Dinosaur Jr 30.5.2010 Tavastia, Helsinki
1980-luvun amerikkalaisen vaihtoehtorockin tärkeimpiin nimiin lukeutuva Dinosaur Jr soitti kolmannen keikkansa Suomessa loppuunmyydyllä Tavastialla. 2000-luvulla jälleen hynttyyt yhteen lyöneestä alkuperäisestä kolmikosta oli kuitenkin yllätykseksi yksi poissa. Basisti Lou Barlow kertoi, että rumpali Murph on sairastunut ja lähtenyt kotiin.
Hänen tilallaan soitti Kyle Spence, jolla on kokemusta Harvey Milk -nimisen vaihtoehtometallibändin lisäksi J Mascis and the Fogista. Niinpä kappaleet olivatkin tuttuja ja Spence hoiti pestinsä täydellisesti. Silmät sidottuina Murphin poissaoloa ei olisi huomannut lainkaan. Monia sen sijaan harmitti, ettei kiertueen aiemmilla keikoilla lämmittelypestiä hoitanut pitkän linjan indiebändi Built to Spill ollut mukana enää Helsingissä.
Vaikka Dinosaur Jr onkin palannut klassiseen kokoonpanoonsa Barlow–Murph–Mascis, ennen kaikkea se on kuitenkin laulaja-kitaristi J Mascisin bändi. 1990-luvullahan Dinosaur Jr oli käytännössä hänen sooloprojektinsa. Valkeanharmaissa pitkissä hiuksissaan Mascis näyttää satujen noita-akalta, ja voisi olettaa hänen olevan vanhempikin kuin 44-vuotias. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita loukkaukseksi, sillä hän näyttää todella coolilta. Tuollaiselta minäkin haluaisin näyttää viisikymppisenä. Mascis tuntui olevan paremmassa vedossa kuin vuoden 2008 Provinssirockissa, jossa bändi soitti sateen harmillisesti harventamalle joskin Tavastiaa innokkaammalle yleisölle. Lou Barlow runnoi nytkin tyylilleen uskollisesti bassoaan kuin komppikitaraa ja hoiti lauluosuudet parissa kappaleessa.
Äänekkäänä tunnettu bändi oli saanut yleisön varustautumaan kiitettävästi korvatulpilla. Tällä kertaa niille ei kuitenkaan ollut yhtä huutavaa tarvetta kuin vuoden 2005 Tavastian keikalla. Äänenpaineesta tinkiminen oli onnistunut ratkaisu, sillä tällä kertaa Dinosaurin soiton runsaat nyanssit eivät kadonneet äänivalliin. Vahvistimiaan bändi ei kuitenkaan ollut hylännyt: J Mascis soitti neljän eri kitaravahvistimen ympäröimänä.
Dinosaur Jr:n biiseihin ovat alusta asti kuuluneet ylipitkät kitarasoolot. J Mascis on vaatimattoman oloinen kitarataituri, jonka Neil Young -henkinen rento sooloilu ja ilmeikäs efektien käyttö on kaukana vastenmielisestä kitaran tilutuksesta. Jykevän kompin ja sooloilun välillä jatkuvasti vaihteleva Mascis muistaa toki mutista toisinaan jotain mikrofoniinsakin.
Yhtyeen vahvuudeksi on laskettava oma tunnistettava soundi, joka on pysynyt samana alusta alkaen. Dinosaurin soitosta löytyy edelleen hyvänä sekoituksena säröä, särmää, heleyttä ja kotikutoisuutta. Myöskään kappaleissa sävellyksinä ei ole tapahtunut vuosien varrella suuria siirtymiä. Voisi jopa sanoa, että ne ovat usein hyvinkin samasta puusta veistettyjä. Dinosaur Jr:n seuraajista esimerkiksi Nirvanasta tuli niin suosittu siksi, että se sai saman estetiikan puitteissa kiteytettyä ilmaisunsa tarttuvampiin ja vaihtelevimpiin kappaleisiin. Tasaisuus on tavallaan kuitenkin Dinosaur Jr:n laadun tae. 2000-luvun paluulevyjen vahvan taso antaa comebackille oikeutuksen muutenkin kuin nostalgisena vanhan lämmittelynä.
Kolme Dinosaur Jr:n keikkaa nähneenä täytyy todeta, että nautin bändistä kuitenkin enemmän levyltä kuunneltuna kuin livenä. Kappaleissa olisi ainekset mukaansa tempaavaan keikkakokemukseen, mutta kaikesta räimeestä huolimatta flegmaattinen perusolemus jättää yleisön enemmän tarkkailijan asemaan. Vähäeleinen esiintyminen ja niukka kontakti yleisöön ei innostanutkaan Tavastialle kerääntynyttä sunnuntaikansaa eläytymään musiikin mukana.
Tunnin ja vartin kestänyt keikka painottui 1980-luvun materiaaliin. Mukana oli myös muutama pala 1990-luvun alun suurimman suosion vuosilta sekä kolme viimevuotisen Farm-levyn kappaletta. Uusista biiseistä erityisesti hyväntuuliset Pieces ja Over It saivat yleisöltä osakseen hyväksyvää päiden nyökyttelyä. Harmillisesti vuoden 2006 mainiolta paluualbumilta Beyondilta ei soitettu mitään.
Palattuaan lavalle encorea varten bändi kyseli, mitä yleisö haluaisi vielä kuulla. Joukosta erottuivat huudot Forget the Swanin, The Wagonin ja Just Like Heavenin puolesta. Näistä lähti soimaan reipas The Cure -versiointi Just Like Heaven, jonka perään saatiin kaupan päälle vielä saman singlen b-puoli Chunks. Sen jälkeen bändi oli valmis palaamaan Amerikkaan ja yleisö suuntaamaan kotejaan kohti monista kommenteista päätellen hyvinkin tyytyväisenä.
1. Thumb
2. Budge
3. Imagination Blind
4. No Bones
5. Pieces
6. Out There
7. Feel the Pain
8. Over It
9. Little Fury Things
10. Raisans
11. Freak Scene
12. Gargoyle
—
13. Just Like Heaven
14. Chunks