Mårten Hagström / Meshuggah – Keskustelu kahdeksalla kielellä

Istuuduttuamme ensin alas pienen pyöreän pöydän ääreen, karistaa Mårten Hagström minulta jo lyhyen small talkin aikana kaikki huoleni huippumuusikon egon mahduttamisesta keskikokoista pienempään ravintolatilaan. Mies paljastuu jo kättelyssä maanläheiseksi, puheliaaksi ja huumorintajuiseksi kaveriksi. Haastattelukin käy lähinnä ystävällisestä jutustelusta. Asiassa pysyminenkin tuottaa luultua pienempiä vaikeuksia, suureksi osaksi kiitos Mårtenin suhteellisen matalan innostumiskynnyksen. Houkutuksesta riippumatta – ja lukijoiden iloksi – emme juurikaan poikkea musiikkiteknologian pimeään metsään.

– Miten kuvailisit rooliasi bändissä?

– Soitan rytmikitarat ja kirjoitan noin kolmasosan biisimateriaalista ja lyriikoista. Olemme melko demokraattinen bändi, eikä roolini poikkea kovin paljon muiden jätkien rooleista. Järjestely on tapahtunut täysin luonnostaan, eikä sitä varmaan olisi juuri voinut tietoisesti suunnatakaan.

– Käsittääkseni teillä on uusi basisti? Kertoisitko jotain hänestä?

– Joo, hänen nimensä on Dick Lövgren, hän on kotoisin Göteborgin läheltä. Hän on soittanut monessa eri bändissä ja esimerkiksi tuurannut In Flamesissa. Edellisen basistimme olisimme halunneet täyspäiväiseksi bändin jäseneksi, mutta vaikka hänkin on todella loistava tyyppi, ei homma monesta eri syystä oikein loppujen lopuksi ottanut toimiakseen. Joten istuimme alas ja mietimme mitä todella tarvitsisimme. Tulimme siihen tulokseen, ettemme halunneet hakea viidettä varsinaista jäsentä bändiin, vaan pikemminkin keikkamuusikkoa ja yksinkertaisesti sopivaa tyyppiä, joka pitäisi kamastamme ja pystyisi hanskaamaan biisit. Dick näyttäisi olevan tyytyväinen, me olemme tyytyväisiä, ja uskon järjestelyn toimivan jatkossakin mainiosti. Tämä on muuten ensimmäinen varsinainen kiertueemme hänen kanssaan. Ensimmäinen keikka oli kaksi päivää sitten Hultsfredissä.

– Kuinka siellä meni?

– Mahtavasti. Kaikki sujui todella mukavasti.

– Kuinka viritätte keikoilla vielä uutuuttaan kiiltelevät kahdeksankielisenne?

– Puolsävelaskelta alempaan standardivireeseen. E:stä alaspäin – matalimmista kielistä tulee siis Bb ja F.

– Onko keppien kanssa esiintynyt vireisyysongelmia noinkin matalassa vireessä?

– Joo, se on ollut ongelma. Nykyään olemme Ibanezin sponsoroimia, mutta ennen sitä meillä oli Nevbornin käsintehdyt kahdeksankieliset. Ne olivat studio-oloissa äärimmäisen hyvät, joskin työläät käsitellä. Livenä ne eivät oikein ole toimineet. Puu oli jo ehtinyt imeä paljon kosteutta ja niiden vireessä pitäminen oli todellisen työn takana. Muutama kuukausi sitten saimme uudet custom-Ibanezit. Olimme veikkailleet, että sieltä tulisi hyviä, muttei mitenkään loistavia keppejä. Nyt täytyy sanoa, että se on osoittautunut parhaaksi kitaraksi, mitä ainakaan minulla on ikinä ollut. Se pysyy vireessä ja on todella vaivaton soittaa. Asioita vain tapahtuu jo pelkästään hipaisemalla jotain kieltä.

– Kitarasooloista kuultavat läpi jazz-vaikutteet. Ovatko soolot improvisoituja vai ennaltakirjoitettuja? Entä ovatko ne livenä samoja kuin levyillä?

– Fredrik hoitaa kaikki soolot. Jazz-vaikutteita hänellä on varmasti, koska hän on ollut todella sisällä Alan Holsworthin tuotannossa. Tosin jokaisella levyllä ovat soolot mielestäni liikkuneet poispäin jazzista, ja enemmän sellaiseen vapaampaan noiseen päin. Studioon mentäessä ei hänellä juuri koskaan ole valmiita sooloja kirjoitettuna. Livenä Fredrik vetää levylle vedettyjen soolojen teemoja, mutta lisäilee ja muuttelee niitä hieman aina fiiliksen mukaan. Esimerkiksi kerran kun soitimme Hard Rock Hotelissa Las Vegasissa Slayerin kanssa, olimme tosi väsyneitä ja Freddy nukkui krapulaansa pois pöydän alla. Heti kun saavuimme paikalle, alkoi kolme ja puoli tuntia kestänyt paloharjoitus, mitä säesti karmea, törkeän kovaa kuulunut sireeni. Jokainen kitaraliidi setissä illalla meni “wwuuuuuuuuuuuuuU! wwuuuuuuuuuuuuuU!”. Nauroimme aivan kippurassa.

– Onko orkesterillanne maksimi kaljakiintiöitä ennen keikkaa?

– Minä ja Thomas emme juuri koskaan juo yhtään ennen keikkaa – vituiksi menemisen riski kasvaa silloin sietämättömän paljon. Jens on kierompi. Hän saattaa livahtaa jonnekin ja vetää muutaman tuopin etukäteen. Pääasiallisesti yritetään kuitenkin tiivistää kaikki ottaminen keikan jälkeiseksi – ja sitten kaikki kerralla.

– Minkälaista materiaalia on tulossa piakkoin ilmestyvälle ep:llenne?

– Se on yksi noin 21-minuuttinen kappale, I, mikä on tehty Jasonin (yksi Mushroomheadin laulajista – iso Meshuggah-fani) kanssa hänen pienlevy-yhtiölleen Fractured Transmitter Recordsille. Itse biisi on studiojammailukokeilun hedelmä. Siinä on kaikkea mitä olemme tähän mennessä tehneet. On todella helvetillistä kirjoittaa päälle 20-minuuttista kappaletta, emmekä osanneet odottaa lopputuloksesta näin hyvää.

– Kuinka kappaleenne tavallisesti syntyvät (ikäänkuin et koskaan olisi vastannut tähän aikaisemmin)?

– No joo, heh. Meillä on useampia lähestymistapoja. Tällä kertaa I:n kanssa sävellettiin koko juttu porukalla studiossa, ja varsin lyhyessä ajassa. Tehtiin niin kuin sillä hetkellä tuntui hyvältä. Destroy, Erase, Improven kanssa ainakin puolet materiaalista oli milloin kenenkin meistä kotona pyörittelemiä ja nauhoittelemia ideoita. Yhdessä sitten enemmänkin sovitettiin niitä. Tietokoneiden kanssa rakennellaan biisejä kanssa aika runsaasti. Joskus yksin, joskus pareittain ja joskus kaikki yhdessä. Kieltämättä on siistiä availlessaan e-meilejä huomata, että joltain bändin äijältä on tullut liitteenä jokin siisti uusi kappale. Tulevalla Catch 33:lla, josta ehkä puolet on nyt jo purkissa, on pääasiassa yhdessä kirjoitettuja biisejä, joihin on lisäilty joitain vanhoja ideoita. On aina kiva kokeilla uusia lähestymistapoja, kun se vaan on mahdollista ajan ja resurssien suhteen. Destroy…lla oli meillä paljon paineita deadlinejen kanssa. Nykyään mukana on paljon enemmän luomisen riemua.

– Siirtyen sitten sulavasti ajassa hieman taaksepäin, edustaa omasta mielestäni vähiten kriitikoiden ylistystä osakseen saanut Nothing tarttuvinta ja hyväsoundisinta antianne. Millaisessa valossa itse näette viimeisimmän levytyksenne?

– Euroopassa levyn vastaanotto on ollut hyvä, muttei mitenkään ylitsevuotavan hyvä. Vastaanotto on todellakin ollut laimeampi kuin Chaospheren tai Destroy, Erase, Improven. Yhdysvalloissa taas päinvastoin. Joka kerralla kun julkaisemme jotain, pyrimme tekemään sen niin että homma säilyy mielenkiintoisena myös meille. Destroy…n jälkeen sattui tuntumaan hyvältä idealta tehdä päällekäyvempi, vielä nopeampi levy, josta tuli sitten Chaosphere. Luonnollisesti ihmiset odottivat, että sama suunta säilyisi myös seuraavan levyn kohdalla. Mutta tuumimme, ettemme halunneet tehdä samaa albumia kahdesti. 20% on ehkä toisten yllättämisen halua, mutta 80% itsensä. Nothingin kanssa halusimme tuoda tempoja alas pykälän, toimia kokeilevammin tuotannon ja soundien kanssa ja tietysti uutta oli myös kahdeksankielisien kitaroiden mukaantulo. Se on aivan uusi intrumentti, joka lisäsi uuden ulottuvuuden –

– Tai siis kielen –

– Aivan. Nyt me tunnemme, että meidän täytyy vuorostaan viedä tätä juttua eteenpäin. Kaikkiin levyihimme olemme tyytyväisiä, mutta Nothing oli juuri mitä tarvitsimme tuohon aikaan.

– Se on todellakin tiukka levy – miinus avausraita, tosin.

– Kiitti! Ollakseni täysin rehellinen, en itsekään ole hirvittävän innostunut kyseistä biisistä. Vaikka juuri se soitetaan joka ilta ensimmäisenä. Muut kaverit tuntuvat tosin diggailevan siitä. Omasta mielestäni keikat todella lähtevät käyntiin vasta kakkoskipaleen kohdalla.

– Destroy, Erase, Improven Transfixionissä huudon nuotti vaihtuu yllättäen ja tekee todella voimakkaan säväyksen. Syntyikö tuo rehellisesti puhuen vahingossa?

– Ei, kyllä se oli suunniteltua. Kun fiilis vaihtuu tuossa kohdassa täysin, piti vokaaleidenkin muuttua sen mukana. Toteutus oli kyllä aika hankala, mutta idea toimi erinomaisesti ja se päätettiin myös pitää levyllä.

– Entä Chaospheren soundit, oletteko itse tyytyväisiä tuohon kirskuvaan diskanttikihinään, muuten niin mainioiden soittosuoritusten päällä?

– Joo-o, kyllähän se levy on haaste korville, mutta niin sen toisaalta pitikin olla. Haluttiin soundien liikkuvan musiikin suuntaan. Livenä tuo ei tosin ole ongelma eikä mikään, paitsi ehkä joskus oikein pienissä klubeissa. Itse pidän tuosta terävyydestä, mutta se on hankalaa hallita.

– Entä oliko huutolaulu alunpitäen teille itsestäänselvä valinta, vai kokeilitteko jossain vaiheessa perinteisempää lähestymistapaa vokalisointiin? Entä jatkossa?

– Nonella Jensillä oli hieman enemmän sellainen hetfieldmäisempi ote, mutta se ei lopulta oikein tuntunut istuvan. Contradictions Collapse oli enemmän trashiä, sitten None hieman kokeilevampaa ja hardcorempaa – Ritual-biisissä Jens jopa ensimmäistä kertaa oikeasti laulaa. Destroy…ta tehdessä haluttiin liikkua pois tuosta suunnasta ja Chaospherelle oli jo pakko vetää vaan enemmän kurkku suorana. Nothingilla linja säilyi luonnostaan. En halua sanoa, ettemme koskaan tekisi melodisempaa laulua, se olisi typerää, mutten näe sitä tapahtuvan lähitulevaisuudessa.

– Mitä pidätte suomalaisen ja ruotsalaisen musiikkimaailman suurimpina eroina? Entä onko joku suomalainen artisti tehnyt teihin vaikutusta?

– On paljon suomalaisia bändejä, jotka suhtautuvat hyvin pelottomasti perinteikkääseen, esim. 70-lukulaiseen ajatteluun soundinsa suhteen. Mikä on mielestäni siistiä. Ollaan mekin soitettu monen suomalaisen bändin kanssa ja kuultu moniakin suomalaisia akteja. Ruotsissa kuulee tietty myös kaikkia HIMejä ja Rasmuksia, niin kuin missä muualla tahansa. Me olemme kyllä lopulta todella itsenäinen bändi – ja yleensä turhankin keskittyneinä omaan juttuumme. Ei tule hirveästi kuunneltua uutta musiikkia, taikka tuntemattomia artisteja, vaikka se varmasti olisikin todella antoisaa.

– Lopuksi: miksi nimetä bändi pähkinälajikkeen mukaan?

– Itse asiassa emme tehneet niin. Mutta tiedän kyllä nuo pähkinät. Kerran aikoja sitten oltiin kiertuebussissa jenkeissä, ja eräs kaveri heitti meitä pussilla ja sanoi : “Hey, check this out.” Oltiin kyllä aika että mitä ihmettä. Ollaan myös saatu paljon kommentteja siitä, että Meshuggah on myös jokin jiddishinkielinen sana. Onpa se sattuman kaupalla jopa avannut meille muutaman ovenkin sponsoreidemme suhteen.

Keskeyttävästä koputuksesta olkapäälläni päättelin nokkelasti haastattelulle varatun ajan lähenevän uhkaavasti loppuaan, ja toivotin matematiikkametallin messiaille lämpimästi onnea illan keikalle Provinssirockiin. Ikäänkuin he sitä olisivat tarvinneet.

Haastattelu julkaistu : 2004-07-02
Kirjoittaja : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua