Category: Värinää
-

Päiväannos: Smoke Fairies – Let Me Know
Smoke Fairies on kahden brittiläisen neitosen Katherine Blamiren ja Jessica Daviesin duo. Yhye soittaa brittiläistä folkkia, joka yhdistyy rouheasti USA:n eteläisten osavaltioiden suistobluesiin kiehtovalla tavalla. Yhtye on pikkuhiljaa kasvattanut suosiotaan ja sen läpimurtoa vaikeille amerikan markkinoille odotetaan keväällä julkaistun kakkosalbumin myötä. Blood Speaks -albumilta poimittu tuore video kappaleesta Let Me Know: [youtube W_jpnz5L-YY] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen […] -

Tim Hecker ja Vatican Shadow yhteiskeikalle Kuudennelle Linjalle
Pohjoisamerikkalaiset kokeellisen elektronisen musiikin artistit Tim Hecker ja Vatican Shadow saapuvat Helsinkiin perjantaina 12. lokakuuta. Kuudennella Linjalla järjestettävän alkuillan konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 29. elokuuta. Aikaisemmin Jetone-taiteilijanimellä toiminut kanadalainen Tim Hecker on viimeiset vuoden työskennellyt ambient-vaikutteisen kokeellisen elektronisen musiikin parissa. Levyjään esimerkiksi Krankyn, Mille Plateauxin, Alien8:n ja Fat Cat Recordsin kautta julkaissut artisti […] -

Päiväannos: Murmansk – Mercury
Helsinkiläinen vaihtoehtorock-yhtye Murmansk on saanut yli kolmen vuoden valmistelun jälkeen kolmannen albuminsa valmiiksi. Murmanskin uusi albumi vie bändin soundin uusiin ulottuvuuksiin ja yhtyeen itsensä mukaan Rüütli on aiempiin levyihin verrattuna sekä iloisempi että synkempi. Ensimmäisenä kuvallisena näytteenä Mercury-kappale. [vimeo 34965733] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. -

Indierockbändi The Pains of Being Pure at Heart Korjaamolle marraskuussa
Indierock-yhtye The Pains of Being Pure at Heart päättää mittavan Euroopan kiertueensa Helsinkiin. Viime vuoden Flow Festivalilla vieraillut newyorkilaisbändi soittaa ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa maanantaina 12. marraskuuta, kun nelikko esiintyy Korjaamon Vaunusalissa. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen perjantaina 24. marraskuuta. The Pains of Being Pure at Heart nousi maineeseen vuonna 2009 ilmestyneen nimettömän debyyttialbuminsa […] -

Monsters of Pop -festivaalin ohjelma valmis
Monsters of Pop -festivaalin ohjelma on täydentynyt kahdella kotimaisella artistitulokkaalla. Esiintymisensä peruuttaneen Cats On Firen tilalla Telakalla 21.9. kuullaan kovasti kohuttua Tiiu Helinä -duoa. Tiiu Helinä on soittanut tänä kesänä ylistetyt keikat muun muassa Flow ja Kuudes Aisti -festivaaleilla. Artistikattauksen täydentää helsinkiläinen Pimeys, joka esiintyy Telakalla lauantaina 22.9. Alkuvuodesta 2013 debyyttialbuminsa julkaisevan yhtyeen Elämä kiinnostaa […] -

The Posies -nokkamies Ken Stringfellow minirundille Suomeen
The Posies -yhtyeen vokalistina, kitaristina ja biisintekijänä parhaiten tunnettu Ken Stringfellow soittaa lokakuussa neljä soolokeikkaa Suomessa. Viimeisen 16 vuoden aikana lukuisia kertoja maassamme vieraillut yhdysvaltalaisartisti esiintyy 9. lokakuuta alkaen Tampereen Telakalla, Joensuun Kerubissa, Helsingissä Bar Loosessa sekä Turun Dynamossa. Ken Stringfellow julkaisee 1. lokakuuta neljännen sooloalbuminsa ”Danzig in the Moonlight”. Edellisen oman pitkäsoittonsa ”Soft Commandsin” […] -

Päiväannos: TV on the Radio feat. Peter Murphy ja Trent Reznor – Bela Lugosi’s Dead (live)
Tänään on kulunut 56 vuotta Bela Lugosin kuolemasta. Niinpä Noise.fi:n Päiväannoksessa kuullaan varsin erikoinen versio Bauhausin klassikkokappaleesta. Vokalisteina toimivat Bauhausin laulaja Peter Murphy ja Nine Inch Nails -mies Trent Reznor, taustayhtyeenä newyorkilainen indieyhtye TV on the Radio. Kyseessä on livetaltiointi vuodelta 2006. [youtube n8W4tslqVSg] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. […] -

Monsterit poppaavat jälleen Tampereella
Perinteikkään Monsters of Pop -indiemusiikkifestivaalin ohjelma on varmistunut lähes kokonaisuudessaan. Tämän vuoden tapahtumassa nähdään ja kuullaan esiintyjiä Suomen lisäksi seitsemästä eri maasta. Järjestyksessään seitsemäs Monsters of Pop järjestetään Tampereen Klubi- ja Telakka-ravintoloissa 20.-23.9.2012. Vuoden 2012 Monsters of Popin ulkomaalaisista esiintyjistä tunnetuin on ranskalainen College (FRA), jonka kappale A Real Hero oli viime vuoden hittielokuva Driven […] -

Lo-Fi-indiebändi Dirty Beaches starttaa Euroopan kiertueensa Helsingistä
Lo-fi -henkistä indie-musiikkia esittävä Dirty Beaches aloittaa syksyn Euroopan kiertueensa Helsingistä Kuudennelta Linjalta. Torstaina 6. syyskuuta ensimmäisen visiittinsä Suomeen tekevä artisti lukeutuu Feistin ja Japandroidsin tavoin Kanadan kiinnostavimpiin ajankohtaisiin vaihtoehtonimiin. Taiwanissa syntynyt, mutta valtaosansa elämästään Montrealissa viettänyt Dirty Beaches, oikealta nimeltään Alex Zhang Hungtai, on tullut tunnetuksi lo-fi -hengessä äänitetystä vaihtoehtorockista. Artistin tuotantoa on vuosien […] -

Seitsemän valintaa Flow-viikonlopulle
Taas on se viikko vuodesta, kun Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow Festival pursuaa toinen toistaan kiinnostavampia, erilaisempia ja tuntemattomampia esiintyjiä. Ikimuistoisia hetkiä voi varmasti löytää vain talsimalla satunnaisesti mille tahansa lavalle, mutta tässä pieni tärppilista, minne viikonlopun aikana kannattaa ainakin suunnata. Kuuntele myös Spotify-soittolista, josta teet lähempää tuttavuutta listattujen artistien kanssa. SIINAI + MOONFACE (Perjantai, Nokia Blue […] -

The Mars Voltasta tuttu Omar Rodriguez-López sooloilee Suomeen
At the Drive-In:in ja The Mars Voltan hyperaktiivisena kitaristina tunnettu Omar Rodríguez-López tuo sooloprojektinsa Omar Rodriguez Lopez Groupin Tavastialle keskiviikkona 12. syyskuuta. Liput yhdysvaltalaisen virtuoosin konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 6. elokuuta. Viimeisen vuosikymmenen merkittävimpiin yhdysvaltalaisiin vaihtoehtomuusikoihin lukeutuva Omar Rodríguez-López muistetaan parhaiten uraauurtavan post-hardcore -yhtyeen At the Drive-In:in sekä progressiivista alternative-musiikkia soittavan The Mars Voltan […] -

Juuri Kuudennessa aistissa käynyt Kim Gordon pikavauhtia takaisin Suomeen
Parhaiten Sonic Youthin riveistä muistettu Kim Gordon saapuu freejazz/noise-kitaristin Bill Nacen kanssa Suomeen. Kahden pitkän linjan yhdysvaltalaismuusikon muodostaman Body/Head-yhtyeen konsertti toteutuu Helsingissä Savoy-teatterissa tiistaina 25. syyskuuta. Sonic Youthin jäätyä tauolle yhtyeen basisti Kim Gordon on jatkanut uraansa muiden projektiensa parissa. Viime viikonloppuna Kuudes Aisti -festivaaleilla Ikue Morin kanssa esiintynyttä yhdysvaltalaismuusikkoa ovat tänä vuonna työllistäneet myös […] -

Kuusi tärppiä Kuudenteen aistiin
Tänä viikonloppuna nähdään miten debyyttinsä Helsingin festariskeneen tekevä Kuudes Aisti pärjää. Ohjelmisto on ainakin monipuolisuudessaan ja värikkyydessään vähintäänkin lupaava. Kuten Flow’ssa, jonka miniversioksi sitä on jo moneen kertaan kuullut luonnehdittavan, tapahtumassa on vahva painotus konemusiikkiin ja indieen, mukaan lukien se kokeellisempi laita. Kuudes Aisti tarjoaa lisäksi runsain mitoin garage- ja punkrockia, muutama raskaampikin pala mukaan […] -

Ilosaaressakin vieraillut First Aid Kit saapuu jälleen Suomeen
Edelliset klubikeikkansa Tavastialla ja Turun Klubilla loppuunmyynyt ja viime viikonloppuna Ilosaarirockissa suuren teltan täyttänyt First Aid Kit palaa loppuvuodesta Helsinkiin. Ruotsalaissisarusten Klara ja Johanna Söderbergin tähdittämä yhtye nousee The Circuksen lavalle itsenäisyyspäivän iltana 6. joulukuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 20. heinäkuuta. First Aid Kit on malliesimerkki yhtyeestä, jonka suosio on kasvanut Suomessa tasaisesti […] -

UNET: Kerron mitä tapahtui – Naisvoimaista rytinää noisen rajoilta
Oululainen UNET on erittäin vihainen yhden naisen yhtye, joka aloitti toimintansa keväällä 2012. Ensimmäiset kaksi kappaletta on nyt julkaistu ja johan ryskää, sano. Yhtyeen muodostava H. Hannula vastaa säveltämisen, sanoittamisen ja kansitaiteilun lisäksi myös kaikista soittimista, sekä huutoon kallistuvasta laulusta, ja täytyykin nostaa hattua oikein sähkölankoihin saakka, koska tämä kahden biisin paketti on todella tiivis […] -

Päiväannos: David Choi & Macy Gray – Creep
Noisen uusi Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. Radiohead esiintyy tänään Optimus Alive Festareilla Portugalissa. Sen kunniaksi selkäpiitä kutkuttava versio Creep-kappaleesta David Choin ja Macy Grayn duettona. [youtube 0rxXERxjhNs] -

Päiväannos: Eva & Manu – Feet in the Water
Tämäpä varsin pätevän kuuloista poppailua. Suomalainen Eva Louhivuori ja ranskalainen Emmanuel Laudic tutustuivat vuonna 2009 Bostonissa Berklee College of Musicissa. Evan ja Manun ensimmäisiä keikkoja kuultiin ja nähtiin jo Bostonissa sekä New Yorkissa ja vuonna 2010 duo palasi Eurooppaan. Pariskunnan suosio lähti liikkeelle Travel in Music –videoblogista, jossa he julkaisivat lauluja matkan varrelle osuneista ihmisistä […] -

Päiväannos: Big Wave Riders – Sunny Season
Muutamassa kuukaudessa kotimaisten indie-piirien ytimeen iskenyt Big Wave Riders on lähestymässä debyyttialbuminsa julkaisua. 24. elokuuta kauppojen hyllyille löytää tiensä Life Less Ordinary -niminen albumi. Tuore maistiainen lupailee kesästä kovinkin aurinkoista kautta. [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]http://soundcloud.com/soliti/big-wave-riders-sunny[/soundcloud] Noisen uusi Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. -

All Will Be Quiet: On the First Day – eteeristä post-rockia maailmanlopun maisemissa
Lionheart Records, 2012 Lahdesta Helsinkiin siirtynyt All Will Be Quiet oli ennakkoon täysin tuntematon nimi. Ryhmän musiikkia on kuitenkin kuvailtu melodiseksi ja eteeriseksi indie rockiksi, josta löytyy myös post-rockin vivahdetta. Koska kyseiset genret osuvat omaan mukavuus-sektoriini, päätyi ryhmän esikoisalbumi levylautaselleni. Ensimmäinen vaikutelma maalasi eteeni kuvan, joka pitkälti löytyy myös levyn kannesta. Kiireetöntä fiilistelyä, kirkasta päivänpaistetta […] -

Päiväannos: Moonface – Faraway Lightning
Viime lauantaina Ruisrockissa esiintynyt Moonface yhdessä Siinai-yhtyeen kanssa on julkaissut virallisen videon Faraway Lightning -kappaleesta mielestäni eräältä vuoden hienoimmalta indie-levyltä Heartbreaking Bravery. Kokoonpano soitti hienon keikan aurinkoisessa Ruissalossa, mutta kysymys kuuluu: missä kaikki Turun hipsterit olivat? Yleisöä keikalla oli ainoastaan vajaa klubillinen. Mahtaapa teitä onnenne ohi nukkuneita harmittaa! [youtube tzo_oxy3WeY] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen […] -

Indierokkari Evan Weiss aka Into It. Over It saapuu minirundille Suomeen
90-lukusoundista indierockia soittava Into It. Over It saapuu syyskuussa kolmen keikan kierrokselle Suomeen. Into It. Over It -nimen takaa löytyy mm. Damiera ja The Progress -yhtyeistä tunnettu lauluntekijä Evan Weiss, joka aloitti yhden miehen projektinsa vuonna 2007. Nyt mies ja kitara -tyylisesti kiertävä Into It. Over It tulee Suomeen ensimmäistä kertaa ja kiertää keikoilla Helsingissä, […] -

Viime vuoden Flow’ssa vieraillut Ariel Pink’s Haunted Graffiti saapuu klubikeikalle Suomeen
Psykedeelistä ja lo-fi -henkistä indie-musiikkia soittava Ariel Pink’s Haunted Graffiti saapuu loppuvuodesta odotetulle klubikeikalle Suomeen. Viime kesän Flow Festivaleilla vieraillut yhdysvaltalaisbändi nousee Tavastian lavalle torstaina 22. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin tämän viikon perjantaina. 90-luvun puolivälistä lähtien musiikkia julkaissut Ariel Pink liitettiin aikaisemmin lähinnä valtavirtaa karttaneeseen freak folk -liikkeeseen, mutta erityisesti artistin viimeisin albumi […] -

U2:stakin tuottanut kanadalainen laulaja-lauluntekijä Daniel Lanois saapuu Suomeen
Kanadalainen musiikkialan moniottelija Daniel Lanois saapuu Pohjoismaiden-kiertueellaan Helsingin Tavastialle tiistaina 11. joulukuuta. Kiertueella artistin mukana ovat rumpali Brian Blade ja basisti Jim Wilson. Lanois on yksi maailman menestyneimpiä tuottajia. Hänen uransa lähti erityiseen nousuun 1980-luvulla, kun mies teki yhdessä tuottaja-guru Brian Enon kanssa U2:n ”The Unforgettable Fire” -albumin. Myöhemmin Lanois jatkoi työtään U2:n parissa levyillä […] -

Post mortem: Magyar Posse (2000-2012)
Pori on siitä ihmeellinen kaupunki, että sieltä soiva musiikki on tinkimätöntä omalaatuisuudessaan. Liekö kyse siitä, että paikalliset rokkipoliisit heittävät paikalliset Nickelbackit Kokemäenjokeen tai jostain muusta, Pori on antanut Suomelle toinen toistaan erikoisempia orkestereita. Ei olekaan ihme, että uransa 29. kesäkuuta facebook-ilmoituksella päättänyt Magyar Posse oli juurikin Porista ja soitti post-rockia tavalla, jota ei oltu ennen […]