Drive – Perseenkeikutusmetallia

Helsinkiläinen Drive on saanut viimein pihalle debyyttialbuminsa. Parin vuoden vääntämisen tuloksena on kolme varttia tiukkaa tykitystä Fear Factoryn ja Slipknotin hengessä. Bändin toinen vokalisti J. ja kitaristi Euge kertoivat luomisen tuskasta.

– Nyt on kyllä helpottunut olo. Välillä meinasi usko loppua, et tuleeks siitä loppua ollenkaan, kun studio hajoaa ja tuottajat katoavat Thaimaahan. Kyllähän tuota tehtiin kauan, mutta laskettiin, et tehokasta peliaikaa oli jotain kolme kuukautta demotuksineen ja miksauksineen. Kaiken kaikkiaan se oli ainakin joku parin vuoden projekti, summaa Euge helpottuneen oloisena.

– Näinhän se yleensä kuitenkin menee. Kun kuuntelee tarinoita levyjen teosta, niin en oo kuullu kenenkään sanovan, että piru se oli helppoa, jatkaa J. Olihan tuossa hetkiä milloin ei tapahtunut mitään.

– Kun studion kamat alkoi temppuilla niin niitä odoteltiin monta kuukautta. Kun tuli päivitykset niin nekään ei suostunu toimimaan. Heput pistivätkin sitten pajan kokonaan uusiksi eli kaikki vaihtoon. Uusilla kamoilla ääniteltiin sitten jotain uudestaankin. Uusilla vehkeillä ei onneksi tarvinnu enää pelätä, et meneeks se talteen vai ei. Lehtinen (bändin rumpali) sano, että se soitti varmaan viis kertaa kaikki kannut, kun koneet ei vaan jostain syystä toiminu. Se meni bittitaivaaseen oli aika yleinen kommentti. Ainakin on biisejä saanu hioo ja pyöritellä, ettei jääny ainakaan mitään sellasta, et ton olis voinu tehdä jollain muulla tavalla, selventää Euge.

Kun aikaa oli viilata, niin myös biiseihin tuli matkan varrella muutoksia. Levyllä on mukana myös muutama aikaisemmalla ep:llä ja demolla ollut biisi.

– Hallowed mikä oli sillä ep:n jälkeen tulleella promolla niin siitä tuli 5 a.m. Muutenkin tuossa tuotantovaiheessa kärsittiin biisejä vähän lyhyemmiksi ja sellanen turha höttö pois, kertoo Euge. Hatebleedistä otettiin kitarat melkein kokonaan pois, kun ennen siinä oli koko ajan kauheeta jyystöä. Nyt se enää särähtää siellä täällä. Nyansseja tuli lisää niin soittoon kun lauluihinkin.

– Harvemmin mitään lisättiin. Ulkopuolinen korva on kuitenkin niin paljon herkempi tuollaiselle ylisoitannalle. Esimerkiksi, että miksi tämän kohdan pitää olla näin pitkä kun se toimii lyhyempänäkin, lisää J. Mua ei nuo viilaamiset juurikaan koske, koska lauluja ei jouduttu ottaa uudelleen. Vain ihan parissa kohdassa otettiin uusiksi, muuten se meni kerralla narulle.

– Kyllähän mäkin soitin siinä alkuvaiheessa monella eri kitaralla erilaisia juttuja, ihan vaan siksi, että Petteri (tuottaja) halusi. Oli sitten varaa mistä valita. Kun levyn sai sitten käsiin niin huomasi, että tällaisia näistä sitten lopulta tuli. Treeneihin piti mennä levyn kanssa ja joutui vähän miettimään miten ne toteuttaa livenä, kertoo Euge.

– Jännä alkaa treenaa omia biisejä, et miten tää nyt oikein menee. Livenä me vedetään kyllä muutenkin hieman eri sovituksina. Ei jaksa neljää minuuttia huutaa putkeen. Pitää antaa jätkien soittaa kanssa välillä, jatkaa J.

Pitkä matka ja useita kokoonpanoja

Vaikka debyyttialbumi vasta saatiinkin pihalle niin Drive on ollut olemassa kuitenkin jo vuodesta 1993. Erilaisia kokoonpanoja on ollut olemassa matkan varrella lukemattomia ja on mukana ollut hieman tunnetumpiakin nimiä.

– Jos jonkun näkösiä sahaajia siinä on käynyt. Lähinnä kitaristeja. Ei saatu oikein kunnon bändiä kasaan, niin se vähän vaikeutti hommia. Kova draivi oli koko ajan päällä, mutta kun ei ollut koko bändiä kasassa niin mihinkään ei pääse. Se alkoi olla liikaa perseestä. Jotain ääniteltiin silloin aikoinaan. Yks Ile soitti bassot ja kitarat. Mies soittaa Deepredissä nykyään, muistelee J.

– Sitten kun Euge saatiin mukaan homma lähti ihan toisella tasolla toimimaan. Ekalla kerralla huomasi heti, että siinä on helvetin hyvä jätkä ja olisi hyvä, jos se myös jäisi siihen. Tehtiin me heti ekoissa treeneissä biisikin, vaikken mä kyllä muista mikä se edes oli mutta kuitenkin, jatkaa J.

– Kyllä me sitä muutamalla keikallakin soitettiin silloin aluksi, muistelee Euge.

– Se oli enemmän sellaista Pantera-settiä. Heti alusta homma alkoi pelittää. Sen jälkeen sinne kämpille alkoi ilmestyy taas kaikenlaisia hiippareita ton mukana ja saatiin lopulta bändi kasaan, jatkaa J.

– Ekana tuli I.T. (basso), vanha lapsuudenkaveri, kun sille ilmoitti et nyt olisi hevisettiä tarjolla. Asuin silloin Nicon (toinen vokalisti) kanssa ja Nico lähti mukaan tsekkaa yks kerta, kun oltiin oltu ryyppäämässä ja seuraavana päivänä mu piti lähtee treeneihin, kertoo Euge. Treenien jälkeen mentiin Massee ja Nico tuli liittyi mukaan.

– Ei sillä ollut harmainta aavistustakaan mitä siellä oli luvassa tai kuka siellä oli soittaa, jatkaa J.

Ensimmäisillä keikoilla nähtiin lavalla kolmaskin vokalisti, kun nykyisin SubUrban Tribessa vaikuta Ville Tuomikin oli mukana.

– Mä olen tuntenut Villen 13-vuotiaasta lähtien ihan muuta kautta. Ville ei tullut koskaan jäädäkseen. Se oli tällanen kaveri, et se puskaradion kautta aina kuuli, et meillä on treenit ja viikonloppuisin kuulu aina ilmastointiritilän kautta ring-ring, kun äijä porhalsi taas paikalle. Nykyään se on vähentynyt, kun äijällä on Subbarit ja pikku skidi vielä lisäksi.

Kolmen vokalistin bändi oli kyllä mielenkiintoista katsottavaa. Ja olihan eräällä keikalla mikin juurella urpoilemassa ihmisiä vieläkin enemmän.

– Toisella keikalla Salossa taisi olla lopulta lavalla viisi vokalistia, muistelee J.

Nykyiseen kokoonpanoon ollaan tyytyväisiä eikä tarvetta ole mitään muutoksia tehdä. Myöskään lisämiehitystä ei ole hakusessa, muttei sitä tietenkään tyrmätäkään

– Toista rumpalia ei ainakaan vielä haeta, naurahtaa J.

– Nyt on silleen hyvä työnjako, että minä ja Lehtinen (rumpali) tehdään biisin pohjat ja Jussi tekee sanat ja laulut. I.T. ja Demonic (synat) soittaa mitä käsketään, kertoo Euge.

– I.T. on kuitenkin sellainen jätkä skulaa, et sille on helppo sanoo mitä halutaan. Alkuun se sitten soittaa sitä mitä on pyydetty ja vähän ajan päästä ne alkaa elää omaa elämäänsä ja hän lisäilee sinne omia juttujaan, jatkaa J. Eli vapaasti saa muuttaa, kunhan se kuulostaa hyvältä, eikä ole progeiluanäin tarkemman miettimisen jälkeen.

Fear Factoryn ja Slipknotin äpärälapsi?

Bändi sai jo aikoja sitten FF-Slipknot-leima otsaansa. Sormea voi osoittaa Suomi Finland Perkeleen Tony Talevan suuntaan. Bändi on määrittelyyn kyllä tyytyväinen.

– Mikäs siinä, sitähän me ollaan. Musta se on erittäin hyvin sanottu. Mä olen erittäin otettu siitä. Tony Taleva sen taisi lohkaista joskus aikoinaan Like Uutisissa. Suomimetallin tulevaisuus –jutussa, jossa olimme jostain syystä mukana, joskus kolme vuotta sitten.

Samaisessa artikkelissa oli mukana myös helsinkiläinen Blake, jolta ensimmäisen levyn valmistuminen kesti myös useamman vuoden. Taisi olla jotain taikaa tuossa jutussa. Jos olet mukana tässä niin debyytin valmistuminen on ei olekaan niin helppo projekti.

– Sieltä putosi varmaan joku loitsu niskaan. Monikohan niistä bändeistä on hajonnut, tuumii J.

Bändi on saanut myös industrial-viittauksia osakseen, mutta niitä ei enää sulateta niin helpolla.

– Mä en ainakaan löydä sitä sieltä. Ainut mikä siellä viittaa industrialiin on syntetisaattori, mutta sitähän nyt on muutenkin jo kaikilla ja joka paikassa. Kitarapohjalta liikutaan. Synat on nyt kyllä nostettu pintaan. Ihan sama kunhan se toimii, miettii J.

– Syntsa on kuitenkin vain mausteena. Siellä on mukana paljon orkestraalisia juttuja kanssa. Onhan se jollain tapaa varmaan industrialmetallia. On ne rytmit aika rätkättäviä, jatkaa Euge.

Drive-biisille löytyy ainakin Eugen puolelta tarkka määritelmä.

– Perseen pitää heilua, tiivistää Euge.

– Se on vihainen, yksinkertainen ja rankka. Jotain tunteita pitää herätä. Aivan sama vaikka alkaisi vituttaa, kunhan se ei ole sellainen tasapaksu lällätys, joka ei kiinnosta ketään pätkääkään, jatkaa J.

Bändin jätkien muut projektit vaihtelevat tyyliltään melkoisesti, mm. rockia ja heavyä veivaten. Yksi yhteinen nimittäjä on kuitenkin kaikilla.

– Pantera, jatkaa Euge tiivistelyllä linjalla.

– Se on se mihin aina palataan kun puhutaan näistä asioista. Se on se lähtöpiste ja siitä lähtee jokainen sitten omiin suuntiinsa. Siitä voi päätyä yllättäviinkin suuntiin, jatkaa J.

Levyn julkaisun jälkeen on luvassa näillä näkymin myös keikkoja, mutta toistaiseksi varmistuneena on vasta levyjulkkarit maaliskuun 11. Tavastialla. Tarkoituksena on kuitenkin päästä hieman pitkästä aikaa myös laajemmin Kehä III:n ulkopuolella. Levymyynnistä sekin on loppujen lopuksi paljon kiinni. Promootiopuolella on myös luvassa street team, joita Suomessa ei liikaa ole käytetty. Tiimiläisille on kesällä luvassa kaikenlaista pientä kivaa.

– Kesällä on tarkotus järjestää Kannelmäessä jonkinlaiset grillijuhlat. Järjestetään kunnon bileet, mut niistä lisää myöhemmin. Kaikenlaista tuollaista pientä mukavaa, mikä tässä maassa on ehkä vielä hiukan erikoistakin.

Ja loppuun vielä perinteiset eli Eugen ja J.:n levylautesen sisältö.1

– Mötley Crüen Music To Crash Your Car To, Vol 1 –boksi. Se on siinä. Hyvää kaljanottomusaa, summaa Euge.

– Uusista DevilDriver, perinteisistä Pantera, Machine Head ja Fear Factory ja lisäksi tuolta räpin puolelta Dr. Drey ja Eminem.

Haastattelu julkaistu : 2004-02-26
Kirjoittaja : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua