Ruoska – Metsäistä Konemetallia

Kotimainen Ruoska julkaisi hiljattain toisen albuminsa nimeltä Riisu. Toimittajarentun aivotoiminnan katkeilemisen takia oli tämä haastattelu jäädä tekemättä, kun sovittuun aikaan ei tässä päässä tapahtunut minkäänlaista reaktiota haastattelupaikalle siirtymiseksi. Onneksi uusi aika järjestyi bändin haastattelurupeaman päätteeksi samaiseen helsinkiläiskuppilaan muutama tunti myöhemmin. Mukana hyvinkin intensiivisessä juttutuokiossa olivat bändin vokalisti Patrik Mennander ja toinen kitaristeista eli Kai Ahvenranta.

Edellinen Ruoska-levy Kuori esitteli tälle maalle uuden raskasta rockia suomenkielellä esittävän bändin. Viitteitä erinäisiin bändeihin ja vihjauksia motiiveista sinkoili ympäriinsä. Uuden levyn tiimoilta vertauksia tulee varmasti edelleen, mutta ainakin Suomen mitassa uuden Ruoskan tyylistä materiaalia ei ole tehty. Vihjaukset Rammsteinin ja Rob Zombien suuntaan, koneiden roolin kasvettua, saa yleisen hyväksynnän.

– Jees. Ihan oikein. Nyt se on kyllä enemmän pinnalla. Sen allekirjoitan, aloittaa Patrik.

– Mä olen kuunnellu parikymmentä vuotta tuollaista musiikkia, mutta koneista meillä itsellä ei ole kovinkaan paljoa kokemusta. Pikkuhiljaa ajaudutaan. Henkilökohtaisesti diggailen Ministrystä ja Laibachista, mutta Rammsteinin suhteen olen tällainen jälkijättöinen fani. Meidän musiikki on ihan tietoisesti ajettu tuota koneistetumpaa suuntaa kohti, jatkaa Kai.

– Ehkä meillä on ollut tossa taka-ajatuksena, että jotkut meidän biiseistä olisi jopa diskotanssittavia. Kuulostaa ehkä huumorilta, mutta Natsipaska (Ruoskan jäsenten aikaisempi bändi) oli aikanaan rock ’n’ roll –talliorkesteri, jossa meininki oli tärkeä osa. Siitä siirrytään sitten Ruoskaan, ja olisi ollut helppo juttu lähteä vetämään junttaa ja hidasta komppia. Toisaalta se draivi on säilynyt Natsipaskasta. Tälle kokoonpanolle ei tunnu mitenkään järkevältä asettaa mitään rajoja. Edellinen ley oli aivan erilainen kuin tämä uusi ja sitä edelsi tuo Natsipaska ja kuka tietää, mitä seuraavalla levyllä on. Ihan mikä vaan on mahdollista. Me uskalletaan kyllä harpata asiasta toiseen aika rohkeestikin. Vaikkakaan mitään hirveän radikaalia ei ihan heti näköpiirissä olekaan.

– Paljon riippuu myös siitä, paljonko saadaan studioaikaa ja miten paljon ehditään funtsia vielä studiossakin mitä halutaan tehdä. Eka levy jäi ajan puutteen takia vähän raakileeksi. Aina joutuu jättämään jotain pois. Tämä toinen levy oli meille todella helppo ja oikeastaan helpotus. Huomattiin, että on vielä paljon annettavaa, kertoo Kai.

– Tämä levy me pystytään oikeasti allekirjoittamaan. Edellisen levyn kanssa hieman makseltiin vielä oppirahoja.

Levyn kansiteksteihin ei tekopaikasta ollut eksynyt tietoa, joten sitä oli pakko kysellä.

– Jos haluaisi brassailla, niin voisi sanoa, että katsokaa Niskalaukauksen kansista, missä tuo tehty, vihjaa Kai.

Levy käytiin siis nauhoittamassa Sundi Coop Studiolla Savonlinnassa Tuomo Valtosen valvovien silmien alla. Valtosen rooli Ruoskan näkökulmasta ei kuitenkaan jää aivan pelkäksi nappien pyörittelyksi.

– Meillä on pitkä historia Tuomo Valtosen kanssa jo Natsipaska-ajoilta. Sieltä löytyy sitä näkemystä ja kokemusta. Valtonen onkin eräällä tavalla bändin kuudes jäsen. Tuomo toimii meille jopa eräänlaisena isähahmona. kertoo Patrik.

– Moni voi noin todeta, mutta me voimme rehellisesti tuon sanoa. Meillä on Valtosen kanssa jo sellainen suhde kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tuomosta on tullut erittäin hyvä kaveri. Tämä orkesteri on kärsinyt kasvukipunsa juuri Tuomon seurassa. Tuomo on aina tietänyt miten toimia annetun budjetin rajoissa. Aikanaan Natsipaskan kanssa meillä oli viikko aikaa ja se saatiin tehtyä. Edellistä levyä tehtiin neljä viikkoa ja tätä tehtiin kuus viikkoa ja taas tuntu, että aika loppu kesken. Sen huomaa aina jälkeenpäin, miten Tuomo hoitaa homman. Itse aina valitan miks tää soundi on tällanen tai tollanen. Tärkeät asiat tulee kuitenkin aina levylle, vahvistaa Kai.

Mitään kassamagneettia uudestakaan levystä ei ainakaan vielä tullut, mutta tyytyväisiä tulokseen kuitenkin bändi tuntuu olevan.

– Meille on annettu sellaisia hillittyjä kommentteja, että se on liikkunut mukavasti, Patrik kertoo.

– Ja niillä alueilla, missä meidät tunnetaan paremmin, niin siellä on mennyt hyvin. On sitä enemmän tilattu ennakkoon kauppoihin mitä edellistä.

– Ei odoteta oikeastaan mitään. Sama juttu kuin viime levyn aika. Niin paljon ollaan ”kärsitty”, että ois edelleenkin tyhmää odottaa mitään listasucceeta, jatkaa Kai.

– Menee miten menee. Me ollaan itse tuohon levyyn tyytyväisiä. Aika naiivistisesti jopa oltiin liikkeellä tekemässä sellaista mitä itse halutaan.

Me ei enää vihata kaikkia

Ruoskan ensimmäinen albumi oli hyvinkin suoraviivaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta uudella levyllä tyyli on muuttunut. Enää ei vihanpurskahduksia viljellä, vaan periaatteessa asiat kerrotaan aika eri vinkkelistä. Luonnon ja ihmisen liitto on noussut hallitsevaan rooliin.

– Voin paljastaa sellaisen, että kun sain tämän levyn koko sanoitustuotannon luettavaksi niin iski paniikki ja soitin Kaitsulle, että missä on kaikki poliittiset rienaukset ja missä on se kaikki punkki. Natsipaskan ajoista tuo toimi hyvänä siltana Ruoskan ekaan levyyn ja nyt se puuttui tuolta. Jätkät heitti sitten tuollaista hieman proosallisempaa, jossa ei olla enää niin jyrkkiä. Mä olin huolissani tuosta alkuun, mutta se kääntyi sitten lopulta parhain päin kuitenkin, Patrik sanoo.

– Me asutaan Itä-Suomessa ja luonto on lähellä koko ajan. Jatkuvasti ollaan tekemisissä esimerkiksi eläinten kanssa. Kun puhutaan vaikka korpeista (joka esiintyy levyllä Elon Tiellä ja Airut-biiseissä), niin tuossa aikanaan korppi lensi meidän pihapiiriin ja huomasin millaista kauhua ja hämmennystä se aiheuttaa vieläkin. Siitä ei ole kovin vaikea vetää johtopäätöksiä, miten joku alkuihminen on tulkinnut sen, kun täysin musta lintu lentää pihapiiriin ja joku sattuu kuolemaan. Suomi-mytologiaan haluttiin vetää viitteitä tällä levyllä enemmän. Suomalaiset ovat olleet ja edelleen ovat pakanoita. Täällä on palvottu kaikenlaista uhrilehdoista järvikaloihin. Sieltä ne tekstit haetaan ja se tuntuu luontevalta kirjoittaa noista asioista. Tuntuisi kornilta ajatukselta, että Ruoska alkaisi kirjoittaa betonilähiöistä ja niiden ongelmista, kertoo Kai.

– Antaa hiphop-bändien tehdä se. Se on heidän juttunsa, Patrik huomauttaa.

– Betonilähiöitä mä en tunne, mutta luontoa mä tunnen. Ja onhan tuolla myös työläisten elämästä ja sen kulttuurin hiipumisesta kertovia tekstejä. Suomalaisen vähävaraisen kansan puolella edelleen ollaan. Ei se meistä mihinkään ole kadonnut, jatkaa Kai.

Biisien syntytarinat pitävät sisällään osittain hyvin perinteistä bänditoteutusta, mutta mukana on myös hieman mystiikkaa. Osan biiseistä on sanoittanut bändin ulkopuolinen jäsen.

– Kaitsu tekee paljon biisejä ihan valmiiksi asti. Edelleen ollaan kuitenkin talliorkesteri sillä tavalla, että vaikka jollain olikin valmis biisi, niin sen jälkeen kun kaikki on sen kuulleet, niin ei se ollutkaan ihan niin valmista. Koko porukan toiminta vaikuttaa kaikkeen. Meillä on aina ollut hirveä vaikeus Teoston kanssa siinä, että kuka on tehnyt mitäkin. Lopulta päädyttiin siihen, että se kuka on tehnyt eniten tiettyyn biisiin saa sen biisin sanoitus- tai sävellyskrediitit, Patrik kertoo.

– Selkeästi on kuitenkin kaksi leiriä, jatkaa Kai.

– Minä teen biisejä paljon ja toinen porukka on Auvisen Anssi (kitara) ja Karppisen Sami (rummut). Sitten on olemassa vielä kolmas linkki eli Jouni Kuokkanen, joka on tehnyt joitakin biisin sanoja.

– Kuokkanen on Sodankylästä kotoisin oleva kaveri, joka on muuttanut Juvalle viisi vuotta sitten. Reilu nelikymppinen perheenisä ja vapaa taiteilija. Samin kaveri ja sitä kautta ajautui meidän sanojen kirjoittajaksi. Jouni oli kirjoittanut runoja ja miehellä oli oikeasti asiaa. Löysimme miehestä eräänlaisen soulmaten. Ja kyllä tälle orkesterille ylimääräinen apu aina kelpaa.

– Jouni halusi vielä erityisesti tehdä sanoja Ruoskalle ja miehen sanoitukset ovat jopa vielä tylympiä, kuin meidän omat, Kai lisää.

– Lappalaiset ovat tylyjä. Kuka Luopuisi Kuolemasta ja Riisu ovat Jounin tekeleitä ja minä käänsin ne savoksi. Tässä tulee esiin minun roolini biisin teossa eli minä sovitan noita aika paljon. Jounin roolia ei pidä vähätellä, koska jatkossa miehen osa tulee olemaan vielä suurempi.

– Hän on meidän shamaani. Harvoin treenikämpällä kukaan on hiljaa, mutta kun Jouni lukee sanotuksia, niin kaikki hiljenee. Jounin tekstit kumpuaa vielä niin paljon syvemmältä.

– Mulla on Jounista sellainen kuva, että mies asuu jossain Juvan landella, menee tupakalle saunan jälkeen, katselee järvelle ja alkaa kelaamaan näitä asioita. Hänellä on aikaa pysähtyä miettimään näitä asioita. Meillä aikaa taas on liian rajallisesti, Patrik miettii.

Suomimetallin kukoistus ja miksi se niin kamalasti ahdistaa ihmisiä

– Tää on nyt paljon tapetilla, että Kotiteollisuus ja Niskalaukaus ovat suomimetallin kruunaamattomat kuninkaat, jota ne kyllä ovat, koska ovat kyseisen tyylin ehdottomia edelläkävijöitä Suomessa. Älkää hyvät lukijat kuitenkaan koskaan unohtako Mana Manaa. Kun mennään kymmenen vuotta takaperin, niin silloin oli nämä Apulannat ja Tehosoittimet ja monet muut kodinkoneiden nimet. Silloin oli tilausta suomipunkin uudelleen nousemiselle. Nykyään ollaan suomimetallin kanssa samassa tilanteessa. Kun mennään tästä kymmenen vuotta eteenpäin, niin matkalla tulee varmasti esille paljon uusia samanlaisia bändejä, aloittaa Patrik.

– Motiiveja on helppo kyseenalaistaa ja on helppo syyttää perässähiihtäjiksi tai väittää, etteivät he ole true. Se ei kuitenkaan toimi noin. Itsekin olen aloittanut kymmenen vuotta sitten soittamaan thrashmetallia ja silloin se oli vielä marginaalimusaa. Nykyään hevimusiikki ei ole enää marginaalia ja esim. juuri nyt soi täällä ravintolassakin hevi, jossa kymmenen vuotta sitten olisi soinut Kikka. Kun hevin kuuntelijoiden määrä on noussut räjähdysmäisesti, niin samalla on myös soittajien määrä kasvanut. Tämä oli täysin ennustettavissa. Raskasta kitaraa saadaan kuulla seuraavan viiden vuoden aikana vielä paljon enemmän. Ei noita suomimetallibändejä vieläkään ole kuin kourallinen. Englanniksi laulavia vähintään kymmenkertainen määrä.

– Kun lukee levyarvosteluja, niin englanniksi laulavat arvostellaan sen musiikin mukaan, mutta suomeksi esiintyvät arvostellaan sen mukaan mitä sanottavaa bändillä on. Suomeksi esiintyviä rankastaan mielestäni liikaakin tuosta kielivalinnasta, Kai huomauttaa.

– Meitä muunmuassa, vahvistaa Patrik.

– Muutenkin ollaan tarkemman suurennuslasin alla.

– Jos joku haluaa meidän motiiveja kyseenalaistaa ja miettiä, että tiedetäänkö me mitään siitä, mistä me puhutaan, niin tulkaa jonoon vaan, niin keskustellaan. Otetaan selvää, tiedänkö minä mitään suomalaisen työmiehen työntekokulttuurista. Ihan mielenkiinnolla keskustelen asiasta. Meillä ei ole aikomustakaan hävitä minnekään. Kyllä tämä suomen kielen nousu on musta ainakin vain hyvä asia. Kun on itse tehnyt noita tekstejä suomeksi, niin se on aiheuttanut sen, että tiedän paljon enemmän esimerkiksi Suomen historiasta, Kai jatkaa.

– Tämä alkaa saamaan hieman blackmetal-piireitä, että kuka on true ja kuka false ja kuka on juonut eniten verta tässä kehässä, miettii Patrik.

– Kyllä ne jyvät erottuu akanoista loppujen lopuksi. Suomipunkista selvisi myös parhaat. Tämä on oikeasti vaikea asia ja tästä on pakko puhua. Toivon, ettei se enää tästä mene vaikeammaksi. Luulin, ettei ensimmäisen albumin jälkeen enää tarvii perustella olemassaoloaan, mutta kyllä sitä edelleenkin joutuu tekemään. Hevi on kuitenkin yhtä laaja käsite mitä rock. Kun otetaan suomimetallista esimerkiksi Trio Niskalaukaus, Kotiteollisuus, Viikate, Kilpi ja Mokoma. Siinä on viisi niin totaalisesti erilaista orkesteria, jotka kuitenkin edustavat samaa genreä. Mihin tästä päästään? Nyt se kielimuuri on saatu sentään murrettua. Tää on ajan henki.

Ruoskan voi seuraavan kerran nähdä lavalla Helsingissä perjantaina 17.10. kun Tavastialla on jonkinlainen suomimetallin teemaviikonloppu. Tuolloin lavalle nousevat bändin omien sanojen mukaan ns. perässähiihtäjien iltana Ruoska lisäksi Wasara ja Rautakello. Lauantaina lavalle nähdään Kotiteollisuus. Ei muuta kuin testaamaan, miltä perässähiihtäjien riisuttu hiki haisee.

Haastattelu julkaistu : 2003-10-10
Kirjoittaja : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua