Paradise Lost – Kuin ensimmäistä levyä tekisi

Harvinaisen synkkänä ja pimeänä joulukuun iltapäivänä oli Helsingin Ravintola Ilvekseen saapunut yksi goottimetallin kantaisistä sekä iso nippu toimittajia. Illalla Tavastialla esiintyvän Paradise Lostin miehitys istui kukin omassa pöydässään ja yksi kerrallaan journalistit johdatettiin kuka kenenkin luo yhtyeen kuulumisia kyselemään.

Noise sai haastateltavakseen bändin komppikitaristi Aaronin. Mies osoittautui harvinaisen mukavaksi ja ystävälliseksi herrasmieheksi, joka oli selvästi täpinöissään bändin tulevan levyn johdosta. Aina kun levy tuli puheeksi, levisi hänen kasvoilleen mairean innostunut virne ja puheen tempo kiihtyi.

Tervehtimisten, kättelyiden ja Suomeen tervetulleeksi toivottamisten jälkeen lähti nauhuri pyörimään ja tenttaaminen alkoi.

Mitä kuuluu?

Erittäin hyvää, kiitos. Olemme hieman väsyneitä matkustamisesta, mutta odotan iltaa innolla. Onhan tämä ensimmäinen kerta kahteen kolmeen vuoteen, kun soitamme Suomessa. On siis jo aikakin, että palaamme tänne. Ja se, että keikka on vielä loppuunmyyty, tekee tästä tietenkin erityisen hienon tapahtuman.

Mitä voidaan odottaa illan show’lta?

No, niinkuin aina… Aina, kun olemme soittaneet täällä, on yleisö ollut fantastinen ja se on saanut meidät lavalla todella hyviin fiiliksiin. Tulemme soittamaan biisejä jokaiselta levyltä Shades of Godista eteenpäin ja vielä kaksi kappaletta helmikuussa julkaistavalta, uudelta levyltämme. Tämä on siis eräänlainen ennakkokurkistus uuteen levyyn.

Oletko ikinä kuullut lämppäribändiänne, Swallow the Sunia?

Ei, en ole.

Sitten kannattaa katsoa heidän keikkansa, kyseessä on kova bändi.

Toki. Katson heidän settinsä tänään.

Kerro hieman tulevasta levystänne.

Se on ensimmäinen albumi sitten One Secondin, kun joudun äänittämään neljä raitaa pelkkää rytmikitaraa jokaiselle biisille. Se nojaa siis melko tukevasti kitaroihin.

Siis kitarat pääsevät enemmän esille kuin muutamalla edellisellä levyllä?

Kyllä, huomattavasti. Uutukaisemme on Draconian Timesin jälkeen ehkä kitaravetoisin levymme.

Milloin levy täsmälleen ottaen julkaistaan?

Helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa. Virallisesti tarkoitus on saada se ulos helmikuun lopulla, mutta jos jotain viivästyksiä tulee, niin sen julkaiseminen saattaa venyä maaliskuuhun. Siinä parin kuukauden päästä joka tapauksessa.

Ja ensimmäinen sinkkulohkaisu siltä julkaistaan siis tammikuun lopussa?

Jep, tammikuun lopulla tai helmikuun alussa. Biisi on Forever After, levyn kolmas kappale.

Miten kuvailisit biisintekoprosessianne?

Tavallisesti Greg ja Nick työstivät uudet biisit alulle kotonaan. Sitten lähettelimme demopätkiä toisillemme Internetin välityksellä. Se on todella kätevää, sillä yhtyeen jäsenten asuinsijojen välillä on välimatkaa melko reippaasti. Minä asun Lontoossa ja esimerkiksi Greg taas parin sadan mailin päässä koillisessa. Mutta me siis työstimme uudet biisit demoina melko pitkälle, ja kun kappaleet alkoivat hahmottua, niin menimme porukalla treenikämpälle. Tämän jälkeen otimme mukaan tuottajamme Reese Wolverin ja viimeistelimme materiaalin hänen kanssaan. Biisit syntyivät siis melko pitkälti vanhalla ja hyväksi havaitulla tavalla.

Musiikkinne on muuttunut melko paljon jokaisen albuminne myötä. Ensin teitte melko perinteistä death metallia. Sitten Gothicilla ja Shades of Godilla löysitte omaperäisemmän soundin. Tämän jälkeen teitte Iconin ja Draconian Timesin, jotka ovat eräänlaisia goottimetallin kulmakiviä. Myöhemmin Hostilla aloitte lisätä kappaleisiinne enemmän koneita ja tämän jälkeen palasitte jälleen perinteisempään, kitarapohjaiseen heviin. Mikä sinusta on uranne kannalta tärkein levynne?

Hankala sanoa. Toisaalta se voisi olla Gothic, sillä sen myötä aloimme kiertää enemmän Euroopassa. Toisaalta taas se voisi olla Icon, koska sen jälkeen teimme kiertueen yhdessä Sepulturan kanssa. Kiersimme Iconin jälkeen yhteen menoon puolitoista vuotta. Draconian Times oli myös jälleen askel ylöspäin ja Lee, nykyään entinen rumpalimme, astui sen levyn myötä kuvioihin. Kehityimme noihin aikoihin myös muusikkoina. One Second on myös yksi ehdokas, sillä sen myötä soundiimme alkoi tulla mukaan enemmän elektronisia elementtejä. Todella vaikea kysymys. Ainahan toki pätee sääntö, että muusikon tärkein albumi on hänen viimeisensä, sillä se on tuoreimmin ihmisten muistissa. Mutta kahdeksi tärkeimmäksi albumiksemme voisin ehkä nimetä Gothicin ja Draconian Timesin.

Teillä on uusi rumpali bändissänne. Miten hän on vaikuttanut musiikkiinne?

Kyllähän hän on Leehen verrattuna erilainen rumpali, ihan kuten eri kitaristitkin ovat keskenään erilaisia. Jeff on tavallaan täydellinen rumpali uudelle albumille. Ihan kuten viimeksikin, kun saimme uuden rumpalin Draconian Timesille, niin tämäkin on iso askel eteenpäin. Jeff on erittäin hyvä ja varma hevirumpali. Hänen tarkkuutensa on loistavaa. Yksi ero Leehen voisi olla se, että Lee käytti soitossaan enemmän symbaaleita, kun taas Jeff soittaa enemmän varsinaisia kannuja, tomeja ja muuta. Mutta parhaiten häntä voisin kuvailla varmaksi ja luotettavaksi rumpaliksi. Ja hänen tyylinsä sopii hyvin uusiin biiseihin.

Luin kotisivuiltanne, että hän ei ole kuitenkaan vielä kiinteä osa bändiä.

Ei niin. Kun vanha porukka on ollut yhdessä melkein 17 vuotta, on haastavaa ottaa mukaan bändiin uusi jäsen. Haluamme siis vain varmistaa, että tulemme kaikki toimeen hyvin. Tulemme kiertämään nyt pitkään ja toivomme, että hän haluaisi jatkaa kiertueellamme ainakin ensi vuoden. Sen jälkeen otamme sitten asian esille uudestaan. Kiertäessähän joutuu viettämään aikaa bändin kesken todella paljon, elämään ikään kuin toistemme taskuissa. Niinpä haluamme katsoa rauhassa ajan kanssa, miten kemiat pelaavat. Mutta todella mukava kaverihan Jeff on. Ja kun hän on vielä erinomainen rumpali, niin en näe mitään syytä miksi hän ei vielä joskus olisi bändin täysivaltainen jäsen. Nyt kuitenkin tilanne on hieman sama kuin naisten kanssa: tuskinpa kukaan pyytää mukavaakaan tyttöä naimisiin heti ensi treffeillä.

Monet uudemmat bändit ovat teille velkaa aika tavalla. Mistä uusista bändeistä itse pidät?

Uusista bändeistä? Pitääpä oikein miettiä. Uusilta bändeiltähän kyllä kuulee välillä biisejä, joihin on otettu vaikutteilta meiltä. Onhan noita hyviä uusia porukoita yksi jos toinenkin, kuten vaikka Opeth. Heillä on hyvää matskua. Himin kaverit ovat myös mukavia tyyppejä ja Killing Joken uusin levy on minusta oikein hyvä. No, sehän on vanha bändi, mutta myös sen uusi materiaali toimii… Kuten uusi Slayerkin… Ja Queens of the Stone Age…

Mutta jos kuulee jossakin liikaa vaikutteita meiltä, niin tulee helposti mieleen, että ”tämä on kuultu jo”. Tiedätkö mitä tarkoitan? Sanoisin ennemmin, että pidän joistain uusista biiseistä. Ja vanhojen bändien uusista levyistä.

Kuulinkin, että Him vei teidät joskus Helsingissä kapakkakierrokselle.

Juu, sinne menivät Greg ja Nick. Taisivat olla radalla koko yön. Ja menivät aamulla suoraan antamaan haastatteluja.

Kuulostivat kuulemma aika väsyneiltä.

Joo… Villehän on todella mukava mies. Tai niinhän ne Himin tyypit ovat kaikki. Voinkin kehua, että kaikki tapaamamme suomalaisbändit ovat olleet erittäin mukavia heppuja. The 69 Eyes esimerkiksi, tulimme heidän kanssaan oikein hyvin juttuun, kun kiersimme joku vuosi sitten yhdessä. Hauskoja kavereita. Se onkin yhdistävä tekijä kaikilla suomalaisbändeillä, heidän kanssaan on aina hauskaa.

Miten pitkään nykyinen kiertueenne tulee kestämään?

Tähän astihan olemme tehneet vasta kourallisen keikkoja. Soitimme kaksi keikkaa Kreikassa, sitten tulimme Latvian ja Viron kautta tänne Suomeen. Nyt rauhoitumme joulun ajaksi. Tammikuussa meidän pitää kuvata uusi musiikkivideo ja tehdä sitä tavallista promootiotyötä uuden levyn eteen. Levyn julkaisemisen jälkeen aiomme lähteä taas tien päälle ja pysyä siellä koko ensi vuoden. Haluamme mennä kaikkialle… siis minne meidät toivotetaan tervetulleeksi. Menemme sinne missä meille on tilausta.

Miten näet Paradise Lostin tulevaisuuden?

Lupaavana ja kirkkaana. Näin hauskaa meillä ei ole ollut uutta levyä tehdessä pitkään aikaan. Ja me kaikki olemme uuteen materiaaliin sataprosenttisen tyytyväisiä, mikä ei ole aina itsestäänselvyys. Joskus joku ei pidä jostain ratkaisusta ja toinen toisesta, mutta tällä kertaa olemme kaikki levystä todella innoissamme. Ja tuntuu hienolta olla näin innoissaan. Tiedätkö, mitä tarkoitan? Emme malta odottaa, että saisimme levyn ihmisten kuultavaksi.

Vähän kuin ensimmäistä levyä tekisi? Mahanpohjassa asti tuntuu…

Niin. Kun sen fiiliksen menettää, niin musiikin tekeminen loppuu. Tai ainakin sen pitäisi loppua. Minä ainakin olen innoissani kuin lapsi levyn takia, en millään malttaisi odottaa sen julkaisua. Siksihän musiikki on niin hienoa, kun se saa aikaan tällaisia tunne-elämyksiä. Ja jos muutkin vielä saavat sitä irti jotain, jos muutkin pitävät siitä, niin se on suurin kohteliaisuus mitä voi saada. Ja sen myötä musiikkia haluaa tehdä aina vain lisää.

Tähän päättyi jutustelumme ja seuraava toimittaja pääsi vuorostaan hiillostamaan soittoniekkaa. Mainittakoon vielä, että koska olen aina pitänyt yhtyeen jylhistä kitarastemmosita, utelin mieheltä myös hänen kitarasoundinsa saloja. Sain vastaukseksi kattavan tuntuisen informaatiopaketin eri levyillä käytössä olleista efekteistä, vahvistimista ja kitaroista, mutta myöhemmin haastattelua tekstiksi muuttaessani huomasin, etten kykenekään poimimaan tarkkoja merkkejä ja malleja nopeasti ohi sujahtavasta litaniasta. Hemmetti. Tämän verran uskallan listaa tulkita: Shades of Godilla, Iconilla ja Symbol of Lifellä Aaron soitti Carvin DC200:lla ja tulevalla levyllä on sen lisäksi käytössä Gibson SG. Shadesillä ääni tuli Marshallista, mutta useimmilla levyillä pönttönä on toiminut Mesa Boogie. Ja ainakin tuttu ja turvallinen Ibanezin Tube Screamer on ollut kitaran ja vahvistimen välissä.

Kaikenlaista vaivaa ja vastoinkäymistä sitä toimittajalle eteen sattuukin.

Haastattelu julkaistu : 2004-12-31
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua