Sparta

Sparta pistäytyi tämänvuotisessa Provinssirockissa ja onnistuimme nyhtämään bändiltä kuulumisia vasta-alkaneen Euroopankiertueen kunniaksi. Juttukavereiksi saimme bändin rytmiryhmän eli basisti Matt Millerin ja rumpali Tony Hajjarin.

Kerrottakoon heti alkuun niille, jotka sitä vielä eivät tiedä, että Sparta on toinen niistä bändeistä, jotka syntyivät At The Drive-Inin hajotessa. Spartassa jatkoivat Jim Ward (vokalisti), Paul Hinojos (kitara) ja haastattelussa mukana ollut Tony Hajjar. Cedric Zavala ja Omar Rodriquez-Lopez puolestaan pistivät pystyyn Mars Voltan. Yhteinen menneisyys löytyy myös kyseisen Sparta-kolmikolta ja basisti Matt Milleriltä.

”Olemme tunteneet toisemme noin 5 – 10 vuotta. Paul on ainut, jonka olen tuntenut hieman vähemmän aikaa, vaikka olemmekin käyneet samaa koulua koko ajan. Emme vain hengailleet samoissa porukoissa. On tärkeintä ja koko bändissä olemisen ehto, että sen jäsenet tuntevat toisensa hyvin”, kertoo Matt.

”Minä olen tuntenut Paulin noin 10 vuotta ja kaikissa bändeissä, joissa olen ollut, on Paul ollut mukana. Outoa, mutta totta”, summaa Tony.

Yhteisen menneisyyden takia ulkopuolinen voisi kuvitella, että ainakin bändin sisäisesti kyseessä on jonkinlainen superkokoonpano, vaikkei palasia olekaan koottu useasta eri bändistä.

”Niinkin voisi sanoa. Olemme olleet pitkään ystäviä ja hengailleet yhdessä aina, kun se on ollut mahdollista. Kaikilla on aina ollut jotain viisi projektia ja pitkään on puhuttu myös tästä, joka nykyään tunnetaan Spartana. Kun edellinen bändimme (At The Drive-In) hajosi ja Sparta perustettiin, niin Paul siirtyi kitaristiksi ja tarvitsimme basistia. Heti ensimmäisenä mieleemme tuli Matt. Matt ei ollut mukana heti alusta, vaan kului noin puoli vuotta ennen kuin saimme hänet mukaan. Oli mukava saada bändiin sellainen ihminen, jota todella halusimme ja joka osaltaan täydensi bändiä sekä eräällä tavalla sulki ympyrän. Mattin liityttyä koko bändi tuntui olevan paremmin kasassa ja täydempi”, kertoo Tony.

At The Drive-In nousi aikanaan todelliseksi hypebändiksi ja kyseisellä menneisyydellä on rassattu myös bändiä jatkuvasti. Kovin innostunut ei Tony ollut At The Drive-Inistä puhumaan, mutta suostui kertomaan siitä siksi, että eivät ole Suomessa vielä koskaan aikaisemmin käyneet, joten silloinhan se olisi uusi juttu.

”At The Drive-In -menneisyyden positiivisuus vai negatiivisuus vähän riippuu siitä miten tuota haluaa katsoa. Joskus se on hyvä ja joskus huono asia. Kyllä tuohon kysymykseen on ehtinyt jo väsyä. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin. Olemme hyvin ylpeitä ja iloisia siitä, että meillä on sellainen historia. Soitimme tuon bändin kanssa kellareissa, olohuoneissa, keittiössä ja käytännössä melkein missä vain. Teimme paljon työtä sen hyväksi ja sen jälkeen meistä tuli todellinen hypebändi. Sitten vain hajosimme. Mitään erikoista ei tapahtunut. Bändi oli ollut kasassa jo pitkään ja se vain tapahtui. En tiedä, miten ihmiset yleisesti tuohon suhtautuivat, mutta henkilökohtaisesti olin hyvin iloinen sen jälkeen, kun olimme hajonneet. Olen onnellisempi ihminen, onnellisempi muusikko ja onnellisempi mikä tahansa nykyään. Olemme hyvin onnekkaita nykyään ja tiedämme sen. Pääsemme kiertämään mm. Skandinaviaa ja kaikilla on hauskaa.”

At The Drive-Inin aiheuttamat paineet Tony kumoaa samantien.

”Ei minkäänlaisia. Tietenkin levynteossa on aina paineita, mutta ne eivät johtuneet At The Drive-Inistä. Teimme kaikki musiikkia omilla tahoillamme, koska emme tienneet, että aiomme soittaa yhdessä. Sitten vain kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja bändi oli kasassa. Levy saatiin kirjoitettua hyvin nopeasti juuri siksi, että kaikilla oli paljon valmiita ideoita omasta takaa. Niistä vain kasattiin paras yhdistelmä.”

Sparta lokeroidaan usein emocoreksi ja, yllätys yllätys, bändi itse ei ole samaa mieltä. Taitaa emocore olla hieman samassa huudossa nykyään kuin stoner tai numetalli.

”Me olemme vain rockbändi. Kaikkialla tietenkin kategorioidaan, mutta me pidämme itseämme vain rock-bändinä. Jos ihmiset haluavat kutsua meitä emoksi, se sopii meille, mutta emme itse kutsu sitä emoksi. Meidän juuret ovat enemmän punkin puolella kuin emon”, kertoo Matt.

”Silloin aikanaan 80-luvulla, kun emo-käsite syntyi, se vielä tarkoitti jotain. Nykyään sen alle vain lokeroidaan melkein mitä vain. Nyt At The Drive-In, Jimmy Eat World, Get Up Kids jne ovat emoa, vaikka ne eivät kuulosta mitenkään toisiltaan. Radiohead on emoa, mutta ei sitä kukaan kutsu emoksi, vaan sitä sanotaan rock-bändiksi”, valottaa puolestaan Tony.

Provinssirockin aikaan Sparta kiersi Eurooppaa klubipuolella Queens Of The Stone Agen kanssa ja bändi tuntui olevan todella innoissaan tuosta mahdollisuudesta.

”On todellinen etuoikeus päästä kiertämään heidän kanssa. Qotsa on yksi suosikkibändeistämme ja uskomaton bändi. Katson heidän keikkansa joka kerta ja se on aina yhtä uskomatonta. Heiltä oppii joka kerta jotain uutta”, kertoo Matt.

Sparta on parhaillaan vielä Euroopassa kiertämässä festivaaleja, mutta ajatukset alkavat olla jo uudessa levyssä.

”Valmistaudumme uuteen levyyn. Elokuussa teemme vielä joitakin festivaalikeikkoja ja se on siinä. Sen jälkeen vetäydymme tekemään pelkästään uutta levyä.”

”Uusi levy on elektronista deathmetallia”, naurahtaa Matt.

”Itse sanoisin ennemmin kyllä emometallia. Keksimme jonkun oman genren”, korjaa Tony.

Tähän loppuikin haastatteluaika ja päästimme bändin valmistautumaan festarikeikkaansa. Toivotetaan bändille vielä onnea jatkossa ja toivottavasti palaavat Suomeen vielä jatkossakin.

Haastattelu julkaistu : 2003-07-10
Kirjoittaja : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua