Jessi Frey, Velcra – Oman estetiikan etsijä

Nuori vihainen nainen? Yhteiskuntakriittinen muusikko? Vai herttainen heviraivotar?

Velcran kakkosalbumi Between Force And Fate julkaistiin tammikuun lopussa, ja siitä lähtien on valtakunnan media herkutellut vokalisti Jessi Freyn hahmolla. Noise.fi päätti antaa Jessin kertoa itse, mikä hän on naisiaan.

Historia?

Olen harrastanut musiikkia pienestä pitäen. Soitin pianoa, klarinettia ja saksofonia. Saksofoni oli makee soitin, koska mua pyydettiin heti bändiin, vaikka en osannut muuta kuin puhaltaa siitä äänen. Eka bändi oli kaverini oma proggis Hangossa. Kävin musiikkilukion Kuopiossa pääsoittimena saksofoni. Lukioaikoina aloin myös laulaa. Soitin ja lauloin koulussa kasatussa bändissä Blues Brothers -covereita ja sen sellaista.

Se oli kivaa, mutta aika pian rupes tuntumaan, että musiikkikoulutus on perseestä. Sen sijaan että tehtäisiin omaa juttua, opetellaan ulkoa muitten juttuja. Koin, että kaikki perustuu ”oikeaan” tekniikkaan, ”hyvään” musiikkiin ja nuotinlukuun, sen sijaan että oltais tehty jotain omaa ja jännää. Varsinkin laulamisessa koin sen tosi ahdistavaksi, ja olinkin jonkin aikaa tekemättä musaa lukion jälkeen. Mutta pakko mikä pakko. Aloin tehdä omia biisejä, ja OD:sta löysin kaverin, jonka kanssa tehdä vielä parempia biisejä. Sitä kautta sitten Velcra syntyikin. Laulaisin kyllä aika eri tavalla, jos olisin jatkanut suoraan lukiosta johonkin bändiin.

Innoittajat?

Pikkutyttönä Madonna oli kova. Tykkäsin sen asenteesta ja aggressiivisuudesta. Musiikillisesti löytyi se oma juttu, kun törmäsin industrialiin saksalaisten kämppisteni kautta. Nine Inch Nails, Rammstein, Atari Teenage Riot ja saksalaisen ug-indu ovat mulle tärkeitä. Indussa yhdistyy konemusiikin pyrkimys luoda uutta saundia sekä metallin energia ja munat. Noin laulajana on tietysti pakko mainita Tairrie B:n bändit eli Manhole, Tura Satana ja My Ruin. Laulajana oli tärkeetä löytää rokkaavia naislaulajia, jotta uskoin itsekin pystyväni siihen. Mulla kesti aika pitkään ennen kuin uskoin itse, että pystyn laulamaan rankkaa musaa.

Noin muuten elämässä ihailen taiteen monitaitajia. Bändikuvioissa menee helposti pää perseeseen ja rupeaa toistamaan itseään. Kun joku juttu toimii, niin unohtaa lähteä etsimään jotain uutta. Ja sitten puhutaan liikaa listasijoituksista, markkina-alueista ja muusta paskasta. Ihailen taiteilijoita, jotka tekee mitä tahansa – kirjoittaa, maalaa, soittaa.

Bändi?

Musiikillisesti Velcra etsii omaa estetiikkaa, sellaista musaa, jota kukaan muu ei tee. Ei se ihan heti löydy, mutta sinne suuntaan on pyrkimys. On tärkeätä pitää mielessä, että kaikki on mahdollista, mutta niin ettei touhu mene ihan sekoiluksi. Tokasta levystä tuli aika erilainen kuin ekasta, ja toivottavasti sama into etsiä ja löytää uusia juttuja jatkuu vielä pitkään.

Teksteissäni mä prosessoin omia ajatuksiani ja elämänkatsomustani. Ainakaan vielä eivät nuo tyttö-poika-jutut ole olleet niin tärkeitä, että niistä olis tarvinnu kovin monta laulua tehdä. Haluan ymmärtää asioita myös vähän laajemmassa mittakaavassa kuin ”musta tuntuu” -tasolla. Omat arvot määräävät sen, mitä elämässäni teen ja pidän tärkeinä. Siksi teemat siitä, mikä elämässä on tärkeätä, sallittua tai kiellettyä, tuppaavat toistumaan.

Uusissa biiseissä olen halunnut lähteä enemmän maalailemaan tunnelmia kuin pauhaamaan arvoistani, mutta ei se kelailu yhteen levyyn loppunut. Tietty poliittisuus työntää päätään meidän musiikissa ja teksteissä aika paljon, koska me ollaan ihmisinä sellaisia. Mulle poliittisuus tosin on arvojen ja asioiden aktiivista miettimistä ja niiden mukaan elämistä, ei niinkään puolueisiin tai muihin ryhmiin sidottua toimintaa.

Kohokohtia?

Ekan sinkun valmiina kuulemisen ja ekan levyn kädessä pitelemisen onnentunnetta ei varmaan voita mikään. Eka kerta on aina unohtumaton. Hyvien keikkojen euforia on myös aika uskomaton. Provinssin ja Lontoon keikat viime vuonna oli sellaisia, mutta mieleen on jäänyt myös Tuiskulan keikka. Silloin kun soitto pelaa ja fiilis irtoaa, niin se on parasta.

Muut projektit?

Pitkään oli tavoitteena se, ettei tarttis tehdä muuta kuin musaa. Mutta sitten kun se toteutui, niin huomasin, että on tärkeetä että elämässä on muitakin asioita kuin bändi. Siksi lähdin opiskelemaan kuvataidetta. Maalaan tauluja, taivutan metallia ja valan kaloja muoviin, heh. Kaikki taide lähtee samasta paikasta, ja olen saanut paljon ideoita kuvataiteesta musaan ja toisin päin.

Velcran lisäksi jokin hardcore-terapiabändi ois kiva, mutta en ole kerinnyt säätää vielä sellaista.

Jos voisit vaihtaa rooleja kenen tahansa kanssa yhden päivän ajaksi, kuka haluaisit olla ja miksi?

Mulla on kyllä asiat niin hyvin, että ei ole tarvetta haikailla muiden ihmisten elämiä. Ehkä yhden päivän olis kivaa kokeilla olla kissa tai lintu, niin tietäis mitä kaikkea eläinten päässä liikkuu, vaikka tyhmät ihmiset luulee, ettei siellä paljon mitään tapahdu.

Haastattelu julkaistu : 2005-02-10
Kirjoittaja : Sari Keskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua