Mokoma – Kukot tien päällä

LMSN:n toimittaja teki sen, mistä kaikki äidit viattomia tyttäriään varoittavat: lähti heavyorkesterin keikkabussilla festareille. Jallupullojen narahtelu ja salapierut säestivät vakaata matkaa Nummirokkiin, jossa jumppaorkesteri Mokoma tulisi vetämään jälleen yhden tärykalvoja venyttävän keikan. Paljon ehtii tapahtua välillä Helsinki-Nummijärvi.

Koivu ja sakara

Ensimmäinen etappi on sateisen harmaa Lahti, tuo Suomen tiiliseinä. Kitaristi Kuisma Aalto kiidättää rumpali Janne Hyrkäksen ja toimittajan hopeanharmaalla ratsullaan rankkasateesta piittaamatta odottelupaikkaan. Se osoittautuu idylliseksi räkäläksi kaupungin sydämessä, jossa nuopahtelevat juhannuskoivut ja tuoleihinsa juurtuneet densot luovat hämyistä tunnelmaa.

Lopun orkesterin odotetaan saapuvaksi Lappeenrannasta keikkabussilla. Aalto ja Hyrkäs päättävät öljytä kurkkujaan, ja puhe kääntyy kesän keikkoihin. Niitä on tänä kesänä enemmän kuin koskaan, mistä Hyrkäs kiittelee keikkamyyjä Janne Tokolaa.

”Erikoista tässä on se, että Tokola sai kaikki keikat myytyä ennen kuin levy edes julkaistiin. Onnistunut demo kiersi kädestä käteen, ja Takatalvi-sinkun levittäminen netissä ilmaiseksi oli mielettömän tehokasta. Sitä on nyt ladattu jo yli 10 000 kertaa!”

Kurimusta on tähän mennessä myyty noin 1500 kopiota, ja Mokoman oma levy-yhtiö Sakara Records on ottanut levystä jo toisen painoksen. Seuraava levykin on jo mielissä. Miehet eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, tähdätäänkö levyä ensi kevääseen vai seuraavaan syksyyn. Mutta rytinää riittää, tuplabasaritkin otetaan käyttöön. Rumpali Hyrkäs esittelee siteellä tuettua käsivarttaan: thrashin soitto ottaa niveliin.

”Linja jatkuu ainakin yhtä metallisena kuin Kurimuksella”, Aalto kertoo. ”Parahultainen nippu biisejä on jo hyvässä kehitysvaiheessa, ja studioon mennään mahdollisimman nopeasti. Meidän musiikki on nyt parempaa kuin koskaan aikaisemmin.”

Viereisessä pöydässä oleva elämää nähnyt herrasmies vilkuttelee kutsuvasti Hyrkäkselle, joka vetää myssyä syvemmälle päähänsä. On aika siirtyä muihin maisemiin.

Pakarain herkistelyä

Valkoisessa keikkabussissa odottelevat bändin loput jäsenet sekä miksaaja Miitri Aaltonen ja roudari Santtu Hämäläinen. Kitaristi Tuomo Saikkonen manaa, kuinka roudareista on tullut roudattavia: miehet jättävät keikkabussin ajamiset sun muut merkityksettömät tehtävät soittajien harteille. Basisti Hessu Kärkkäisen ponnekkaat ajo-ohjeet kuuluvat ulos saakka. Laulaja Marko Annala hörppii yskänlääkepullosta: raastava flunssa uhkaa jo keikkaakin.

Matka Nummijärvelle on pitkä, ja tuntuu pidemmältä. Välillä olo on kuin terveyskeskuksen odotushuoneessa: miehet vertailevat utooppisia ihottumiaan ja antavat toisilleen vinkkejä kolotuksiin. Vähän väliä keskustelu kääntyy masterointiin: kuinka usein kukin masteroi, täytyykö myös ennen ja jälkeen session masteroida, miksi masterointi on niin myskisen mukavaa. Kaikki tunnustautuvat ylpeiksi masteroijiksi.

Miksaaja Aaltonen kertoo herkästä kitaristista, joka laulaa seksuaalisesta vapaudesta. Mokoman tulevan levyn linja kirkastuu yhtäkkiä:

”Me tehdään levyllinen pornolauluja, jotka ei ole yhtään hauskoja! Luetaan vaan vanhoja Jalluja levylle”, Sakara Recordsin “tuotantopäälliköt” suunnittelevat. Levy-yhtiönkin nimi saa muuttua: uuden levyn tuottaa luonnollisesti Pakara Records. Saikkonen korkkaa punkkupullon hienon idean ja omien syntymäpäiviensä kunniaksi. Kauhajoelle saavuttaessa jo lähes kaikki ovat herkistyneessä tilassa.

Kukot ja kuolaavat koirat

Illan hämärtyessä bussi kaartaa hotelli Krouvin pihalle. Annala jää hotellille höyryhengittelemään, ja kuskina toiminut Aalto riuhtaisee jallukännit alta aikayksikön. Festarialueelle lähdetään rocktähden elkein polleasti taksilla. Hymy hyytyy kuitenkin, kun perillä mittari narahtaa 30 euron paremmalle puolelle. Ennen juhannusta tilitetyt Teosto-korvaukset kuitenkin lämmittävät.

Paikan päällä katsotaan hetki Zyklonia ja toinen hetki Moonsorrowia. Pian kuitenkin veri vetää bäkkärin puolelle, ja oikeantuoksuinen paikka löytyy Kotiteollisuuden keikkabussista. Basisti Kärkkäinen huokaa, kuinka raskasta vanhan miehen on tehdä pr:ää festivaaleilla. Provinssissakin toinen päivä oli olosuhteiden pakosta vietettävä makuupussissa. Kitaristi Aalto intoutuu metaforiin.

”Jos Mokoma olisi eläin, se olisi pieni ja sinnikäs koira. Sellainen mopsi, joka törmää sähköaitaan tsädäm! Sitten sen kuono kurtistuu ja se kuolaa ja se yrittää aina uudelleen ja tsädäm! Ja sitten sille käy sata kertaa tsädäm, eikä se ikinä opi. Sitten se näkee ison tanskandogginartun korkealla yläpuolellaan, ja miettii, että tonne täytyy päästä, mutta ei tiedä miten.”

Ilta vietetään kosteissa merkeissä, ja välillä vähän painitaankin. Aalto juo lisää mökäöljyä ja kerjää turpiinsa niin omilta kuin vierailtakin. Partasuu-miksaaja Aaltosta luullaan Mokoman laulajaksi, eikä hän viitsi oikaista innostuneen fanin virhettä. Kotiteollisuuden keikan aikana Saikkonen ja Aaltonen laulavat herkkiä stemmoja: jookaa aamuun koooi, kuolinkeelloot soooi.

Yöllä palataan nöyrästi bussilla hotellille. Kitaristit Saikkonen ja Aalto ovat tukossa räästä, ja seuraavana päivänä pitäisi heleästi laulaa taustoja vielä tukkoisemmalle Annalalle. Sängyt kutsuvat.

Aamulla aamiaispöydässä istuu hiljaisia poikia. Vähin äänin siirrytään bussilla festarialueelle, jossa toimittajan on aika erota yhtyeestä. Soittajat ryhtyvät tukkoisina roudaamaan vehkeitään lavalle. Innostuneisuus on tässä vaiheessa vielä kaukana.

Kunnes iltapäivän hehkuvan auringon alla lavalle nousee raivokas mättöyhtye Mokoma manaamaan Takatalvea. Eikä näille miehille makseta raskaan työn lisää.

Haastattelu julkaistu : 2003-06-25
Kirjoittaja : Mia Ylönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua