Korpiklaani – En ole saanut vielä eläessäni penniäkään rojalteja

Korpiklaani julkaisi taannoin toisen pitkäsoittonsa, pääosin positiivisia arvioita keränneen Voice of Wildernessin. Noise.fi kyseli yhtyeen kuulumisia, ja piinapenkkiin istutettiin luonnollisesti yhtyeen primus motor, laulusta ja kitaroinnista vastaava Jonne Järvelä.

Voice of Wildernessin äänityksistä on kulunut jonkin aikaa. Miltä teos kuulostaa tässä vaiheessa?

– Tyytyväisiä ollaan, vaikka ainahan sitä huomaa tiettyjä juttuja, jotka voisivat olla paremminkin. Toisaalta ne, jotka siellä olisi voinut korjailla, haluttiin kuitenkin jättää sellaisiksi kuin ovat, koska ne ovat sellaisia fiiliksellä tehtyjä juttuja, jotka kuitenkin sopivat tähän hommaan. Nykyään kun levyillä usein viilataan kaikki terä pois, jolloin musiikki ei enää kuulosta niin rennolta.

Miten sävellysprosessi erosi debyytin kasaamisesta? Muilla jäsenillä oli ilmeisesti aiempaa enemmän vastuuta?

– Oli kyllä enemmän vastuuta varsinkin sovituspuolella, ja muutenkin bändi oli paremmin hitsautunut yhteen Spirit of the Forest -levyn jälkeisten keikkojen ansiosta. Siellä on pari biisiä, jotka ovat vanhempaa perua. Toinen niistä on Spirit of the Forest -ralli, jonka ikä on helppo ymmärtää jo sen nimestä. Sovitus ei vain oikein loksahtanut kohdalleen viime levyllä, ja aikakin loppui kesken, joten emme ehtineet viilata sitä riittävästi. Toisaalta oli hyväkin antaa sen vielä hautua, koska se muuttui aika lailla ensiversiostaan. Muutenkin se tuo mukavasti vaihtelua Voice of Wilderness -levylle. Toinen vanhemmista biiseistä on Beer Beer, joka julkaistiin jo Shamanin Shamániac-levyllä nimellä Vuola lavlla eli suomeksi Kaljalaulu. Sanat pysyivät suurin piirtein ennallaan, mutta nyt ne ovat englanniksi, ja kappaletta ryyditetään Hittavaisen viuluilla ja eestiläisellä säkkipillillä.

Sujuivatko äänitykset ongelmitta? Tapahtuiko studiossa jotain erityistä?

– Äänitykset sujuivat käsittämättömän helposti ja hyvällä tunnelmalla, ja se myös kuuluu levyltä. Vielä Spirit of the Forest -levyllä kaikki se muutos jollain tapaa vielä hämmensi mieltä, ja siinä yritti vain pysyä kyydissä. Nyt kaikki oli toisin. Löysimme loistavan yhteistyökumppanin Samu Oittisesta ja hänen Fantom-studiostaan, ja kaikki palaset loksahtelivat yhteen ihan luonnostaan.

Palaute ympäri maailmaa on ilmeisesti ollut pääosin positiivista. Onko yhtään negatiivisia kommentteja irronnut? Miten ulkomailla on yleisesti suhtauduttu eksoottisiin suomalaisiin “metsäläisiin”?

– Tokihan aina löytyy myös ihmisiä, jotka eivät pidä bändistä yhtään ja jotka haluavat tuoda sen myös julki. Koska suurin osa palautteesta on kuitenkin yltiöpositiivista, tiedämme olevamme oikeilla jäljillä. Siitä on hyvä jatkaa ja kehittyä rauhassa.

Materiaali on paikoin rokkaavampaa ja metallisempaa kuin debyytillä, eli Shamaani-duosta lähtenyt liike puhtaasta folkista kohti metallimusiikkia tavallaan jatkuu. Onko tämä tietoista, vai tuleeko kappaleista vain sellaisia kuin sattuu tulemaan?

– Juuri näin, eli en lähde tekemään mitään väkisin. Siitä johtui myös saamen kielen tippuminen pois lyriikoista sekä joikubiisien roima väheneminen. Viimeinen Shaman-levy tuli 2002, mutta sen vanhimmatkin biisit olivat jo silloin kolmen vuoden ikäisiä. Lapin-vuosista oli jo kulunut niin pitkään, että niiden vaikutus oli vähentynyt, eikä niitä biisejä vain enää syntynyt spontaanisti. Myös Hittavaisen mukaantulo vaikutti paljon. Hänen kansanmusiikkisoittotyylinsä innosti minua siinä määrin, että Korpiklaani-tyylin biisejä tuli kovempaa tahtia kuin niitä ehti ottaa vastaan. Olin Shamanin ja Korpiklaanin välissä myös Finntrollin Jaktens tid -levyllä ja keikoilla. Yhteensä sitä aikaa kesti pari vuotta, joten myös se jätti lähtemättömän vaikutuksen siihen, millaista musiikkia minulta tulee. Nyt vanhemmiten musiikkimakuni on vain rankentunut vuosi vuodelta, joten minkäänlaista seestymistä ei ole näköpiirissä.

Myös etenkin kitara- ja rumpusoundit ovat kehittyneet tanakammiksi. Haluttiinko näihin tietoisesti parannuksia debyyttiin nähden?

– Teimme levyt eri studiossa, minkä kyllä kuulee, mutta tokihan virheistä aina oppii ja haluaa parantaa jotain levy levyltä.

Voitko kertoa hieman omasta menneisyydestäsi, eli miten kiinnostuit alun perin kansanmusiikista ja miten päädyit soittamaan sitä esimerkiksi hiihtokeskusten vieraille? Mistä lähti puolestaan innostus yhdistellä kansanmusiikkia ja metallia?

– Muutin Lappiin 90-luvun alussa ja ajauduin tiiviiseen saamelaisyhteisöön. Kitara roikkuu aina mukana, koska soittamisen palo on ollut jo pienestä pitäen. Asiat vain kehittyivät pikkuhiljaa. Aluksi soittelimme perinteisiä joikubiisejä siellä täällä, lähinnä Rovaniemen ympäristössä, ja Päivikki Palosaari Levin Hullusta Porosta kuuli meistä jotain kautta. Hän pyysi ensin yhdelle keikalle, ja siitä se muotoutui siihen, että huomasimme asuvamme siellä ja tekevämme keikkoja seitsemänä päivänä viikossa. Samat perinteiset joikubiisit alkoivat kyllästyttää, joten aloin tehdä niiltä kuulostavia omia joikubiisejä sekä sovittelin esimerkiksi Uriah Heepin Lady in Blackin joiuksi. Näistä uusista, menevämmistä omista biiseistä tulikin äkkiä turistien keskuudessa suositumpia kuin perinteisistä, mikä innosti tekemään omia biisejä yhä enemmän.

Tänä aikana sitä oppi väkisinkin kaiken joikauksesta, ja pian huomasimme olevamme Helsingissä tekemässä levyä. Homma kuitenkin levisi käsiin liiallisen keikkailun takia, ja Maaren Aikio onkin lopettanut koko keikkahomman. Minä muutin takaisin etelään. Luontevasti erinäisten mutkien sekä baarien kautta huomasin ympärilläni bändin, ja jatkoimme samaa hommaa. Bändi kuulosti heti sellaiselta kuin Shaman oli, ja päädyimme tekemään Idja-levyä.

Voitko nimetä muutaman albumin, artistin tai muun asian, jotka ovat vahvimmin vaikuttaneet siihen, miltä Korpiklaani nykyisin kuulostaa?

– Oma eletty elämä ja bändikaverit siihen vaikuttavat.

Ensimmäisen levyn sanoja kirjoittaessasi asuit ilmeisesti aika kaukana kaupunkien metelistä, joten metsäaiheisia tekstejä ei ollut vaikea rustata. Muuttuiko asuinpaikka toisen levyn sävellykseen mennessä, ja mistä inspiraatio tällä kertaa löytyi?

– Kun maalla metsien lähellä on kasvanut ja suurimman osan elämästä elänyt, se on ihan sama, missä asuu, koska sitä on maalaisjuntti lopun elämäänsä joka tapauksessa. Ihan samalla tavalla Helsingissä asuessa sai metsäisiä inspiraatioita. Eihän Suomessa isoja kaupunkeja olekaan. Viisi kilometriä Mannerheimintieltä suuntaan kun suuntaan, niin löydät itsesi joko metsästä, pellolta tai merestä. Sen takia minua ovatkin aina ihmetyttäneet nämä suomalaiset kettoräppärit, että mistä ne vetävät ne inspiraatiot, kun ne ovat myös ihan junttipoikia niiden isojen lahkeiden alla. Olen monta kertaa huomannut, että junttius ei ole kiinni siitä, missä asuu, koska Helsingistä löytyy ihan paljasjalkaisia, jotka ovat aivan täysiä juntteja. Keskellä metsää taas asustaa esimerkiksi goottidudeja, jotka voisi hyvin siltä seisomalta sijoittaa vaikka keskelle Berliiniä ja pärjäisivät täysin.

Cottages & Saunas- ja Native Land -raidoilla pullistellaan hieman isänmaallisissa merkeissä. Miten tosissaan bändi tekee sanoituksia? Halutaanko niillä kuvata muutakin kuin kotimaan luontoa, perinteitä ja juomakulttuuria?

– Uuden levyn biiseistä alkoi tulla sen verran uhmakkaita ja väkeviä, että ne huusivat jonkinlaista ylpeyttä. Annoin sitten palaa täysillä sillä saralla, ja sellaista oli jälki. Meillä ei ole kuitenkaan minkäänlaista äärinationalistista ajattelumallia. Ehkä enemmänkin annetaan palaa sillä kliseisellä kuvalla, joka meistä ulkomailla on.

Englannin ääntämystäsi kritisoitiin voimakkaasti debyyttilevyn aikoihin. Yritititkö tietoisesti parantaa sitä uudella levyllä vai haistatitko vain valittajille?

– En oikeastaan edes haistatellut paskoja. Se on iso osa Korpiklaanin soundia, ja minun paskasta englannin ääntämyksestäni on tullut paljon kiitosta ulkomailta. Uudella levyllä saimme siitä ehkä vieläkin kulmikkaampaa. Sitä ei ole koskaan kritisoitu yhdessäkään ulkomaisessa levyarvostelussa eikä sitä ole otettu puheeksi haastatteluissa. Se on täysin suomalaisten oma ongelma. Esimerkiksi englantilaisessa levyarvostelussa sanottiin, että “lyriikat ja lausuminen kuulostavat mukavan metsäisiltä, ja on mukavaa kuunnella lauluja, jotka eivät ole englannin kieltä, mutta englantilainenkin ymmärtää koko ajan, mitä lauletaan”. Tällaisina nämä pysyvätkin, vaikka seuraavalle levylle onkin tulossa ainakin puolet biiseistä suomeksi. Onhan tämä kuitenkin askel parempaan suuntaan Remun Lontoon murteesta.

Onko debyytin myyntilukemista mitään tietoa? Jääkö soittohommista mitään käteen, kun bändi ei kuitenkaan edusta suurinta kokoluokkaa ja keikkapalkkiot pitää jakaa varsin usean jäsenen kesken?

Ensimmäinen Korpiklaanin levy ei kummoisesti myynyt, ja Napalm Records harkitsi pitkään, käyttääkö se edes optiotaan eli julkaiseeko tätä Voice of Wildernessiä. Onneksi julkaisi. Ei olisi taas heti huvittanut lähteä siihen sopimussavottaan. En ole saanut vielä eläessäni penniäkään rojalteja, vaikka olenkin ollut mukana jo kuudella levyllä. Se kertoo jotain tästä “bisneksestä”. Mutta sitäkin mukavampaa on ollut paikka paikoin. Se työn ja rahan määrä, joka koko soittoharrastukseen on mennyt, on huikea, eikä sitä kiritä takaisin ihan heti. Sen verran mennään vielä miinuksen puolella.

Pitääkö paikkansa, että olet viralliselta ammatiltasi putkimies? Mitä muita ammattikuntia Korpiklaanin riveistä löytyy?

– Olen maailman huonoin putkimies, mutta putkimies kuitenkin. Lähinnä soittelin ilmakitaraa niillä putkenpätkillä ja kerroin liioiteltuja keikkareissujuttuja vanhoille putkirunkkarityökavereilleni. Oli niin perseestä, että oli pakko lopettaa. Hittavainen odottelee opiskellen jotain tapahtuvaksi, ja se onkin Hittavaiselle sopivaa puuhaa. Arto on musiikki-instrumenttiseppä ja onkin takonut esimerkiksi omat bassonsa. Rumpali Matsonhan on myös putkimies, ja opiskelimme yhdessä tähän unelma-ammattiimme. Cane on hommissa tietokonetarviketukussa, enkä itse asiassa tiedä, mikä hän on koulutukseltaan. JuhoKusti rupesi ensimmäisen Korpiklaani-keikkansa jälkeen juopoksi, mutta aikoo kuulemma jatkaa telemarkkinoija-ammattiaan pikapuoliin.

Korpiklaanin miehitys on tavallista bändiä suurempi. Asuuko koko jäsenistö samalla puolella Suomea? Saadaanko treenejä ja keikkoja järjestettyä ongelmitta monen ihmisen menoista huolimatta?

– Asumme aika hajallaan. Hittavainen Porvoossa, JuhoKusti ja minä Lahdessa ja loput Tampereen ympäryskunnissa, joten treenikämppämme on Tampereen lähellä Pirkkalassa. Aina tarvittaessa treenailemme, eikä siinä ole isompia ongelmia ollut, kun ei tee asioista ongelmia.

Kansanmusiikkivaikutteisella metallilla on mennyt varsin hyvin viime vuosina, ja uusia bändejä on siinnyt milloin mistäkin. Korpiklaani kuuluu jo oman kansanmusiikkikokemuksesi johdosta ns. vanhempaan polveen. Miten suhtaudut alan nuorempiin yrittäjiin?

– Minä itse asiassa pidän kaikista kuulemistani nuoremmista ja vanhemmista folkmetallin saralla operoivista bändeistä. Kaikilla on kuitenkin niin selvästi oma juttunsa, että suoranaista apinointia en ole tavannut. Juuri se sekoitus kansanmusiikkia ja metallia on minulle se juttu. En niinkään edes kuuntele perinteistä kansanmusiikkia. Kuuntelin ennen paljonkin, mutta nyttemmin se on jotenkin jäänyt ja kuuntelen enemmän hevanderia.

Itävaltalainen Napalm Records on julkaissut molemmat pitkäsoittonne. Ovatko suhteet levy-yhtiöön hyvät? Oletteko tyytyväisiä tilanteeseen ja onko kommunikointi sujunut hyvin, vai olisitteko mielummin esimerkiksi jonkin suomalaisen levy-yhtiön tallissa?

– Pääpiirteittäin kaikki on mennyt hyvin Napalm Recordsin kanssa. Yhteydenpitoa on ainakin tarpeeksi, nimittäin vuoden alusta lähtien ei ole ollut montaakaan päivää ilman yhteydenpitoa. Se johtuu nyt uuden levyn haastatteluista ja muusta promoamisesta. Yritimme jokaiseen suomalaiseen levy-yhtiöön Spirit of the Forest -levyn materiaalilla, mutta yhdestäkään ei löytynyt mielenkiintoa sainata meitä.

Nyt onkin mukavaa, kun video uudelta levyltä on ollut nyt kolme viikkoa ykkösenä täällä Suomessa Nordic-videolistalla. Video on saatu MTV Japan -kanavalle, VIVA-musiikkikanavalle ja aika hyvin radioihin muissa maissa kuin Suomessa. Japanissa myytiin ensimmäisten kolmen päivän aikana julkaisusta koko paikallinen lisenssipainos uudesta levystä. Nyt Napalmillakin kysellään uudesta materiaalista ja halutaan käyttää optiot.

Kaikki tämä uuden levyn pienikin menestys on ollut mukavalta tuntuva hiljainen “keskisormen näyttö hymy naamalla” suomalaisille levy-yhtiöille ja heidän “ammattitaidolleen” meidän suhteemme. Olisi se silti mukava olla suomalaisessa levy-yhtiössä joskus. Saisi hommiakin hoidettua ihan naamasta naamaan.

Osaatko sanoa mihin suuntaan Korpiklaani kehittyy tulevaisuudessa? Jatkuuko liukuminen metallisempaan suuntaan, ja kuullaanko esimerkiksi suomenkielistä laulua enemmän?

– Jonkin verranhan se musiikki aina muuttuu johonkin suuntaan, mutta suomen kielellä tulee olemaan enemmän materiaalia seuraavalla levyllä. Ollaan saatu apuja sanoituspuoleen bändin ulkopuolelta, ja homma näyttää toimivan todella hyvin nyt, kun olen pari uutta biisiä saanut soviteltua. Sanoitushomma ei ole ollut koskaan kovin luontevaa minulle, ja sekin näyttää nyt loksahtelevan kohdilleen. Hyvä tästä on jatkaa.

Haastattelu julkaistu : 2005-02-15
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua