Electric Monk
Kieroa retrorokkia soittava Electric Monk sinkautti mielenkiintoviisarit kaakkoon heti yhtyeen Wake Up the Neighbours! –demoa kuultuani. Haastattelin Monkkeja ennen poikien keikkaa Helsingin Factoryssa, jossa he tulisivat illan aikana soittamaan kaksikin settiä. Rentojen pitkätukkien kanssa juttua kertyi nauhalle reippaasti enemmän kuin merkkimäärä antaa myöten, joten siirrytäänpä suoraan asiaan…
Haastattelupöydän ääreen kerääntyi koko bändi, eli laulaja Topias Jerkku, kitaristi Lauri “Larba” Vähänissi, rumpunikkari Alex Torvela sekä Ilkka Elo, basisti ja omien sanojensa mukaan myös “ehkä yhtyeen aivot tai jotain”.
Kertokaas aluksi vähän historiaa itsestänne soittajina.
Larba: Kymmenvuotiaana aloin soittamaan ja kolmetoistavuotiaasta, eli kymmenen vuotta oon soittanu bändeissä. Electric Monkiin tulin viimeisenä eli vuoden 2004 kesällä. Tai silloinhan tää bändi perustettiin, mutta tähän porukkaan tulin viimeisenä. Ja kyllä kannattikin kahdeksan vuotta odotella että pääsi tähän jengiin mukaan. Pääsee vihdoin soittamaan hyvääkin musaa, eikä pelkkiä kolmen soinnun renkutuksia.
Ilkka: Joskus ala-asteella kävin pianotunneilla, mutta ne loppui siinä vaiheessa kun sain opeteltavakseni kappaleen Elefanttiblues ja tajusin että hei, hyvääkin musaa on olemassa. Basson sain 15-vuotiaana synttärilahjaksi eli kymmenen vuotta oon itsekin soitellu…
Alex: Samalla bassolla vielä.
Ilkka: Aivan. Kielet on sentään pari kertaa vaihdettu.
Topias: Aina olen lauleskellut ja päiväkodista saakka esiintynyt soolona kaikissa mahdollisissa juhlissa. Bändihommat alkoi yläasteelta ja siitä kaikki on sitten pikkuhiljaa kehkeytynyt suoraa jatkumoa. On tullut laulettua kaikenlaista musaa, reggaeta, heviä ja etelänrokkia, mutta kyllä tää tyyli tuntuu kaikkein omimmalta.
Alex: Joskus ala-asteella aloin soittaa ja seiskaluokalla sain sitten omat rummut. Kuus vuotta oon siis nyt soittanu eri bändeissä, vaihtanu aina porukkaa jos ei oo ollu tarpeeks äksöniä. Mutta nyt kyllä tuntuu että on sellasessa bändissä missä on aina halunnu olla.
Onko teillä jotain tiettyjä soittajia esikuvina?
Alex: Keith Moon on ihan ykkössuosikki, se oli niin kreisi äijä niiden rumpujen kanssa. John Bonham on ihan älyttömän kova, tai oli. Ja on niitä kovia vielä nykyäänkin, Sami Kuoppamäki esimerkiksi. Mutta ei ole sellaista yksittäistä joka olis varsinaisesti soittoon vaikuttanu.
Topias: En oo koskaan kelannu varsinaisia esikuvia, mutta oikeestaan huomasin silloin kun aloin kuuntelemaan Hanoi Rocksia, että alkoi sen myötä laulamaan silleen kuin laulaa nykyäänkin. Siitä se on lähteny, mutta onhan loistavia laulajia vaikka kuinka, Mike Patton esimerkiksi.
Ilkka: Mä varmaan aloin alunperin opettelemaan bassonsoittoa Geezer Butlerin bassolinjojen perässä, se oli se ensimmäinen kova juttu. Seuraava joka avasi korvia oli Joy Divisionin Peter Hook, jonka soittotyyli on aivan erilainen, kaikki se melodioiden käyttö ja muu. Myös John Entwistle räjäytti jossain vaiheessa tajunnan. Siinä taitaa olla ne kolme kovinta.
Larba: Mulla nyt on miljoonia esikuvia, Rory Gallagher, Jimi Hendrix, Kurt Cobain… Niin ja tietysti Prince on yks ehdoton sankari. Mutta sehän on paljon muutakin kuin kitaristi. Itse asiassa ehkä maailman kovin jätkä.
Entäs muut musiikilliset vaikuttajat, bändit/artistit? Ainakaan itse en mitään suoraa vertailukohtaa teidän musiikille pysty nimeämään, joitain nimiä tulee joissain kohti mieleen tyyliin Zeppelin, Hendrix, Kari Peitsamo…
Alex: Kari on helvetin kova! Ollaan oltu Karin kanssa keikallakin samassa mestassa.
Tapasitteko Karia?
Alex: No ei, lähinnä käytiin keikka kuuntelemassa ja fanittamassa.
Ilkka: Kari on niin kova jätkä, ettei sille uskalla mennä luontavasti juttelemaan.
Alex: No, muista bändeistä Queen on yks ikisuosikki. Sukat pyörii jaloissa aina kun sitä kuuntelee. Ja kaikenlainen hyvä rokki, blues-pohjainen rokki uppoaa meille kaikille.
Entäs tuollainen vanhempi “savikiekkoblues”?
Alex: Joo ja Ilkalta sitä osastoa löytyy enemmänkin.
Ilkka: Robert Johnson, John Lee Hooker, Albert King, kovia äijiä kaikki.
Alex: Puistobluesissa käytiin kans kattoon Buddy Guyta, helvetin hyvä keikka.
Keskustelu musiikista laajenee ja rönsyilee. Bluesista siirrytään sujuvasti vanhan jatsin pariin, josta Monkit heittelevät ilmaan nimiä kuten Charlie Mingus, Thelonius Monk (heh), Miles Davis, Cannonball Adderley… Seuraavaksi puhutaan tovi 70-luvun progressiivisen rokin kuten Pink Floydin tai Yesin ylivertaisuudesta nykypäivän kliiniseen musiikkiopistoprogeen verrattuna. 80-luvun musiikkitarjonnan Larba kiteyttää osuvasti: “Paskaa musaahan on tehty aina, 80-luvulla sitä tehtiin vaan vähän enemmän”. 90-luvulta löytyy sitten taas parempaa tavaraa.
Mitkä ovat ihan viimeisemmät uudet nimet, joista olisitte diggailleet?
Larba: The Strokes on yks, niillä on mun mielestä hyvä meininki ja hyviä biisejä.
Ilkka: Gogol Bordellon näin muutama vuosi sitten Roskildessa ja se keikka räjäytti suorastaan tajunnan.
Topias: Mä diggailen ainakin Tomahawkia (myös allekirjoittaneen suosikki –kirj.huom) ja Mr Bunglea, Slipknotiakin on tullu kuunneltua.
Alex: Topiaksella onkin selkeästi rankin musamaku meidän poppoosta. Mä en oikein keksi tähän mitään, Jericho Fuzz on ainakin suomalaisista uusista tulokkaista tällä hetkellä paras.
Biisien teosta. Syntyvätkö ne enemmän yhdessä jamipohjalta vai yhden ihmisen tekeminä?
Topias: Nykyään enemmän yhdessä.
Larba: Tosiaan, oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana ollaan alettu tehdä enemmän biisejä porukalla, sitä ennen se oli lähinnä niin että Ile toi biisin treenikselle ja sitä alettiin sitten hiomaan. Mutta ei voi silti puhua mistään radikaalista muutoksesta meidän soundissa. Jokaisella on niin persoonallinen ote omaan soittimeensa.
Alex: Aika paljon yritetään aina tehä niin, ettei jämähdetä vaan siihen yhteen rokkikaavaan.
Larba: Ja soittajilla on vapaat kädet, ettei yks vaan sano että “tää juttu pitää nyt soittaa näin” vaan kaikilla on vapaus tehdä oma osuutensa oman näkemyksensä mukaan. Tietysti niin, että se kuulostaa kaikkien mielestä hyvältä.
Ilkka: Jokaisen soittajan oma tatsi on se juttu joka tekee bändin.
Larba: Mutta sanotukset menee kyllä edelleen kaikki Ilkka Elon piikkiin.
Alex: Pakko niiden on mennäkin, jos me muut alettais niitä tehdä niin se olis vaan jotain yeah beibe, rock’n roll –meininkiä. Ei vaan lähe tarinaa, mut Ilkalla onneks lähtee.
Ilkka: Ja kyllä mä siitä lyriikoiden kirjoittamisesta myös tykkään tosi paljon. En silti missään nimessä pidä itseäni minään runoilijana, vaan enemmänkin hauskana riimittelijänä. Arvostan huomattavasti enemmän Vexi Salmen & kumppaneiden koulukuntaa sanoittajina kuin jotain muka-taiteellisista asioista kirjoittavia pseudointellektuelleja tyyppejä.
Keikkailette demobändiksi harvinaisen ahkerasti. Oletteko omasta mielestänne enemmän live- kuin levyakti?
Alex: Ehdottomasti.
Ilkka: Kyllä, joo.
Larba: Kyllä mä tykkään soittaa studiossakin, mutta eihän siitä tietenkään saa samanlaisia kiksejä kuin livenä vetämisestä.
Alex: Mehän ollaan siinäkin mielessä livebändi, että vedetään studiossakin livenä.
Ilkka: Mä oon myös sitä mieltä, ettei mitään rokkibändiä pitäis päästää tekemään pitkäsoittoa ennen kuin se on vetäny sen sata keikkaa. Mutta kyllä mä odotan innolla sitäkin että päästään jossain vaiheessa kunnon studioon, missä on kunnolla aikaa rakentaa sovituksia ja niin poispäin. Vielä ei ole ollut sitä mahdollisuutta, mutta kaikki aikanaan.
Alex: Mä ajattelen ylipäätään tän kaiken bändihomman siten, että mitä hitaammin nousee huipulle, sitä hitaammin tulee myöskin alas.
Kuinka aktiivisesti etsitte levysopimusta?
Ilkka: No ei nyt kovin… Olis varmaan voinu olla paljon aktiivisempi siinä asiassa, mutta toisaalta, oltaisko me esimerkiksi vuosi sitten oltu vielä bändinä valmiita tekemään ensimmäistä levyä?
Larba: Tuntuu, että nyt olis semmonen vakavampi pohja lähtee hakemaan sitä levydiiliä, nyt pystyis oikeesti tekemään ihan helvetin hyvän levyn.
Oletteko miettineet sellaista vaihtoehtoa, että perustaisitte oman levy-yhtiön?
Ilkka: Oon miettinyt, mulla on koulutusta alalle ja oon ollu duuneissakin pikkulevy-yhtiöissä… Kyllä pystyisin sen homman tekemään itseksenikin, mutta todennäköisesti siinä kävisi niin että saisin lopulta vatsahaavan ja joutuisin muuttamaan johonkin luostariin puoleksi vuodeksi pakoon ihmiskuntaa. Parempi että siinä olis joku muu tyyppi tekemässä joka olis innostunu siitä asiasta ja haluais tehdä sitä hommaa.
Larba: Parempi että olis joku levy-yhtiö jolla olis jo valmiiksi kytkyt ulkomaille. Muuten se menee helposti siihen, että kun levy tulee ulos niin sitä saa vaan jostain viidestä pikkulevykaupasta Suomesta. Olis hyvä jos sen sais leviämään tän maan rajojen ulkopuolellekin.
Ilkka: Siinä mielessä ollaan säästetty aika paljon omaa vaivaa ja rahaa että ollaan laitettu biisit nettiin jakoon, ja aika hyvin niitä ollaan sieltä ladattukin.
Missä näkisitte itsenne vuoden päästä?
Ilkka: Ollaan saatu eka levy julkastua ja tehty muutamia isompia festarikeikkoja…
Alex: Tavastialla…
Larba: Toivottavasti hengissä.
Ilkka: Toivottavasti ollaan Tavastian takahuoneessa paskat housussa odottelemassa milloin päästään lavalle.
Loppukevennykseksi pyydän yhtyettä luomaan yhden lauseen sana kerrallaan Tupu-Hupu-Lupu –tyyliin.
Larba: Karhu…
Ilkka: …joi…
Topias: …ja…
Alex: …joi.
Tähän Konfutsen parhaisiin verrattavaan elämänviisauteen päättyi juttutuokio ja oli aika päästää Monkit valmistautumaan illan keikkaa, tai keikkoja, varten. Jäin luonnollisesti myös itse paikalle ja illan aikana tulikin todistettua Electric Monkin olevan myös pirun hyvä liveakti, kappaleet kuulostivat livenä oikeastaan paremmilta kuin levyltä. Yleisöä olisi tosin mahtunut reilusti enemmän jopa Factoryn kokoiseen pikkupaikkaan, mutta meininki oli silti loistava.
Ottakaa siis asiaksenne tutustua tämän yhtyeen musiikkiin, keikalla tai mikseri.netin kautta (samalla kannattaa tsekata myös poikien höyryisempi jammailusivuprojekti Elastic Monkeys) tai tilaamalla demoja cd-muodossa bändin kotisivujen kautta. Totta se on: hipit rokkaa tykimmin!
Haastattelu julkaistu : 2006-09-27
Kirjoittaja : Juho Typpö
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.