Perjantaina 22.3. Helsingin Virgin Oil Co.-klubilla tarjoiltiin mustahuuliselle tuulipukukansalle elävää, mustaa kultaa. Goottirockin brittikulmakivi Fields of the Nephilim tummasävyisen, korisevan raspiääninen vokalistinsa Carl McCoyn johdolla saapui esiintymään Suomeen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008-Tuska festivaalin. Harvakseltaan keikkailevan brittiorkesterin perjantainen Helsingin keikka oli yksi yhtyeen Euroopan kiertueen päätöskeikkoja, millä nauhoitetuilta keikoilta julkaistiin kuluneena vuonna myös The Ceromonies tripla-Live-CD/DVD. Helsingin keikalla yhtyeen lämppärinä soitti itseoikeutetusti synkimpiä kotimaisia rock-säveliä tarjoileva Murheenlaakso.
Vielä vuosituhannen vaihteessa Mana Mana-yhtyeenä tunnettu, joensuulainen, suomalaisen, raskaan rockin pioneeri avasi illan todella vahvalla, vaikuttavalla, pyörremyrskystä muistuttavalla, maanisen mustalla, psykedeelisen raskaalla rockillaan. Yhtyeen kitaristi/säveltäjä Otra Romppasen luotsaama viisikko loihtii edelleenkin soittimistaan hurjaa, intensiivistä, vastustamattoman hypnotisoivaa, slaavilaisia ja itämaisia sointukiertoja vimmaisesti kierrättävää, valtavalla voimalla sisäänsä imevää, musiikillista pyörrevirtausta.
[youtube VF8RjInqP7U]
Yhtye vyörytti jatkuvalla syötöllä ilmoille ajattomia Mana Mana-klassikoita, setin painottuessa vahvasti viime vuonna Svart Recordsin toimesta uudelleen vinyylinä julkaistun Totuus Palaa -klassikko-LP:n materiaaliin. Ilmestyskirjan Peto, Murheen laakso, Kuolla Elävänä, Vaarallista, Ketä sä Rakastat ja Maria Magdalena eivät kappaleina esittelyjä kaipaa. Mitään uutta yhtye ei yritäkään kuulijoilleen tarjota, vaan Jouni Mömmön uniikit kappaleet, yhtyeen jykevä yhteissoitto, massiivinen kitaravalli ja yhtyeen tylyn maanläheinen lavapresenssi toimivat jälleen kerran yhtyeelle tyypilliseen tapaan todella vaikuttavasti.
Mana Mana-biisintekijä-vokalisti-kitaristin, vuonna 1991 edesmenneen Jouni Mömmön henki elää ja on Murheenlaakson musiikin kautta edelleen vahvasti läsnä. Yhtye kunnioittaa suomalaisen rockin nerokkaan hahmon muistoa ja musiikkia kunniakkaan ylväästi. Murheenlaakson keikan soundipolitiikka oli perjantaina miellyttävän punk-henkisen rosoinen, vaikka V.O.C.-keikoille tyypilliseen tapaan alarekisterin äänten suhteen myöskin aavistuksen tunkkainen. Romppasen ja laulaja Kimmo Kuosmasen mukaan kyseinen Helsingin keikka oli ainakin toistaiseksi yhtyeen viimeinen. Murheenlaakso jätti perjantaisella keikallaan komeat jäähyväiset diggareilleen.
[youtube 42id67vGV4g]
Alun pitäen helmikuulle kaavailtu Fields of the Nephilimin Suomen ensimmäinen headline-keikka siirtyi kaavaillusta ajankohdasta yllättäen kuukaudella eteenpäin, mutta loppujen lopuksi hyvää oli syytä malttaa odottaa. Vuonna 1984 uransa aloittanut ja yhdeksi tunnetuimmista brittigoottirockin yhtyeeksi noussut FOTN on ennen Tuskan keikkaansa nähty Suomessa kertaalleen tätä aiemmin HIMin järjestämillä Helldone-festareilla, Tavastialla 2007.
Yhtye tunnetaan parhaiten Carl McCoyn mystiikalla ja okkultistismilla verhoilluista sanoituksista, raskaasta, hidastempoisesta ja kitaravetoisesta hard rockin ja psykedeelisen goottirockin sekoituksesta. Monessa kohtaa yhtyeen sointi kulkee vaarallisen yhtenevillä linjoilla goottipioneeri The Sisters of Mercyn luomia sointu- ja melodiakiertoja pitkin, mistä lähimmillään FOTN:n kappaleet oikeastaan erottaa enää yhtyeen raskas kitaravalli. Toisaalta voisi myös sanoa, että myöskään ilman Fields of the Nephilimin musiikillista influenssia ei The 69 Eyeskaan valloittaisi maailman radiosoittolistoja tai Taneli Jarvan (The Black League ja ex-Sentenced) laulu kuulostaisi häneltä omalta itseltään.
[youtube nR1XBoYWHLE]
Tyylikkään omintakeiseen, tomuisiin haudankaivajan ja Cowboy-nahkatamineiden yhdistelmään sonnustautuneesta goottiviisikosta neljä jäsentä astuvat heikosti valaistulle lavalle vuoden 2005 Mourning Sun-albumin komean vangitsevan introbiisin, Shroudin vangitessa ilmapiirin. Intro-osuuden jälkeen yhtyeen vampyyrisilmäinen maestro, yhtyeen kokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen ja sielu Carl McCoy askelsi itsetietoiselle goottikukkotyylilleen uskollisena lavalle yhtyeen siirtyessä kiivaaseen post-punk-biisiin Straight to the Light, mikä myös kuuluu yhtyeen tuoreimpaan tuotantoon.
Setin alkupuolella kuolleen pupillein (tai piilarein) varustetun kitaristin, Gavin Kingin kitaraefektipedalin tekniikka alkoi temppuilla huolestuttavasti, mistä johtuen yhtyeen rytmikitarabalanssit heittelivät parin biisin ajan hallitsemattomasti ääripäästä ääripäähän. Syystä setin alkupään biisien vaikuttavuusmomentti jäi reilusti alle potentiaalinsa. Lopulta kun pedaaliongelmat saatiin selätettyä, yhtye pääsikin Trees Come Downin jälkeen kunnolla asiaan, mitä seuraavan, jylhän komean From the Firen yhtye ampuikin vastustamattomasti kuulijan tunnekanaviin.
[youtube XwANCoyJ-gA]
Vuoden 1988 The Nephilim-albumilta settiin oli mahdutettu oikeutetustikin neljä biisiä: Goottiblues Love Under Will, The Watchman, upea Moonchild ja ensimmäisen encoren päättänyt, Joy Divisionin Atmospheren hyytävistä tunnelmista muistuttava Last Exit For the Lost. Setin loppupuolella kuultiin myös tumman pelkistetysti rokannut Preacherman sekä upealla bassokuviolla varustettu goottirock-klassikko Psychonaut. Varsinaisen setin päätti metallisesti ruhjova Zoon pt. 3 (Wake World).
Yhtye soitti keikallaan kaksi encore-settiä, mitkä sisälsivät edellämainitun lisäksi metallisesti rokkaavan Penetrationin ja keikan päättäneen, Dawnrazor -debyyttinsä kappaleen Vet for the Insanen. Yhtyeen klassikoista Dawnrazor, Mourning Sun, ja Xavier jäivät tällä erää setistä rannalle, mutta näistäkin puutteista huolimatta, kokonaisuutena ajatellen bändin performanssi komean pompööseissä mutta silti taiteellista silmää osoittavissa lavapuitteissaan oli kaikilta osapuiltaan hyvä. Kyseessä oli kaikin puolin onnistunut synkistelyilta, eikä mustanpuhuvasta musiikkitarjonnasta huolimatta tapahtumasta jäänyt ollenkaan masentava jälkimaku. – Aivan päinvastoin.
(kuva: Katariina Tirkkonen)