Mokoma – Vade Retro, Satana!

Aina yhtä reipas lappeenrantalaisorkesteri Mokoma julkaisee kevään korvalla uuden pitkäsoittonsa. LetsMakeSomeNoise haisteli tunnelmia uuden julkaisun tiimoilta. Piinapenkkiin istahtivat kitaristi Kuisma Aalto (K) ja vokalisti Marko Annala (M).

Orkesterin neljäs täyspitkä saadaan kauppojen levyhyllyille varsin nopeasti mainetta niittäneen Kurimuksen jälkeen.

M: 54 viikkoa. Edellinen levy ilmestyi nimipäivänäni ja tämä uusi suomalaisen kirjallisuuden päivänä, eli maailma on merkityksiä täynnä.

K: Aika itsestään tuo uusi levy syntyi. Punainen kukko -EP saatiin pihalle ja keikat tehtiin loppuun, ja jossain välissä Marko sitten ilmoitti että olisi pari säkillistä riffejä, mennäänkö treenikämpille. Mietittiin, että jos tammikuun alussa on hyvä nippu biisejä, mennään studioon. Sinne mentiin, ja nyt levy on tuossa.

M: Oma levy-yhtiö toki vaikuttaa siihen, että voi ajatella julkaisevansa albumeja vaikka kerran vuodessa, jos tuntuu että on sanottavaa. Nyt tuntui siltä, että oli, ja kun levyä nyt tuumaa, se ei tunnu ollenkaan juosten kustulta. Saa nähdä milloin seuraavan kerran on säkki täynnä riffejä.

Levyn jakelupuolesta vastaa Klamydia-miesten hoitama Kråklund.

M: Heitä lähestyttäessä on mukavan matala kynnys, ja heidän suhteensa levykauppoihin ja muualle ovat kunnossa.

Ylistetty Kurimus ei juuri luo paineita uutukaisen menestykselle.

K: Levyä on myyty niin suuri määrä, että yllätyimme itsekin, mutta kuitenkin niin vähän, ettei kannata lähteä kylille paukuttelemaan henkseleitä. Tämä mahdollistaa sen, että teemme nyt omalla rahalla toisen levyn.

M: Tässä on osattu realistisesti laskea, paljonko rahaa levyntekoon menee ja paljonko siitä voi saada.

K: Paineet hävisivät viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulimme kuinka paljon uutta levyä on myyty ennakkoon. Tunnettavuus on kasvanut sen verran, että nyt levykauppiaat varsinaisesti osaavat tilata levyjämme. Kurimuksen kanssahan tilanne oli erilainen, ja jouduimme tekemään silloin paljon töitä tunnettavuuden eteen.

Yhteistyö suuren EMI-levyfirman kanssa päättyi luonnollisia teitä pitkin jokunen vuosi sitten.

M: Eivät suuret levy-yhtiöt sillä lailla anna yhtyeille kenkää, vaan noudattavat sopimuksia niiden loppuun saakka. Sopimuksissa on aina pykälä, jonka mukaan yhtye ei tietyn ajan sisällä saa julkaista mitään muiden tahojen kautta. Bändin tilannetta seurataan sopimuksen umpeutumiseen asti. Tarjosimme EMIlle demoa, jolla oli mm. Silmäterä-kappale, mutta kiinnostusta ei oikein löytynyt. Meidän piti sitten vain odotella, molemminpuolinen yhteistyö loppui täysin.

K: Loppuvaiheessa ketään ei enää vain kiinnostanut.

M: Selkeitä “ei kiitos” -kommentteja ei siis koskaan kuultu.

Mokomasta on joskus välittynyt hyvinkin Annala-keskeinen kuva, eli porukka tuntuu muistavan Markon nimen ja ulkonäön, mutta orkesterin muusta jäsenistöstä ei ole mitään mielikuvaa. Esimerkiksi Kotiteollisuuden kohdalla jopa moni sunnuntaihevari voi tunnistaa koko kolmikon nimiä ja naamoja myöten.

K: Se on varmaan lähtenyt siitä, että Mokoma on ollut tavallaan Annalan sooloprojekti. Bändiksi tämä on muuttunut vasta Mokoman 120 päivää -levyn tienoilla, ja sitten huomasimme, ettemme oikein pärjäisikään ilman toisiamme. Kurimuksella ja nyt uusimmalla levyllä sävellysvastuu on jo jakautunut noin suhteella 50/50, Marko vastaan loput. Sanat ovat toki aina olleet Markon käsialaa. Luulen, että muu yhtye on tilanteeseen kuitenkin aika tyytyväinen. Totta kai annamme haastatteluja ja muuta, mutta ehkä se että olemme jo kolmikymppisiä, vaikuttaa siihen, ettei yhtäkkiä tarvitse yrittää olla “joku.” Totta kai se on kivaa, jos ihmiset tunnistavat ja tulevat moikkaamaan, mutta ei se ole itsetarkoitus kenellekään. En tiedä haluaako Markokaan sitä niin paljon. Vaikka onhan se tietenkin henkilö, joka jaksaa jutella ihmisten kanssa, ja sitten on vielä huomiota herättävä ulkonäkö, joka jää mieleen.

M: Olen tuosta hieman toista mieltä. Esimerkiksi Kotiteollisuudesta se toppatakkijengi ei tiedä kuin Hynysen. Kyllä meidän fanimme tietävät koko yhtyeen. Totta kai jos lukee haastattelua jostain Seuran rokkipalstalta, voi jäädä mieleen se yksi nimi, joka on antanut haastatteluja.

K: Niin sen pitää mielestäni mennäkin, ei se ole mikään uusi keksintö, että laulajat ovat yhtyeiden keulakuvia. Jos itse haluaisin olla jonkin yhtyeen keulakuva, tekisin varmaan asialle jotain. Kun ei ole mitään sanottavaa, olen ihan tyytyväinen tilanteeseen.

Uusi pitkäsoitto kantaa pitkää nimeä Tämän maailman ruhtinaan hovi.

K: Sano “Ruhtinas” vain, jos olette tehneet sinunkaupat.

M: Ajattelen asioita siinä määrin sisällöllisesti, että otsikko-käsitteen pitäisi jollain lailla vastata sisältöä. Eli kun kuulee biisin ja näkee tekstit, tajuaa miksi kappaleella on sellainen nimi kuin on. Ei pelkkää fiilistelyä, vaan jotakin joka oikeasti vastaa sisältöä. Levyn nimenä TMRH tekee juuri näin. Jos nimi ei jonkun mielestä kuulosta hyvältä, ei se ole tarkoituskaan, vaan sen on vastattava sisältöään. Muitakin nimiehdotuksia ja tuon lyhentämistä mietittiin, mutta se ei olisi lopulta sopinut. Meillä on tällainen kaunokirjallinen ote tähän tekemiseen.

K: Huomasimme jo aikaisessa vaiheessa, että tästä tulee aika synkkä levy. Hengästyttävällä tavalla ankara. Ei ole kauheasti suvantokohtia, joissa kuulija päästettäsiiin huilaamaan. Alussa mietimme, että levylle tulisi 15 kappaletta, mutta eihän sellaista kuuntelisi susikaan. Kappalejärjestys on hyvin tärkeä, sen jaksaa kuunnella vaikka dataa tuleekin paljon.

M: Toisaalta levyllä annetaan hieman enemmän armoa kuulijalle kuin Kurimuksella. Kappaleet eivät ole niin peräkkäin liimattuja, vaan ne loppuvat klassisemmin ja kuulijalle annetaan edes hetken hengähdystauko ennen kuin seuraava lähtee.

Käydään muutamia levyn kappaleista läpi.

Toista maata

K: Edellisellä levyllä olleet Pimeyden liitto ja Liiton loppu edustivat hieman samaa filosofiaa. Ei tämä ihan puskista tullut.

M: Ensin kappale tuntui siltä, että ei tälle ole mitään muuta paikkaa levyllä kuin lopetus. Ja yhtäkkiä tajusimmekin, että ei, vaan aloitus.

K: Kun tällaisella kappaleella avataan levy, kuulijalle välitetään viesti “älä odota tältä mitään, mutta mitä tahansa saattaa olla tulossa.”

M: Jos olisimme tehneet Kurimuksen tyylisen thrash-aloituksen, kuulijan ajatukset olisivat saattaneet ohjautua johonkin suuntaan.

K: Itse yhtyeen mielestä kappale on parhaita, jos ei paras, sävellyksemme. Niitä hetkiä treenikämpällä on vaikea purkaa myöhemmin, mutta kappale vain teki itsensä, ei sitä aiemmin ollut olemassa. Oli jotakin ajatuksia, jotka liimautuivat yhteen, ja yhtäkkiä äijät olivat kaikki paskat housussa. Mistä tämä tuli, kuka tämän teki? Se vain teki itsensä. Toista maata on erittäin tärkeä kappale. Ehkä se on myös sen vuoksi levyn alussa.

Haudan takaa

M: Biisijärjestystä mietittäessä ei saanut hetkeäkään ajatella, mitä kappaleita mahdollisesti julkaistaisiin netissä. Nyt avauksen jälkeen vain sattuu olemaan kaksi sellaista. Videota ei mietitty lainkaan etukäteen, vaan meillä on hyviä ystäviä, jotka haluavat tehdä meidän eteemme asioita. Vesa Vainio sitten halusi tehdä videon juuri Haudan takaa -kappaleesta. Olisi ollut tyhmää tyrkyttää jotain toista kappaletta, kun miehellä oli tähän motivaatiota ja ideoita. Suuressa levy-yhtiössähän tämä ei olisi mennyt läpi, vaan kaikki olisi panostettu yhden kappaleen levittämiseen.

Hiljaisuuden julistaja

K: Kyllähän yksi soolo levyllä riittää. Tai pitää olla. Toinen kitaristimme Tuomo Saikkonen tuon tulkitsi, ja mielestäni ihan onnistuneesti. Olemme keskenämme jutelleet aika paljon siitä, että suurempia kunnianhimoja tai tarvetta esitellä soittotaitoja ei ainakaan enää ole. Jälkimmäistä kun ei itse asiassa hirveästi edes ole. Panostamme hyviin kappaleisiin ja sovituksiin, joista saa paljon suurempia kicksejä, kuin tuosta revittelystä. Oli kuitenkin itsestäänselvää, että tähän kappaleeseen piti tulla soolo, ja allekirjoitan kyllä Saikkosen suorituksen täysin.

Tämän maailman ruhtinaan ovi

M: Monumentaalisempi, mahtipontisempi esitys. Pateettista puheosaa ja tapahtuu monenmoista. Minun ja Tuomon sävellystyön hedelmä, ja onnistunut sellainen.

Minä elän!

M: Ehkä raskainta Mokomaa koskaan, mutta ei raskainta mitä Kuisma on koskaan säveltänyt.

K: Se on kappale, joka on sävelletty ilman kitaraa Hampurissa klo 14-16 kauniina, aurinkoisena syyspäivänä. Täysi vahinko, joka päätyi levylle. Mitään lauluja tai sanoja ei toki ollut tehtynä, vaan Marko piti sitten huolen niistä.

M: Tämä on niitä harvoja kappaleita, joka on tavallaan toimitettu kokonaisena, valmiina runkona.

Hyinen syli

K: Kappale, jossa on sukellusveneteema. Se on ajankohtainen näin keväällä, kun ihmiset näkevät merellä vaikka mitä.

M: Kuvasto on merenkäynnistä, mutta toki siinä on isompi symboliikka taustalla. Kappaleessa kuvitteellinen henkilö lähtee tutkimaan maailmaa, ja tahtoo nähdä kaiken mahdollisen. Nykyisinhän ihmisillä on se mentaliteetti, että yhden elämän aikana pitää kokea kaikki. Halutaan harrastaa seksiä tuhannen naisen kanssa, sitten siirrytään luostariin kokemaan valaistuminen ja samaan nippuun halutaan vielä työ, perhe ja irroittelua. Kappaleessa päähenkilö juuri törmää tähän maailmaan ja menehtyy siihen, koska niin siinä käy, jos haluaa tavoitella kaikkea. Meriteema liittyy ehkä jäävuoriin törmäämiseen, koska vaikea tuota olisi ollut vaikka sisämaahan sijoittaa.

Sudet ihmisten vaatteissa

M: Kertoo ihmissuhteesta globaalissa mielessä. Aika monessa levyn kappaleessa on kyse jollain tavalla väärin ymmärretystä ihmisestä, esimerkiksi Toista maata -kappaleessa se on jonkin sortin toisinajattelija, joka tulee jostakin lämpimistä maista ja törmää kylmän maan kylmiin ihmisiin. Susissa on hieman samaa. Ihminenhän muuttuu halutessaan sudeksi toiselle ihmiselle, kuten sanontakin kuuluu. En voi sanoa kirjoittaneeni tässä omista kokemuksista, vaan olen joutunut astumaan jonkun toisen housuihin.

Poltetun maan taktiikkaa

M: Selkeä ihmissuhdekappale. Suurin osa ihmisistä on varmasti kokenut ihmissuhteen, jossa ei anneta muistoille yhtään tilaa. Suhteen päätteeksi todetaan esimerkiksi, että olit sitten sängyssäkin aivan paska. Se on sitä pahinta poltetun maan taktiikkaa.

Uni saa tulla

M: Lähtökohta kappaleelle oli se, että kuolemaahan glorifioidaan hirveästi. Siitä tehdään jollain tavalla hieno asia. Tämä kuitenkin mielletään lähinnä nuorten ja elinvoimaisten ihmisten kuolemaan sopivaksi. Kappaleessa on kyse ainakin henkisesti kypsemmästä ihmisestä, joka on jo nähnyt riittävästi. Tuntuu, että kaikki on jo koettu, niin hyvät kuin huonotkin hetket, eikä loppu tunnu niinkään pahalta asialta. Unen sopii tulla ja ottaa veli mukaansa.

Lopuksi pojat suostuvat vielä listaamaan muutaman levyn, jotka ovat tehneet lähtemättämän vaikutuksen yhtyeen musiikkiin:

Anthrax – Among the Living
Entombed – Wolverine Blues
Meshuggah – Destroy Erase Improve
Death – Leprosy
Alice in Chains – Dirt

M: Tuossa on sellainen paketti, että jos noihin tutustuu, ymmärtää hieman miksi Mokoma kuulostaa siltä kuin kuulostaa.

Suunnatkaapa piltit levykauppaan. Tämän maailman ruhtinaan hovi ilmestyy 12.5.

Haastattelu julkaistu : 2004-05-07
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua