Necare – Avioliitto tunnelman ja raskauden välillä

LMSN tavoitti yhdysvaltalaisen tulevaisuuden doom-lupauksen Necaren sähköisesti. Duon toinen osapuoli Ryan Henry (R.H.) vastaili kysymyksiin.

Terveisiä Suomesta. Kuinka elo Necare-leirissä sujuu?

R.H.: Ei voi valittaa.

Mennään suoraan asiaan. Necare on suhteellisen uusi bändi ja te olette vielä kohtuullisen tuntemattomia suomalaisten doom-fanien keskuudessa, joten aloitetaan pienellä historiikillä. Millainen prosessi oli Necaren syntymä?

R.H.: Necare oli alunperin sooloprojekti, joka syntyi tyytymättömyydestä silloisen toisen bändini toimintaan. Pian tuon toisen bändin rumpali (G. C.) liittyi mukaan ja aloitimme kirjoittamisen yhdessä. Nauhoitimme demon vuonna 1999, kuluttaen ainoastaan päivän sen parissa. Nauhoitimme paremman demon vuonna 2001, joka oli albumin mittainen ja nimeltänsä Appassionata. Saimme levystä positiivista palautetta, joten aloitimme ensimmäisen oikean albumimme kirjoittamisen viime vuonna.

Millaista palautetta nuo demot saivat?

R.H.: Kuten sanoin, se oli kohtuullisen positiivista. Katatonian Blakkheim kuuli toisen niistä ja sanoi, että jos parantaisimme tuotantoamme, niin meistä voisi tulla korkeamman statuksen bändi. Totta kai muutama ihminen haukkui meitä, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi paikallista porukkaa, jotka eivät ymmärrä doomia.

Näillä demoilla saavutitte ilmeisesti sitten Firebox Recordsin mielenkiinnon? Entä ovatko demot vielä saatavilla?

R.H.: Demot eivät enää ole saatavilla, eikä meillä ole mitään suunnitelmia uudelleenjulkaisujen suhteen. Saatamme tosin nauhoittaa pari Appassionatan biisiä uudelleen. Fireboxin kiinnostuksen saavutimme lähettämällä heille parin biisin demon ja juttelimme omistaja-Ramin kanssa, päästen täten heidän listoilleen.

Oletteko olleet tyytyväisiä Fireboxin toimintaan?

R.H.: Olemme erittäin tyytyväisiä Fireboxin toimintaan ja tukeen. He ovat täysin ammattilaisia tässä hommassa.

Millainen doom-scene on Amerikassa? Ymmärtääkseni se ei ole kovin suuri.

R.H.: Luulen, että osavaltiossa, jossa asumme on meidän lisäksi ainoastaan kaksi aktiivista doom-orkesteria, eli Heaven Wept sekä Withersoul. Doomia ei ole USA:ssa juuri ollenkaan, muutamaa suurempaa nimeä lukuunottamatta, kuten Evoken tai Morgion. Täällä on meneillä suuri stoner-doom-ilmiö, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Necaren kanssa. Olet siis oikeassa siinä, että täällä on vain kourallinen doom-bändejä. Täällä on, tai oli myös, pari hyvää yhdenmiehen doom-projektia, kuten Eyes of Ligeia, Hierophant sekä Foetor.

Kuinka kuvailisitte musiikkianne kadulla vastaantulevalle ihmiselle?

R.H.: Necare luo avioliiton tunnelman ja raskauden välille. Kuvittele sekoitus, jossa kuullaan Enyan kaltaisia new age -vaikutteita, ilman naisvokaaleja, sekä vanhempaa Anathemaa tai My Dying Bridea, niin saatat pystyä kuvittelemaan, miltä Necare kuulostaa.

Entä miten tuo vastaantuleva ihminen reagoi kuvaukseesi?

R.H.: Tämä on aika paha! Luulen, että meidän kuvauksemme itsestämme ovat saavuttaneet pientä negatiivista julkisuutta. Muutamat arvostelijat ovat kutsuneet meitä epäoriginaaleiksi tai sanoneet, että kuulostamme liikaa vanhalta Anathemalta. Luulen, että koska sovimme tiettyyn doomin aikakauteen joka tavalla, niin meistä tulee tavallaan bändi, jota joko vihataan tai rakastetaan. Uskon, että tämä tyyli ei ole erityisen suosittua tänäpäivänä doom-scenen sisällä. Monet doom-bändit ja -fanit ovat polttaneet sillat, jotka johtavat vanhaan doom/death-soundiin.

Debyyttinne Ruin julkaistiin jonkin aikaa sitten. Miltä tuntuu saada debyytti julkaistuksi ympäri maailman?

R.H.: Noh, molemmilla meistä on vielä päivätyömme, joten juuri mikään ei ole muuttunut meidän kohdallamme. Paitsi se, että nyt ihmiset kuulevat sitä mitä me teemme ja mikä on meidän mielestämme tärkeää. Henkilökohtaisesti en välitä, vaikka emme saisi senttiäkään musiikistamme, kunhan tuolla jossain on muutama ihminen, jotka oikeasti tajuaisivat mistä tässä on kyse.

Missä Ruin on nauhoitettu? Entä käytittekö ulkopuolista avustusta?

R.H.: Menimme paikalliseen studioon täällä Virginiassa, nimeltään Recording Zone. Heidän johtajansa Jhon on yksi parhaista ystävistäni. Pyysimme häntä soittamaan levylle muutaman kitarajutunkin. Hän soitti wah-wah-soolon Celia-kappaleen lopussa. Jhon tuntee ProToolsin kuin omat taskunsa, joten hänen apunsa oli hyvin arvokasta koko prosessin aikana. Hän sai aikaan sen soundin, mitä me tahdoimme.

Millainen prosessi Ruinin nauhoittaminen oli? Jäikö hommasta negatiivisia tai positiivisia muistoja?

R.H.: Negatiivisia muistoja? Kyllä! Minulla diagnosoitiin viime vuonna mielensairaus ja muistan saaneeni paniikki- ja huimauskohtauksia sessioiden aikana. Olin paljon paremmin mukana miksauksen aikana, jotka kestivät lähemmäs viisi kuukautta. Sitten viime hetkillä halusin tehdä pieniä muutoksia, joten päädyimme taas alkuruutuun.

Millaisia teemoja Ruinin lyriikat sisältävät?

R.H.: Mukana on muutamia teemoja. Periaatteessa levy kertoo uskonnon epäonnistumisesta ja ihmisen psyykestä kuoleman edessä. Lisäämme mukaan myös konseptia luonnosta ja kaaoksesta, joka symbolisoi rappeutumista ja epävarmuutta. Tietenkin myös kuolema ja kuoleminen ovat osa Necaren teemaa.

Mistä saatte lyyrisen inspiraationne?

R.H.: Suurin osa inspiraatiosta tulee elämänkokemuksista, luulisin. Luen myös paljon runoutta. Osa runollisesta inspiraatiosta tulee vaihtelevista lähteistä, kuten Sylviä Plathilta, Wilfred Owenilta ja Lordi Tennysonilta. Otan myös paljon vaikutteita katolisista ja anglikaanisista rituaaleista. Suuri osa niistä on kuin runoutta, uskoit sitten asiaan tai et.

Entä musikaaliset vaikutteet? Ainakin Ison-Britannian tärkeimpien doom-pioneerien vaikutus kuuluu musiikistanne, joten ne ovat varmasti olleet tärkeä tekiä Necaren syntyä ajatellen?

R.H.: Ehdottomasti! Vanha Anathema on suuri vaikuttaja, kuten myös monet muut Ison-Britannian legendoista. Saamme inspiraatiota myös vanhasta Katatoniasta, sekä uudemmasta materiaalista, kuten Saturnuksesta. Shape of Despair on toiminut viime aikoina suurena vaikuttajana.

Elämän tuska, kurjuus, epätoivo ja ehkä myös maailmantilanne ja tuleva maailmanloppu ovat myös vaikuttaneet ilmaisuunne?

R.H.: Onhan asiassa tietysti tuokin aspekti. Mielisairauden kanssa eläminen, ainakin minun osaltani, on vaikuttanut suureen osaan kirjoittamisestani. En hirveästi välitä maailmantilanteesta, sillä me emme ole millään tasolla poliittinen bändi.

Uskotko maailmanlopun tulevan?

R.H.: En osaa sanoa. Toivottavasti ei, ainakaan ihan heti.

Millaisella kaavalla Necare-biisit syntyvät?

R.H.: Molemmat meistä osallistuvat biisien kirjoittamiseen. Yleensä tuomme ideamme esiin, kuten esimerkiksi riffit, ja sitten kasaamme niitä yhteen ja teemme ideoista biisikokonaisuuksia. Kirjoitan yleensä sanoitukset vasta kun musiikki on täysin sävelletty, sillä kun käytämme deathin kaltaisia korinoita ja puhuttuja osia, joten ne on helppo sovittaa musiikkiin.

Millaista palauttetta olette saaneet Ruinista?

R.H.: Paljon hyviä mielipiteitä ja myös paljon huonoja. Luulen, että doomin “extreme”-fanit eivät pidä meistä kovin paljon, ja moni on kommentoinut meidän musiikkiamme hyvinkin törkeästi. Me emme tosin välitä siitä kovinkaan paljon. Se on vain osa sitä, että luo jotain ihmisten sulatettavaksi. Kriitikot eivät kuole koskaan.

Millaiselta Necaren tulevaisuus näyttää?

R.H.: Aika näyttää. Alamme pikkuhiljaa kasata uutta materiaalia.

Haastattelumme lähenee loppuaan. Löytyisikö vielä jotain viimeisiä sanoja tai terveisiä suomalaisille tuomion opetuslapsille?

R.H.: Totta helvetissä! Suomi on maailman tuomiontäytteisin maa ja koti sellaisille suuruuksille kuin Thergothon, Skepticism sekä Shape of Despair. Suomalaisten vastuulla onkin pitää doomin henkeä yllä ja te olettekin tehneet hyvää työtä asian suhteen!

Haastattelu julkaistu : 2004-07-01
Kirjoittaja : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua