunut hard rockiin. Aivan kuin sitä ei olisi ollut jo kahdella ensimmäisellä levyllä.

P: Kuulen äänestäni vertauksia esimerkiksi Kotipeltoon ja Kakkoon. Haistakoot kaikki paskan, saatana. Esimerkiksi Kotipellon näin ensimmäisen kerran varmaan 2000-luvulla. Olen nyt 35-vuotias, ja pikkulapset puhuvat tyyliin ”mistä olet ottanut vaikutteita”. Kaikki pitää aina heti samastaa johonkin. Se harmittaa.

Nino on töissä Sonic Pump -studiossa, jossa yhtyeen tuotokset on äänitetty. Onko oman levyn tekoon vaikea keskittyä työpaikalla?

N: Meinasin kuolla tehdessäni tätä levyä. Aika HC-hommaa tuo oli. Mutta onhan omaa levyä tehdessä paljon motivoituneempi kuin esimerkiksi korjatessaan kaksi päivää jonkin toisen bändin bassareita. Nyt en tehnyt samaan aikaan paljon muita yhtyeitä kuten The Burningin aikaan. Nyt tuossa oli vain Kiuas ja joitain muita pikkujuttuja. Mutta ei se ole se pointti, vaan deadline tulee aina päälle. Sille ei mahda mitään. Oikeastaan vasta nyt tuota levyä pystyy kuuntelemaan, ja ihan hyvähän siitä tuli. Sen lisäksi, että äänitin levyn, myös miksasin sen, mikä oli niin perverssiä hommaa kuin voi olla. Siinä jos jossain iskee päälle paranoia, että nyt tehdään viimeistä silausta myöten. Ei meillä ollut hirveästi päällekkäisiä raitoja, eli eivät ongelmat siitä johtuneet. Mitä nyt Land of Innocencessa on niitä kuoroja. Kokeile huviksesi miksaamista, se on aika haastavaa hommaa.

On syytä udella, mitä jäsenten päissä liikkuu kustakin Tool of the Devilin kappaleesta.

Tool of the Devil

N: Sinkkuvideobiisi, joka tehtiin sellaiseksi. Ensimmäinen kappale, jonka teimme tälle levylle. Se on käynyt läpi muutaman muodonmuutoksen, sillä pitää kuitenkin miettiä, ettei sinkkubiisi oikein voi olla mikään kahdeksanminuuttinen. Tämä on tietysti aivan väärä tekniikka säveltää musiikkia, mutta halusin tehdä sen alta pois, ettei tarvitsisi myöhemmin miettiä, että tähänkin tuli sitten tällainen kolmeminuuttinen väliosa.

P: Kappaleen väliosaa laulettiin itse asiassa Wackenin hotellihuoneessa.

M: Video on tyypillinen pienen budjetin tekele, sillä Nuclear Blast ei juuri anna noihin rahaa. Eihän se oikein kannata nykyisin, kun ei niitä näytetä missään. Toinen asia on tietenkin isojen bändien videoiden teko. Siis sellaisten, jotka pyörivät jossain MTV:llä. Kyllähän niillä on sitä budjettia.

N: Kuvaaminen oli helpompaa kuin aiemmin, ja olin itse mukana korkeintaan kymmenessä otossa.

M: Minulle se oli yhtä helvettiä, kun jouduin olemaan mukana jokaisessa kuvassa. Istuin videota tehdessä rumpujen takana jotain kahdeksan tuntia ja soitin kappaleen läpi varmaan 300 kertaa.

N: Mutta hei, minulla oli kauhea krapula, joten osuuteni tuntui 150 otolta. Ja se näkyykin kyllä. Kappaleesta on muuten singlellä mielenkiintoinen Dance of the Devil -industrialmiksaus, kannattaa tutustua.

Sinkun kansi näyttää lähinnä valokopiolta. Onko tähän syynä inhimillinen erehdys, vai oliko tarkoitus haistatella esimerkiksi levyjä ja niiden kansia kopioiville?

M: Se on vähän epäonnistunut, kiitos vain saksalaiselle levy-yhtiölle. Kanttahan ei tehnyt normaalisti kantemme tekevä taho. Se näytti mailissa oikein hyvältä, kun kuva oli iso. Tulostus oli sitten kuitenkin hyvin demomaisen oloinen.

N: Sinkkuhan meni ilmestyttyään listalla kolmoseksi, mikä tietenkin lämmitti vanhan hevijermun mieltä. Eihän niitä nyt tarvitse Suomessa myydä niin hirveästi päästäkseen listalle, mutta olihan se kivaa. Radiosoiton saralla on kuitenkin edelleen hiljaista. Aina kun levy tulee ulos, tapahtuu kivoja asioita. Tämä oli niistä ensimmäinen. Kohta ei sitten taas ole ollenkaan kivaa, kun menee foorumeille lukemaan, miten joku 13-vuotias lammaspaimen haukkuu levyn paskaksi.

Without Wings

N: Meidän peruspowereinta osastoamme. Kertosäkeestä ei edes yritetty tehdä mitenkään poikkeavaa. En nyt haluaisi tehdä koko levyä täyteen tuollaisia, mutta ihan onnistunut ralli.

M: Tämän levyn Me, My Enemy.

Liquid of the Kings

N: Tässä on yhdet parhaista tekemistäni sanoista, koska kappale kertoo itse asiasta, kuningas alkoholista. Pasin suoritus säkeistöissä on huimaavaa luokkaa. Ennen kuin viimeinen säkeistö lähtee lopussa, kun kuuntelee tarkkaan, sieltä kuuluu napsahdus ja rasahdus, kun Leijona-pullo aukeaa. [Kosketinsoittaja Kari] Tornack korkkasi, ja minä äänitin. Kappale siis kertoo viinanjuonnista ja sen jälkeisistä oireista.

M: Biisihän on aivan mahtavaa punkia, etenkin ne säkeistöt. Mukavaa rytinää, josta tulee varmasti keikkasuosikki.

I Will Come Again

N: Tämä on myös sinkun b-puolella. Ajattelimme, että kun sinkku lähtee radioille, tässä on toinen vaihtoehto soitettavaksi. Se on todennäköisempi vaihtoehto kuin se, että tehdään toinen sinkku. Tämä on aivan selkeää hard rockia, mutta toisaalta väliosassa kitarat runttaavat aika raskaasti. Siitä tulee keikoilla aivan selkeä huudatuskohta. Kertosäe lähtee modulaatiosta, eli kappale ei edusta perinteisimpiä sävellystyylini tuotoksia. Tämä on hauska ralli, ja kieltämättä ihmiset ovat maininneet sen yllättävän usein levystä puhuttaessa. Tämä edustaa yhtä puolta Thunderstonesta, ja Liquid of the Kings on ehkä sitten juuri vastapuoli. Yhtyeen hauska puoli on juuri se, että saman otsikon alle voi tehdä hyvin erilaisia kappaleita.

Welcome to the Real

N: Enemmän tällaista perinneheviä. Roope Latvala kävi rykäisemässä tähän soolon, eikä ole toivoakaan, että tekisin saman perässä.

M: Tämähän on Tituksen sävellys. Kuulostaa mielestäni Heaven and Hellin aikaiselta Black Sabbathilta.

The Last Song

N: Tämä oli viimeinen kappale, johon tein sanat. Sanojen kirjoittaminen on minulle helvetin vaikeaa, ja päädyin jotenkin miettimään, mitä olen juuri nyt tekemässä. Tämä on todella simppeli ja perinteinen hevibiisi, jossa ei ole mitään outoa, mitä nyt riffikuvio on aika kinkkinen. Kappale edustaa samaa osastoa kuin Virus debyytillä ja Spire toisella levyllämme. Tornackin käsialaahan tämä on.

P: Minulle tulee hirveästi mieleen vanha Rainbow.

Another Day

N: Mielestäni jokaiselle hevilevylle kuuluu pakollinen balladi. Säkeistö on ollut ideana päässäni jo vaikka kuinka kauan. Kappale ei lopu kovin perinteisen heviballadin tavoin, vaan jälleen aika raskaasti. Kuulin, että tämä muistuttaa jonkin australialaisen draamasarjan tunnaria. Mikäs siinä, hyvä musiikki herättää tunteita.

Feed the Fire

N: Perinteisempää heviä taas. Tämäkin on Tituksen käsialaa.

P: Tämä oli viimeinen levylle laulamani kappale ja miltei kokonaisuudessakin viimeinen. Päivätöiden lisäksi olin edellisenä iltana ollut vetämässä yhden coverkeikan. Ajoin sieltä yöllä kotiin, nukuin pari tuntia ja tärisin kuin haavanlehti. Täysin yliväsyneenä piti sitten miettiä, että illalla vain studioon.

N: Tässähän on teknoväliosa, jossa kauniit tyttöset voivat tanssahdella. Livenä väliosaa ei kyllä tulla kuulemaan, mutta voihan sitä muutenkin tanssahdella.

Weight of the World

N: Tämä on yksi niistä pakollisista nopeista, jotka on pakko tehdä pitääkseen saksalaiset tyytyväisinä. Tässäkin on tosin aika hevi väliosa, ja alussa on vähän kummallinen melodia.

M: Tämä oli muistaakseni ensimmäisiä kappaleita, jotka tehtiin.

P: Minulle tämä on aivan harmaa aukko.

Myös japanilaiset pitävät tunnetusti nopeista ralleista, ja eurooppalaisilla bändeillä on perinteisesti ollut nousevan auringon maassa kova kysyntä. Eikö ole outoa, että Thunderstonea ei ole pahemmin siellä kyselty?

N: Moni on sanonut samaa. Ensimmäisen levyn tullessa kaikki olettivat, että nyt Japanissa heilahtaa. Toisin kävi. Siellä on ollut aika hiljaista.

M: Ehkä meillä on vain länsimaalaisempia melodioita.

P: Olen seurannut nettiliikennettä sivuillamme. Siinä missä Suomesta on sata kävijää, USA:sta on 90. En ymmärrä, mistä se johtuu, mutta ei se kyllä haittaa.

N: Katsotaan nyt ensin, mitä tapahtuu, ja puhutaan vasta sitten.

Land of Innocence

N: Tämä tuli yllättävän helposti. Levyn pitkää biisiä ei ollut vielä tehty, joten tämän oli helppo antaa vain tulla. Siellä on sitten väliosaa enemmänkin. Pisin biisi, mutta yllättäen ehkä nopeimmiten tehty. Olen tähän erittäin tyytyväinen.

Miten yhtyeen sävellysvastuu jakautuu?

N: Minä teen suurimman osan kappaleista, ja jotain olemme tehneet Karin kanssa, mutta sovituspuolta ei sovi unohtaa. Kaikki pistävät siihen oman panoksensa, jota ilman koko touhu ei olisi mahdollista.

M: Ainakaan ne eivät kuulostaisi aivan tuolta.

N: Minut on siunattu hyvillä muusikoilla, sillä olen ylivoimaisesti bändin paskin soittaja. Onneksi nämä eivät voi antaa minulle kenkää, sillä teen suurimman osan biiseistä. On tavallaan vaikea sanoa tarkalleen, mikä on kenenkin tekemä kappale, mutta kyllä se selviää, kun niitä alkaa tunnustella. Lähinnä Tituksen ja minun tekemäni raidat erottaa näin. Minun tekeleeni ovat tavallaan yksinkertaisia, mutta laitan mukaan tuotannollisesti enemmän tavaraa. Tituksen biisit taas jätetään usein aika alastomiksi, ei sinne kannata turhaan tunkea mitään.

Musiikin laiton levitys verkossa ja piraattikopioina on kiusannut musiikkiteollisuutta jo pitkään. Miten yhtye näkee tilanteen?

M: Kyllähän piratismia aina on ollut. Onhan sitä itsekin ostettu piraattikasetteja joskus 15 vuotta sitten. Mutta tätä netin nousemista näin suureksi piratismikanavaksi en hyväksy. Onhan se vaikuttanut levymyyntiin, se on ihan todistettu. Onhan netti toki erinomainen mainostuskanava, mutta ehkä kuitenkin hieman pienemmille bändeille.

P: Olihan oma demomme jossain kymmenen ladatuimman joukossa Mp3.comissa tuossa viisi vuotta sitten, eli on tuossa hyvätkin puolensa.

Tools of Destructionin julkaisuun oli haastetteluhetkellä viikko, eikä sitä tiettävästi ollut ainakaan vielä havaittu P2P-verkoissa.

N: Huolestuttavaa. Eikö kukaan enää muista meitä? Pitäisikö itse laittaa levy sinne?

Yhtye on tyytyväinen sopimukseensa Nuclear Blastin kanssa, ja ilmeisesti tilanne on sama toisinkin päin.

N: Myyntikäyrä on mennyt koko ajan ylöspäin. Mitään suuria harppauksia ei tapahtunut kahden ensimmäisen levyn välillä; toivottavasti nyt tapahtuu. Niin kauan tätä jatketaan, kun suunta on ylöspäin ja tämä on hauskaa. En aio tekohengittää tätä bändiä yhtään. Jos se alkaa joskus yhtään jauhaa paikallaan, laitan pillit pussiin. Nukehan on suurin itsenäinen metallilevy-yhtiö maailmassa, ja hyvinhän ne hoitavat asiansa. Ainahan sitä voisi kinuta, että tehkää nyt niitä huppareita, mutta ei tässä voi valittaa. The Burningin tullessahan Helsingissä pyöri pari tilataksia, joissa oli bändin teipit ympärillä. Menimme muuten Tituksen kanssa yhdellä sellaisella katsomaan Pasin coverkeikkaa. Soitin Pasille, että tulepas pihalle katsomaan, ja pamahdimme pihaan Thunderstone-taksilla hirveässä kännissä.

M: Tuokin on osoitus siitä promootiosta, johon Nuke satsaa. TV-mainostakin oli.

Laurenne ei ole malttanut ilmaista itseään vain musiikin keinoin, vaan näyttelijänurakin käynnistyi jo viitisen vuotta sitten Badding-elokuvassa.

N: Se oli ihan hauskaa. Soitin siis bändissä kitaraa, Luca Gargano toista, Jukka Puurula oli bassossa, HIMin entinen rumpali Pätkä rummuissa ja nykyinen kosketinsoittaja Puurtinen keyboardeissa. Kuvaustauoilla olimme tietenkin takahuoneessa vetämässä bisseä kuin oikea bändi. Kun tulimme lavalle pullojen kanssa, apulaisohjaaja tuli pyytämään, että laittaisimme ne piiloon, koska kuvausporukassa oli alkoholisteja. Se oli hauska kokemus, mutta sittemmin olen suuntautunut pornoon.

Antidoten kuoppaamisen jälkeen Laurenne on tehnyt runsaasti studiohommia. Mistä kaikki sai alkunsa?

N: Sonic Pump oli aiemmin esimerkiksi Tunnelvisionin treenikämppä. Häädimme sieltä bändit pois ja mietimme, että voisi äänitellä omia ja kavereiden juttuja ihan harrastuspohjalta. Mopo pääsi niin sanotusti käsistä, ja studiohommat ovat olleet leipätyöni jo muutaman vuoden. Ulkomailtakin on pikkuhiljaa alkanut tulla kiinnostusta. Välillä olisi tosin kiva äänittää jotain muutakin kuin heviä. En ole opiskellut alaa missään, vaan olen täysin itseoppinut. Tällä hetkellä takana on noin 150 tehtyä äänitettä, joista yksi oli venäläinen trubaduuri, joka soitti kitaraa ja lauloi samaan aikaan. Purkitimme 13 biisiä kahdeksassa tunnissa. Se on parasta tavaraa, jota olen koskaan äänittänyt, ellei lasketa Tools of Destructionia. Tällä hetkellä Sörnäisiin nousee 260-neliöinen merinäköalalla varustettu upouusi studio, jossa kaikki on viimeisen päälle. Sonic muuttaa sinne toukokuussa.

Tulevaisuus näyttää kokoonpanon osalta vakaana.

M: Ei me sillä lailla kavereita olla, ei pyöritä tuolla kimpassa joka ilta. Se on varmasti yksi tärkeä tekijä.

N: Kyllähän me toimeen tulemme, ja totta kai välillä kipinät iskevät. Sehän on ihan normaalia, missä työyhteisössä eivät iske? Strato-rundillakin olimme viisi viikkoa samassa bussissa eikä juoppohulluuskohtauksia lukuun ottamatta tullut mitään päähänlyöntikilpailuja.

Thunderstone on vastannut tähän mennessä myöntävästi kaikkiin keikkatarjouksiin, vaikka koko jäsenistö saakin leipänsä muualta.

N: Ei ole tarvinnut vielä kieltäytyä. Siitä on kyllä puhuttu, että jos alkaa tulla niin paljon keikkaa, ettei töitä ehdi enää tehdä, niin rahaakin kyllä tulee. Se tarkoittaa levymyynnin ja oheistuotteiden myynnin sekä keikkapalkkioiden kasvua.

Yhtyeen lähitulevaisuuteen kuuluu aktiivista esiintymislavoille pyrkimistä.

N: Niin paljon keikkoja kuin mahdollista. Emme me tosin minnekään pizzerian nurkkaan lähtisi, se kuvio on jo nähty. Olimme joskus Antidoten aikoihin Kyyrian kanssa oikeasti jossain pizzeriassa soittamassa. Jos tuollaisiin suostuisi tässä vaiheessa, tekisi vain hallaa itselleen. Nuo oppirahat on jo maksettu. Kesällä on edessä pari mielenkiintoista keikkaa Mötley Crüen lämmittelijänä. Eri asia on sitten se, miten edustavia niistä tulee bändin kannalta. Kaikkihan tietävät, mikä on suurta jenkkibändiä lämmittelevän kokoonpanon asema: siellä ei hirveästi valoilla ja desibeleillä juhlita. Jokaiselle on kuitenkin iso asia päästä jäähalliin soittamaan. Itsekin pääsen Turkuun kolmannen kerran elämässäni.

Haastattelu julkaistu : 2005-04-28
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua