All Out War – Kärsimyksen Sanansaattajat

Metallisen hardcoren suosion räjähdysmaisestä kasvusta huolimatta moni genren pioneeri on jäänyt pienemmälle huomiolle. Edellämainittuun ryhmään lukeutuvan All Out Warin tuotosten äänimaailmaa on osuvasti kuvattu sekoitukseksi Slayeria ja Age Of Quarrel -kauden Cro-Magsia. Uutta levyä Condemned To Suffer on kehuttu kovasti, ja näin ollen katsoin aiheelliseksi kysellä yhtyeen rumpali Jesse Sutherlandilta kuulumisia.

Pyysin Jesseä aluksi valottamaan hieman yhtyeensä menneisyyttä.

– Olemme soittaneet vuodesta 1991 lähtien, Truth In The Age Of Lies oli ensimmäinen pitkäsoittomme, For Those Who Were Crucified toinen. Olemme myös aikoinaan julkaisseet kaksi seiskatuumaa, jotka ovat nykyään kovin harvinaisia.

Nyt kun Hatebreed ja Killswitch Engage ovat lyöneet itsensä läpi, All Out Warin kaltaisilla marginaalisemmilla bändeillä luulisi olevan hyvät mahdollisuudet myydä enemmän levyjä. Rumpalin mukaan haluja suuremman luokan sukseehen ei juuri ole.

– Minulla ei ole minkäänlaista halua päästä mainstreamiin. Nykyiselläkin julkisuuden määrällä joudun tekemisiin tarpeeksi monen kusettajan kanssa. All Out War on liian rankka bändi tullakseen valtavirran lellikiksi, ja olemme myös ajatusmaailmaltamme aivan liian nihilistisiä keskivertokuuntelijan makuun. Mikä on minun puolestani hyvä homma, sillä emme todellakaan aio muuttua joksikin, mitä emme ole.

Nynnyt kyykkyyn

Hardcore vaikuttaa tällä hetkellä olevan maailmanlaajuisesti erittäin hyvässä hapessa. Jessen mielipide hooceen kansansuosiosta on aikalailla negatiivinen.

– Alakulttuurien suosio kulkee aina sykleissä. Ehkä hardcorella on noususuhdanne juuri nyt, en tiedä, mutta kyllä tämä tästä tasoittuu. Kaikki trendikkäät nörtit vaihtavat seuraavaan ”siistiin juttuun” aivan tarpeeksi pian.

Uuden levyn sanotaan olevan tähän mennessä ehdottomasti raskain AOW-tuotos. Rumpalin kuvaukset Condemned To Sufferista ovat samantyylisiä kuin useimpien journalistien.

– Rakastan uutta levyä, nauhoitimme sen New Jerseyn Big Blue Meanie -studiolla. Laulurakenteet ovat samantyylisiä kuin ennenkin, mutta soundi on paljon aiempia levyjämme raskaampi. Pyysimme Breakdownin rumpali Louta laulamaan taustoja, muita vierailijoita ei ole.

Kaltereita ja apinoita

All Out Warin poikkesi Suomeen Euroopan kiertueellaan vuonna 1999. Silloinen yhtyeen kokoonpano ei ollut aivan virallinen, kiersipä jopa huhuja että toinen All Out War kierteli jenkeissä samaan aikaan. Jessellä löytyy asiaan selitys…

– Niin, minä en käynyt Suomessa silloin. Pari vanhaa kaveria ja entistä AOW:n jäsentä soitti samoihin aikoihin yhden pistokeikan New Yorkissa All Out Warin nimellä. Se oli erittäin pieni juttu, eikä meillä ole hajuakaan miten kaikki saivat tietää siitä. Keikka oli vain hauskanpitoa, ja ne jätkät eivät tule soittamaan All Out Warin nimellä tulevaisuudessa.

Huhuja kiertää myös että eräille AOW:n entisille jäsenille olisi käynyt jokseenkin kalpaten. Huolestuneet ovat udelleet mitä tapahtui yhtyeen edelliselle basistille Eric Carillolle. Myös Helsingin keikalla laulaneen ja sittemmin kadonneen Cesarin kohtalo on jäänyt arvoitukseksi.

– Erik on vielä hardcore-kuvioissa. Cesar on vankilassa.

Seelvä, seuraavaan aiheeseen. Eurooppalaiset ovat olleet kärkkäitä kritisoimaan Yhdysvaltalaista ulkopolitiikkaa. Miltä Jessestä tuntuu että “däboljuu” on huijannut maailmaa Irakin suhteen?

– George Bush on wannabe-diktaattori vailla uskottavuuden rippeitäkään. Toisaalta, kritiikki Bushin politiikkaa kohtaan on myös ollut melko luokatonta. Esimerkiksi (Bushin kärkevimpiin amerikkalaisiin kriitikoihin lukeutuva, toim.huom.) Michael Moore on aivan liian kaukana vasemmalla konflitoivine mielipiteineen ja tekaistuine ”todisteineen”, jotta hänet voisi ottaa vakavasti.

Entäpä ”kuvernaattori” Schwarzenegger?

– Voi herrajumala, seuraava ”näyttelijä” amerikkalaisessa politiikassa! Amerikan kansa ostettiin ja myytiin jälleen kerran. Politiikkamme on muuttumassa suuremmaksi vitsiksi joka päivä.

Keikalle?

Rumpalin mielipide hardcorekeikoille ominaisista väkivaltaisista tanssityyleistä on myönteinen.

– En välitä mitä yleisö tekee. Hardcore on väkivaltaista. Mitä jengin pitäisi tehdä, ottaa toisiaan kädestä ja tanssia ympyrää? Emme me soita rakkauslauluja, musiikkimme on tarkoitettu vapauttavaksi. Ihmiset reagoivat agressiiviseen musiikkiin.

Jesseltä ei heru tietoa kysymykseen ovatko New Yorkin kovikset tulossa Suomeen lähimain.

– Olisi mahtavaa päästä Suomeen. Olimme Euroopassa elokuussa, ja sielläpäin on aina mahtavaa. Soitamme mieluummin pienempiä klubeja, mutta kuka tietää?

Viimeiseksi päätin kysyä mitä sana hardcore merkitsee Jesselle?

– Ystäviä ja perhettä…feikkejä ja kusettajia…eräitä mahtavimmista ihmisiä mitä olen tavannut…monta vastenmielisimmistä ihmisistä mitä olen tavannut.

Elämää, ei sen vähempää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Haastattelu julkaistu : 2003-11-21
Kirjoittaja : Juhani Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua