Tenhi

Eräänä joulukuisena lauantai-iltapäivänä löydän itseni Helsingin Ilves-baarista. Pöydällä on neljän oluttuopin lisäksi mikrofoni ja nauhuri. Vastapäätäni Tenhi-yhtyeen kolme päätarinoitsijaa, Tyko Saarikko (laulu, kitara, syntikka), Ilmari Issakainen (rummut, basso) ja Ilkka Salminen (laulu, kitara) valmistautuvat kertomaan minulle musiikistaan.

Tenhin vaiheet 1996-2003

Tenhin musiikkia on vaikea kuvailla. Se sisältää elementtejä niin kansanmusiikista, progesta kuin gootista. Mutta itse Tenhi-nimelle löytyy ainakin yksi selkeä merkitys.

“Nimi on vanhaa suomenkieltä”, Tyko selittää. “Tenhi tarkoittaa tietäjää jossain yhteisössä, shamaanihenkilöä tai tulkitsijaa. Se merkitys on kyllä hämärtynyt tässä ajan kuluessa. Nykyään Tenhi tarkoittaa enemmänkin meidän kolmen yhteistä sielunmaisemaa.”

Virallisesti yhtyeen synnyinvuodeksi mainitaan 1996, jolloin Tyko kirjoitti ensimmäiset laulunsa Tenhiä varten. Silloin myös Ilkka liittyi yhtyeeseen.

“Ilkan kanssa olimme tunteneet vuoden tai pari, ja meillä oli kaikenlaisia projekteja. Yksi niistä sai vähän tuulta alleen ja äänitimme sen ekan demon (Kertomuksia, 1997), joka sai hyvän vastaanoton.”

Vastaanotto oli todellakin hyvä, sillä jo samaisen demon tiimoilta otettiin poikiin yhteyttä Itämeren takaa. Saksalainen Prophecy Records oli kiinnostunut kaksikon musiikista, ja pyysi lisämateriaalia. Kahden kappaleen promonauhan jälkeen yhtiö oli lopullisesti myyty, ja Tenhi kiinnitettiin kolmen albumin mittaiseen diiliin. Ilmari liittyi bändiin vähän ennen vuoden 1998 Hallavedet-minicd:tä. Sen jälkeen kokoonpano on pysynyt samana, vain viulisti on vaihtunut. Toiminta on Tykon mielestä ainakin toistaiseksi ollut “tasaisen nousujohteista”. Ainoa piikki oli ensimmäisen Kauan-pitkäsoiton saama valtavan hyvä vastaanotto. Varsinkin saksalainen lehdistö oli haltioissaan. Täysiä pisteitä tippuili sieltä täältä ja kuukauden levy -titteliäkin tarjottiin.

Prophecy Productions on julkaissut myös Arcturusin, Green Carnationin ja In the Woodsin kaltaisia yhtyeitä, joten hieman metallisemmassa seurassa Tenhi levy-yhtiöllään on.

”Niillä oli joku määritelmä tyylilleen, en nyt tarkalleen muista…” Ilkka miettii.

“Eerie emotional”, Tyko täydentää.

“Niin, aivan”, Ilkka naurahtaa. “Kai ne hakevat vähän sellaisia tunnelmapainoitteisia bändejä.”

Kauanin jälkeen on ilmestynyt mcd Airut:Ciwi vuonna 2001, sekä vuonna 2003 toinen pitkäsoitto nimeltä Väre. Kauan ilmestyi marraskuussa re-issue-painoksena, kahdella bonusbiisillä ehostettuna.

Säätäjät ja muusikot

Paikalla olevan sävellyksellisen ja sanoituksellisen ydintrion lisäksi Tenhiin kuuluu naisellista osaamista viulisti Inka Eerolan ja huilisti Janina Lehtolan muodossa.

“Ne ovat ne varsinaiset muusikot. Me olemme ne säätäjät”, Ilmari sanoo.

“Sitten meillä on livekokoonpanossa vielä toinen kitaristi ja basisti, Tuukka ja Jaakko”, Ilkka jatkaa.

Kun peräti seitsemän ihmistä häärää livenä, voi lavalla tulla ahdasta. Joskus lava on ollut niin pieni, että basisti on joutunut soittamaan ikkunalaudalla.

“Ja sitten kun kaikki muut laulavat paitsi minä”, Ilmari kertoo. “Se tarkoittaa sitä, että lavalla on paljon mikkejä.”

Ilkka lisää: “Kun bändi saapuu paikalle ja miksaaja rupeaa kyselemään, että paljonko te tarvitsette mikkejä, ja me sanotaan että neljä laulumikkiä plus viulu ja huilu, sillä menee hieman pasmat sekaisin.”

Äänet

Tärkeää Tenhissä on tietynlaisten tunnelmien ja tunteiden välittäminen, ja sen perimmäisen sielunmaiseman esiintuominen. Ilmarin mielestä taiteelliset pyrkimykset sinänsä ovat jokseenkin määrittelemättömät:

“Me emme ole koskaan analysoineet, tai puhuneet, että nyt me tekisimme tällaista musaa, tai että me löisimme jonkinlaisia prioriteettejä.”

“Musiikki syntyy ikään kuin luonnostaan”, Ilkka sanoo, ja vertaa musiikintekoa maalaamiseen.

“Kun ottaa sen instrumentin käteen, se on sitä mitä tulee”, Tyko lisää.

Musiikinteossa bändin jäsenet täydentävät toisiaan. Tenhin kappaleet saattavat olla hyvinkin erilaisia, mutta yksi asia yhdistää niitä: tunnelma.

“Pohjavire on sellainen suomalainen melankolia. Se voi muuttua duuriksi tässä jos hyvin käy”, Imari naurahtaa.

Kuvat

Kolmikko korostaa visuaalisten aspektien tärkeyttä yhtyeen ilmaisussa. Tyko selventää.

“Se on meille erittäin tärkeää, että kun ottaa sen levyn käteen, että se on kokonaisuus. Ja me olemme kaikki kiinnostuneita visuaalisesta puolesta, ja haluamme myös tuoda sitä esiin. Siksi me teemme kaikki kannet itse. Me suunnitellaan alusta asti koko se konsepti.”

Äänet ja kuvat ruokkivat toisiaan. Vaikka jokin kuva-aihe saattaa inspiroida jotakin biisiä, menee se Ilkan mielestä yleensä toisin päin. <å> “Se kuva tulee ikään kuin täydentämään sitä musiikkia. Jos meillä on kappaleessa jokin tunnelma, ja siihen liittyy jokin visuaalinen viesti, niin se kuva täydentää sen.”

Koska laulukieli on suomi, on myös tärkeää, varsinkin ulkomaisten kuulijoiden kannalta, että musiikille löytyy visuaalinen vastakappale. Näin kieltä ymmärtämättömille välittyy jonkinlainen ajatus siitä, mitä kappale käsittelee, ja minkälaista tunnelmaa yhtye haluaa sillä viestiä.

“Minusta tuntuu, että sillä on tosi iso merkitys”, Ilmari tuumailee. “Ainakin tuon uuden Väre-levyn kohdalla tapahtui niin, että levy-yhtiö lähetti sen bumerangina takaisin meille, koska ei pitänyt miksauksesta. Mutta sitten kun muutimme biisijärjestyksen oikeaksi ja lähetimme sen kuvallisen materiaalin, levy-yhtiökin jotenkin ymmärsi mistä siinä oli kyse. Sitä ennen, kun me lähetimme tuollaisen kylmän cd-r:n, jossa biisit olivat satunnaisessa järjestyksessä, ne eivät nähneet sitä kuvallista maisemaa.”

“Meillä on hyvin holistinen suhtautumistapa siihen mitä teemme. Pitää olla sama nimittäjä kaikessa mitä tekee. Siitä hetkestä kun vetää sen ensimmäisen soinnun, pitää tunnelman jatkua koko homman läpi.”

Visuaalisen puolen miettiminen tulee Tenhille luonnostaan. Eikä ihme, sillä jäsenten juuret ovat kuvataidelukiossa.

“En usko, että me olisimme tänä päivänä tekemässä musiikkia yhdessä, ellei jokainen tajuaisi sitä kokonaisuutta mihin me pyrimme. Me näemme asiat samalla tavalla, ja se on helvetinmoinen etu. Ei tule sellaisia järkyttäviä ristiriitoja.”

Luonto

Toinen aihelma, minkä voi aistia Tenhin musiikista, on luonnonläheisyys. Ilmari arvelee sen lähinnä ilmenevän ajattomuutena, ja pelkistämisenä.

“Kun olemme rajanneet pois kaikki ajalliset viittaukset, musiikki jotenkin elää pitempään, ja siitä tulee moniulotteisempaa. Se on ehkä enemmän sellaista luonnollisuutta kuin luonnonläheisyyttä. Tietty alastomuus on siinä luonnollista. Siitä on karsittu turhat viittaukset ja osoittelevuudet pois. Minun mielestäni se on se olennainen osa. Luonto sellaisenaan on tietysti kaunis, ja siellä on uskomaton varasto aiheita, mutta se kaikkein olennaisin meidän musiikin kannalta on se tietynlainen alastomuus.”

The G-word

Vaikka Tenhin perisuomalainen alakulo välillä ajautuu reilusti synkimmille vesille, jakaa goottisuuden käsite mielipiteitä ryhmän sisällä.

“Goottisuus on jonkinlainen kirosana meille”, Ilkka selittää. “Me emme oikein koe, että se olisi oikea sana kuvaamaan meidän musiikkiamme. Goottisuuteen liittyy sellainen teatteri, sellainen naamioituminen ja esiintyminen, mikä on ihan päinvastaista kuin se mitä me olemme.”

“Niin, siltä osin päinvastaista”, Ilmari jatkaa. “Mutta minä ymmärrän vertailun, koska gotiikka on niin romanttinen asia. Ja meidän musiikkimme on hyvin visuaalista, esteettistä ja romanttista.”

Tykoa eivät goottivertailut niinkään vaivaa.

”Mikä muu musiikkilaji olisi sitten lähimpänä? Kyllä se sama tunnelma mikä meillekin on niin tärkeä, on tärkeää myös goottimusiikissa ja yleensäkin synkemmässä musiikissa. Ei se minua häiritse jos sinne viitataan.”

Maalailua

Sävellystyössään Tenhi asettaa tunnelman perinteisen teksti/laulu-sisällön edelle. Ilkka kuvailee musiikin syntyprosessia.

“Kun lähdemme tekemään biisiä, käytännössä jollain meistä on ajatus siitä. Sitten me mietimme minkälaisen tunnelman me siihen biisiin haluamme, ja sitten kaikki lähtee rakentumaan sen päälle. Se on aika intuitiivista se tekeminen. Siinä tehdessä saattaa suunta useasti muuttua.”

“Sitä kohti pyrimme”, Tyko jatkaa. “Siitä biisistä voi sitten aika rankasti lisätä tai poistaa asioita. Tunnelma on se tärkein. Me emme esimerkiksi pyri siihen, että joka biisissä olisi samat instrumentit.”

Maalaaminen, tai maalailevaisuus paljastuu jonkinlaiseksi avainsanaksi kolmikon luomistyössä.

“Minä olen monesti sanonut, että se on sellaista maalailua tuo meidän musiikin tekeminen”, Ilmari kertoo. “Teknisyydellä tai tietynlaisella tradition noudattamisella ei ole mitään merkitystä meille. Varsinkin uudella levyllä, Väreellä, jonka miksasimme ja tuotimme itse. Siitä miksaamisesta tuli vielä yksi instrumentti lisää, kansien lisäksi. Koska meillä ei ole mitään pohjakoulutusta siihen, me voimme tehdä sen täysin vitulleen, mutta omista lähtökohdistamme vitulleen. Silloin se meidän mielestämme toimii. Emmekä mieti, onko tämä nyt jonkun koulukunnan mukaista, että voiko näin nyt tehdä. Me käytämme samalla tavalla sitä miksausta työkaluna – siveltimenä, niin kuin mitä tahansa muutakin instrumenttia.”

Sanat

Sanoitukset löytyvät levynkansista sekä suomeksi että englanniksi käännettyinä. Tekstit on kuitenkin käännetty niin, että tunne on päällimmäisenä. Tällaiset tunnepohjaiset, mutta epätarkat käännökset eivät ole kaikkia miellyttäneet. Yhtye on törmännyt netissä “oikeisiin” käännöksiin.

“Ne olivat aika liikuttavia, kun olivat sanasta sanaan yrittäneet kääntää”, Ilkka kertoo.

“Mikä on täysin mahdotonta”, Tyko lisää.

“Se on vaikeaa senkin takia, että siellä saattaa olla sanoja jotka eivät oikeasti ole sanoja”, Ilkka selittää. “Ne ovat melkein kuin jotkut oikeat sanat, mutta vähän erilaiset.”

Tekstit ovat pääasiassa Tykon, osittain Ilmarin käsialaa, mutta minkälaisia aiheita teksteissä käsitellään?

“Vaikea sanoa. Tummia, luonnonläheisiä. Tunnetiloista aika moni kertoo. Periaatteessa ne sanat voisivat olla ihan muutkin, eivät ne ole siihen biisiin sidottuja. Ne voisi korvata jollain toisella tekstillä ja se idea toimisi samalla lailla. Ehkä ne ovat asteen verran menneet henkilökohtaisemmiksi. Johonkin persoonaan samaistuviksi”, Tyko miettii.

Sanat toimivat tunnelman ehdoilla, ja myös luonto on vahvasti läsnä. Osittain tajunnanvirrastakin syntyvät sanoitukset eivät kuitenkaan Tykon mielestä ole sinänsä kovin merkityksellisiä.

“Niitä ei pidä miettiä minään merkittävänä runoutena. Ne ovat vain osa sitä kokonaisuutta – se fiilis mikä tulee musiikin, kansien ja kaiken kanssa.”

Ilkka jatkaa: “Sen ei ole ajateltu olevan niin, että tekstiä luettaisiin sellaisenaan ilman musiikkia. Me emme voi julkaista mitään Tenhi-runokirjaa, tai sanoituskirjaa ilman ääniraitaa.”

The Chant of Nakki!

Suomenkieli kuulostaa varmaan monen Tenhi-fanin korvaan ihanan eksoottiselta, ja on varmaan osa yhtyeen viehätystä ulkomailla. Mutta kyllä suomenkielestä on ollut paljon riesaakin. Luulisi bändin nimen olevan suhteellisen lyhyt ja helppo verrattuna moneen muuhun suomenkielen sanaan.

“Noh, se on aika monta kertaa ollut Tehni”, Ilmari toteaa.

“Tai Ten-hi”, Ilkka jatkaa. “Se Tehni oli aika paha, mutta kun siinä on vaan viisi kirjainta, ei sitä lopulta kovin monella tavalla voi kirjoittaa väärin.”

Eikä siinä kaikki. Myös biisinimien saaminen oikeaan muotoonsa on osoittautunut ongelmalliseksi. Vasta Kauanin äskettäin julkaistussa kolmannessa painoksessa on kappaleiden nimet oikein.

“Siellä on kyllä ollut täysin käsittämätöntä kommellusta”, Ilmari valittelee. “Vaikka ne nimet lähetti sähköpostilla ihan normaalilla fontilla, olivat ne aina päin helvettiä.”

Ilkka jatkaa: “Heh, se on vaikeaa tehdä Teosto-ilmoitusta kun ei riitä sen biisin nimi -kohta, vaan sinne pitää kirjoittaa ne kaikki väärinkirjoitetutkin.”

“Ekalla levyllä on biisi, jonka nimi on Näkin laulu, englanniksi siis The Chant of Näkki. Se oli sitten kirjoitettu The Chant of Nakki. Ensimmäinen painos oli sitten sellainen. Silloin sitä repi pelihousunsa, mutta nyt se on kyllä jo unohtunut, se vitutus mikä siitä tuli. Sille voi nauraa.”

Tenhin nettisivut ovat pelkästään englanniksi, ja sitä ne ovat olleet alusta saakka. Kansainvälinen suuntautuminen johtuu pitkälti siitä, ettei Suomessa tunnu olevan kiinnostusta Tenhin tyyliselle musiikille. Tietysti levysopimuksen saaminen Saksasta on myös vaikuttanut asiaan. Ensimmäiset keikatkin yhtye soitti siellä, joten lienee selvää minkämaalaista suurin osa bändin fanikannasta on. Ilmari arvelee, että vanha sanonta “kukaan ei ole profeetta omalla maallaan” pätee Tenhiin.

“Kyllä minä tavallaan ymmärrän minkä takia kukaan ei Suomessa ole kiinnostunut tuonlaisesta musiikista. Se on niin läheistä. Sen takia nämä haastattelut tuntuvat niin tyhmiltä. Selittää nyt suomeksi suomalaiselle asioita suomalaisuudesta. Se tuntuu tortulta tortun päällä. Sen takia me teimme ne sivut englanniksi, koska ennen kuin Suomessa oli yhtäkään fania Saksassa oli useampia. Meidän isovanhemmat ovat meidän ainoat suomenkieliset fanit”, miehet nauravat.

“Neofolkin kuninkaat”

Joissakin arvosteluissa bändi on nähnyt nimensä liitettävän neofolk-nimiseen musiikkisuuntaukseen. Tenhiä on jopa tituleerattu “neofolkin kuninkaiksi”. Yhtye itse ei ole tästä kovin imarreltu.

“Se on myös kirosana”, Ilmari naurahtaa. “Neofolk on aivan kamala termi, varsinkin Suomessa, koska täällä on niin voimakas kansanmusiikkiperinne. Sen folkin voi suoraan liittää siihen kansanmusiikkiperinteeseen. En tiedä minkälaista perinnemusiikkia Saksassa on, mutta ehkä se on siellä enemmän jotain neofolkia ja päällerakennettua kulttuuria. Suomessa karvat nousee pystyyn jo pelkästä sanasta.”

Tenhi sanoutuu täysin irti useasti neofolkiin liitettävistä oikeistolaisista idelologioista. Saksan kiertueillaan yhtye ei ole voinut välttää törmäämästä alan orkestereihin.

“Joskus on laatta lentänyt kun on katsonut sitä porukkaa, mikä vääntää sitä oikestolaisneofolkia. Voimme ihan suoralta kädeltä sanoa, että me olemme lähempänä sitä vasemmistolaislinjaa.”

Saksan gootit

Tenhi on heittänyt keikkaa lähinnä Saksassa, mutta muutaman kerran on tullut soitettua kotimaassakin. Ero saksalaisen liveyleisön ja suomalaisen liveyleisön välillä on huomattava. Ilmari setvii eroja.

“Ne ovat varovaisia ihmisiä, mutta samalla innokkaita. Siellä ihmiset huutavat ja haluavat jotain biisejä ihan eri tavalla kuin täällä. Ne saattavat jopa huutaa niitä suomenkielisiä biisinnimiä. Biisilistat tullaan pyytämään keikan jälkeen, ja kaikki ylimääräinen tavara, minkä ne saa irti. Suomessa poistutaan luterilaisesti. Kun biisit on veivattu, yleisö lähtee kävelemään ovesta ulos.”

“Saksassa goottiyleisö käyttäytyy älyttömän sivistyneesti, vaikka näyttävätkin aika hurjilta. Suomessa kännihulluus on aivan toista luokkaa kuin siellä. On monesti jopa turhautunut siihen, kun on festivaaleilla, ja ihmiset on liian kiltisti. Ne lukevat runokirjaa punaviinilasin ääressä tms. Tekee mieli itse alkaa hakata pöytään ja ruveta huutamaan.”

Saksan gootti- ja metalliyleisöt muodostavat ison kommuunin, toisin kuin Suomessa, missä ollaan jotenkin “kuppikuntaisia” musiikin suhteen.

“Siellä on jotain industrialteknoa ja akustista rämpyttelyä samoilla festareilla. Kaikki on isoa perhettä”, Tyko kertoo. “Sekin voi olla syy miksi me olemme siellä suosittuja, koska me emme ole missään tietyissä raameissa. Suomessa meitä voi olla vaikea diggailla jos on jonkun musatyylin kuuntelija. Siellä sillä ei ole niin väliä. Kunhan tunnepohja on sama, ei ole väliä onko konerummut vai akustinen kitara.”

Palaute

Tyko arvioi 98% levykriitikistä olleen pelkästään positiivista. On seassa toki ollut muutama huono arvio.

“Yleensä jos on tullut huono arvio, se on sitten ollut tosi huono”, Ilkka kertoo.

“Se on hyvä vaan”, Ilmari lisää. “Joko vihaa tai tykkää. Mutta ei noilla numeroilla niin väliä ole. Kaikkein hienointa on se palaute mikä on tullut ihmisiltä. On helvetin hienoa, että ihmiset ovat jotenkin kokeneet omakseen. Se on ihan mieletöntä, kun meidän musiikkimme periaatteessa on todella kulttuurisidonnaista. Silti ihmiset löytävät siitä jotakin.”

Ilkka tivaa, etteivät fiilikset ole sidoksissa kulttuuriin. Hänen mielestä musiikin herättämiin tunteisiin voi samastua, asui sitä missäpäin maapalloa tahansa. Ilmari näkee asian hieman eri tavalla.

“Mutta jos puhutaan siitä, että meidän musiikissa on sitä folkelementtiä. Ei meidän musiikkimme millään tavalla ole universaalia, tai sellaista perusbluesia, kolmen soinnun renkutusta. Kaikkein hienointa on kuitenkin se, että se on suomenkielistä musiikkia. Ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja, eikä kukaan ole pyytänyt tekemään kompromisseja.”

Tenhi’04

Vuonna 2004 Tenhillä on monta rautaa tulessa. Tyko kertoo tulevaisuudensuunnielmista.

“Mahdollinen pieni Euroopan kiertue ensi keväänä, joka kattaisi muunkin kuin Saksan. Uusi levy pitäisi myös tehdä. Kävimme kesällä äänittämässä demoversioita ja nyt keväällä tai alkukesästä pitäisi mennä sitten sitä tekemään. Väreen kanssa meni vähän liian pitkäksi, joten nyt me yritämme tiivistää, ja tehdä sen mikä aluksi on se fiilis. Jonkinnäköinen musavideo olisi myös tarkoitus tehdä.”

“Mutta se on vielä ihan auki”, Ilkka kertoo. “Sellaista on vaan heitetty ilmaan tuolta Saksan suunnalta, että olisi mahdollista tehdä.”

“Aika paljon on siis suunnitteilla”, Tyko jatkaa. “Saa nyt nähdä mitä toteutuu ja mitä ei. Eiköhän se levy ainakin.”

Ilmarin mielestä tärkeintä on saada uutta materiaalia harjoitettua ja levytettyä.

“Me olemme noita samoja biisejä veivanneet jo useamman vuoden. Väre-levyn materiaalillakin olemme soittaneet jo vuodesta 2000 lähtien. Jotta pysyisi järjissään, pitäisi näitä uusia biisejä saada valmiiksi mahdollisimman pian.”

Näin ovat tuopit ovat tyhjenneet ja kysymykset loppuneet. LMSN kiittää ja toivottaa Tenhille menestystä alkaneena vuonna.

Haastattelu julkaistu : 2004-01-12
Kirjoittaja : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua