…And You Will Know Us By The Trail Of Dead – Uudistusta isolla kädellä

Eräänä myöhäisenä sunnuntai-iltapäivänä hieman pöllähtäneen näköinen teksasilaismuusikko istuu Hotelli Presidentin ravintolaloosissa pyöritellen laiskanoloisesti pullonkorkkia pöydällä. …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -yhtyeen kitaristi/rumpali/laulaja Jason Reece on juuri herännyt, ja on kieltämättä sen näköinen. Mies vastailee kuitenkin hyväntuulisesti Noise.fi:n toimittajan visaisiin kysymyksiin.

…And You Know Us By The Trail Of Deadin perustivat kaverukset Conrad Keely ja Jason Reece v. 1994. Sittemmin mukaan liittyivät kitaristi Kevin Allen sekä yhtyeessä pitkän aikaa bassoa soitellut Neil Busch. Kvartetti kutistui Buschin lähdettyä trioksi, mutta livenä bändissä vaikuttaa peräti kuusi henkeä. Jasonin puheista päätellen ainakin osa kiertuekokoonpanon soittajista kuuluu bändiin myös vakituisesti. Väen lisääntyminen tuntuu kaikin puolin luontevalta, sillä tammikuussa ilmestynyt Worlds Apart on kunnianhimoisesti rönsyilevä progerock-eepos. Kaiken tuon mahtavuuden keskellä on myös kauniita pop-lauluja. Kun kysyn Jasonilta, uskooko hän ihmisten löytävät ne, mies naurahtaa.

– Heh, toivon niin. Tarkoituksemme ei ollut mitenkään piilotella niitä lauluja. Me halusimme levylle eeppisen draaman tuntua, mutta myös melodisten aspektien tulevan esille. Me halusimme kaiken.

Levyllä tosiaan on kaikkea. Kirkuvia lapsia, kuoroja, jousisektioita, torvisektioita, joiden lisäksi yhdellä raidalla esiintyy maailmankuulu viulisti Hillary Hahn. Tällaisen listan edessä luulisi levy-yhtiön vähintäänkin empivän. …And You Will Know Us By The Trail Of Deadhan kuitenkaan ei ole mikään megaluokan bändi. Jason kertoo bändin levy-yhtiön, Interscopen, kuitenkin suhtautuneen ymmärtävästi bändin pyrkimyksiin.

– Ensiksi he ihmettelivät mitä me oikein puuhaamme. Me nauhoitimme levyä Austinissa, joten olimme kaukana heidän vaikutuspiiristä. Yksi yhtiön A & R -hepuista tuli lopulta paikan päälle ja soitimme hänelle työstämiämme biisejä. Hän tajusi mistä on kyse. Heppu sanoi: ”Ahaa, te haluatte tehdä oman Pet Soundsinne”. Ja siitähän siinä olikin kyse. Sen jälkeen meillä oli täysin vapaat kädet tehdä mitä haluamme. He luottivat siihen, että teemme taideteoksen.

– Interscope on vähän sellainen yhtiö, että sillä on kourallinen artisteja jota se pitää erilaisina, kuten Queens of the Stone Age, Yeah Yeah Yeahs ja me. Ne haluavat mielellään artisteja, jotka toimivat eräänlaisina ”uskottavuuden lippulaivoina”. Ja sitten niillä on 50 Centin kaltaisia on rahantekijöitä.

Yhtyeellä ei studioon mennessä ollut valmiita kappaleita lainkaan, mutta koska studio oli bändin oma, kiirettä ei tarvinnut pitää.

– Se antoi meille vapauden kokeilla, ja samalla ei tarvinnut murehtia ajan kulkua. Yleensä, kun studioon lähdetään tekemään levyä, on taipumus miettiä ”aika on rahaa, raha on aikaa”. Halusimme kokonaan päästä eroon tuollaisesta ajattelusta.

Jason kertoo yhtyeensä hakeneen inspiraatiota 70-luvun glam- ja progerockista. Innoituksen lähteiksi hän mainitsee mm. Jesus Christ Superstar -soundtrackin ja David Bowien.

– Emme kuitenkaan halunneet siitä retrohenkistä takaisinkatselua, vaan halusimme tehdä asiat uudella ja tuoreella tavalla. Pyrimme pikemminkin hakemaan menneisyydestä vastauksia muutamaan kysymykseen, ja sitten käyttää niitä tulevaisuuden rakennuspalikoina. Halusimme tehdä jotain hieman futuristista ja nivoa vanhoihin elementteihin moderneja käsitteitä.

Vastaanotto on kriitikoiden suunnalta ollut positiivista, mutta kuten arvata saattaa, on vanhojen fanien ollut vaikea hyväksyä radikaalisti edellisistä levyistä poikkeavaa Worlds Apartia.

– Vanhojen fanien mielestä olemme kääntäneet selkämme sille, miltä ”aidosti” kuulostamme. Tuo on minun mielestäni naurettavaa. Minä pidän yhtyeistä jotka muuttavat soundiaan, kuten esimerkiksi Beatles. Miksi sitä haluaisi kuunnella samaa juttua uudestaan ja uudestaan? Mielestäni musiikin pitäisi kehittyä johonkin suuntaan. Kysyimme itseltämme, haluammeko olla Ramonesin tyylinen yhtye? Ei, olemme yhtye, joka tavoittelee monia asioita ja nikkaroi monen eri genren parissa.

…And You Will Know Us By The Trail Of Dead kuitenkin kuulostaa itseltään, vaikka musiikki muuttuisi huomattavasti. Jason kertoo mikä tekee Trail Of Deadistä Trail Of Deadin.

– Yksi asia mikä tuntuisi olevan pysyvä teema, on pyrkimys yhdistää kauneus tietynasteiseen brutaaliuteen ja draamaan. Hommaan kuuluu myös eeppinen suuruudenhulluus. Olemme aina suhtautuneet musiikkiimme intohimoisesti. Mukana on emotionaalista intensiteettiä, oli kyse sitten All Whiten kaltaisesta balladista tai ensimmäiseltä levyltä löytyvän Richter Scale Madnessin kaltaisista laulusta, jossa huudetaan ihmisten tappamisesta ja sen sellaisesta.

Worlds Apartin studiossa rakennettuja sävelmiä on ollut jokseenkin vaikea sovittaa toimiviksi liveralleiksi.

– Me kokeilimme soittaa The Bestiä Amsterdamissa ensimmäistä kertaa. Se kuulosti junaonnettomuudelta, mies naurahtaa.

Edes singlenä julkaistu nimibiisi ei ota taittuakseen. Uusien kappaleiden sovittaminen iskevään livekuosiin vie tietysti oman aikansa, mutta Jason kertoo tehtävää vaikeuttavan myös se, että nykyään bändissä soittaa useampi uusi jäsen.

– Mehän olimme ennen kvartetti. Neilin lähdettyä bändiin ovat liittyneet Danny Wood (basso) ja Doni Schroader (rummut, koskettimet), minkä lisäksi meillä on myös pianisti. Hän ei kuitenkaan ole mukanamme täällä Suomessa. Hän soittaa parhaillaan The Black -yhtyeensä kanssa Pariisissa. Danny puolestaan on ollut The Rise -nimisessä hc-punkbändissä ja Doni on soittanut kantriartisti Bobby Bear Jr:in bändissä yhdessä Duane Denisonin (Jesus Lizard) kanssa.

Koska Jason itse vuorottelee Conradin kanssa rummuissa, merkitsee Donin liittyminen bändiin sitä, että kokoonpanossa on nykyään kaksi rumpalia.

– Joo, se on aika…

Progea!

– Niin juuri, progea, Jason nauraa.

…And You Will Know Us By The Trail Of Dead on villin livebändin maineessa.

– Keikoilla me yritämme saada kiinni vallalla olevasta musiikillisesta energiasta. Aina se ei onnistu, mutta Red Bull ja vodka yleensä auttaa pistämään pökköä pesään.

Jason kertoo yhtyeen kahden viimeisen keikan olleen hyviä. Oslon keikka oli suorastaan mielipuolisen riehakasta. Tällainen meininki sopii Jasonille enemmän kuin hyvin.

– Kyllä, pidän kaaoksesta. En pidä siitä, kun yleisö käyttäytyy kuin se katselisi meitä televisiosta. Me olemme elävä, hengittävä eläin. Joskus minä astun yleisöön, ja ihmiset ihmettelevät mitä minä oikein teen siellä. Tyypillinen käsitys taitaa olla se, että artistin ja yleisön ei tulisi assosioida keskenään. Tuon rajan rikkominen saa porukan hämilleen, mikä on mielestäni hauskaa. Rock-keikat ovat liiankin suunniteltuja, kuin ennalta koreografioituja. Kaikki pelaavat sääntöjen mukaan. Me heitämme sääntökirjan menemään.

Teksasin pääkaupungista Suomen pääkaupunkiin… Saapuminen kylmään Pohjolan maahamme tuntuu Jasonilta varsin surrealistiselta.

– En uskonut koskaan tulevani tänne. Mutta sehän musiikissa ja kommunikaatiossa upeaa onkin, että arvostatte meidän tekemisiämme niin paljon, että pyydätte meidät soittamaan tänne. Se on hienointa mitä bändissä soittaminen tuo mukanaan. Olemme todella onnekkaita. Kun aloitimme yhdeksän vuotta sitten, tavoitteemme olivat varsin yksinkertaiset. Yksi niistä oli tehdä suurenmoinen levy, ja toinen oli päästä kiertämään, päästä Teksasista ulos. Kun olimme päässeet Teksasista pois, halusimme lähteä Amerikan ulkopuolelle. Halusimme nähdä maailmaa. Ja tässä olemme. On vielä maita, joissa en ole käynyt, ja joihin haluaisin päästä. En ole esimerkiksi ikinä käynyt osassa Venäjää, enkä Puolassa ja Tsekissä.

Musiikillisesti ajateltuna, on vaikeaa kuvitella minne …And You Will Know Us By The Trail Of Dead menee seuraavaksi. Mitä yhtye voi vielä keksiä tällaisen mammuttialbumin jälkeen?

– Meidän täytyy edistyä ja kehittyä. Meidän pitää tavoitella suuria asioita. Se tulee olemaan vaikeaa. Sen voin sanoa, että emme tule julkaisemaan mitään, jota itse pitäisimme keskinkertaisena. Kaikkeen mitä teemme pistämme täyden rakkautemme. Siihen voitte luottaa! Muuten varmaan kuihdumme ja lakkaamme olemasta. En kuitenkaan usko tuon tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Meillä on putki päällä. Yhtyeessämme puhaltaa uudet, virkistävät tuulet, mitkä syntyvät uusien jäsenten, uusien ideoiden ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

Lopuksi Jasonilla on viesti kaikille nuorille bändeille.

– Uudistakaa itsenne! Kun kaikki tuntuu seisahtaneen paikalleen, keksikää itsenne uudestaan!

Haastattelu julkaistu : 2005-03-08
Kirjoittaja : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua