Blood On Our Hands

Blood On Our Hands on tamperelainen metalcoreen kallellaan oleva yhtye, jonka ensimmäinen demo oli painavan vasarani alla, enkä oikein katsonut viisaaksi laskea yhtyettä karkuun. Tästä syystä saatte lukea yhtyeen näkemyksistä hieman enemmän. Eroista ja yhtäläisyyksistä vastaavat kitaristi Vesa Ahonen ja vokalisti Tim Isokivi.

Klassisella aloitetaan, eli miten BOOH sai alkunsa?

Vesa: Olin interreilaamassa kesällä 2005 Keski-Euroopassa, ja jossain Itävallan vuorilla putkahti tyhjästä mieleen Blood On Our Hands, olisipa siinä hyvä metalcore-bändin nimi. Reissulta palattuani oli aika tarttua tuumasta toimeen ja siitä sitten jollain keikalla pyysin Jermainen kitaristia Andya mukaan. Vuoden 2006 alussa kaveripiiristä ja tutun tuttujen kautta koottiin hyvin ripeästi aktiivinen orkesteri kasaan. Äänitettiin debyytti-EP, Andy lähti lätkimään Jermainen kiireitten takia ja nyt meillä on uusi kokoonpano ja ollaan STRONGER THAN EVER, SKIDIT!.

Mikä metalcoressa on soittamisen arvoista?

Tim: Breakdownit! Niin, ja metalcoressa yhdistyy hardcoren vimma ja kapinahenki metallin raskauteen ja ehkä jossakin määrin teknisempään soittoon. Ja tässä meidän edustamassamme modernimmassa metalcoressa – jota joku saattaisi ilkeämielisesti sanoa trendikkäämmäksikin – myös paikoitellen tuo herkempi ja melankolisempi, jokseenkin ns. emotionaalinen puoli (kuitenkaan tarrautumatta liikaa “E”-sanaan). Sitä paitsi, miksipäs ei? Me kuunnellaan paljon metalcorea, joten miksi me sitten soitettaisiinkaan jotain ramopunkkia.

Mikä erottaa teidät massasta ja mistä teidät tunnistaa parhaiten?

Vesa: Varmaankin päällimmäisenä tuo Timpan persoonallinen laulutyyli ja hyvät biisit. Keskitytään tekemään mahdollisimman hyvää ja juuri sellaista musiikkia mistä itse diggailemme. Jonkun tietyn genren perusyleisön kosiskelut jätämme tyystin toisille bändeille.

Onko musiikissanne jotakin sellaista, jota haluaisitte muuttaa tai johon ette ole tyytyväisiä?

Tim: No tietysti jokaisella bändillä on kehittymisen varaa. Olisihan se hienoa jos oltaisiin kaikki ihan vitun hyviä soittajia, niin voisi alkaa tekemään jotain vähän Between The Buried And Me -henkistä hämmentävää proge-metalcorea, jossa ei tehtäisi lainkaan virheitä. Mutta siihen asti, kyllä tämä meidän tämänhetkinen linjamme edustaa aika pitkälti juuri sitä mitä me halutaan tehdä.

Kuinka Words Collapsing -EP syntyi ja mitkä olivat fiilikset kun se oli purkissa?

Vesa: Words Collapsingia lähdettiin purkittamaan täysin nollabudjetilla ja siinä on meidän neljä ihka ensimmäistä sävellystä yhdessä. Rummut äänitettiin Dusthallilla Medeiastakin tutun Teemun avustuksella (terkkuja sinne) ja loput teimme itse Andyn kotona. Vaikka parannettavaa jäi lopputulokseen vielä roimasti soundien ja soiton suhteen, niin olen lopputulokseen vieläkin helvetin tyytyväinen.

Puhtaista vokaaleista jaksetaan aina jauhaa, onko se niin vakava asia? Vai ovatko ne vain välttämätön paha tai kenties jotain muuta?

Vesa: Mua kyllä ihmetyttää, että mistä tässä porussa on oikein kyse. Jos kliinilaulut sopii soppaan, niin totta vitussa niitä tulee olla. Aina mennään biisin ehdoilla.

Tim: Puhtaat vokaalithan tunnetusti pilaavat bändin kuin bändin. Esimerkiksi Black Sabbath ja Iron Maiden olisivat huomattavasti parempia yhtyeitä, jos laulajat vetäisivät huutovokaaleita radioystävällisen, tylsän laulun sijaan. No ei vaan, en henkilökohtaisesti oikein jaksa ymmärtää tätä “clean vocals suck” -kantaa. Kyllähän se joidenkin bändien kohdalla on riistäytynyt vähän käsistä ja saattaa olla sitä suurempien kuulijakuntien kalastusta, mutta “tämä on paskaa koska tässä vedetään cleanit kertsit” -itku on mielestäni hölmöä. Ja eihän kukaan valita esim. jostain Killswitch Engagen puhtaista lauluista. Kyllähän ne ovat jossain määrin muodostuneet sellaiseksi genren vakiotavaraksi, mutta mikäpä ei olisi? Tuntuu, että jotkut bändit droppaavat cleanit laulut ihan vain sen takia että skenepoliisit eivät tykkää, mutta minä sanon, että jos huvittaa vetää ja ne kuulostavat hyvältä niin sitten vedetään.

Jos joudutte nimeämään suurimman musiikillisen inspiraattorin niin mikä se olisi?

Tim: Mun on todella vaikea alkaa nimeämään jotain yhtä tiettyä musiikillista vaikuttajaa ja inspiraation lähdettä, kun niitä on niin monia. Ehkä joku Refused voisi olla aika lähellä, mutta toisaalta kuuntelen musiikkia ihan laidasta laitaan ja vaikutteetkin tulevat sitä mukaa. Sama juttu tuntuu olevan ihan koko bändillä. Kyllähän esim. At The Gates on sellainen bändi, josta me kaikki tykätään helvetisti ja vaikutus kuuluu varmasti aika paljon meidän musiikissa, mutta toisaalta jostain biisistä saattaa löytyä vaikkapa pieniä The Smiths -vivahteita, koska me kuunnellaan aika paljon myös sitä osastoa.

Vesa: Näin metalcore-rintamalta täytyy vastata rehellisesti että Killswitch Engage. Vaikka bändin nykykunto onkin aika surullinen, niin kyllähän Alive Or Just Breathing oli aikanaan kovinta paskaa mitä raskaamman musiikin saralla tapahtui. Itse spottasin jostain My Last Serenade -videon ja olin ettei näin hyvä musiikki voi olla tottakaan. Muusikkona suurimmat vaikuttajat Killswitchin lisäksi lienee mm. rässiaikojen Metallica, Faith No More & Mr. Bungle, Terveet Kädet, Prince ja At The Gates. Ja tuhat muuta hyvää bändiä.

Debyytillänne on ajoittain melko ajoittain kaaoksellista kitarointia, mikä sen tarina on?

-esa: Hah, en tiedä mitä tarkoitat “kaaoksellisella”, mutta kyllä siellä on ihan tarkoituksella joitakin skittasovituksia tehty kieli poskessa hieman haasteellisemmiksi. Diggailemme kuitenkin paljon myös teknisemmästä death-metallista sekä mathcore-meiningistä, niin välillä on itsekin mukava kikkailla ja tilutella.

Teksteistä voisi päätellä, että otatte kovasti kantaa, haluatteko/otatteko?

– Tim: Tietenkin kantaa pyritään ottamaan ja otetaankin jossain mittakaavassa, mutta löytyypä meidän lyriikoista aika paljon ihan sitä henkilökohtaistakin angstia, näitä tarinoita parisuhteiden päättymisistä ja selkään puukottavista kavereista jne. Tapana on aika pitkälti kirjoittaa siitä mistä saa inspiraation, eli yleensä siitä mikä vituttaa, joten totta kai mukana on paljon yhteiskunnallisiin asioihin liittyvää tekstiä. Mutta toisaalta, joskus teksti syntyy vaikkapa George Romeron zombie-leffoja katsoessa. Tietenkin kantaaottavuutta on tarkoitus pitää mukana lyriikoissa. Kyllä me halutaan pitää mukana sellaista punkimpaa asennetta vaikka metallia soitetaankin, varsinkin kun koko bändi kulkee aika paljolti samoja latuja poliittisilta mielipiteiltään.

Vesa: Minusta kaikki musiikki on kantaaottavaa. Henkilökohtainen on loppujen lopuksi sekin poliittista, samoin kuin apoliittisuus. Eli vastaus kysymykseen: otamme kantaa.

Mikä on poliittisinta mitä musiikilla voi mielestäsi saavuttaa?

Tim: Tuskin ihan pelkällä musiikilla globaalia vallankumousta voi saavuttaa, mutta se, kuten taide yleensä, voi toimia hyvänä keinona saada ihmiset reagoimaan ja kelailemaan näitä juttuja ihan yksilön näkökulmasta. Kyllä mä voin ihan henkilökohtaisesti todeta, että esim. Refused, Rage Against The Machine ja Propagandhi ovat teksteillään saaneet minut kelailemaan joitakin asioita vähän tarkemminkin. En nyt sano, että ihmisten pitäisi vain sokeasti toimia kuten he kuulevat jonkun tyypin laulavan, mutta varmasti musiikki on hyvä tapa avata ihmisten silmiä ja korvia sen lisäksi että se viihdyttää.

Hieman tulevaisuudesta – kitaristi Antti Loponen poistui muonituksesta. Kuinka tämä muuttaa asiaa?

Vesa: Pystytään keskittymään kaikki 100 prossaa BOOH:iin. Koska Antti oli sävellystyössä heviriffeineen erittäin suuri osa BOOHia, niin tottakai hänen puuttumisensa tulee myös vaikuttamaan bändin sointiin ja musaan. Uusi kitarasankarimme, Lauri, on taas hyvin erityylinen kitaristi ja myös hänen panoksensa soppaan tulee viemään BOOH:ia uuteen suuntaan.

Mitä tapahtuu, jos vaivutte apatiaan, myytte sielunne tai mielistelette?

Vesa: Siinä vaiheessa BOOH:ia ei ole enää olemassa.

– Tim: No varmaan vedetään meikit naamalle ja hassut kuteet päälle ja aletaan veivaamaan tappavan tylsää, keskimäärin 11-17-vuotiaisiin tyttöihin vetoavaa radiorokkia siinä toivossa että joku monikansallinen levy-yhtiö signaisi meidät ja tekisi meistä seuraavan n. kaksi vuotta pinnalla pysyvän ja sitten vähin äänin katoavan love metal -bändin.

Tampere, mielenkiintoinen kaupunki. Tappara, Ilves vai TamU?

Tim: Kai mun pitää tähän sanoa, että Tappara kun muutin juuri vähän yli viikko sitten ihan Tapparan toimiston liepeille.

Vesa: Vehmaisten Urheilijat.

Mitkä ovat yhtyeen realistiset tavoitteet ja mitkä puolestaan ne hypoteettiset?

Tim: Realistista voisi olla vaikkapa se, että saataisiin joku pienehkö tai keskisuuri levy-yhtiö kiinnostumaan meistä ja julkaisemaan levy tai jopa levyjä, ja että päästäisiin heittelemään enemmänkin keikkoja ihan ympäri Suomea, ja ehkä jopa ulkomaillakin. Eli lähinnä Euroopan maissa kuten Virossa jne. Hypoteettista sen sijaan varmaan sitten olisikin se, että joku Ferret Music signaisi meidät, jonka jälkeen kierreltäisiin maailmaa esimerkiksi Poison The Wellin kanssa, oltaisiin ensi vuoden Vans Warped Tourin pääesiintyjiä ja bäkkärillä oltaisiin Suicide Girls -mallien ympäröimänä. Mutta tällä hetkellä pyritään ihan saavuttamaan nuo realistisemman tavoitteet.

Vesa: Kokkelia, massia, jetset-elämää ja skenebeibejä! Niin ja keikkoja olisi kiva siinä sivussa vetää oikein urakalla.

Haastattelu julkaistu : 2006-11-08
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.