Foo Fightersin odotettu paluu Suomeen tapahtui heti juhannuksen jälkeen, jälleen keikka-areenaksi muuntautuneessa Helsingin Kyläsaaressa. Lämmittelijöistä ehdin näkemään skottilaisen Biffy Clyron, jonka setti jäi valitettavan mitäänsanomattomaksi. Vaikka skottibändi varmasti uppoaakin myös moniin Foo Fighters -faneihin, on selvää että tämä bändi toimii ainakin vielä paremmin klubiympäristössä isojen areenojen sijaan.
Illan pääesiintyjä aloitti lupaavasti bändin tuoreen Wasting Light –albumin kappaleilla Bridge Burning ja Rope. Dave Grohl otti yleisönsä haltuun saman tien ja juoksenteli heti alusta alkaen edestakaisin pitkin lavaa. Uusia kappaleita seurasi parin vuoden takainen hitti The Pretender, joka jyrisi livenä juuri niin mahtipontisena, kuin olin ennalta odottanutkin. Neljäs biisi olikin sitten vanhempaa materiaalia, kun ysärihitti My Hero kajahti ilmoille. Keikan alun hittiputki ja bändin kovin Dave Grohl -vetoinen, mutta silti energinen esiintyminen lupaili loistavaa keikkaa ja ainakin itse olin tässä vaiheessa lievästi sanottuna innoissani. Valitettavasti meno kuitenkin pääsi hieman lässähtämään jo muutaman kappaleen jälkeen.
Kovasti tätä keikkaa itsekin odottaneena petyin hieman yleisön jäisyyteen. Liekö kansa ollut vielä vähän juhannustokkurassa? Kuten aiemmin mainitsin, tämä keikka nojasi vahvasti Dave Grohlin karismaan ja loistava esiintyjähän mies onkin. Edes Daven velmuilu ei kuitenkaan tällä kertaa ihan tainnut riittää. Esimerkiksi energisen ja luultavasti kuitenkin suurimmalle osalle yleisöstä tutun All My Lifen aikana ei ympärilläni kovinkaan moni innostunut sen enempää heilumaan! Ihmetystä itsessäni herättivät myös pitkäksi notkahtaneet puheosuudet, joiden aikana Dave muiden löpinöiden joukossa mainitsi muun muassa sen, että bändi on tehnyt pitkän uran ja että heillä biisejä riittää. Olisinkin toivonut, että bändi olisikin keskittynyt turhantuntuisten kitaranrämpytysessioiden ja yleisön huudatusmomenttien sijaan enemmän niiden kappaleiden soittamiseen.
Toki biisejäkin kuultiin ja keikka olikin huomattavan pitkä. Kuten Dave tosiaan mainitsi, Foo Fightersilla niitä hittejä riittää. Isoimpien hittibiisien, kuten Learn To Flyn, Wheelsin ja Times Like Thesen aikana jättiyleisö muuntautui kunnon kuoroksi, ja pari kertaa piti oikein ääneen ihmetellä kuinka hyvin kansa lauloi mukana. Etenkin Daven soolona vetämän Wheelsin aikana tämä kuulosti vaikuttavalta. Wheels pelastikin paljon keikan keskivaihetta, muutoin keskivaiheilla kuultujen kappaleiden aikana pääsin ainakin itse vähän jopa tylsistymään. Foo Fighters sopii soittamaan isoille areenoille, mutta tällä kertaa bändi taisi vähän päästä kangistumaan ennalta harjoiteltujen kaavojen puolelle. Loppua kohden meininki kyllä taas ehdottomasti parani, All My Life toimi yleisön pienestä jähmeydestä huolimatta ja Best Of You nyt tietenkin sai nyrkit heilumaan. Coverin (Queenin Tie Your Mother Downin) soittaminen toiseksi viimeisenä biisinä oli mielestäni hieman omituinen veto, bändi tuntui toki nauttivan kappaleen soittamisesta, mutta yleisö alkoi tässä vaiheessa olla jo sen verran väsynyt, että tämän coverin olisi mahdollisesti voinut jättää soittamattakin.
Isot kiitokset bändille encoren poisjättämisestä, pitkän settilistan tykittäminen ilman ennalta suunniteltuja taukoja toimi käytännössä hyvin. Bändi halusi soittaa niin pitkään kuin mahdollista, ja niin tekikin. Tämän kaltaista menettelyä soisi näkevän keikoilla useimminkin: pakolliset encoret ovat lähes aina vain ja ainoastaan tylsiä ja puuduttavia. Ja kun viimeisenä biisinä kuultiin vielä bändin ehkä hienoin biisi, Everlong, jäi keikasta kaikesta huolimatta erittäin hyvä maku suuhun.
Foo Fighters, Kalasatama, Helsinki 26.6.2011
Settilista:
1. Bridge Burning
2. Rope
3. The Pretender
4. My Hero
5. Learn To Fly
6. White Limo
7. Arlandria
8. Breakout
9. Cold Day in The Sun
10. Long Road To Ruin
11. Stacked Actors
12. Walk
13. Monkey Wrench
14. Let It Die
15. Generator
16. Wheels
17. Times Like These
18. Young Man Blues
19. All My Life
20. Skin And Bones
21. Best of You
22. Tie Your Mother Down
23. Everlong