Genrepolis on artikkeli ja ja radio-ohjelma -sarja, jonka tarkoitus on tutustuttaa ihmisiä heille uusiin musiikkityyleihin. Mistään kattavasta kattauksesta ei luonnollisesti voi olla kyse, kun mukaan otetaan 12 artistia.
Viidennessä osassa käsittelyssä on new wave. Muistakaa myös tähän liittyvä radio-ohjelma Radio Noisessa.
Nimellisen innoituksensa elokuvataiteen puolelta saanut new wave -genre on aiheuttanut melkoisesti hämmennystä, mutta eipä se ollut aluksi selkeää oikein kenellekään. 1976-77 se oli lähes synonyymi punkille, kun niin alan toimijat ja kuulijat kuin lehdistökin yritti saada tolkkua uudesta nuorisokulttuurista. Sen jälkeen termillä alettiin luoda pesäeroa toisaalta räkäisempään räminään à la Sex Pistols ja toisaalta myös valtavirtaiseen, suurten levy-yhtiöiden tuottamaan poprockiin. Hämmennystä lisää se, että jotkut yhtyeet liukuivat alkupään punkimmasta ilmaisua kohti new wavea ja/tai post-punkia, kun joitakuita vaan alettiin pitämään new wavena erinäisistä, musiikistakin riippumattomista syistä. Esimerkiksi Sire Records hyödynsi new wavea punkin sijaan markkinoidakseen yhtyeitään Talking Headsiä ja Ramonesia, koska punkista ennustettiin ohimenevää muoti-ilmiötä. Tämä lienee myös ensimmäisiä kertoja kun siihen asti pelkästään brittibändeihin liitettyä termiä käytettiin rapakon tuolla puolen. Kohtapuolin sitä alettiin kuitenkin käyttää myös New Yorkin legendaarisen CBGB-rock-klubin ympärillä pyörivästä skenestä.
Punkin eetos oli ainakin 70-luvun puolella vielä vahvasti mukana new wavessa ja biisit olivat yleensä lyhyitä ja napakoita. Joitakin yleisiä soundillisia piirteitä olivat koskettimet, vahva bassolinja ja tietyt reggae/ska-elementit. New waveen vaikuttivat punkin lisäksi myös Roxy Musicin, David Bowien ja Kraftwerkin kaltaiset nimet. Vaikka tyylisuuntaan aluksi liitettiin taiteellisempia ratkaisuja ja epäkaupallista asennetta liukui se kuitenkin koko ajan valtavirtaisempaan suuntaan ja 80-luvulle tultaessa mukana oli jo suurhittejä tehtailevia syntikkapoppareita. 80-luvun puolessavälissä termi oli jo kokenut totaalisen inflaation ja rupesi menettämään merkitystään. Pelkistäen, new wavesta tuli kasaripoppia. Post-punk, joka 70-luvun lopulla jokseenkin synonyyminen new wavelle, puolestaan säilytti kokeellisen särmikkyytensä ja synkemmänpuoleisen meininkinsä, vaikuttaen gootin ja industrialin syntyyn.
Huhtikuussa 1977 ilmestynyt Rattus Norvegicus oli punk-aikakauden myydyimpiä levyjä ja The Stranglers kiinteä osa skeneä vaikka erottuikin stereotyyppisemmistä, uhmakkaampaan ilmaisuun painottuneista akteista koskettimillaan ja sävellyksellisesti viilatummalla ulosannillaan. Yhtye mahdutti vielä toisen levyn samalle vuodelle. No More Heroesin nimiraita on The Stranglersin alkukauden ja koko punkin ensimmäisen aallon kuuluisimpia kappaleita.
Levysuositus – No More Heroes (1977), Spotifyssa
Swindonilaisen XTC:n tunnetuin kontribuutio new wave -kaanoniin lienee kolmannen Drums and Wires -albumin hitti Making Plans for Nigel. Sitä ennen yhtye teki kuitenkin pari maanisempaa levyä. Kosketinvoittoisen kokeellista pop-ilmaisua, skata ja punkin energiaa risteyttävä debyytti White Music on puhdasoppinen esimerkki punkista irtautumassa olevasta brittiläisestä uudesta aallosta. Tätä suuntaa alleviivaa mainiosti levyn tarttuvampaa antia edustava This Is Pop?.
Levysuositus – White Music (1978), Spotifyssa
Pub rock lienee monille ei-brittiläisille hämärä käsite, mutta kyseisen ilmiön kautta kuuluisuuteen ponnistaneita artisteja kuten Dr. Feelgodia tai Nick Lowea pidettiin myös aikoinaan osana new wavea. Ehkäpä selkein esimerkki, joka myös soundillisesti sopii hyvin kuvaan, on Declan Patrick MacManus eli Elvis Costello, ja eritoten hänen kakkoslevynsä This Year’s Model.
Levysuositus – This Year’s Model (1978), Spotifyssa
Blondie
Siitä lähtien kun post-punk/new wave tuli uudestaan muotiin The Strokesin ja Franz Ferdinandin myötä, on ollut vaikea olla kuulematta Blondien Hangin’ on the Telephonea tai Buzzcocksin Ever Fallin’ in Lovea baarissa. Molemmat yhtyeet perustivat sointinsa perinteisempään punk/rock-ilmaisuun, mutta liittivät siihen popimpia, ja Blondien, heidän kolmannen suurmenestykseen yltäneen Parallel Lines -albumin kohdalla myös discompia sävyjä.
Levysuositus – Parallel Lines (1978), Spotifyssa
Blondien ohella kiinteästi New Yorkin CBGB’s-skeneen kuullut David Byrnen luotsaama Talking Heads lienee selkein esimerkki amerikkalaisesta new wavesta. Ennen 80-lukua ja sen mukana tullutta lopullista läpimurtoa ilmestyi yhtyeen kolmas albumi Fear of Music, joka oli bändin toinen yhteistyö tuottaja Brian Enon kanssa. Siinä kuuluvat yhä vahvemmin yhtyeen innostus discofunkiin ja afrikkalaisiin rytmeihin.
Levysuositus – Fear of Music (1979), Spotifyssa
Devo
Niin visuaalisestikin kuin musiikillisestikin absurdis-futuristisiin sävyihin mieltynyt Devo on new waven nörtimmän laidan lipunkantaja. Bändi rakensi ilmaisuaan suurimman osan 70-luvusta, mutta debytoi levymuodossa vasta 1978, hassujen syntikkapop-soundien astuen toden todella mukaan kolmannella Freedom of Choice -albumilla, joka sisältää myös suurimman keskittymän hittejä mm. Whip It ja Girl U Want.
Levysuositus – Freedom of Choice (1980), Spotifyssa
Gary Numan
Futuristisen syntetisaattorimusiikin todellinen uranuurtaja on kuitenkin brittiläinen Gary Numan, joka teki ensimmäiset levynsä Tubeway Armyn kanssa. Numanin vaikutus kuuluu niin 80-alun new wavessä ja syntikkapopissa kuin industrialissakin. Ensimmäiseltä The Pleasure Principle -soololevyltä löytyvä Cars lienee miehen kuuluisin kappale.
Levysuositus – The Pleasure Principle (1979), Spotifyssa
Ultravoxin kehityskaari oli new wave -yhtyeelle tyypillinen. Bändi aloitti rock-pohjaisella musiikilla, mutta siirtyi sitten kohti syntetisaattorivetoisempaa musiikkia. Selkein uudistus tapahtui Systems of Romance -levyn muodossa vuonna 1978 jolloin nimessä aiemmin ollut huutomerkki tipahti pois ja koskettimet astuivat voimallisemmin kuvaan. Ehkä sitä voi pitää myös nimellisenä innoittajana 80-luvun alussa kukoistaneelle new romanticism -muoti-ilmiölle, joka ulottautui musiikin lisäksi pukeutumiseen ja keikkojen näyttäviin visuaaleihin. Tämän lähinnä Lontoon trendikkäissä yöklubeissa syntyneen ja eläneen uuden aallon alahaaran keskeisimpiä julkaisuja oli Ultravoxin seuraava studiolevy Vienna, jolla vetovastuu yhtyeestä oli siirtynyt Midge Urelle John Foxxin lätkittyä soolouralle.
Levysuositus – Vienna (1980), Spotifyssa
80-luvun alussa Midge Ure vaikutti myös toisessa syntetisaattoripopyhtyeessä Ultravoxin ohella, Visagessa. Yhtyeen tunnetuin kappale ja kosketinpainotteisemman new waven kuuluisimpia anthemeja Viennan ohella on ehdottomasti debyyttilevyn Fade to Grey, joka oli massiivinen hitti vuoden 1981 alussa.
Levysuositus – Visage (1980), Spotifyssa
Simon Le Bonin ja kumppaneiden astuessa estradille oli selvää, ettei new wave jäisi pienen piirin alakulttuuri-ilmiöksi. Duran Duran laskettiin toki aluksi edellä mainittujen ohella uusromantikkojen joukkoon siinä missä esimerkiksi Japan, Adam & the Ants ja Culture Clubkin, mutta kohta yhtye oli vakioilmestys MTV:llä ja isoilla esiintymisareenoilla. Duran Duran ei ollut ainoa sittemmin maailmanlaajuiseen menestykseen noussut meganimi, jota aluksi pidettiin new wavena. Tähän listaan voi lisätä ainakin The Policen ja U2:n.
Levysuositus – Duran Duran (1981), Spotifyssa
Joy Divisionin eloonjääneistä jäsenistä kasaantunut New Order hivuttautui synkästä post-punkista pikkuhiljaa kohti ajan hengen mukaista, syntetisaattorivoittoisempaa ilmaisua. New wavea se oli ehkä selkeimmillään singlejulkaisu Processionin (1981) aikaisessa siirtymävaiheessa, mutta kyllähän yhtyeen tunnetuin kappale Blue Monday (1983) uuden aallon klassikoksi lasketaan. Konebiitteine yhä tanssihenkisemmäksi muuttunut yhtye oli lopulta enemmänkin elektronisen klubimusiikin ja kasaridiscon uranuurtaja kuin new wave -yhtye. Levysuosituksena tällä kertaa poikkeuksellisesti sinkkukokoelma Substance 1987, koska yhtyeen ”varjoelämä” kaksitoistatuumaisilla maxeilla on ehdottomasti merkittävämpi kuin hittejä sisältämättömät alkupään albumit.
Levysuositus – Substance (1987), Spotifyssa
Suomalaisesta uudesta aallosta puhuttaessa ongelmaksi muodostuu suomalaisuus. Härmän juroihin nuorisojulkkiksiin on hankala ottaa samanlaista etäisyyttä kuin soundillisesti ja visuaalisesti eksoottisempiin ulkomaan ihmeisiin. Uudella aallolla tarkoitettiin täällä melkeinpä eksklusiivisesti sitä haaraa punkrockista joka oli popimpaa ja hiotumpaa. Erään tulkinnan mukaan suomirock eppuineen ja pelleineen oli meidän uusi aalto. Parhaiten perää väitteellä on kuitenkin Hassisen Koneen kohdalla. Yhtyeen kolmen albumin kehityskaari muistuttaa kovasti ulkomaalaisten kollegoiden vastaavia. Täältä tullaan Venäjä on punkhenkistä ja suoraviivasta rockia tietyin erikoismaustein. Erikoismausteet lisääntyvät Rumilla sävelillä, bassolinjat vahvistuvat ja reggae-sävyjä hiipii mukaan enemmän. Harsoisella teräksellä meininki on puhaltimineen ja värikkäine sovituksineen jo lähes progea. Lähimpänä uutta aaltoa, niin kuin sitä mietitään varsinkin Talking Headsin ja XTC:n kohdalla ovat Hassisen Koneen hieman tuntemattomammat raidat kuten Olen toki, vain sen tiedän tai Läskit lompakot, mutta ehkä keskitetyimmin niitä löytyy kuitenkin Rumilla sävelillä. Ja voittihan yhtye Rockin SM:n “uuden aallon” sarjan vuonna 1980. Sitä virallisempaa genreleimaa on vaikea keksiä.
Levysuositus – Rumat sävelet (1981), Spotifyssa