Jonna Tervomaa – Suunta muuttuu

Jonna Tervomaan uusi Halo-levy julkaistiin vastikään. Allekirjoittanut sai tilaisuuden tavata Tervomaa eräänä aurinkoisena kevätpäivänä helsinkiläisessä kahvilassa. Laulajatar vaikutti ensimmäisestä kädenpuristuksesta lähtien musiikkinsa kaltaiselta – vilpittömältä, herkältä ja kauniilta. Heti alusta sain vaikutelman, ettei Jonnan henkilökohtaiseen maailmaan ole ulkopuolisilla lupaa tunkeutua. Päätinkin kurkistaa sitäkin syvemmälle Jonnan musiikilliseen sielunmaailmaan.

Uusi levy vaikuttaa huomattavasti positiivisemmalta kokonaisuudelta kuin aiemmat Tervomaa-julkaisut. Jonna ei aivan yhdy mielipiteeseen.

– No, on se ainakin kauniimpi. Tämä levy on yhtäkkiä kauniimmassa maailmassa vähemmällä puristuksella, ainakin olettaisin, et se on positiivisempi ja toiveikkaampi. Ihmiset kuuntelee eri tavalla ja ymmärtää eri tavalla. Eihän siellä kauheita riemunkiljahduksia kuulu, mutta sellaisen ironian ja huumorintajun avulla käsitellään asioita.

Jonnan musiikista saa usein vaikutelman, että tekstit ovat hyvinkin henkilökohtaisia. Onko vaikutelma oikea?

– Totta kai, en mä mikään satutäti ole, täysin fiktiivisiä asioita en osaa enkä haluakaan kertoa. Kyllä on olennaista että on suhde asioihin mistä tekee biisejä, muuten tulkinta menee keinotekoiseksi. Mä suhtaudun musiikkiin vakavasti, ei ole ihan sama mistä mä laulan. Ei ne tietenkään suoraan mun elämästä ole, jotkut biisit kuitenkin osittain. Kyllähän mielikuvitus tuo ja vie kaikenlaista, mutta on tekstit jossakin mielessä koettuja asioita, jotka on nähnyt joko oikeasti tai mielessään.

Luulisi että tekstit on pakko tuntea, jos niitä aikoo esittää joka ilta.

– Nimenomaan, kyllähän se aika duunin puolelle menis jos höpisisi sellaisista asioista millä ei oo itselle mitään merkitystä.

Jonnasta ei hirveästi tiedetä muuta kuin musiikilliset puolet. Mitä neito tekee musiikkinsa ohella?

– En mä hirveästi tee mitään muuta, käyn kerran viikossa Radio Helsingissä soittamassa levyjä, ja sit paljon normaaleja asioita. Mä en ole mikään ahnehtija toiminnan suhteen, osaan olla jouten, ei ole mitään viritelmiä koko ajan. Mä tartun sellaisiin asioihin, jotka tuntuu tärkeiltä. Kyllä tuo musa kaikissa muodoissaan vie pääosan. En ole kertaakaan vilkuillut sivuille, mutten voi tietenkään sanoa että mut haudataan mikrofoni kädessä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole himoja mihinkään muualle. Spontaaneita asioita tietenkin tapahtuu, ei tietoisesti, mutta jos jotain tulee vastaan niin ilman muuta. Tietenkin mulla on sitten ystäviä ja yksityiselämää kuten suurimmalla osalla ihmisistä.

Sävellyskrediittejä tarkastellessa huomaa, että edellisiltä levyiltä tutut säveltäjät kuten Knipi ja Nordenstreng ovat olleet Halo-levylläkin töissä. Mahtuupa mukaan yksi uusi nimikin, Tommi Wiksten, joka tunnetaan mm. Electric Saunasta. Tunteeko Jonna oikeasti kaikki Suomen popparit?

– Aikoinaan kun muutin Helsinkiin, aloin käydä tietyissä paikoissa, ja samanlaisten kiinnostuksen kohteiden takia tutustuin erinäisiin muusikoihin. Jos puhutaan tosta jengistä, joka on tälle levylle biisejä tehnyt, niin se laajenee samalla periaatteella. Mikki oli itse asiassa ensimmäinen kehen mä täällä tutustuin. Se on ollut hirveän luontevaa ja mutkatonta, tavallaan voi puhua ikään kuin bändistä, mut me vaikutetaan eri paikoissa ja vaiheissa.

Tuotahan voisi vertailla Kwanin, Killerin ja Rasmuksen dynastiaan…

– Joku muukin on verrannut. Se on vaan sellaista luovaa yhteistyötä, ja se on musta aina ollut tosi kiehtova tapa tehdä musiikkia. Mulla ei missään vaiheessa ole ollut omistuksenhalua musiikkiini siinä mielessä, mulla ei ole ikinä ole tullut sellaista pakottavaa tarvetta olla täysin omavarainen, koska mä tykkään siitä miten erilaiset ihmiset antaa sen pienen pisaran johonkin. Sen prosessin kautta pääsen valjastamaan muiden ihmisten lahjakkuutta, ja sen on musta mahtavaa.

Miten biisit sitten syntyvät, antavatko säveltäjät valmiit kappaleet ja Jonna alkaa työstää sanoja, vai onko laulajatar mukana itse biisinteon aikana?

– Miten milloinkin. Tälle levylle päätyi kaksi sellaista biisiä jotka on tavallaan yhteissävellyksiä, on vaikea eritellä mikä osa on mitä, mutta hyvin raaoista demoista lähdetään liikkeelle. Mä tykkään siitä, et sinne jää ilmaa ja tilaa tehdä biiseille jotakin. Jotta sen oman kappaleensa löytää, niin kyllähän se vaatii tietynlaista muotoa. Useimmiten se menee niin, että jossain on tosi askeettinen demo, ja sitten se kornisti sanottuna alkaa puhua mulle. Ei siinä sen kummempaa taikasauvaa tarvita, se menee aika luonnostaan kun jonkin biisin tunnistaa, se ruokkii mielikuvitusta ja synnyttää voimakkaita mielikuvia. Mitä voimakkaampi impulssi sieltä tulee, sitä varmemmin mä palaan kappaleeseen.

Entä ovatko tekstit ikinä valmiina, kun säveltäjä antaa demon?

– Ei. Tietenkin paloja on valmiina, mutta vaikuttaa kovin väkivaltaiselta ajatukselta, että kokonainen teksti istahtaisi suoraan johonkin kappaleeseen. Biisin sisäinen dramaturgia vaikuttaa tietenkin tekstiin, mitä siellä sanotaan, miten ja missä vaiheessa. Kyllä se ensin on biisi ja sitten vasta teksti.

Kitaristi Jussi Jaakonaho on soittanut kaikilla Tervomaan nimeä kantaneilla levyillä, ja miehellä on hyvin pätevän muusikon maine. Pyysin Jonnaa kertomaan levyihinsä ilmeisen paljon vaikuttaneesta miehestä.

– Jaakonahohan on ensimmäinen tärkeä yhteistyökumppani, joka löytyi silloin ennen ekaa levyä. Me ollaan tehty kaikki levyt yhdessä, hänellä on samanlainen tyylitaju kuin minulla, mikä on hirveän tärkeä asia. Jussi on lapsekas, hirveen rohkea eikä pelkää haasteita. Se on hirveellä itsevarmuudella tehnyt asioita, mikä kuuluu sen tekemisistä. Tämä kaikki on kuitenkin Jonna Tervomaa -otsikon alla, eli suurimmat epävarmuudet on aina minulla. Tavallaan se on mun allekirjoitus, mikä ihmisille merkitsee kaikista eniten – kaikilla muilla on muitakin projekteja, mutta mulle tää on mun elämä. Se että siinä on rinnalla tuollainen tyyppi johon luotat, jota pystyt hankalana hetkenä sysäämään, että tiedät ettei se ainakaan metsään mene. Ehkei se ole suoraan minua, mutta sellaista minkä pystyn allekirjoittamaan.

– Totaalisesti ei pidä luottaa kehenkään, en koskaan pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, että lähettäisin Jussin ja bändin studioon tekemään pohjia, sillä tavalla mä oon omistushaluinen ja haluan kontrolloida, mutta se ei liity oikeastaan luottamukseen. Mun mielestä Jussilla on yksinkertaisesti oma, hyvä linjansa ja pidän siitä, että hän on pitänyt siitä kiinni. Tuottaja-miksaajana toimiminen Suomessa vaatii selkärankaa. Pitää yrittää pitää mielessä se oma linja, eikä yrittääkään aloittaa sellaista mistä ei pidä. Jussista löytyy hyvässä suhteessa taiteiljijaa ja realistia.

Uuden levyn äänimaailma on mielestäni aika kuuskytlukulainen, mutta modernisti miksattuna.

– Edellinen oli varmaan vähän tunkkaisempi, perussaundihakuisuus oli vähän ankeempi. Se lähtee tietenkin bändistä, joka on nyt neljä vuotta soittanut yhdessä. Ei tuossa kuuskytlukulaisuutta sinällään haettu, mutta meille kaikille on perinteet tärkeitä, meillä on tietynlainen allergisuus kaikelle modernismille. Sellainen itsetarkoituksellinen tekniikan hyödyntäminen useimmiten vie enemmän kuin tuo, ellei sitä tee jotenkin todella pedantisti ja loppuun saakka. Kyseessä on kuitenkin musa, jossa biisi ja soittotaito on olennaista, enkä puhu nyt teknisesti taidosta, vaan sisällöstä. Ei soiteta vain siksi, että “tähän nyt pitää soittaa jotain”. Kaikki mikä levyllä on, pyrkii siihen että se kertoo jotain. Pelkkä rumpuraitakin on soittoa eikä pelkkää pakollista taustaa. Miksi sitä lähtisi peittämään ja manipuloimaan jollakin efekteillä.

Siteeratakseni Viivalla-levyn Tänään Lähdetään -kappaletta, “taivaaseen kiltit pääsee, tuhmat tytöt minne vaan”. Kumpaan paikkaan Jonna veikkaa päätyvänsä?

– Kyllä mä olen kovasti sen taivaan perässä, tietenkin. Mä luulen että mä päädyn minne vaan, mutta kyllä minulle taivas täytyy jossain olla. En mä täysin vailla omaa puutarhaa jaksa koko elämääni olla, kyllä turvaverkko olisi hyvä olla.

Eräät kriitikot ovat jaksaneet parjata Jonnaa siitä, ettei hän sävellä omia kappaleitaan. Tämä oli ymmärrettävästi se kohta haastattelun aikana, jolloin Jonnan äänensävy lipsahti hieman ärtyneen puolelle.

– Ikävä kuulla että ihmiset puhuu pahaa siitä, miten se ylipäänsä ketään kiinnostaa? Tuo on minusta hirveän kapeakatseinen tapa suhtautua musiikkiin, tolleen on hirveen helppo lähteä dumaamaan. En edes yritä olla singer-songwriter, enkä ole sattunut olemaan niin onnekas että olisin löytänyt bändin ympärilleni 15-vuotiaana, ja lähtenyt tekemään sen kanssa omaa musaa. Mä olen aina tykännyt sellaisista bändeistä, joissa kaikella on yhtä suuri merkitys, mun mielestä esimerkiksi ei ole biisiä ilman tekstiä. Tuo on elitististä ajattelua, mitä hemmettiä, tarkoitus on nauttia musasta ja musan tekemisestä, mulle on aivan sama kuka siellä soittaa tamburiinia, kunhan se soittaa hyvin. Tai ehkei se tamburiini loppupeleissä ole se kaikkein olennaisin asia, mutta periaatteessa tämä kokonaisuus koostuu hirveän monesta asiasta, ja kokonaisuus on se mitä ajetaan takaa. Mä en ole missään vaiheessa lotkauttanut korvaani tuolle, totta kai mä tiedän, että ihmisillä on minusta mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.

– Hassua, että tuohon asiaan keksitään tarttua, en mä ole ikinä väittänyt olevani mitään muuta kuin ennen kaikkea laulaja, tekstittäjä ja tulkitsija, ja se on minulle niin arvokas asia. Mä kadehdin niitä jotka ovat täysin omavaraisia, mutta mun ympärillä on ihmisiä jotka tekee mun mielestä parempia kappaleita kuin minä.

Seuraavaksi pyysin sisäpiirin infoa muutamasta uuden levyn kappaleesta.

Et Tahdo Tietää:

– Se on aika selvä pässinlihaa, siinä on kyse ihmisen historiasta, jota ne kantaa mukanaan, vaikka mikä pelastava enkeli sattuisi eteen. Siinä on mun mielestä se olennainen pointti, ettei kaikkea pidäkään tietää, tai ehkä on helpompi sanoa niin, että on turha edes olettaa että jostakin ihmisestä tietäisi kaiken eikä loppujen lopuksi kukaan haluakaan. Jos tapaa uuden ihmisen, se on aika mieletön ajatus, mitä kaikkea vieraan ihmisen päähän mahtuu, vaikka hän tuntuu kuitenkin tosi läheiseltä. Siellä voi olla ihan mitä vaan.

Kylmä Joki:

– Se on yhdistelmä voimakkaita kuvia, joita biisi herättää. Kylmä Joki on ollut tosi maalauksellinen kappale alusta asti. Sen on tarkoitus kertoa epäsuhdasta ihmissuhteesta, missä jommalla kummalla on raskasta ja tietyllä tavalla epätyydyttävää ja huono olla, mutta siitä ei halua luopua. Onnettomasta, yksipuolisesta rakkaudesta.

Toisen Kanssa:

– Se kertoo ajoituksen traagisesta merkityksestä elämässä.

Keikkailuasioitakin on tietenkin pakko sivuta. Onko paljon turneeta tulossa?

– Tästä on tulossa mukava vuosi, me tehdään napakka kolme viikkoa ennen kesää, ajetaan itseämme ja tietenkin uusia biisejä kuntoon ja harjoitellaan. Kesällä on aika säännöllisen vilkasta. Syksyllä tehdään sitten varsinainen klubikiertue. Tavastialla ollaan toukokuun puolessa välissä.

Viimeiseksi kysyin, olisiko Jonnalla terveisiä faneilleen.

– Joo. On ollut ikävä.

Tunne on Halo-levyn saaman lämpimän vastaanoton perusteella molemminpuolinen.

Haastattelu julkaistu : 2004-04-20
Kirjoittaja : Juhani Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua