Category: Murskaamo

  • 80-luvun pieksentää jäähallissa

    European Carnage Tour 2011: Slayer ja Megadeth 17.3.2011. Helsinki, Jäähalli Kuvat: Nelly Tatti 80-luvun thrashin big four vihdoin soitti yhdessä viime kesänä Bulgariassa ja tälle kesällä neljän suuren yhteiskeikkoja on sovittu useammalle Sonisphere-keikalle. Suomen Sonisphere kutistui Helsiinkiin siirron myötä yksipäiväkseksi, eikä paikalle ennakko-odotuksista huolimatta ole vielä saatu ainuttakaan meganelikosta. Tätä vääryyttä paikattiin viime viikolla Helsingin […]

  • Pohjoisen vasara iski Helsinkiin

    Ensi kertaa järjestetyn Helvation Festivalin yhdeksi pääesiintyjäksi kaavailtu Enforcer peruutti myöhäisessä vaiheessa, mutta onneksi paikkaajaksi saatiin perjantaille vähintään yhtä kovatasoinen Grand Magus. Skandimytologiaa viljelevä ruotsalaiskolmikko teki vaikutuksen jo ensimmäisellä levyllään, mutta vasta parin vuoden takainen Iron Will toi yhtyettä suuremman yleisön tietoisuuteen. Kasvanut suosio oli ennen kaikkea tarttuvien kappaleiden ansiota. Debyytin ja Monumentin bluesvetoinen murjonta […]

  • Muistoissamme: Jalometalli 2010

    Ensilumen hiljalleen putoillessa taivaalta on hyvä nojautua vielä kerran taaksepäin ja uhrata muutama ajatus päättyneelle kesälle. Infernaalisen kuuman kesän kohokohtiin lukeutui Valkoisen kaupungin Jalometalli -festivaali, jonka yleisöä hemmoteltiin muiden muassa kahdella kovalla perinteisen heavyn nimen kanssa. Lauantai-iltaisen Gorgorothin keikan siirtyminen aiheutti Teatrialla hieman hämmennystä, ja joidenkin huhujen mukaan Ross “The Boss” Friedman olisi vaihtanut esiintymisaikoja […]

  • Teräksen ääni kaikui Danten infernossa

    Nokturnal Mortum, Harkovan lahja slaavilaiselle mustametalliskenelle, ei ole keikkaillut mittavasti ulkomailla. Eräs syy vahvaa kulttisuosiota nauttivan bändin kotikonnuilla pysymiselle lienee sen aiemmin avoimen äärioikeistolainen sanoitusmaailma, jota se on kuitenkin viime aikoina liennyttänyt. Tuoreimmalla Golos stali (“Teräksen ääni”) -pitkäsoitolla on edelleen vahva kansallisromanttinen sävy, joka ei kuitenkaan juuri nouse esimerkiksi tyypillisten kansallislaulujen patrioottista hurmosta vahvemmaksi. Laajalti […]

  • Alcest – ääniä toisesta maailmasta

    29.09.2010 Kuudes Linja, Helsinki Toisen täyspitkänsä hiljattain julkaissutta Alcestia kuvaillaan monesti black metalin ja shoegazen yhdistelmäksi. Bändiä tuntemattomalle se voi kuulostaa tekaistulta, mutta totta puhuen kuvaus on melko osuva. Alcestin musiikki on tunnelmallista, uneliasta, tarttuvaa – ja niin perin ranskalaista. Suhteellisen täyteen pakkautunut Kuudes linja oli bändin ja yleisön kannalta sopivan intiimi keikkapaikka, ja takarivistä […]

  • Watainin verikinkerit vaativat Nosturin desinfioinnin

    11.9.2010 Helsinki, Nosturi Ruotsi on jo pitkään ollut black metallin kiinnostavimpia maita. KRK tarjoili lauantaina 11. syyskuuta yhden seuratuimman black metal -nimen, Watainin, Nosturin lavalla. Muistoksi vierailustaan ruotsalaiset jättivät jälkeensä pistävän kuoleman löyhkän ja pakottivat keikkapaikan desinfioitavaksi. Ennen Watainin mädäntynyttä verilöylyä saatiin maistiainen Ruotsissa mylläävää 80-luvun heavybuumia, kun In Solitude avasi illan eeppisellä heavy metalillaan. […]

  • Iron Maiden ei unohda Sonisphereä

    Kuvat: Nelly Tatti, Joakim Kuotesaho (HIM) Laadukas bändikattaus antoi odottaa tämän vuoden Sonispherestä mieleenpainuvaa, mutta festarikokemuksena Sonisphere oli vieläkin enemmän. Ensin sitä todistaa rutiinilta maistuvaa Slayer-vetoa, seuraavaksi huomaa kyyristelevänsä maassa ja väistelevänsä ilmassa lentävää rojua. Vartin kuluttua teknikot pyyhkivät myrskyn murjomaa lavaa ja Maiden-fanit silmäkulmiaan. Enemmistön helpotukseksi lopussa surivat enää Mötley Crüen perässä tulleet. Lauantai: […]

  • Trollhorn hempeänä ja Mustaine tylynä

    Tuska 2010, osa 3 – Sunnuntain kovimmat Teksti, Olli Koikkalainen Kuvat, Xeniya Balsara Tuskan sunnuntai ei alkanut järin ruusuisissa merkeissä, sillä matka Helsinkiin oli harvinaisen hikinen ja sille antoi oman pikantin säväyksensä lähietäisyydellä istunut ADHD-kakara, joka hoilasi kovaan ääneen muun muassa Juha Tapiota. Vaikka hien määrä pysyikin ikävän vakiona myös tulikuumassa festariteltassa, mieliala koheni eksponentiaalisesti […]

  • Kun Kavosen Antti Tuskassa kävi

      Tuska 2010 osa 2 – Vanhan liiton heavyt Teksti: Antti Kavonen Kuvat: Xeniya Balsara Festivaalin ensimmäinen päälavaesiintyjä oli prikulleen samassa paikassa viisi vuotta sitten nähty Testament. Suuri päällikkö Chuck Billy komensi retkueensa lavalle totutun energisesti, ja sotakirves heilui esimerkillisesti: amerikkalaisten paahto on aggressiivista ja tylyä, mutta etenkin Billy nauttii esiintymisestä silminnähden niin paljon, että […]

  • Tuska Murskaamon mieleen!

    Tuska 2010 osa 1 – Death metal rintama Teksti: Kapteeni Veijalainen ja Paroni Tukiala Kuvat: Xeniya Balsara Tämän vuoden Tuska tarjosi jälleen Murskaamon urpoille reilusti pureskeltavaa. Tässä lyhyessä katsauksessa 2010 Tuskan grind- ja deathmetal-bändit. Ruotsalaisen grindin nouseva nimi The Arson Project käynnisti Tuskan perjantain ja voitti vaikeuksista huolimatta pienen, mutta innokkaan joukon puolelleen. Arsonista paistaa […]

  • Devin Townsend liittää Tuskan osaksi Ziltoid-saagaa

    Devin Townsend liittää Tuskan osaksi Ziltoid-saagaa

    Omalaatuisen progemetallihämmennyksen kanadalaisguru Devin Townsend heittää tämän vuoden Tuska-festivaaleilla peräti kaksi keikkaa. Lauantaina lavalle nousee Devin Townsend Project esittämään materiaalia miehen mittavasta soolotuotannosta, mutta tänään koetaan jotakin vieläkin päräyttävämpää, nimittäin Ziltoid the Omniscient -spektaakkelin maailmanensi-ilta. Townsend yhtyeineen soittaa nyt ensimmäistä kertaa koskaan kokonaisuudessaan läpi vuonna 2007 julkaistun megalomaanisen kahvinkatkuisen ja humoristisenkin avaruusoopperansa, josta voi lukea […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.