Evilsons – Rokaten suoraan Petas Citystä

Espoosta, Petas citystä kotoisin oleva Evilsons on valloittanut maamme reippaalla ska-punkillaan. Kovaa vientiä nauttiva ryhmä tunnetaan tiukasta livesoitostaan ja leppoisista biiseistään. Tiedustelin bändin pojilta hieman uudesta levystä ja siinä samassa vähän kaikesta muustakin.

Terve, voisitteko tähän aluksi esitellä itsenne ja bändin?

Patu: Fredi – laulaja, Tom – rummut, Mikke – kitara, Patu – basso… Fredi: …ja muodostetaan yhdessä Evilsons. Veikko on levyn jälkeen tullut mukaan ja hakkaa urkuja kuin velho.

Taitaa jätkillä mennä lujaa, sillä De Mysteriis Dom Skathanas -ep on myyty kahteen kertaan loppuun ja uusi täyspitkä porskuttaa radiossa sinkulla Loving You. Mitkä on fiilikset?

Fredi: Kyllähän se hyvältä tuntuu. Tähän hommaan on laittanut paljon aikaa ja energiaa, ja kun homma sitten toimii, niin onhan se hauskaa. Ei me kyllä tätä tehdä se mielessä, että pitäisi saada paljon radiosoittoa tai että levyt myytäisiin heti loppuun, mutta mukavaa bonustahan tuollaiset jutut ovat. Hauskinta on kuitenkin, että keikoilla käy paljon tanssivaa jengiä. Se on se paras ja tärkein juttu. Livetilanteessa me ollaan ehkä parhaimmillaan ja nautimme siitä eniten.

Patu: Joo, tuntuu kyllä todella hyvältä.

Kuinka teillä sitten lähti tämä homma ska-, punk- ja reggae-vivahteiden suuntaan ja millainen on Evilsonsin historia?

Patu: Aloitimme yhdessä soittamisen kun olimme yläasteella, eli noin 12 vuotta sitten. Soitimme Gunnareita ja muita covereita. Tyylimme muuttui sitten enemmän punkimmaksi ja kehittyi siitä edelleen nykyiseen suuntaan. Tähän tyyliin päädyimme varmasti sekä biisintekijämme Miken sävellysten, että muiden bändin jäsenten ajatusten myötä.

Fredi: Joo, me ollaan tunnettu toisemme todella pitkään ja soitettu yhdessä eri kokoonpanoissa. Tämä Evilsons-homma taisi saada alkunsa joskus vuonna 2001. Kyllä me silloinkin yritettiin jatkaa sitä meidän Guns ’n Roses -teemaa, mutta ei se oikein ollut enää silloin muotia, joten jätettiin se homma väliin ja kelattiin, että punkkihan oli jossain vaiheessa aika kova juttu… Siis tämä postpunk-ilmiö Green Dayn ja Offspringin innoittamana… Ja että se varmaan tulisi kohta taas pinnalle ja voitaisiin tehdä isoja rahoja. No pieleenhän tuokin juttu meni. Mutta trendien perässä me ollaan kyllä aina menty… Tai sitten se meni niin, että kuuntelimme (ja kuuntelemme edelleenkin) paljon skata ja reggaeta sekä myös punkkia, ja meidän musa on siitä sitten muodostunut omanlaiseksemme. Ei me olla kyllä ikinä etukäteen kelattu millaista musaa tehdään. Luonnollinen juttu tämä oli.

Mitä sitten itse kuuntelette ja mistä olette saaneet vaikutteita musiikkinne tekoon?

Patu: Olemme melko kaikkiruokaisia edellyttäen, että musiikki on tehty aidosti ja siinä on tunnetta.

Fredi: Minusta tuntuu, että kaikkiruokaisuudesta on ollut hyötyä. Jos kuuntelee pelkästään tietynlaista musiikkia, niin omasta musiikista muodostuu aika tylsää ja yksitoikkoista. Parastahan olisi, jos pystyisi yhdistelemään parhaat elementit eri musiikkilajeista. Ei tietenkään mitään progehirviö-meininkiä, mutta just esimerkiksi punkin, skan ja reggaen yhdisteleminen on toiminut hyvin. Positiivista on ollut se, että keikoilla käy jengiä laidasta laitaan, joka ehkä on osoitus siitä, että me ollaan onnistuttu yhdistelemään eri musiikkilajeja ja samalla sitten keikoilla käy eri musiikkityylien edustajia.

Heitetäänpä sitten tiskiin uusi levynne Petas City Rockers, joka on nauttinut niin median kuin ihmistenkin suurta suosiota. Oletteko tyytyväisiä plattaan ja millainen oli sen syntyprosessi?

Fredi: Kyllä me ollaan levyyn tyytyväisiä. Se on jo nyt saavuttanut paljon uusia kuulijoita, mikä on erittäin positiivista. Tehtiin tosi paljon keikkoja juuri ennen levytyksiä ja uusien biisien treenaaminen jäi aika vähälle. Se meni aika lailla niin, että treenikämpällä Petaksessa pidettiin treenit juuri ennen viikonlopun keikkoja. Soitettiin uusi biisi läpi ensin pari kertaa treeneissä, sitten soundcheckissä ja sen jälkeen keikalla. Mielestäni biisille on hyväksi soittaa sitä mahdollisimman paljon, koska jokainen keksii aina uusia juttuja ja uusia virityksiä soittaessaan sitä, ja niin biisi elää. Yritettiin pitää sellaista linjaa, että täysin uutta biisiä ei lähdetä veivaamaan studioon.

Patu: Olimme helmikuussa 2004 studiossa Kirkkonummella ja tehtiin aika pitkiä päiviä. Sen jälkeen levy masteroitiin Finnvoxilla. Sitten levy meni painatukseen ja kauppoihin. Vaikka tämä prosessi kuulostaa helpolta, niin sitä se ei ollut.

Fredi: Kyllä se oli hieman outoa, kun siellä Kirkkonummen pimeässä metsässä kaiken lumen ja kylmyyden seassa väännettiin tätä levyä. No, studiossa oli sitten vähän lämpöisempi tunnelma. Onhan moni kutsunut levyä kesälevyksi, mutta olosuhteet olivat kyllä kaikkea muuta. Kyllä se studiotyöskentely on aika rankkaa puuhaa, siis yllättävän rankkaa. Jotkut bändithän pitävät itseään studiobändeinä ja sanovat nauttivansa suunnattomasti studiotyöskentelystä. Minä en voi ainakaan lukeutua siihen porukkaan, mutta sen jälkeen kun kaikki on purkitettu ja miksattu, on kyllä hyvät fiilarit. Ja kun muutkin ovat tykänneet ja levy on saanut hyvää palautetta, niin olisihan se valehtelemista, jos sanoisi, ettei tuntuisi todella hyvältä.

Patu: Levyn teko on pitkä ja vaativa prosessi, joten pieniä virheitä niin soitollisesti kuin soundillisestikin syntyy aina. Mutta pitää muistaa, että tämä on ensimmäinen levymme ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Fredi: Mun mielestä on todella vaikeaa kuunnella omaa levyä. Sitä ei pysty kuuntelemaan kokonaisuutena, eikä tavallisena kuuntelijana, vaan sitä kuuntelee ylikriittisenä ja keskittyy pikkujuttuihin. Toisaalta se on kuitenkin hyvä juttu, koska sitenhän sitä kehittyy levyttävänä artistina ja tietää tarkemmin mitä haluaa seuraavalle levylle ja mihin pitää keskittyä. Vaikeaahan olisi tehdä uusi levy, jos edellinen olisi täydellinen. Mihin siinä sitten tähtäisi?

Onko levyä markkinoitu ulkomailla ja millaista palautetta on tullut?

Fredi: Meille on nyt hankittu niin sanottu promohenkilö, jonka nimi on Aija. Hän on hoitanut hommat todella mallikkaasti ja me ollaan saatu haltuumme ensimmäiset arvostelut ulkomaalaisilta zineiltä ja lehdiltä sekä tehty haastatteluja ulkomaille. Yllättävän hyvää palautetta sieltä on tullut. Luulisi, että Euroopassa ja Jenkeissä on riittävästi bändejä kehuttavana omasta takaa, mutta niin vaan on tullut helvetin hyviä arvosteluja sieltä. Ei me kyllä täysillä ulkomaille tähdätä ainakaan vielä tässä vaiheessa, mutta hyvähän se on luoda sinne jo sellaista pientä sutinaa. Positiiviset palautteet antaa kyllä myös enemmän intoa työskennellä siihen suuntaan. Suomessa on kuitenkin vielä paljon paikkoja ja kaupunkeja missä tekisi mieli käydä, kunhan vaan ehtii, joten jatketaan täällä kotimaassa hyvää keikkatahtia. Sitä paitsi meillä kaikilla on täällä läheiset ja rakkaat, joten ei oikein ole halua koko vuotta viettää millään ulkomaan rundilla.

Mistä tulee nimi Petas City Rockers?

Patu: Kaksi bändimme jäsentä on elänyt nuoruutensa Espoossa (Petaksessa). Bändikämppämme sijaitsee tälläkin hetkellä siellä tai ainakin hyvin lähellä sitä. Kaikkihan nyt Petas-baarin tuntevat.

Fredi: Tätä kysytään kyllä joka haastattelussa ja pakko ihmetellä, että eivätkö ihmiset todellakaan ole kuulleet Espoon Petaksesta ennen. Sehän on Suomen kovin menopaikka, sieltä löytyy se yksi loistava baari, kauppa, muutama talo ja meidän treenis, joka ennen toimi paikallisten puistokemistien majapaikkana. Tosiaan Mikke ja Tomppa ovat kotoisin Petaksesta ja me muutkin ollaan aina pyöritty niillä nurkilla, joten oli pakko levyn nimessä vähän kunnioittaa juuriaan.

Olette keikkailleet aika ahkerasti ja teidät tunnetaan kovana livebändinä. Miten noin leppoisaa musiikkia voi soittaa niin energisesti? Miltä teistä tuntuu lavalla?

Patu: Lavalla kaikki tuntuu hyvältä. Soitamme biisit aina vähän nopeammin livenä ja ehkäpä juuri siitä johtuen kappaleet muuttuvat energisemmiksi.

Fredi: Kuten aiemmin on todettu, niin live-vedot on kyllä tämän koko meidän homman ydin. Se on siisteintä mitä bändissä pääsee tekemään ja ainakin minun mielestä levytykset, levyt ja kaikki muu siinä ympärillä vain pohjustavat sitä, että pääsee mahdollisimman usein soittamaan livenä. Palatakseni siihen meidän treenikämppään, niin se on aika pieni ja hikinen luukku, ja kyllä me sielläkin aina ollaan vedetty täysillä. Kun sitten näiden samojen jamppojen kanssa vääntää keikkaa, niin on luonnollista, että energia tulee esille yhtä lailla. Toinen juttu, mistä saa valtavasti energiaa live-esiintymiseen, on yleisö. Kyllä oma suoritus ja oma energia on paljon kovempi, kun on hyvän yleisön edessä soittamassa. Ollaan kyllä todella kiitollisessa asemassa, kun ollaan päästy soittamaan niin paljon tällaisia keikkoja. Eli suuri kiitos kuuluu kaikille, jotka ovat tulleet keikoille ja tanssineet paidat märiksi.

Teillä on aika mielenkiintoisia lainabiisejä ollut livesetissä, esimerkiksi Del Shannonin Runaway. Mistä coveri-ideat on tulleet, ja mitä muita covereita olette soittaneet?

Patu: Olemme harkinneet, että soittaisimme myös kotimaisia “hittejä”, kuten Satumaa tai Hengaillaan. Stevie Wonder on myös lähellä sydäntämme. Guns of Brixton jyrää aina. Kuten aiemmin mainitsimme, olemme melko kaikkiruokaisia.

Fredi: Helpointa on tehdä cover-versio biisistä, joka ei edusta meidän musiikkityyliä. Guns of Brixton oli aika riski veto, mutta vanhat 60-luvun kappaleet ovat helpompia. Matti ja Teppo on myös aika kivenkova kaksikko ja niiden biisi ”Näin se kesäloma toimii” aiheuttaa kylmiä väreitä, niin hyvä kappale se vaan on. Eli ehkä joskus ihmiset meidän keikoilla saavat tanssia Matin ja Tepon sävelten tahdissa.

Keikoilla olette tosi usein soittaneet lähinnä hardcore-bändien kanssa, eikö se ole vähän outoa, että on tyyliin kolme hardcore-bändiä ja sitten te fiilistelemässä ska-biittejä?

Patu: Se on melko outoa.

Fredi: Siistiä kuitenkin. Muistan, kun ensimmäistä kertaa mentiin Lahden Torveen soittamaan ja siellä veti meidän lisäksi kolme brutaalia hc-bändiä. Kyllä me silloin kelattiin, että mitä helvettiä ihmiset sanoo, kun me ruvetaan tässä nyt soittamaan melodista takapotkumusaa. Meidät oli vielä laitettu illan viimeiseksi esiintyjäksi, joten oli kyllä sellainen fiilis, että ”ei täällä kyllä ketään ole enää meidän ensimmäisen biisin jälkeen”. Mutta helvetin hyvin ovat kaikki ihmiset ottaneet meidät vastaan ja on hyvä, että ihmiset ovat ainakin vähän avarakatseisia. Mielestäni Suomessa toimii aika hyvin tämä niin sanottu Unity-homma. Enemmän ja enemmän jengi (sekä soittajat, bändit, levylafkat, että keikkajärkkääjät) puhaltaa samaan hiileen, ja sehän on vain hyväksi koko punk-HC-ska-reggae-skenelle.

Onko keikkoja ollut myös Suomen ulkopuolella, tai oletteko tulevaisuudessa menossa kiertämään ulkomaita?

Patu: Olimme kerran kiertämässä Eurooppaa (Tanska, Tsekki, Ranska, Belgia), ja kaksi kertaa Baltian kiertueella. Nämä reissut eivät unohdu koskaan. Ulkomaanmatkat ovat aika rankkoja, mutta samalla myös hauskoja.

Fredi: Kyllä nämä lyhyet ulkomaan reissut ovat olleet erittäin hauskoja ja niistä oppii helvetisti. Tarjouksia on kyllä tullut pidemmistäkin rundeista, mutta meidän mielestä Eurooppa on niin iso paikka, ettei sinne kyllä ihan umpimähkään kannata lähteä. Ja kun Suomessakin on niin kiva pörrätä. Tällä hetkellä Fullhouse tekee meille hyvää pohjatyötä tuolla ulkomailla, eli järjestää haastatteluja, arvosteluja ja neuvottelee lisenssidiileistä niin, että saadaan levy kunnolla myyntiin myös Suomen rajojen ulkopuolella. Sen jälkeen voisi ehkä olla järkevämpää lähteä jonnekin, kun ihmiset vähän tuntee. Sitten on myös sellainen juttu, ettei meidän bändi kyllä yli kahta viikkoa reissussa selviä. Muun muassa halvalla kaljalla on osuutta tähän.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Jätkät sai taannoin mahdollisuuden astua vähän isompiin saappaisiin, mutta ette ottaneet tarjousta vastaan, vaan menitte Fullhouselle. Haluatteko kertoa tapahtuneesta vähän lisää?

Fredi: Niin no. Meidän ep:n jälkeen oli muutama levy-yhtiö, jotka olivat kiinnostuneita julkaisemaan pitkäsoittomme. Oli yksi vähän isompi firma, mutta Fullhouse kuitenkin oli turvallinen ja tiedettiin mitä saadaan ja mitä voidaan tehdä. Fullhousen heputhan vetivät meidät tähän koko hommaan mukaan, ne otti meidät keikoille silloin, kun me oltiin juuri aloitettu, ja sitä kautta päästiin vähän esille. Oli sitten totta kai ihan selvää, että samojen heppujen kanssa jatketaan yhteistyötä. Ei sitä paljoa tarvinnut miettiä.

Ska punk reggae -meininki ei meillä Suomessa ole kovin tunnettua, ei siis hirveästi ole samankaltaisia bändejä kuin te. Mitä luulette, mihin suuntaan ollaan menossa Suomessa ja onko nousussa hyviä saman tyylilajin bändejä?

Patu: Toivottavasti tulevaisuudessa nähtäisiin enemmän tällaisia bändejä. Vaikka kyllähän niitä tälläkin hetkellä löytyy. Ja hyviä ovatkin.

Fredi: Kyllä näitä ska-bändejä löytyy. Muutamat soittavat enemmän 2-tone-skata, eikä me olla ehkä ihan sitä samaa. Sitten on myös ne bändit, jotka yhdistelevät skata punkkiin, mutta niillä on sitten ehkä enemmän punkkia kuin meillä. Kiva myös huomata, että keikkajärkkääjät uskaltavat nykyään sekoittaa keikoilla eri musiikkilajeja keskenään. Kuten tuossa jo tuli todettua, niin me ollaan soitettu paljon eri keikoilla ja onhan se mukavaa, että samana iltana ja samaan hintaan saa kuulla vähän erilaisia bändejä. Tietty ei mikään älytön sillisalaattikaan ole hyväksi.

Lahtelaisen Flippin’ Beansin biisissä Go! lauletaan: “Evilska played by Evilsons, it’s hitting me hard like a thousand bombs”. Ovatko jätkät siis kavereita keskenään ja meinaatteko tehdä vuorostanne Flippareille biisiä?

Fredi: Itse asiassa ensimmäistä kertaa, kun olin yhteyksissä Flippareitten Aapeen sähköpostitse, se kertoi, että niillä on tällainen biisi missä on tällaiset sanat. Se oli kyllä suuri yllätys ja tietysti mahtava kunnia tulla mainituksi tuolla tavalla. Kyllä me nykyään ollaan hyviä kavereita, ollaan tehty paljon keikkoja yhdessä. Aape on tuurannut Patua muutamalla keikalla ja me käytiin Miken kanssa hoilaamassa taustoja niitten uudella loistavalla Another Brilliant Disaster -lätyllä. Muttei me kyllä oltaisi kavereita, jos he eivät meistä laulaisi. Tosin Patulla on toinen näkemys meidän kaverisuhteeseen. Kai tämä sitten selittää sen mihin Patu ja Aape aina keikoilla häviää… basisti-juttuja näköjään…

Patu: Ollaanhan me kavereita. Rakastamme toisiamme ja aina yhteiskeikoilla hieromme toisiamme.

Lopuksi vielä suunnitelmista, mitä Evilsons aikoo tulevaisuudessa?

Fredi: Meillä on nyt video tulossa Loving You -biisistä ja sitten jatkossakin paljon keikkoja ja hyvää meininkiä. Ensi vuoden puolella olisi sitten tarkoitus tehdä uusi kiveäkin kovempi levy. Saa nähdä mitä siitä tulee. Ja vielä olisi…

Patu: …tavoitteenamme joskus soittaa avaruudessa punkkia vihreille otuksille.

Siinäpä olikin sitten kaikki ja kiitos haastattelusta!

Haastattelu julkaistu : 2004-11-25
Kirjoittaja : Markus Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua