Euroopan parhaana näyttelijänä palkitun Matti Pellonpään poismenosta 30 vuotta

MUUSIKKO KOLLEGAT MUISTELEVAT LEGENDAA

• Alkuvaiheessa Peltsi jännitti keikoillamme. Hän vierasti, kun piti olla paljas oma itsensä eikä voinut kätkeytyä minkään roolin taakse.
  Pale Saarinen, 2011
• Ravintola on kuin ihmiselo lihaliemikuutiossa. Sinne ovat edustettuina hierarkia, ihmissuhteet, rakastumiset, erot, kohtalot.
  Matti Pellonpää, 1995
• Mene itseesi, mutta älä eksy!
  Matti Pellonpää, 1993
• Ei me oltu läheskään aina edes samaa mieltä asioista. Se ei haitannut, koska osasimme kunnioittaa toistemme näkemyksiä.
  Juice Leskinen, 1996

VALTAKUNNAN VIRALLISIN ROCKNÄYTTELIJÄ

Peltsin ystävä ja bänditoveri Pale Saarinen vie Rytmin lukijat suomalaisen legendan iholle.

Me emme tee taidetta – me olemme se!!” oli yksi edesmenneen Matti “Peltsi” Pellonpään (1951-1995) omista filosofisluontoisista letkautuksista. Tämä taiteellisia toimintatapoja ja määrätynlaista ideologiaa kuvaava nerokas motto kuvasi hyvin Pellonpään suhtautumista näyttelijän työhön tai musiikkiin.

Maailmanluokan kannuksensa hän sai Euroopan parhaana miesnäyttelijänä yltäen sittemmin useisiin rooleihin kansainvälisissä elokuvissa, kuten Arvottomat, Varjoja paratiisissa, Leningrad Cowboys Go America, Boheemielämää, Night on Earth, Zombie ja Kummitusjuna ja Pidä huivista kiinni, Tatjana!. Kamera rakasti Matti Pellonpäätä ja päinvastoin. Häntä luonnehditaan suurena mestarina Tauno Palon rinnalla. Pellonpään ja Palon säteily ja ammattitaito ja niiden perintö ovat edelleen ainutlaatuista.

Yksi lukunsa ovat Peltsin musiikilliset produktiot. Teatterikouluaikainen Johan Lewis & Korjaa Pois oli ensimmäinen virallinen, aikanaan keikkaillut ja levyttänyt yhtye, jossa Peltsi rumpaloi Tino Sandoksena. Sitten tuli näennäismuusikkous kitaristina, basistina ja juontajana muun muassa Popedan, Sliippareiden, Eppu Normaalin ja Pullakuskien radioshow-ohjelmien läpän heiton vierailijana.

Tuomari “Hande” Nurmio oli kaveri jo kouluajoista. Heikki “Hector” Harma oli niin ikään pitkäaikainen ystävä. Peltsix (1989-1995) oli harppausta isoihin saappaisin laulajana ja sanoittajana. Peltsillä oli hämmästyttävä kyky luoda hahmo lähes mihin puitteisiin tahansa, vaikka musa oli hänelle harrastus ja psykoterapiaa.

”Martti Syrjän kanssa pohdimme kerran, että mistä se johtuu, kun muusikko tulee humalaan niin se haluaa olla näyttelijä ja kun näyttelijä humaltuu niin se haluaa olla rock’n’roll -tähti”, Aki ja Mika Kaurismäen elokuvien luottonäyttelijä Matti Pellonpää pohti 90-luvun alussa.

PELTSIX – TRAGIKOOMINEN PUMPPU

En tiennyt mihin se johti, kun syksyllä 1988 rantauduin kutsusta ensi kertaa legendaariseen taiteilijaravintola Kosmokseen. Ilta oli keskusteluluontoinen kunnes paikalle saapui myös Matti Pellonpää. Peltsi oli minulle jo entuudestaan Kaurismäen veljesten elokuvista ja Juicen produktioista, mutta nyt hän istui pöytään hampaattoman oloisena – konkreettisesti: Mika Kaurismäen “Cha Cha Cha”-elokuvanteko oli käynnissä. Peltsiltä oli poistettu purukalustoa. Ikenistä tullutta veren vuotoaan hän tyrehdytti kossuvichyllä ja jääpaloilla, joita hän imeskeli.

Pisuaarin puolella ollessamme tiedustelin, olisiko hänellä kiinnostusta tehdä yhteistyötä uuden lastenlaululevyproduktion merkeissä. Asia jäi muhimaan. Seuraavan kerran tapasimme vuoden päästä marraskuussa Tampereella, silloisessa Aula-baarissa. Olin tien päällä laulaja Timo Turpeisen debyyttialbumin promokiertueella. Tavaramerkkiasuunsa liiveihin, farkkuihin ja huiviin sonnustautunut Pellonpää ilahtui pirteänoloisesti jälleen kohtaamisestamme huudahtaen: ”Mä näin kuule todella kipeen unen, jossa kirjoitin tekstiä Pakeliittia ja kuttaperkkaa”, Pellonpää kertoi kummallisuudestaan. Peltsi muisteli tekstin unennäkönsä perusteella. Se oli lähtölaukaus tragikoomisen Peltsix-yhtyeemme synnylle.

Muodostin bändikokoonpanon tutuista muusikoista ja helmikuussa 1990 taltioimme ekan demon Pakeliittia ja kuttaperkkaa / Torttumainen unelma kitaristi/kosketinsoittaja Jukka Haikosen kotistudiolla Tuusulassa.

Atte Blom kiinnitti meidät talliinsa ja niinpä taltioimme jo saman vuoden keväällä ensimmäistä sinkkua Lepakossa About-studiolla. Pakeliittia ja kuttaperkkaa / Älä mulle soi mukavasti taajuuksilla. Varsinkin basisti Kari Makkosen Pakeliitista tuli hilpeä hitti. Vauhti kiihtyi ympärillämme ja toimintaa oli niin paljon, että usein lausahdimme ettei tällaista luovuutta oltu useinkaan koettu. Työnjako biisien säveltämisen suhteen jaettiin kolmeen osaan eli allekirjoittanut, Haikonen ja Makkonen vastasimme kukin omista “säve’läjistämme”.

Pellonpää kirjoitti pääsääntöisesti tekstit muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Debyyttialbumi “Lihaa ja leikkeleitä” oli anarkistisempi, kantaaottavampi ja rosoisempi. Kyytiä saivat niin ikään ammattitaidottomat kriitikot, EU:n yhdistymishankkeiden tiukka vastustaminen, kasvihuoneilmiö, tuontivaimon hanke, krapula & rakkaus kuin yksinäisen leipurin jouluaattotunnelmat.

Silkkaa kryptoniittia oli tuotannollisesti siisti, studiomainen levykokonaisuus ja tekstillisesti ihmissuhdemaisempi. Toinen kitaristi ja rumpali olivat tulleet kehiin. Levy-yhtiö vaihtui. Bändin sisältä tuli muiltakin tekstejä ja lauluosuudetkin hieman laajenivat humpasta heviin.

Mielsimme musiikkimme iskulauseella “Humpasta heviin!”, kuten Pellonpää sen usein omintakeisen karkeasti ilmaisi. Se tarkoitti folkia, balladeja, etnoa, rootsia ja niin edelleen. Alkuvaiheessa Peltsi jännitti keikoillamme. Hän vierasti, kun piti olla paljas oma itsensä eikä voinut kätkeytyä minkään roolin taakse. Rundiemme varrella hän kehittyi kuitenkin huimasti ja oli parhaimmillaan singahteleva tilanteiden haltuunottaja. Tällä tarkoitan melkoista vuorovaikutusta live-yleisön kanssa. “Olen tulkitsija, en laulaja”, solistimme sanoi nöyrästi.

Runsas viisivuotinen taipaleemme pysähtyi kuin seinään solistimme siirryttyä taivaalliseen soittokuntaan. Tapasin 44-vuotiaan Matin vain kaksi ja puoli viikkoa ennen hänen äkilllistä poismenoaan. Hän oli raitistunut, ja elämä oli muuttunut monessa mielessä. Bändimme oli ollut tauolla reilut kaksi vuotta Pellonpään sairastuttua. “Mitä wanha keho?!”, kuului tutulla aksentilla ja lempeällä katseella heti ovensuulta kohdatessamme hääjuhlallisuuksissa. Onnellinen, nuorekas ja hyvävointinen Matti kertoili tervehtymisestään ja ehdotti Peltsix-kuvioiden aktivointia. Käytännössä se olisi tarkoittanut uutta anagrammiteksteihin pohjautuvaa albumia ja keikkoja. Ensimmäisen tekstin Pellonpää ehtikin tekemään. Se oli “Soittajan usko”, jossa hän työsti bändimme jäsenet hauskoihin anagrammimuotoihin, ja kirjoitti niistä tekstin.

Näin jälkeenpäin ajatellen meidän tarinamme jäi kesken, mutta toisaalta yhteiset vuotemme olivat niin tapahtumarikkaita – tekemisen iloa, vakavuutta ja hauskaa riitti. Bändimme antoi Pellonpäälle lisää luovuutta kirjoittaa omia käsikirjoituksia, joka sittemmin johti ammatillisiin ohjaustöihin asti. “Peltsix-tekstini ovat kuin pienoisnäytelmiä”, hän sanoi.

HENKINEN ISOVELI

Ensimmäisestä kohtaamisestamme lähtien välillemme syntyi sielujen sympatia, joka kehittyi kummajaisuudeksi, herkkyydeksi, filosofeeraamiseksi kuin verbaaliseksi hullutteluksi. Piirteet olivat samankaltaisia useille Pellonpäätä lähellä oleville. Häneen oli helppo tutustua. Ei ollut päälle tunkevaa narsistisuutta tai “minä itte” -meininkiä!. Peltsillä oli useimmiten hyvä olla itsensä kanssa, mutta toki hänellä oli omat suvantovaiheensakin kuten kaikilla meistä. Ihminen, kun on epätäydellinen elukka.

Peltsi oli suurisydäminen ajatuksen virtuoosi. Sorsapillin rääkäisy oli välitön tervehdys frendeille. Hän keksi mitä erikoisempia, uskomattoman hienoja ambienttisoundeja suullaan. Niitä taltioitiinkin. Peltsi majoittui usein silloisen yksiöni pieniin neliöihini bändivuosiemme aikoina. Punkan pohjalla nukkumattia odotellessa filosofoimme usein aamuyön tunneille asti ja siinä lähes rituaalisella otteella seikkailimme maan ja taivaan välillä.

Pellonpään vakava, syvällinen puoli ja maallisen elämämme jälkeiset asiat tulivat tällöin hyvin framille. Idänihme-tekstin valmistuminen sai meidät nauramaan selkä kaarella lattialla. Kuten teatteriohjaaja Arto af Hällström on todennut: Matti Pellonpäällä oli John Lennonin äly ja Ringo Starrin huumori.

IHMISELO LIHALIEMIKUUTIOSSA

Postia kantautui maailmalta kuvausten ja kansainvälisten leffafestareiden reissuilta. “Isoveli” luki lopussa. Henkinen isoveljeni hän oli. Matti Pellonpää uskoutui, kuunteli ja luotti. Raitistuminen ei oleellisesti muuttanut hänen ullkoista olemustaan kuin siten, että hänestä tuli nuorekkaampi. Peltsi usein pohti miten paljon energiaa säännöllinen alkoholin käyttö veikään häneltä. Toisaalta sankari kävi edelleen Ravintola Elitessä, koska asui avovaimonsa Tuulan kanssa Lallukan taiteilijakodissa nurkan takana.

Matti mielsi ravintolan edelleen sosiaalisena ympäristönä, jossa voi tavata samanhenkisiä tuttuja. Tavaramerkkidrinkit olivat vaihtuneet terveydellisistä syistä kahviin tai alkoholittomaan olueen. Hän rakasti aidosti taiteilijakapakoiden miljöötä: ”Ravintola on kuin ihmiselo lihaliemikuutiossa. Sinne ovat edustettuina hierarkia, ihmissuhteet, rakastumiset, erot, kohtalot… Vastaava samanlainen paikka on sirkus”, Matti Pellonpää lausahti kotonaan alkuvuodesta 1995.

Mattia on ikävä, mutta rakas ihminen elää joka päivä jollain tavalla elämässä mukana. Henki hänessä on niin vahva. Ilo on vierellä. Me tapaamme jälleen!

JUICEN JA PELLONPÄÄN SIELUJEN SYMPATIA

Itsekin tuonpuoleiseen siirtynyt Juice Leskinen kertoi Pellonpäästä 90-luvun puolivälissä hauskoja tarinoita. Nyt nuo tarinat näkevät päivänvalon ensimmäistä kertaa.

Edesmennyt laulaja/lauluntekijä, kirjailija, käsikirjoittaja ja kääntäjä Juhani “Juice” Leskinen (1950-2006) tutustui paremmin Matti Pellonpäähän Helsingin Vanhalla.

Elettiin aikaa vuosien 1979 ja 1980 taitteessa: ”Heti ensitapaamisella saatoin jopa tiedustella, että oliko tämä Pellonpää vai Vesa Vierikko, koska heissä oli niin paljon samaa ulkonäköä ja samankaltainen puheäänikin. Alettiin siinä juttelemaan… Seuraavia kuvioita olikin, että ajelimme taksilla pitkin Helsinkiä ja saatoimme käydä jopa Herttoniemessä syömässä. Niinä päivinä!!”, Leskinen muisteli 28.3.1996 työhuoneellaan ja kotosalla Tampereen Käpylän kaupunginosassa.

”Koimme sielujen sympatiaa, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että meillä olisi ollut mitään olkapää-meininkiä. Olen verrannut ystäviä palokuntaan – hyviä ne on olemassa, mutta kuka hemmetti nyt haluaa, että palokunta pyörii koko ajan nurkissa. Ei me oltu läheskään aina edes samaa mieltä asioista. Se ei haitannut, koska osasimme kunnioittaa toistemme näkemyksiä.”

Juice toteaa, että hänen ja Pellonpään kemiat kohtasivat heti verbaalitasolla ja tajunnanvirtauksissa. ”Toinen teki lauseita, toinen laittoi välimerkkejä paikalleen. Peltsin kanssa oli vaan niin luontevaa olla. Se lähti ikään kuin naps! Toki se edellytti, että pääsi samoille aaltopituuksille. Paneuduimme siinä vähitellen aina isompiin ja isompiin ongelmiin. Kaverisuhteemme kehittyi itsestään eikä siihen tarvinnut millään tavoin paneutua”, Juice kertoili.

KEKE ROSBERGIN MONET MUODOT

Matti Pellonpää oli usein vahvasti mukana Juice Leskisen monissa produktioissa tämän Grand Slam -yhtyeen aikakaudella. Vierailuita oli useilla keikoilla, kiertueilla ja studiosessioissa. Ikimuistettavaa oli muun muassa vuoden 1983 solistiosuus biisissä Bluesia Pieksämäen asemalla, jossa Peltsi improvisoi hilpeää onomatopoettista Saksa-Tanska-sekoitusta.

Tunnetuin kaverikaksikon töistä oli Pellonpään Jurtzantaa!-lastenlaululevy (1985) ja erityisesti Keke Rosberg Formula-Rock. Esitimme tätä rallia jokaikisellä Peltsix-keikallamme. Se oli suorastaan pakko.

Vuoden 1992 Tampereen Yo-talolla oli paikalla myös Juice, joka keikan jälkeen tokaisi Peltsille: “Laulat paremmin kuin minä!” Tämän spontaanin lauseen kuuleminen oli hänelle kova juttu Työstimme “Ke-ke-Ke-ke-Ke-ke-Ke-ke-Kekestä!!” erilaisia sovituksia, jotta siihen ei olisi liikaa kyllästynyt.

Pyromaani palaa rikospaikalle -albumilla (1985) Matti Pellonpää ja Puntti Valtonen lukivat kertomuksia levybiisien väleissä. Yhteistyötä kumpusi myös muun muassa televisioon ja satukasettikuvioihin.

Vuonna 1992 Peltsi ja Juice näyttelivät Lapissa Mika Kaurismäen Last Border -elokuvassa. Matkan varrella syntyi myös yhteisiä kaskuja pöytälaatikkoon.

MÄKIHYPPYKISAN JUOMAMIEHINÄ JA LONTOON JYMY-YLLÄTYS

1980-luvun lopulla Pellonpää ja Leskinen päättivät osallistua Kouvolasta käsin juomamiehiksi Salpausselän SM-mäkihyppykisoihin. He tarjosivat kuumaa terästettyä juotavaa juomamukeista mäkimiehillemme, kun “kotkat” laskeutuivat liitäen alas tasanteelle. Jari Puikkonen nirpisti nokkaansa ja Matti Nykänen sanoi: “Kiitos ei työaikana!”.

Juice Leskinen muisteli lisää:”Tämä kannattaa kyllä merkitä aikakirjoihin. Vuoden 1987 keväällä olimme isomman seurueen kanssa Lontoossa. Siinä oli aamiaiset syöty ja Peltsi meni vielä takaisin lepäilemään huoneeseensa. Menin alas kioskiin ostamaan lehtiä, kun joku iäkäs naishenkilö sanoi takanani:

“Onko se Juice?!”. Ajattelin, että voi v…ttu!, taasko joku… ja
käännyin katsomaan – Kylli-täti!!”

”Menin äkkiä yläkertaan herättämään Peltsiä sanoen: ’Peltsi, Peltsi,
Peltsi!! Et arvaa kenet äsken tapasin?”

“No, Paul McCartneyn?”

“Ei, ei!”

“No, John Lennonin?!”

“Ei sinne päinkään!”

“Pete Townshendin..? No sano nyt!”

“Kylli-tädin!!”.

“KYLLI-TÄDIN!!! Mä haluun kans tavata!!”, Pellonpää hihkui.

Saman päivän iltana Juicen ja Peltsin seurue palasi hotelliinsa kaupunkikierroksen jälkeen. Pohdinnassa oli, mihin madame Kylli Koski mahdollisesti olikaan majoittunut. Respasta selvisi, että hän asui samassa hotellissa. Niinpä Pellonpää toimeliaana soitti puhelimella kohteliaan korrektisti: “Täällä puhuu näyttelijä Matti Pellonpää, hyvää iltaa! Ajattelimme pyytää saada tarjota teille iltadrinkin.”

Kylli-täti vastasi: “Voi, kun minä olen mennyt vuoteeseen ja pyjamakin on jo päällä, mutta kyllä minä aina nyt yhdelle drinkille voin tulla”. Nämä seikkailut kertovat paljon rohkeudesta, aidosta elämänilosta ja yhteisestä hauskanpidosta. Juice Leskisen “Risainen elämä” oli Matti Pellonpään suosikkibiisejä, Juice-tuotannosta se kaikkein läheisin. Tämä kaunis balladi on mukana myös Eero Tuomikosken ohjaamassa Pellonpää-henkilökuvassa Se minun töistäni vuodelta 1984.

Juice omisti ystävälleen Peltsille vuonna 1996 laulunsa “Suloista ja haikeaa”, joka julkaistiin Kiveä ja sämpylää-albumille. Musiikkia peilattiin myös elokuvissa. Ikimuistettavia olivat muun muassa Pellonpään roolisuoritukset Aki Kaurismäen Leningrad Cowboys go America -leffassa bändimanageri Vladimirina, Mika Kaurismäen Zombie ja Kummitusjunan kantrilaulaja Harryna tai Kari Väänäsen ohjaamassa Tv-elokuvassa Sutki, jossa hän näytteli kapakkarumpali Dinoa.

FAKTALAATIKKO

PELTSI MUSAN PARISSA

• Johan Lewis & Korjaa Bois “Jätenauhaa”, Love Records, 1977
• Toni Edelmann – Teatterimusiikkia, Love Records, 1978
• Matti Pellonpää ystävineen “Jurtzantaa!”, Sateenkaari, 1985
• Juice Leskinen ja Matti Pellonpää “Satuinen musiikkituokio”, kirja ja
  kasetti, 1987
• Peltsix “Lihaa ja leikkeleitä”, Megamania, 1991
• Peltsix “Silkkaa kryptoniittia”, Flamingo Music, 1993
• Peltsix “Pikku juttu sadan vuoden päästä 1989-1995-Cd-juhlakokoelma”, Poko Rekords / Emi Music Finland, 2010
• Juice Leskinen Grand Slam “Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä / Bluesia Pieksämäen Asemalla,
  Kun rumba loppuu etc…”, Johanna, 1983
• Juice Leskinen Grand Slam “Pyromaani palaa rikospaikalle”, Johanna, 1985
• Keke Rosberg Formula Rock + musiikkivideo yhdessä Puntti Valtosen kanssa (säv. san. Juice Leskinen), Sateenkaari, 1985
• Poppeli on puu (säv. san. Juice Leskinen), Sateenkaari, 1985
• Lihaa ja leikkeleitä (säv. Pale Saarinen-Kari Makkonen, san. Matti Pellonpää), Megamania, 1990
• Raptori-musiikkivideo (säv. Izmo, san. Jufo III), Megamania, 1990
• Tärinää (säv. Jukka Haikonen, san. Matti Pellonpää), Megamania, 1991
• Aimo (säv.san. Esko Asikainen), Flamingo Music, 1993
• Ei tätä kaalia kestä kukaan (säv. Kari Makkonen, san. Matti Pellonpää) Postuumijulkaisu, 2022. Livetaltiointi Peltsixin “Tärinää”-kiertueelta.

PELTSIX-VIDEOT
“Lihaa ja leikkeleitä”- musiikkivideo (säv. Pale Saarinen- Kari Makkonen, san. Matti Pellonpää), Uhkapeli / YLE TV 1, 1991. Ohjaus: Sulevi Peltola
“Kenkää sain”- musiikkivideo (säv. Kari Makkonen, san. Timo Turpeinen), Rififi / YLE TV 2, 1993
“Kaunokainen”- musiikkivideo (säv. Jukka Haikonen, san. Matti Pellonpää) Enemmän tätä / YLE TV 2, 1993

PELTSIX-KIRJA

Matti Pellonpää – Musiikin parissa (Toimittanut Pale Saarinen, Rytmipoljento, 2022)

MUUTA

Lähikuvassa Matti Pellonpää (Toimittanut Lauri Timonen, Otava, 2009) + äänikirja ja e-kirja

KANSAINVÄLISESTI PALKITUN DOKKARIN TAUSTASTA

• Matti Pellonpää-dokumentin musiikin säveltäminen, sovittaminen ja tuottaminen oli minulle isotöinen, mutta samalla haasteellinen ja emotionaalinen kokemus. Leffamusassani pyrin kuvaamaan Pellonpään ihmispersoonaa – sen koomisuutta, romanttisuutta, ujoutta, hauskaa kävelytyyliä ja melankolisten sielukkaiden silmien mystisyyttä, Pale Saarinen kertoo.
• Tietynlainen mykkäfilmien mytologia oli yksi innoitukseni lähteistä. Ohjaajan kuvamaisemat antoivat haasteita mitä moni-ilmeiselle rootsmusiikille ja kollaaseille, Saarinen luonnehtii Boheemi elää -elokuvan sävellysprosessia

Matti Pellonpää Boheemi elää – Bohemian Eyes-dokkarielokuva (YLE Broadcasting Company / Yle Teema, 2011

• Tuottaja: Jaana Semeri
• Ohjaus ja käsikirjoitus: Janne Kuusi
• Elokuvan musiikin sävellys, sovitus ja musiikin tuottaja: Pale Saarinen “Sydänten tiellä” -tunnuslaulu (säv. Pale Saarinen, san. Jonsu Salomaa) Laulu: Jonsu ja Jukka Poika