Silent Voices – Länsirannikon progemetallikuninkaat valmiina läpimurtoon

Kokkolasta, tuosta Keski-Pohjanmaan keskuksesta, ponnahti loppukesästä metalliveljien tietoon toisen pitkäsoittonsa musiikkimarkkinoille julkaissut Silent Voices. Mistään eilisen teeren bändistä ei kuitenkaan ole kyse, kohta voidaan viettää nimittäin yhtyeen taipaleen kymmenvuotisjuhlaa. LMSN:lle bändin kuulumisia kertoivat kitaristi Timo Kauppinen (K) ja vokalisti Michael Henneken (H).

Millainen pumppu takoo progemetallin kuumaa rautaa?

K: Bändi perustettiin vuonna 1995 ja kokoonpano säilyi samana aina vuoteen 1998 asti, kunnes Michael Henneken liittyi mukaan laulajaksi. Siihen asti Henrik Klingenberg hoiti koskettimien lisäksi myös laulut. Alusta asti kitaristina on toiminut Timo Kauppinen, bassoa on paukutellut Pasi Kauppinen ja rumpupenkillä on istunut Jukka-Pekka Koivisto.

Miltä näyttää bändin discografia tähän saakka?

K: Levytyssopimus kirjoitettiin kotimaisen Low Frequency Recordsin kanssa kesällä 2001 ja ensimmäinen albumi Chapters of Tragedy julkaistiin keväällä 2002. Toinen albumi Infernal äänitettiin kesällä 2003. Levyn tiimoilta julkaistiin single On the Wings of Rage helmikuussa 2004. Itse albumi on julkaistu jo Japanissa kesäkuussa ja Suomessa elokuussa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Infernal julkaistaan syyskuun lopulla.

Miten maailma valloitetaan Suomen länsirannikolta käsin, eli mitkä ovat yhtyeen tavoitteet?

H: Rahaa, mainetta ja valtaa!!! No, joo. Omalta ostaltani voin sanoa, että kun laskut saa maksettua ja vatsan täytettyä musiikin teolla, niin olen tyytyväinen. Eihän se tietty huono juttu ole, jos pääsisi kiertämään ympäri maailmaa – siis soittamaan jonnekin muuallekin kuin pizzerian nurkkaan. Tuntuu vaan, etteivät nuo keikkamyyjät ota rosteriinsa, ellei bändin levy myy tarpeeksi – eivät näemmä ole tajunneet, että bändin täytyy olla esillä, eli mm. käydä keikoilla. Niin se porukka oppii tuntemaan ja menee sinne Anttilan Top 10 -osastolle ja kouraisee sen platan takataskuunsa.

Millainen tuntuma Kokkolan soittajavelhoilla itsellään on laadukkaan progressiivisen metallin noususuhdanteeseen Suomessa?

K: Manitou ja Silent Voices eivät ainakaan vielä myy niin paljon, että voisi sanoa genren olevan nousussa – tai sitten meitä on kusetettu rankalla kädellä! Mutta juu, kyllähän se on kivaa, että näin kymmenen vuoden yrityksen jälkeen jotain tunnustustakin tulee.

Millaiset ovat Kokkolan musiikkipiirit ja joko bändin jäsenet tunnetaan kaupungissa?

H: Kokkolassa on tätä nykyä melkoisen vireää bänditoimintaa ja sana leviää nopeasti, jos nimeä alkaa kertyä maanlaajuisesti. Luonnollisesti myös soittajaporukka tunnistaa toisensa ja tietää Silent Voicesinkin. Kokkolassa on aina ollut vireä bänditoiminta, täällä on todella paljon soittajia ja erilaisia kokoonpanoja, joista kuitenkin suurin osa on erilaisia projekteja. Itse olen tosin kotoisin Turusta, “Suomen musikaalisesta persereijästä, diskopallojen luvatusta kaupungista”, heh.

Miltä levytyssopimus maistuu vuosien treeniputken ja omakustannejulkaisujen jälkeen?

K: Levy-yhtiö ei ole asettanut minkäänlaisia musiikillisia rajoitteita levyjen tiimoilta. Toisin sanoen saimme täyden taiteellisen vapauden levyjen tekemiseen, mikä on todella hienoa tämän genren musiikille. Ensimmäinen levy julkaistiin noin 30 maassa ja toisen albumin, Infernalin, julkaisu kattaa jo yli 50 maata. Sanoisin, että pieneltä levy-yhtiöltä hieno saavutus.

Entä keikkarintama? Minne mieli halajaisi, entä mikä olisi bändin unelmafestari, jossa olisi halua soittaa mukana?

H: Tulevaisuus näyttää, millaiseksi keikkatilanne tulee muotoutumaan. Myös ulkomaat luonnollisesti kiinnostavat. Unelmafestarina ekana tulee mieleen Wacken Open Air, tottahan toki. Tuskassahan näyttävät soittavan vain nuo kehäkolmosen sisäpuoliset bändit, kun puhutaan tällaisista pienemmistä bändeistä. Eikä oikein jaksa kiinnostaa nuo “tuletteko soittamaan matkakuluilla” -tyyppiset ratkaisut. Kaikki bändin jäsenet alkavat olla jo siinä iässä, ettei tätä ihan vaan harrastuksen vuoksi enää tehdä. Osalla alkaa olla jo tuota perhettä jne.

Infernalin pakettia on ollut kasaamassa koko bändi. Millaisen sisäisen myllyn bändi kävi lävitse luomispuolella?

K: Yleensä biisi-ideat saavat alkunsa riffistä tai melodiasta, joita tuomme treenikämpälle ja joita sitten alamme jammailla. Jossain vaiheessa materiaalia on kertynyt riittävästi ja ryhdymme kasaamaan biisiaihioita. Porukalla hiomme ja sovitamme niitä, kunnes biisit ovat mielestämme valmiita. Michael luonnollisesti kirjoittaa laulamansa sanoitukset. Jokainen siis tekee oman osuutensa biisiin.

H: Biisit olivat suurimmaksi osaksi valmiita, muutamia lauluosuuksia lukuun ottamatta. Minkäänlaisia valmiita demoversioita ei tehty yhdestäkään biisistä. Seuraavan levyn biiseistä täytyy olla jokaisesta demoversio, ennen kuin minut saa takaisin studioon… Ei vaan, mutta tottahan se on, että studiossa on sitten varmempi olo, kun tietää tarkalleen mitä tekee, ja demoversioiden tarkoitushan on se, että tietää miten parantaa biisejä sitten lopulliselle levylle.

Tähän asti bändin levytykset ovat kautta linjan saaneet positiivista palautetta. Miltä hyvä palaute levytyksistä tuntuu?

K: Se riippuu aina siitä tyylistä, miten se kritiikki annetaan. Sen kyllä huomaa, jos kriitikko ei tajua musiikin tekemisestä mitään. Ei se haittaa, jos kritiikki on negatiivista, kun se on perusteltua ja asiallisesti esitetty, siitä pitää vain ottaa onkeensa. Kyllähän se kuitenkin paremmalta tuntuu se kehuminen.

Millaiset musiikilliset ambitiot sitten jäivät kytemään Infernalin jälkeen, eli millaista keitosta voimme odottaa seuraavaksi?

H: Bändin sisällä ollaan mietitty, että materiaali liikkuisi tuon ekan ja tokan levyn välimaastossa, eli parhaat jutut molemmilta levyiltä, ja siihen ynnättäisiin hieman uutta aspektia ja tehtäisiin paremmin kuin nuo edelliset. Mitä tähän mennessä on uutta matskua tullut, niin kutakuinkin tuotahan se on ollut. Henkilökohtaisesti en haluaisi aivan noin rankkaa levyä tehdä, kuin tuo toka oli. Seison kyllä Infernalin takana sataprosenttisesti, mutta kaikkea aikansa. Ja livesetissähän nuo ns. hevihelvettibiisit tulevat pysymään kauan. Oma haluni olisi tehdä hieman tunnelmallisempia paloja, joissa on fiilistä ja sitä groovea(!).

Sonata Arctican kosketinsoittaja Henrik Klingenberg soittaa myös Silent Voicesin riveissä. Miten bändien aikataulut sopivat yhteen?

K: Kaikilla on joo omat sivuprojektinsa, jotka pitävät mielen virkeänä… Sonatan rooli on tietysti huomattavasti suurempi, Henkkahan elättää sillä itsensä.

H: Ollaan itse asiassa vasta päästy siihen vaiheeseen, että nyt sen näkee, miten se vaikuttaa. Sonataltahan tulee vasta nyt levy, jolla Henkka soittaa. Toivottavasti sillä on positiivinen vaikutus, mutta kun realistisesti ajattelee, niin eihän sitä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti Henkkalla riittää voimia antaa Voicesillekin täysi panos. Se voi olla aika raskasta tuo alkoholin polttaminen noilla Sonatan rundeilla! Heh heh!

Haastattelu julkaistu : 2004-09-16
Kirjoittaja : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua