Hybrid Children – Räyhää aavekaupungin kaduilla

Metallinsekaista katurokkia soittava Hybrid Children on kasvanut jo liki teini-ikään. Tuorein levy Ghost Town Carnival laittoi lopun pitkälle levytystauolle, ja samaan syssyyn orkesteri lämppäsi muuatta amerikkalaista rockyhtyettä nimeltä Velvet Revolver. Asiat näyttäisivät siis olevan ”hyrbiiteille” vähintäänkin mallillaan. Bändin nokkamies Jasse julisti totuuksia rokkarin elämästä sähköväylien välityksellä.

Päivää! Jos nyt vain kykenisin tarjoamaan juotavaa, niin mitäpä saisi olla?

– Minttufernet parilla jääpalalla ja iso Golden Cap Classic omenasiideri. Jäillä sekin. Jos olisi kuivempi päivä, niin suklaapirtelö tai kuuma kaakao, riippuen vähän ilman lämpötilasta. Dr.Pepper toimii myös aina.

Mitä Hybrid Children oikein teki kaikki hiljaiset vuotensa?

– Itse asiassa ei me olla oltu hiljaa, ei vaan olla julkaistu levyjä. Ex-kitaristi Vuorinen opiskeli Tampereella yliopistossa, muutti sittemmin Peruun puoleksi vuodeksi ja löysi vaimon. Kartsa (eli Korak) perusti Backline-vuokrausfirman ja pyörittää sitä 24h/vrk ja soittaa 45 Degree Woman -pumpussa kannuja ja ottaa lisää leimoja nahkaansa. Pale veivaa Divine Decay:ssä speedmetallia kitaranvarressa silloin tällöin edelleen. Jasse taas ahdistuili himassa ja hääri MoonTV:n raadissa ja teki Heikoimmassa Lenkissä töitä harvakseltaan ja väänsi Hybäriralleja kaiken aikaa.

– Kyllä me ollaan koko ajan heitetty keikkaa ja treenattu, mutta levy-yhtiön vaihtohässäkät ja muut ankeet käytännön hommat venytti varsinaisten levyjen välin aika pitkäksi. Tulihan meiltä siinä välillä tuplakokoelma-CD Hybrid Moments, jossa oli multimediahässäkät ja viidestä biisistä videot ja bonukset!

Hybrid Childrenin uran varrella moni asia on kerinnyt mullistua. Mikä on muuttunut suomalaisessa rockskenessä aloittamisen jälkeen?

– Internet on tullu kuvaan mukaan ja kotimaiset rokkivideot, jotka myös nyttemmin ovat häipyneetkin jo, heh. Lisää kanavia niiden näyttämiseen tarvittais kipeesti, ja muutenkin lisää foorumeja joissa suurempi yleisö tajuisi, että on vähän erilaisempaakin rämistystä kuin hevimetalli ja Idols-uunoilu.

Onko tauon aikana kerinnyt imemään uusia vaikutteita tai innoittajia?

– Aika harvakseltaan nykyään tulee bändejä tai artisteja joista jaksaa innostua totaalisesti. Enemmänkin innostuu jostain ulkomusiikillisista jutuista, jotka piristää aika ajoin ja josta sitten ammentaa ihan yleisesti ottaen teksteihin ajatuksia, tai asenteellisesti muuten vaan. Kaikki asiat mitä lukee tai mitä näkee, vaikuttaa siihen mitä mä kirjotan. Saattaa olla se, että oon vaikka katsonut 50 jaksoa Seinfeldejä viikon sisään, tai lukenut parit Marilyn Monroe -kirjat ja niiden innoittamana tsekannut leffat, tai lukenut Beatles historiikin ja kaivanut kaikki levyt levylautaselle….sen jälkeen kun otat kitaran kouraan niin jälkeenpäin huomaa, että katos perkele, toihan on selvästi alitajuisesti napattu jostain tollasesta.

Mikä artisti/bändi on kolahtanut viimeaikoina kovimmin?

– Social Distortionin uusin levy. Edellistä (White Light, White Heat, White Trash) oonkin kuunnellu jo monta vuotta putkeen, eikä siihen kyllästy koskaan. Rehellinen ja sydämellä tehty musa ei ikinä vanhene. Sen pystyy kyllä aistimaan jos on itsellä samat aikeet.

Missä maailmankolkassa on paras yleisö, miten yleisö reagoi livetilanteessa eri puolilla palloa?

– Eihän sitä tiedä kun ei olla käyty kun kahdessa maanosassa vasta! No joo, japanissa porukka huutaa suoraa huutoa biisin jälkeen jonkin aikaa, ja sit tulee hiirenhiljaista ja kaikki vaan kuuntelee että mitä laulaja sanoo, vaikka suurin osa ei englantia periaatteessa tajua pätkääkään.

Jaksoivatko fanit odottaa kärsivällisesti uutta HC-levyä, ja kasautuiko harteille paineita?

– Paineita ei meillä oo ollut ikinä, koska meillä ei koskaan ole ollut kiire mihinkään, eikä tarve mennä minkään hetken aallonharjan mukaan…aina ollaan oltu aallonpohjassa se räkäkitarasalkku kourassa, heh.

Miltä tuntuu nykyään kuunnella Hybrid Childrenin ensilevytyksiä?

– Kyllä niitä kestää kuunnella. Ajoittain tietysti tulee hävetyspuna poskille oman lauluäänen takia, josta en oo koskaan pitänyt. Ja ihan muutaman biisin sanoituksissa on rivejä, jotka tekisin uusiksi. Ne on kuitenkin palasia omasta menneisyydestä ja tuo hyvin elävästi mieleen mikä oli fiilinki silloin ja missä keikkailtiin ja mitä sekoiltiin siinä alkuhuumassa. Hienoja aikoja!

Ghost Town Carnivalin kansivihossa asti kiitellään Velvet Revolverin äijiä. Mitä backstagella oikeasti tapahtui ja millainen kokemus yhtyeen kohtaaminen oli? Vavisuttiko nousta ennen legendoja lauteille tai kauhistuttivatko bändin uudet ja terveet elämäntavat?

– Soundcheckit seurattiin kahden metrin päästä kun “Släbykkä” luikutti kitaraa siinä jäällä Nirvana-paita päällä. Yllättävän lyhyt äijä oli. Ja Weilandin näin livahtavan käytävällä joku keksi suussa helvetin kiikkerät farkut ja joku toppatakki päällä. Erittäin riisitautiselta näytti mies lähietäisyydeltä. Ihan Auschwitzista karanneen oloiselta vaikutti siilitukkakampauksineen. Duff veteli paksua sikaaria samaisessa käytävässä meidän keikan jälkeen ja hehkutti olevansa kova punk-fani (minkä kaikki nyt varmaan muutenkin jo tietää) ja näinollen diganneensa Misfits-coveria We are 138. Jotain muutakin se siinä jutteli. Eikä kyllä näyttänyt ihan selvinpäin olevan, tai sitten on vaan joku syntymäsekavuus onnellisesti äijällä päällä. Kaverit kertoivat nähneensä että Duffi oli tosiaankin ollut diggailemassa meidän show:ta lavan sivustalta monta biisiä. Matt Sorumin kanssa jutustin Lost+Found -ravintolassa myöhemmin illalla ja se kertoili Neurotic Outsidersista juttuja kerrottuani ensin diggailevani yhä kyseistä bändiä yhtenä kovimmista ikinä. Mukavia äijiä kerrassaan! Lauri taisi jutella enemmänkin niiden kanssa keikan jälkeen pyytäessään nimmareita G’n’R -levyihin. Laurihan diggaa Gunnareita aivan vitusti. Ja Velvet Revolveriakin ihan pirusti.

Entäpä jos saisit koota itsesi ympärille edellä mainitun Velvet Revolverin henkisen superkokoonpanon, ketä haalisit messiin mukaan elävien tai kuolleiden kirjoista?

– Tää ei välttämättä toimisi musiikillisesti mut pistetäänpä vaikka tämmönen: Iggy Pop, Steve Jones (Sex Pistols), Cliff Burton (ex-Metallica, heitti lusikan nurkkaan jo -86), Mike Ness (Social Distortion), Twist-Twist Erkinharju (Peer Gynt). Lemmykin voisi jossain lymyillä Smirnoff votkulilesti hyppysissä…

Hybrid Childrenin hiljaiselon aikana moni musiikinkuluttaja on vasta kypsynyt vastaanottamaan roisia ja puhdasveristä rockia. Onko uutta fanikuntaa siis tullut tuoreen levyn myötä?

– On. Ja se on ihan pirun hyvä se. En usko katurockin kuolevan koskaan. Aina löytyy nuoria rokkityttöjä ja -poikia jotka ei halua seurata valtavirtaa ja yleistä mielipidettä.

Hybrid Childrenilla on takana mittava ura. Mikä on ollut bändin Spinal Tap- henkisin hetki?

– Koko rokkihomma etenkin talvisessa Suomessa on yhtäkuin Spinal Tap. Mutta yksi hauska oli kun esiinnyttiin joskus Ilosaarirockissa päälavalla ja basistimme Pale tulee todella kovassa roktähti-fiilingissä lavalle kädet pystyssä leuhottaen ja taisi se jotain mikrofoniinkin jo ehtiä mölisemään, kunnes huomasi että ainiin…tosiaan, pitäisi se bassokin vissiin olla mukana. Heh, oli unohtunut siinä juhlanosteessa lavan taakse. Ei sitten muuta kuin nöyränä poikana takavasemmalle takaisin etsiskelemään soittopeliä…

Millainen prosessi biisinteko on Hybrid Childrenin kohdalla?

– Noin 80%:ssa biiseistä on mulla kaikki osat jo valmiina, joita sitten aletaan pikkuhiljaa viilailemaan. Sanoitukset on toisinaan tehty ennen säveltä, ja toisinaan, eli aika usein osia sanoituksista puuttuu aina siihen asti kunnes laulunauhoitukset on liian lähellä. Ennenmuinoin soitin 4-raiturilla suuntaa-antavat demot rumpuraidoista lähtien itse, kuullakseni että toimiiko joku juttu vai ei, ennenkuin jätkät pääsevät tyrmäämään mahdollisesti hyvän aihion vain siksi, että se kuullostaisi pelkällä kitaralla ja siansaksa-englannilla mumistuna ensihätään ankeelta. Laurin kanssa aletaan seuraavan levyn biisejä tekemään tammikuussa. On aika hyvällä alulla toi meidän yhteispeli laulujen rustaamisessa, helpottaa kummasti koko taakkaa kun on näppärätajuinen ja -sorminen melodiatajuinen biisinikkari aisaparina. Uudella levyllä esim. Barricade Boy on sävellyksen puolesta Laurin käsialaa kokonaan. Pale tekee riffejä kanssa, mutta suurin osa taitaa mennä liian metallisina speed-metallipumppu Divine Decaylle.

Mistä inspiraatio kaiken kaikkiaan lähtee kappaleisiin?

– Sehän voi lähteä ihan mistä vaan! Vaikka jostakin kaverin letkautuksesta tai pienestä lauseesta tai yhdestä sanasta joka jää mieleen. Sävellyshomma onkin jo enemmän mysteeri: suurimmasta osasta en todellakaan tiedä. Pistät vaan sormet johonkin kohtaan kitaran otelaudalla ja liikuttelet niitä mielivaltaisesti ja samalla hymistelet siihen päälle jotakin. Pistät nauhurin pyörimään ja seuraavana päivänä, tai monessa tapauksessa vasta muutaman vuoden päästä, ihmettelet kuunnellessasi, että miten ihmeessä olen voinu keksiä jotain noin hienoa! Ja yrität sitten korvakuulolta opetella että miten se menee ja ihmettelet toiseen kertaan, että miten olen joskus osannut ylipäätään soittaa mitään näin monimutkaista. Tai toisinpäin: onneksi tätä ei ole kukaan ehtiny kuulemaan, olenko todellakin ollut tosissani tekemässä tästä hirveästä paskasäkeistöstä joskus jotain biisiä.

Mikä levy avasi aikoinaan nuoren Jassen korvat dekadentille rockmusiikille?

– Hurriganesin Talahassee Lassie, ja heti perään näin TV-uutisissa tai Ajankohtaisessa Kakkosessa tai vastaavassa Sex Pistolsin Pretty Vacant -videosta pätkän, kun Pistolseilta evättiin nuorisojärjestöjen toimesta pääsy Suomeen keikalle. Ylemmät tahot olivat sitä mieltä, että yhtye on huonoa esimerkkiä nuorille. En tiedä menikö homma ihan niinkuin piti heidän puoleltansa, koska siitä pienestä väläyksestä jonka näin TV:ssä tajusin, että tuollainen haluan olla isona. Ja tässä ollaan.

Hybrid Childrenia on jotenkin leimannut helsinkiläisyys. Eikö esimerkiksi säveltelyä tai peräti elämänkokemuksien hakemista ole kokeiltu muissa kuvioissa, kaukana pohjoisen periferiassa?

– Meistä ei alunperinkään kukaan ole ollut Helsingistä. Vasta Kartsan istahdettua rumpupallille saatiin ensimmäinen stadilainen lauteille. Ja senkin juuret johtaa Tampereelle Pispalaan, hähhäh. Alkuperäisistä Hybäreistä kolme oli Loppi-nimisestä perunapitäjästä, minä mukaanlukien. Kelli oli Vantaalta. Pale on Keravalta, Saviolta. Ja Lauri on ehta kalakukko Kuopion Puijon kupeesta.

– Tää on aika hassu homma, että sekä hyvässä että pahassa aina bändit joidenkin mielessä leimautuu Helsinkiin tai milloin nyt mihinkin. Hybäreiden ohella esimerkiks Private Line ja 69 Eyes -äijätkään ei kukaan ole alunperin Helsingistä, vaikka niistä luonnollisesti puhutaan stadilaisina. Maalaispojathan täällä rokkaa, heheh. Niin joo, Eyssi-Jussi on stadista kyllä, mutta Jussikin tuli eyssiin “vasta” ekalle levylle. Eli tässä Börjen paljastukset, osa 138. Itsekin aina oon mieltänyt Bitch Alertin tamperelaiseksi, joku ihme mielleyhtymä varmaan siitä kun ovat Poko Rekordsilla, niinkuin mekin vielä vähän aikaa sitten…

Mikä olisi mielestäsi sopiva soundtrack viikonlopulle, aina perjantai-illasta sunnuntaiaamuun asti?

– Uus plätty Ghost Town Carnival tietysti voimasoitossa, se on oivaa kännimusaa nousu- ja laskuhumaloineen ja krapuloineen päivineen! Koko elon kirjo samassa paketissa:

– Perjantai-iltana Downtown Downer täysille ja jos vähän vituttelee, niin sitten Memphis Train eli “Friday night, and nothing is right..” hieman lisää huikkaa ja vanhan poika/tyttöystävän vilahtaessa mielessä Glitter Rain soimaan, eikä enää suru puserossa paljo paina, heh. Lauantain jatkuessa Glory Days’ Decline nostattaa näppärästi joukkuehenkeä ja Boredom Unites Us kiteyttää juhlijoiden pohjimmaiset tunnot. Sunnuntaina sitten Downtown Downer hiljaiselle siinä vaiheessa, kun on krapulatoljotus päällä eli “lights are on but no-one’s home”. Vähän haikeeta vetistelyä siinä herkistyneessä tilassa Once Upon a Darknessin tahtiin ja loppuillasta voikin sitten valmistautua tulevan viikon puristeluihin ja synkkyyteen ja pistää Barricade Boy:n tulemaan tuutista: “Take away this strangling darkness…” ja sitä rataa. Tuossahan sitä mainospuhetta kylliksi, heh, ja nyt kauppaan ostaan hybärilevy viikonloppuja varten, hophop! Liikettä nipusiin!!

Jos raha (tai turvallisuus!) ei olisi este, mitä stuntteja Hybrid Children tekisi lavalla? Lieskoja, lohikäärmeitä kuten Ronnie Jamesilla, verta niskaan a´la Slayer vai panssarivaunu Kissin henkeen?

– Kartsalla on jo flight case -jääkaappi rumpujen vieressä keikoilla, ja leppäkerttu- ja pöllömagneetit jääkaapin ovessa joilla pysyy biisilista kiinni. Ja olutta, maitoa, vodkaa ja kahvilikööriä ja pikku pakastinlokero johon laitetaan jo soundcheckissä jääpalat jäätymään valkovenäläisiä varten. Niitä siinä sitten keikan aikana näpräillään biisien ja jutustelun lomassa. Jotain tuonsuuntaista todella suuressa mittakaavassa tulisi varmaan olemaan. Sellaista ollaan suunniteltu, että kun joillakin bändeillä on konfettitykit niin Hybärit laittaa seuraavalla festarikeikalla, tai Lahden Torvessa kaljalipputykit ampumaan yleisölle sellasen helvetin sakean kymmenen minuutin ryöpsyn drinkkilippuja. Se olis aika kova. Vähän niinku sellasta “Hybärit – hyvän tahdon lähettiläät” -tyyppistä meininkiä. Ettei pääse jano yllättämään.

Mitäpä bändiltä voi odottaa tulevaisuudessa? Yllätyksiä hihassa?

– No se kaltsulipputykki ois tulossa.

Sitä sitten odotellessa! Kiitos ja kumarrus Jasselle. Rokrok.

Haastattelu julkaistu : 2004-12-14
Kirjoittaja : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua