Category: Värinää

  • Valoa kuultavissa jälleen Tampereella, hieman uuteen aikaan vain

    Valoa kuultavissa jälleen Tampereella, hieman uuteen aikaan vain

    Valoa Festival järjestetään kolmatta kertaa Tampereella Yo-talolla ja Ravintola Artturissa 10.-11.2.2012. Samalla tapahtuma vaihtoi ajankohtaansa marraskuusta helmikuuhun pois vesisateesta ja loskasta raikkaaseen talvi-ilmaan. Tällä kertaa ulkomaan osastoa edustaa virolainen indie-hohdokki Ewert and the Two Dragons, joka on herättänyt huomiota maansa rajojen ulkopuolella nostaen Viron entistä mielenkiintoisemmaksi seurattavaksi musiikkimaailmassa. Lauantain indie-illassa Ewertin kanssa esiintyy myös jo […]

  • The Men – New Yorkin uudet melurintamamiehet

    The Men – New Yorkin uudet melurintamamiehet

    Haastattelussa ensi maanantaina 30.1. Kuudennella linjalla esiintyvän The Menin Mark Perro. The Men edustaa New Yorkin meluskenen uutta tulemista. On virkistävää että yhtye on kotoisin juuri Brooklynistä, joka tuntuu olleen noin kymmenen vuoden ajan maailman hipster-keskus. Yhtyeen musiikki sopii siihen kuin ruoste ylisuuriin korvarenkaisiin tai kusi pabst blue ribboniin. Sen feedbackissä ja kitarasärössä kyllästetyt kappaleet […]

  • Lady Escape julkaisi musiikkivideon tulevalta kakkoslevyltä

    Lady Escape julkaisi musiikkivideon tulevalta kakkoslevyltä

    Reilut pari vuotta sitten debyyttialbuminsa julkaissut ja pientä hiljaiseloa viime aikoina viettänyt helsinkiläinen indie rock -yhtye Lady Escape on julkaissut uuden musiikkivideon. Still Life, Still -niminen kappale on ensimmäinen lohkaisu yhtyeen toiselta pitkäsoitolta, joka tullaan julkaisemaan näillä näkymin huhtikuussa. Yhtye juhlistaa musiikkivideon julkaisua tänään Bar Loosessa torstaina 19. tammikuuta. Onneksi musiikillisesti tästä ei tule mieleen […]

  • Legendaariseen 27-vuoden ikää yltävän Jyrockin “se uusi löytö” on Cold Pupu Sauna

    Legendaariseen 27-vuoden ikää yltävän Jyrockin “se uusi löytö” on Cold Pupu Sauna

    Ensimmäinen varma merkki kevään vääjäämättömästä lähenemisestä on Jyväskyköb Jyrockin ohjelman julkaiseminen. Vuoden 2012 ohjelmistossa on pyritty ennen kaikkea monipuolisuuteen sekä kyseenalaistamaan pinttyneitä ennakkoluuloja siitä, minkälainen musiikki Jyrockissa pitäisi soida. Jyrock-viikonlopun avauspäivänä perjantaina 20.4. lavalla nähdään muun muassa elektronista audiohunajaa ympäri maailmaa tarjoillut Moby Dictator, kebabrokiksi määriteltyä rytmihumppaa The Irrationalsilta, Tundramatiksin kansanmusiikkimaista rocktykitystä sekä pakkaa sekoittamassa […]

  • Uutta levyä valmistelevan Murmanskin uusi video kuulostaa PJ Harveylta

    Uutta levyä valmistelevan Murmanskin uusi video kuulostaa PJ Harveylta

    Parilla ensimmäisellä levyllään pikkuhiljaa matkaa kohti kotimaisen indien kärkeä tehnyt helsinkiläinen Murmansk on julkaissut uuden videon Mercury-biisistä. Bändin kolmas levy on “melkein valmis”, joten lisää materiaalia saataneen piakkoin. Rennosti, mutta hieman psykedeelisesti, rullaavalla Mercuryllä Murmansk kuulostaa muuten yllättävän paljon PJ Harveylta. Testaa vaikka itse. [vimeo 34965733]

  • Rhys Chatham ja e-mollin lumo

    Rhys Chatham ja e-mollin lumo

    LIVE: Rhys Chatham Kuudennella Linjalla, 11.1.2012 Palvelukseen halutaan: Kitaristeja. Tarjoamme sinulle mahtavan tilaisuuden päästä mukaan dynaamiseen ja mukaansatempaavaan tiimiin kansainvälisesti arvostetun huippuosaajan vetämänä. Osaathan E-mollin? Työn kesto: n. 2 tuntia (sisältää ruokatauon) Palkka: bensarahat ja hyvä mieli Miten lie rekrytointi kulkenut Etelä-Suomen pörinäskenen postituslistalla, mutta toivottu tulos sillä ainakin saavutettiin. 1970-luvulta asti kitaramusiikin rajoja tunnustelleista minimalisteista […]

  • Korjaamon vintille saapuu ruotsalainen Promise & The Monster

    Korjaamon vintille saapuu ruotsalainen Promise & The Monster

    Ruotsalaisen laulaja-lauluntekijän Billie Lindahlin luotsaama Promise And The Monster saapuu helmikuussa Suomeen. Odotettu Suomen-keikka toteutuu Helsingin Korjaamon uudistuneella vintillä Sohva Klubilla lauantaina 18. helmikuuta. Samalla juhlitaan myös kotimaisen Nopat-yhtyeen levynjulkaisua. Keikan lipunmyynti on käynnissä Tiketissä. Promise And The Monsterin tuorein albumi ”Red Tide” julkaistiin syksyllä ja se on keränny kehut maalailevalla tunnelmoinnillaan ja sävykkyydellään. Musiikkia […]

  • Svenska Talande Klubbenin vuoden 2012 avaa Melissa Horn

    Svenska Talande Klubbenin vuoden 2012 avaa Melissa Horn

    Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Melissa Horn avaa tämän vuoden Svenska Talande Klubben -keikkasarjan. Kotimaassaan valtavan suosittu 24-vuotias laulajatar esiintyy Helsingin Korjaamolla keskiviikkona 1. helmikuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Tiketissä. Melissa Horn on noussut vajaassa neljässä vuodessa tuntemattomasta laulaja-lauluntekijästä kolminkertaista platinaa myyneeksi ja useita Grammis- ja Rockbjörnen -ehdokkuuksia keränneeksi artistiksi. Melissan kolmas albumi “Innan jag kände dig” julkaistiin […]

  • Of Montreal saapuu Suomeen, kuuntele myös uusi sinkku

    Of Montreal saapuu Suomeen, kuuntele myös uusi sinkku

    Yhdysvaltalainen indie-yhtye of Montreal palaa lähes viiden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Psykedeelistä ja tanssittavaa pop-musiikkia soittava kokoonpano nähdään Tavastialla maanantaina 16. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin kautta maan torstaina 12. tammikuuta. Erikoislaatuisen ja räiskyvän persoonan Kevin Barnesin johtama of Montreal nousi Neutral Milk Hotelin ja The Apples in Stereon tavoin maineeseen arvostetusta Elephant […]

  • The Lemonheads kahdelle keikalle, bändi soittaa It´s a Shame About Ray -levynsä läpi

    The Lemonheads kahdelle keikalle, bändi soittaa It´s a Shame About Ray -levynsä läpi

    Indie-musiikin klassikoihin lukeutuva yhdysvaltalaisbändi The Lemonheads saapuu kahdelle keikalle Suomeen toukokuussa. Faneille on luvassa erikoisherkkua, sillä sooloartistinakin kunnostautuneen Evan Dandon luotsaama The Lemonheads soittaa keikoilla ”It´s a Shame About Ray” -klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan. Lisäksi settiin on mahdutettu myös muita Lemonheads-biisejä bändin uran varrelta. Suomen-keikat toteutuvat Helsingin Tavastialla sunnuntaina 6. toukokuuta ja Tampereen Klubilla maanantaina 7. toukokuuta. […]

  • Lataa ilmainen Soliti-kokoelma

    Lataa ilmainen Soliti-kokoelma

    Nick Trianin luotsaama uusi kotimaiseen indieen keskittyvä levylafka tarjoaa uuden vuoden kunniaksi ilmaiseksi ladattavan kokoelman sisältäen kappaleita kaikista levy-yhtiön artisteista. Albumi-kappaleiden lisäksi kokoelma tarjoaa kolme remix-versiota jo aiemmin julkaistuista kappaleista. Kappalelista 1. Astrid Swan : Box Elder 2. The New Tigers : Pocketful Of Sand 3. Big Wave Riders : Behind These Walls 4. Astrid Swan : Zurich Is Stained (Jori Hulkkonen Remix) […]

  • Sister Flo lopettaa, Samae Koskisen sooloura jatkuu

    Sister Flo lopettaa, Samae Koskisen sooloura jatkuu

    Riihimäkeläinen indie-yhtye Sister Flo lopettaa toimintansa. Bändi kulki pitkän tien alkuaikojen Velvet Underground -vaikutteisesta popista viimeisten levyjen kokeelliseen äänimaailmaan. Yhtye teki yhteensä viisi albumia. Levyjen tuottajina olivat muun muassa Riku Mattila, Nick Triani ja Jori Hulkkonen. “Sain mahdollisuuden kokea musiikin parissa enemmän kuin olisin ikinä uskonut”, yhtyeen basisti Mikko Salonen toteaa. Sister Flo ei yltänyt […]

  • Current 93 tuo apokalyptista folkia Savoy-teatteriin

    Current 93 tuo apokalyptista folkia Savoy-teatteriin

    Neljällä vuosikymmenellä David Tibetin johdolla luovinut Current 93 saapuu ensi kertaa Suomeen. Yhtyeen musiikki on kehittynyt alkuaikojen kokeellisesta industrialista ja dronesta myöhempien aikojen melankoliseen folkiin. Yhtyeen miehitys on vaihdellut vuosien mittaan intiimeistä mies ja piano -esityksistä valtaviin all stars -kokoonpanoihin. Helsingin konsertissa David Tibetillä on rinnallaan Baby Dee, Andrew Liles, Eliot Bates, Alex Neilson sekä […]

  • Sydän, sydän palaa tauolta juhlistamaan 10-vuotista taivaltaan

    Sydän, sydän palaa tauolta juhlistamaan 10-vuotista taivaltaan

    Miltei vuoden päivät ansaittua taukoa viettänyt Sydän, sydän palaa kehiin uuden albumin kera. Kesällä tuottaja Aake Otsalan toimesta Porvoon Mango-studioilla äänitetty, järjestyksessään neljäs Sydän, sydän -studioalbumi julkaistaan keskiviikkona 11.1.2012. Nimekseen levy sai Kapseli. Tauon aikana yhtyeen soittohalut kasvoivat äärimmilleen ja uuden levyn biisit syntyivät kuin itsestään. Loma oli selvästi avannut uusia näkökulmia. ”Tuntui kiehtovalta antaa […]

  • Cat Poweria lähes 20 vuoden odottelun jälkeen Suomeen

    Cat Poweria lähes 20 vuoden odottelun jälkeen Suomeen

    Yhdysvaltalaismuusikko Chan Marshall eli Cat Power saapuu lähes 20 vuoden odotuksen päätteeksi viimeinkin Suomeen. Nykypäivän arvostetuimpiin vaihtoehtoartisteihin lukeutuva Marshall esiintyy yhtyeensä kanssa Helsingin The Circuksessa sunnuntaina 5. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin torstaina 5. tammikuuta. Uransa alkuvuosina Cat Power tuli tunnetuksi kokeellisista folkia ja alternative-musiikkia yhdistelleistä lo-fi-albumeista, joita artisti äänitti yhteistyössä esimerkiksi Sonic […]

  • Indietulokas Active Child saapuu Suomeen

    Indietulokas Active Child saapuu Suomeen

    Kehuttu yhdysvaltalainen indietulokas Active Child, eli laulaja-lauluntekijä Pat Grossi, saapuu ensimmäiselle Suomen-visiitilleen keväällä. Alkuvuonna “You Are All I See” -debyyttialbuminsa julkaissut artisti yhdistelee soundiinsa useita eri tyylejä, aina kuoripoika-aikojensa enkelimäisestä laulusta viime vuosien tutkimusmatkoihinsa indiepopin maailmaan. [youtube pCB6D61LSCs] Illan avaa alkuvuodesta debytoiva Barry Andrewsin Disko ja levyjä soittavat Nuorgam dj’s. KEIKKA Ma 12.3.2012 Tavastia, Helsinki […]

  • Earth palaa “pikapikaa” Suomeen

    Earth palaa “pikapikaa” Suomeen

    Viime keväänä ensimmäisen Suomen keikkansa yli 20 vuoden odotuksen jälkeen soittanut Earth saapuu myös ensi vuonna Helsinkiin, joten paluu tehdään huomattavasti nopeampaan tahtiin. Raskaan doom/drone-metallin pioneeriyhtye ja lämmittelijöinä nähtävät Mount Eerie ja Ô Paon esiintyvät Nosturissa perjantaina 6. huhtikuuta. Kitaristi Dylan Carlsonin ja rumpali/perkussionisti Adrienne Daviesin johtamaa Earthia pidetään yhtenä nykypäivän doom/drone-metallin merkittävimmistä nimistä. Yhdysvaltalaisbändin […]

  • Vaihtoehtomusiikin kulttihahmo Jad Fair Suomeen

    Vaihtoehtomusiikin kulttihahmo Jad Fair Suomeen

    Amerikkalaisen vaihtoehtomusiikin todellinen kulttihahmo, “the greatest American rock primitive”, Jad Fair saapuu viimeinkin ensimmäiselle vierailulleen Suomeen. Half Japanese -yhtyeestäkin tuttu artisti esiintyy pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Gilles Riederin kanssa Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 12. huhtikuuta. Soolouransa ohella Jad Fair muistetaan parhaiten vuonna 1974 veljensä Davidin kanssa perustamastaan lo-fi-punkyhtyeestä Half Japanese. Edelleen toiminnassa olevan yhtyeen äkkiväärä musiikki ja […]

  • Indiepiireissä hehkutettu The Men saapuu Suomeen

    Indiepiireissä hehkutettu The Men saapuu Suomeen

    Shoegazea, post-punkia ja noiserockia yhdistelevä The Men saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen Kuudennelle Linjalle maanantaina 30. tammikuuta. Brooklynin aktiivisen musiikkiskenen kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuvan bändin keikkaliput ovat nyt myynnissä Tiketissä. The Stoogesin räjähtävää protopunkkia, STT-levymerkin (mm. Sonic Youth, Husker Dü, Dinosaur Jr) amerikkalaista underground-soundia, Wipersin tummasävyisen melodista punkia sekä Spacemen 3:n ja My Bloody Valentinen kulta-aikojen shoegazea […]

  • Cocteau Twinsiin verrattu Grouper saapuu Suomeen

    Cocteau Twinsiin verrattu Grouper saapuu Suomeen

    Yhdysvaltalaismuusikko Grouper saapuu keväällä kolmelle keikalle Suomeen. Cocteau Twinsiin verrattu, Animal Collectiven lämmittelijänä kiertänyt ja Xiu Xiun kanssa yhteislevytyksiä äänittynyt artisti esittää Violet Replacement -teoksensa keskiviikkona 14. maaliskuuta Helsingissä Kuudennella Linjalla ja seuraavina Tampereen Telakalla ja Turun Dynamossa. Portlandissa vaikuttavan Liz Harrisin hiljaista ja surumielistä musiikkia esittävä sooloprojekti Grouper on kerännyt vertauksia erityisesti Cocteau Twinsiin […]

  • Indieduo High Places palaa suosikkimestoilleen Suomeen

    Indieduo High Places palaa suosikkimestoilleen Suomeen

    Juuri kolmannen albuminsa julkaissut High Places saapuu talven Euroopan kiertueellaan myös Helsinkiin Kuudennelle Linjalle. Elektronista indie-musiikkia soittavan yhdysvaltalaisyhtyeen konserttiliput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 30. marraskuuta. New Yorkissa perustettu, mutta nykyisin Los Angelesissa vaikuttava High Places on Mary Pearsonin ja Rob Barberin muodostama duo. Uransa alkuvuosina pääasiallisesti afrobeatilla ja tropicalialla maustettua taidepoppia soittanut kaksikko julkaisi marraskuun […]

  • Folk-duo First Aid Kit kahdelle keikalle Suomeen

    Ruotsalainen folk-duo First Aid Kit saapuu alkuvuodesta ilmestyvän toisen pitkäsoittonsa julkaisun yhteydessä kahdelle keikalle Suomeen. Liput Tavastialla 6. helmikuuta ja seuraavana iltana Turun Klubilla järjestettäviin konsertteihin tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 24. marraskuuta. 1990-luvulla syntyneiden ruotsalaissisarusten Klara ja Johanna Söderberg muodostama folk-yhtye First Aid Kit julkaisee 25. tammikuuta toisen studioalbuminsa ”The Lion’s Roar”. Tässä tulevan levyn […]

  • Toinen ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Anna saapuu Suomeen

    Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Anna Ternheim saapuu kevään kynnyksellä Suomeen (Anna Järvinenhän on jo tuttu Suomen-kävijä). Lokakuun lopulla odotetun neljännen studioalbuminsa ”Night Visitor” julkaiseva tähti konsertoi Tavastialla keskiviikkona 7. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 14. lokakuuta Tiketissä. Useaan kertaan kotimaassaan palkittu Anna Ternheim esittää tulevalla kiertueellaan riisuttuja, akustisia versioita lauluistaan. Nykyään New Yorkissa asuva laulajatar on inspiroitunut […]

  • Indiepoppari The Subways ensivisiitille Suomeen

    Brittiläinen indiepopbändi The Subways saapuu helmikuussa ensivisiitilleen Suomeen. Hiljattain kolmannen albuminsa ”Money and Celebrity” julkaissut trio esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 28. helmikuuta ja heti seuraavana iltana Tampereen Klubilla. Keikkojen liput tulevat myyntiin perjantaina 2. joulukuuta Tiketissä. Melodista ja tarttuvaa pop-punkia soittava The Subways on jäsentensä nuoresta iästä huolimatta ehtinyt julkaista kolme albumia. Bändin tuorein pitkäsoitto […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.