Vuk – Vuk: lyhyt oppimäärä

LMSN haastatteli puhelimitse vastikään Exile!-debyyttialbuminsa julkaissutta Vukia, jonka siviiliminä on parhaimmillaan opiskelemassa USA:n Yalessa. Parin tunnin keskustelun jälkeen oli ranne kipeä non-stop-kirjoittamisesta, mutta mieli monin kerroin valistuneempi.

Mikä?

Vuk on serbialaisen miehen nimi, joka tarkoittaa sutta.

”Säveltäjä Jovanka Trbojevic oli säveltänyt Vuk-nimiselle pojalleen kehtolaulun. Suden kehtolaulun. Se oli mielestäni niin kaunista, että päätin ottaa Vukin taiteilijanimeksi”.

Osa salaperäisyyden verhosta hälvenee tämän 22-vuotiaan yhden naisen bändin edeltä. Nimi on siis serbiaa. Suomalaisen suuhun Vuk kuulostaa kovin erikoiselta, joten monet ovat olettaneet sen olevan kolmikirjaiminen lyhenne.

”Ärsyttävintä on, kun minut sekoitetaan Varauloskäynti-nimiseen punkrock-orkesteriin.”

Alkuperä

Isä on yhdysvaltalainen matemaatikko ja äiti suomalainen, klassisen koulutuksen saanut pianisti. Joten paljon on tullut matkustettua kahden mantereen ja kahden kulttuurin välillä. Kaksikulttuurisuus on toki tuonut erilaista näkökulmaa musiikintekoon, mutta sitäkin tärkeämpi tekijä oman ilmaisun muotoutumisessa on ollut äiti.

”Äitini on erityislaatuinen ihminen, häntä voisi tavallaan sanoa lapsinaiseksi. Hänellä oli oma yksityinen maailmansa, johon myös minä pienenä kuuluin. Kun kohtasin ulkomaailman, tunsin itseni kovin erilaiseksi”.

Valitettavasti lapset eivät useasti osaa suhtautua kovin suvaitsevaisesti erilaisuuteen.

”Olin koulukiusattu, ja koin olevani yhteiskunnassa ulkopuolinen. Jouduin tosissaan miettimään omaa paikkaani maailmassa.”

Tästä ulkopuolisuuden tunteesta kumpuaa myös Vukin musiikki.

”Haluan kuitenkin korostaa: vaikka se mitä Vuk ilmaisee on erittäin henkilökohtaista, ei kyse ole terapiasta.”

Viitteet

Vukin musiikissa on kuultavissa vaikutteita monesta eri traditiosta, mutta kokonaisuus on todella omalaatuista kuunneltavaa. Vukin voisi sijoittaa jonnekin kokeellisen ja perinteisen välimaastoon.

”Tällä hetkellä tuntuu, että olen löytänyt hyvän tasapainon kokeellisen ja perinteisen musiikin välillä”, Vuk kertoo.

Mutta tähän ei olla tultu yhdessä yössä. Lapsena tehdyistä pianokappaleista on siirrytty kohti bluesrokkia ja avantgardistisia äänikollaaseja.

”Isä kuunteli paljon bluesia kun olin pieni, ja se oli jotenkin syöpynyt alitajuntaani. Teini-iässä tuollainen deltablues pulpahti taas pintaan. 15-16-vuotiaana olivat esikuvat vahvasti läsnä. Ihailin sellaisia artisteja kuten PJ Harvey, Nick Cave ja Björk”.

Mutta perinteinen singer/songwriter–formaatti oli nuoren musiikintekijän mielestä hieman rajoittava. Oli siis löydettävä vaihtoehtoisempia ilmaisumuotoja. Lukion aikoihin hankittu sämpleri laukaisi kiinnostuksen kokeellisempaan musiikkiin. Vuk teki kaikenlaisia äänikollaaseja, ja esiintyi Sibelius-lukion aamunavauksissa. Tuolloin hän käytti vielä itsestään nimeä Glory Fields.

Vukin yhteydessä mainitaan Harveyn lisäksi Einstürzende Neubauten ja Diamanda Galás. Vuk kokee vertailun luonnollisena, mutta toivoo että häntä pidettäisiin omaperäisenä, uutta luovana artistina.

”On mielestäni laiskuutta sanoa, että kaikki on jo tehty. Pitää uskaltaa pistää itsensä likoon ja tehdä itsensä naurunalaiseksi.”

Miten?

”Vuk oli minulle alun perin sellaista rävellystä. On mielestäni hyvä, ettei tiedä mitä tekee, ja nytkin, kun homma on muotoutunut selkeämmäksi, yritän pitää kiinni tuosta rävellysaspektista. Joidenkin mielestä nykytaiteen teoksessa pitäisi olla loppuun asti mietitty idea. Minulle lopputulos on tärkeämpi, eli se että ihmiset liikuttuvat ja yllättyvät musiikistani. Sillä ei ole niinkään väliä, tietääkö luomisvaiheessa mitä tarkalleen ottaen tekee”.

Vuk uskoo kuitenkin viestittävän idean kiteytyvän iän ja kokemuksen kautta.

Kokeilevuus ja taiteellisuus taipuvat joidenkin ihmisten aivoissa muotoon ”tekotaiteellinen”.

”Tuon tyylinen ajattelu on usein merkki kateudesta. Pääasia on se, että joku saa jotakin irti siitä, mitä teet. En tajua sitä, kun ns. taiteelliset muusikot ovat tyytyväisiä, kun kukaan ei ymmärrä sitä mitä tekevät. Minä en missään nimessä tee taidetta pelkästään itselleni. Minun ja yleisön välinen kontakti on erittäin tärkeää.”

Live

Vuk haluaa yllättää, saada ihmiset tuntemaan jotakin, ja on varsinkin livenä elementissään.

”Musiikilla pystyy aikaansaamaan melkein fyysiseltä tuntuvan tilan. Henkisen ja fyysisen välimaastossa voi vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti kuulijaansa. Kun esiintyy, kaikki tapahtuu siinä hetkessä. Laulamisessa on myös se juttu, että soitin on oma itse.”

Kun bändissä on vain yksi jäsen, vaatii esiintyminen todellista valppautta.

”On kaiken aikaa pidettävä 3-5 asiaa mielessä. Sellainen paniikin partaalla oleminen on myös olennainen osa esiintymistä”.

Yhden naisen bändillä on ihanuutensa ja kurjuutensa.

”Roudaaminen on konkreettisesti rankkaa, jos ei saa mitään apua. Palaute kohdistuu sekä negatiivisena että positiivisena suoraan minuun.”

Musiikin tekoa jäsenten vähälukuisuus palvelee hyvin. Ei tarvitse avautua kenellekään, eikä kukaan ole nurisemassa vastaan taiteellisissa ratkaisuissa. Työnteko on näin ollen varsin tehokasta. Suoran palautteen puutetta korvaa kova itsekriittisyys.

Live/Studio

”Minulle on keskeistä, että biisit elävät koko ajan. Kun saa demon valmiiksi, sitä miettii miten sen saa toimimaan livenä”.

Sekä studiossa että konserttitilanteessa on vapaa ”säätämään”. Studiossa pystyy laittamaan niin monta raitaa kuin haluaa ja purkitettu musiikki on itsessään taideteos. Livenä taas rakennetaan ilmapiiriä reaaliajassa.

”Studio on vakituinen tila ja konsertti on elävä, interaktiivinen tila. Parhaimmillaan esitys saa sekä esittäjässä että yleisössä aikaan ekstaasin tunteen. Pyrkimys on kommunikoida kappaleen sisältö niin vakuuttavasti, että kuulija kokee jotakin. Silloin pitää itse olla valmis kokemaan. Musiikkiin pitää heittäytyä. Sanotaan että hyvä näyttelijä ei koskaan liiaksi heittäydy rooliinsa. Vuk toimii päinvastaisella periaatteella.”

Exile!

Vukin esikoislevy Exile! ilmestyi elokuussa Verdura Recordsin julkaisemana. Yllättävää kyllä, levytyssopimuksen hankkiminen ei ollut vaikeaa. Toukokuussa 2002 Verduran Janne Martinkauppi bongasi Vukin keikalla, ja päätti siltä istumalta tarjota tälle levyntekomahdollisuutta. Tässä vaiheessa Vukilla oli vain parisen vuotta aktiivista toimintaa takanaan.

Exile!n nauhoitukset kestivät vain vähän päälle viikon, ja kuten livenäkin, Vuk soitti ja lauloi kaiken itse. Poikkeuksina tosin Karen (Mother Goose) soittamat rummut ja äänittäjä Sami Sänpäkkilän soittama saha nimikappaleessa. Lopputulokseen Vuk ei kuitenkaan ole kovin tyytyväinen.

”13 biisiä viikossa oli liian hektinen tahti, ja kaiken lisäksi minun lauluääneni oli nauhoitusten ajan ihan perseellään. En tiedä johtuiko se studion kolkoista kiviseinistä vai mistä”.

Vuk työsti levyä pääasiassa kaksistaan Sänpäkkilän kanssa ja ”tuotanto” on näin ollen merkitty Vukin nimiin.

”Olisi kyllä ollut hyvä, jos olisi ollut joku pitämässä rotia, koska en ollut koskaan aikaisemmin työskennellyt studiossa.”

Levylle päätyneet kaksitoista kappaletta muodostavat varsin värikkään kokoelman eri tyylistä musiikkia. On hypnoottista industrialshamanismia, a cappella bluesia, elektroa ja jopa yksi ranskankielinen tango.

”Siihen aikaan kun tein tuon biisin (Tango pour Antoine), kuuntelin paljon argentiinalaista tangoa ja Edith Piafia. Tein sen oikeastaan huvikseni. Levytetystä versiosta tuli kyllä alkuperäistä terhakkaampi, kun Kare keksi pistää siihen sellaisen marssikompin. Levyllä sillä on vähän sellaisen loppukevennyksen funktio.”

Sanat

Exile!:n lyriikat ovat tajunnanvirtamaisuudestaan huolimatta enimmäkseen loppuun asti mietittyjä kokonaisuuksia. Ainoa selkeästi tajunnanvirtaa hyödyntänyt teksti on Anatomy. Pisin ja kaikin puolin vaikuttavin teksti, Quebec, on itse asiassa lyhennetty novelli. Se perustuu oikeaan tapahtumaan, FTAA:n vastaiseen mielenosoitukseen.

”Olen mielestäni hyvin tavoittanut sen kaoottisen tunnelman, mikä siellä oli. Kyynelkaasua, adrenaliinia veressä ja pää täynnä miljoonia eri kysymyksiä.”

Teksti pyrkii kuvaamaan sen hetken psykologista ja emotionaalista ilmapiiriä, eikä juurikaan sisällä poliittisia kannanottoja.

”En ole tarpeeksi älykäs saarnaamaan”, Vuk toteaa.

Unenomaisuutta löytyy myös joistakin teksteistä. Something Sinister pohjautuukin toistuviin painajaisiin, joita Vuk näki isoäitinsä talosta. Toinen asia, mikä nousee esiin kun keskustelemme Vukin lyriikoista, on magikorealismi. Hmm, katsotaan ymmärsinkö oikein. Ihmisellä on oma sisäinen maailmansa, joka poikkeaa täysin ulkomaailmasta. Näiden kahden todellisuuden välinen vuoropuhelu yhdistettynä uskomuksiin ja mielikuvitukseen on magikorealismia.

”Esimerkiksi Veronica kuvailee kirjallisen uskonnollisuuden ja kokemuksellisen uskonnollisuuden eroja. Exile! taas kertoo ihmisestä, joka minun päässäni on henkilöitynyt siihen paikkaan, jossa hänet ensimmäistä kertaa tapasin.”

Levylle piti myös alun perin tulla bonukseksi suomenkielinen biisi, animaatiovideon muodossa, mutta se jäikin viime hetkessä pois. Kyseisen kappaleen sanat kummittelevat kuitenkin Exile!:n kansivihkossa, jonka kuvitus on yllättävänkin goottisävyinen.

”Olisit nähnyt alkuperäisen kansiehdotuksen, se oli vielä gootimpi. (Herra) Ylppö on sitä mieltä, että musiikkini on pelottavaa.”

Näin kaunis musiikki pelottavaa? Kummallinen mies.

Tulevaisuus?

Vuk yrittää opiskelun ohessa työstää uutta materiaalia, mutta seuraavia keikkoja saadaan vielä odottaa. USA:ssahan Vuk ei ainakaan toistaiseksi pysty esiintymään, koska kaikki soittimet on Suomessa. Tiedustelen, milloin on mahdollista nähdä Vuk livenä täällä puolen rapakkoa.

”Se menee joulukuuhun tai uuden vuoden vaihteeseen ennen kuin pääsen taas Suomeen.”

Siihen asti näkemiin. LMSN:n puolesta lämmin kiitos haastattelusta.

Haastattelu julkaistu : 2003-09-23
Kirjoittaja : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua