Dimmu Borgir – Kuoleman kultti ja maailmanloppu

Edessäni istuu mies, johon en haluaisi ainakaan ulkonäön perusteella törmätä yksin pimeällä kujalla. Nicholas Barker, Dimmu Borgirin jo hyvin monella tapaa legendaarinen rumpali, varsinkin soittotaidoiltaan, paljastuu kuitenkin harvinaisen leppoisaksi kaveriksi, josta paistaa hienoinen kiertueen aiheuttama väsymys. Eilisen päivän rankalla juhlimisella lienee myös osuutta asiaan. Onkin siis jo aika aloittaa haastattelu luonnollisesti kaikkein perinteisimmällä kysymyksellä: Mitä kuuluu, Nicholas?

– Aika hyvin menee, vaikka Suomen kylmyys vähän ahdistaa. Me tosiaan oltiin Espanjassa ja Portugalissa vielä kaksi viikkoa sitten ja nyt kun saavuttiin Pohjoismaihin tottuneina Etelä-Euroopan maiden lämpöön ja täällä satoi lunta! On vaikea kuvailla fiiliksiä tällä hetkellä, varsinkaan kun en ole nähnyt lunta aikoihin.

Eurooppaa ristiin rastiin

Dimmu Borgir onkin ollut tien päällä jo syyskuun alusta lähtien, eikä loppua vielä näy. Euroopan jälkeen vuorossa on Yhdysvallat. Luonnollisestikin aiheesta herää mielenkiinto ja tottakai Herra Rumpalilta täytyy tiedustella, että kuinka kiertue on sujunut tähän mennessä, mitä hän odottaa illan keikalta sekä ajatuksia Suomesta.

– Se on tuntunut pitkältä! Mutta se on tähän asti ollut täyttä menestystä. Lähes kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä ja se on luonnollisesti hyvä asia. Fanien antama vastaanotto on ollut uskomattoman hyvää. Ihmiset tuntuvat olevan paljon innokkaammin mukana keikoilla kuin edellisellä Puritanical -kiertueella, kertoo Barker.

– Suomalainen yleisö on varmasti yhtä humalassa ja yhtä hullu kuin aina ennenkin (naurua). Ja yleensä Suomi tarkoittaa kaljaa ja kauniita naisia sekä sitä, että vedetään lärvit Impaled Nazarenen heppujen kanssa, naurahtaa Nicholas.

Todellakin. Hulluus ja humala ovat suuri osa suomalaista traditiota. Dimmu Borgir on jo melkoisen tuttu vieras Suomen maaperällä ja keikat ovat aina herättäneet tunteita niin suuntaan kuin toiseenkin, toiset rakastavat ja toiset vihaavat. Myöskin viranomaiset osoittavat jonkinasteista kiinnostusta Norjan “pahoja poikia” kohtaan. Suomessa on Borgirin keikkojen yhteydessä järjestetty vartioita paikallisille hautausmaille ja kirkoille. Lähinnä edeltävällä Tampereen keikalla ja vuosia sitten Provinssirock-esiintymisen yhteydessä. Mitä olet mieltä tästä, Nicholas ja onko vastaavaa tapahtunut muissa maissa?

– Oikeasti? En tiennyt mitään asiasta! Vaikka ei se juuri minua hetkauta suuntaan taikka toiseen. Jos valtio ja poliisi ovat oikeasti niin vainoharhaisia, niin se on heidän ongelmansa. Jos joku haluaa polttaa kirkon, niin hän varmasti tekee sen, ei se meistä johdu. Ei me ketään käsketä kirkkoja polttamaan tai mitään vastaavaa.

– Norjassa on ollut viimeaikoina ongelmia. Tiedätkö tapauksen, jossa joku tyyppi murtautui ruumishuoneelle ja leikkasi joltain ruumiilta pään irti? Tämän jälkeen se sama heppu vei sen pään jonnekin juhliin. Joka tapauksessa, tämä tapaus on saanut Norjan viranomaiset vainoharhaisiksi. Mutta en minä jaksa sen kummemmin välittää asiasta. Vitut heistä! murahtaa Barker.

Death Cult Armageddon

Orkesterin uusin albumi, ja monen mielestä sen paras tuotos koskaan, julkaistiin syyskuun alussa. Täytyykin heti aiheen kärkeen tiedustella herra Barkerilta, että kuinka levyn nauhoituksen sujuivat.

– Me nauhoitettiin levy kolmessa kuukaudessa miksauksineen studio Fredmanilla, kuten kaikki varmaan jo tietävät. Äänitykset sujuivat ilman sen kummempia ongelmia tai vastoinkäymisiä. Käytettiin tällä kertaa myös isompaa orkesteria taustalla. Kävimme Prahassa nauhoittamassa nämä orkestraali-osuudet. Mielestäni lopputulos on todella onnistunut ja me saatiin siihen sellainen elokuvamainen soundtrack-fiilis.

– Ja muutenkin asiat levyyn liittyen ovat sujuneet loistavasti. Ollaan tehty enemmän haastatteluja kuin ennen ja me tehtiin tällä kertaa myös promo-video, joka pyörii television rock-kanavilla. Levy-yhtiökin on ollut enemmän meidän tukenamme kuin koskaan aiemmin, joten olen todella iloinen, kertoilee Barker.

Iloinen kannattaakin olla, kun menestystä riittää. Death Cult Armageddon ei ole varsinaisesti teemalevy, mutta Nicholaksella on kuitenkin jotain kerrottavanaan levyn taustoista.

– Tosiaan, ei levyllä ole juurikaan varsinaista teemaa. Se on vain kolme sanaa, jotka tavallaan kasaavat levyn ja sen ilmapiirin yhdeksi kokonaisuudeksi. Tätä tukevat vielä levyn kansitaiteet. Periaatteessa kappaleet kertovat kuitenkin ihmiskunnan itsetuhosta ja siitä kuinka teknologia kehittyy nopeammin kuin mitä ihmiset itse kehittyvät.

Nicholasia lukuunottamatta kaikki Dimmu Borgirin jäsenet ovat kirjoittaneet uudelle levylle biisejä. Kysymys kuuluukin, että osallistuiko herra Barker biisien tekoprosessiin millään tavalla?

– Me kaikki osallistumme kappaleiden tekemiseen. Pohdiskelemme yhdessä kappalerakenteita ja jokainen saa tuoda omat ideansa julki, kun mietitään biisien sisältöjä. Ja vaikka en kirjoittanut yhtään riffiä levylle, niin osallistuin biisien sovitukseen. Jos vain osaisin soittaa jotain muuta instrumenttia kuin rumpuja, niin tekisin kappaleita hyvinkin mielelläni.

– Rumpukuviot taasen ovat 80-prosenttisesti minun ideoitani. Muut jätkät kyllä kuitenkin kertovat ,jos he haluavat minun soittavan jossain kohdissa jollain eri tyylillä tai vastaavaa, kertoilee Nick.

Kymmenen vuotta taivallusta

Vuosi 2003 on Dimmu Borgirille juhlavuosi, sillä yhtye täyttää tänä vuonna 10 vuotta. LetsMakeSomeNoise onnittelee asian tiimoilta. Nicholas Barker ei kuitenkaan ole ollut yhtyeen mukana koko kymmentä vuotta, mutta eipä se estä haastattelijaa kyselemään aiheesta ja miehen omista vuosista bändin riveissä.

– Olen soittanut Dimmussa jo melkein viisi vuotta, eli lähes puolet ajasta. Vuodet ovat olleen hienoja ja sitä ne tulevat olemaan myös tulevaisuudessa. Tulemme hyvin toimeen keskenämme, juhlimme lähes jatkuvasti. Voisi melkein sanoa, että me olemme kuin veljekset, vaikka meillä jokaisella on eri personallisuutemme. Kun asuu kiertuebussissa päällekkäin monta kuukautta, niin tottahan sitä täytyy tulla toimeen, eihän se homma muuten toimi. Joskus sitä kyllä tuntee itsensä väsyneeksi ja tuntuu siltä, että tahtoo jo kotiin, mutta se pitää vain kestää.

Yleensä kun tietyt virstanpylväät ohitetaan, kuten kymppijuhla Dimmun kohdalla nyt, julkaistaan fanien iloksi jotain uutta tai mahdollisesti jotain vanhaa uusilla mausteilla, kuten Borgirin tapauksessa.

– Me aiomme nauhoittaa Stormblåst-levyn uusiksi, sillä se on monien mielestä Dimmun paras albumi. Me halutaan pitää siinä se old school -fiilis mikä vanhalla levyllä on, mutta vain paremmin soitettuna, sillä olemmehan me jo huomattavasti parempia muusikoita, kuin mitä olimme tuolloin. Tai he olivat, enhän minä ollut mukana levyllä aikoinaan.

Haastatteluaikamme alkoi olla pikku hiljaa lopuillaan. Viimeisenä kysymyksenä heitän vielä tiskiin, että missä Nicholas näkee bändinsä seuraavan kymmenen vuoden kulutta.

– Me ollaan varmaan reunion-kiertueella (naurua)! Mutta vaikeahan se on mennä sanomaan, että mitä kulman takaa paljastuu. Henkilökohtaisesti ainakin toivon, että Dimmu on kasassa vielä kymmenen vuoden kuluttua ja, että minä olen osa tätä bändiä vielä silloin.

LMSN kiittää huomattavasti Addams Familyn Uncle Festeriä muistuttavaa Nicholas Barkeria haastattelusta.

Haastattelu julkaistu : 2003-11-03
Kirjoittaja : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua