Galacticka

”Alkuperäisessä muodossahan sitä Galactica-nimeä ei voi käyttää, se on suojattu tavaramerkki. Ensin ajateltiin vaihtaa kaikki c-kirjaimet k-kirjaimiin, mutta se olisi jo kuulostanut jonkin uuden närästyslääkkeen nimeltä.”

Suuremman tai pienemmän luokan rocktähteys on monen yhtyeen haaveena, mutta tamperelainen Galacticka suuntaa kohti sitä ihan oikeaa tähtikartastoa. Bändin musiikin selkärankana on hypnoottinen, ilmava jumitus, jonka päälle istuu luontevasti hämyisestä raastavaan heittelehtivä kitarointi, matalilla äänillä fiilistely, Moogin kosminen ujellus ja muut aurinkokuntamme himmeähköt äänet. Loppuvuodesta 2004 perustettu yhtye on harvinaisen aikaansaavaa sorttia: takana on tätä kirjoitettaessa jo seitsemän omakustannetta, edessä viime aikaisen julkaisutahdin perusteella moninkertainen määrä. Galacticka-miehistöstä Noisen tentattavaksi saapuvat kitaristit Jussi ja Vesa, rumpali Jukka sekä kosketinsoittaja Nixon.

Vesa: Ei tätä musiikillista linjaa mitenkään erityisemmin suunniteltu. Se löytyi luonnollista tietä, jamittelun kautta.

Jussi: Ydin on kuitenkin se, että keräännytään vain soittamaan. Mihin Galacticka menee, niin se riippuu vain siitä mikä fiilis on soittohetkellä.

Jukka: Toivottavasti tämä ei sellaiseen säveltämiseen missään vaiheessa menekään, ainakaan liiemmin. Joitain pahoja merkkejä sellaisesta on kyllä jo ollut havaittavaissa.

Galactickan touhuista tulee mieleen, ainakin aatteellisella tasolla, japanilaisen Acid Mothers Temple -kollektiivin tekemiset. Kaikki jamit nauhoitetaan ja niistä suuri osa pistetään myös pihalle. Kumpikin orkesteri vaikuttaa julkaisevan vuodessa saman verran levyjä kuin muut yhtyeet uransa aikana.

Vesa: Ei se välttämättä mikään vaikuttaja ole ollut, mutta meillä nyt näyttää olevan sama meininki kuin niillä. Tai ehkä niillä on sama meininki kuin meillä. Kaikki musa mitä kuuntelee vaikuttaa jollain tavalla omiinkin tekemisiin.

Jukka: Matskua syntyy kuitenkin niin paljon, että on aina parempi myydä sitä uusinta tuotosta, ei niitä vanhoja jaksa enää hehkuttaa.

Vesa: Tämä on toistaiseksi tuntunut oikealta tavalta toimia, mutta ehkä se jossain vaiheessa kehittyy siihen, että painetaan levyt oikealle cd:lle näiden cd-r-levyjen sijasta.

Jussi: Nämä levyt on tehty niillä resursseilla, jotka meillä on kulloisellakin hetkellä ollut käytettävissä.

Vesa: Tietysti jonkin levy-yhtiön kanssa toimiminenkin kiinnostaisi. Ei meillä ole mitään rajoitteita mihinkään suuntaan, niin kauan kuin saadaan tehdä omaa juttuamme.

Ehkäpä yhtyeen musiikin juuret eivät sitten löydykään mistään tietyistä tyylisuunnista tai yksittäisiä vaikuttajia nimeämällä. Galacticka vaikuttaa olevan soittajilleen jonkinlainen mielentila, tai jopa pakopaikka arjen realiteeteista.

Nixon: Parhaita hetkiä on ne perjantai-illan jamit kun on jo puoli viikkoa ajanut sieluparkaansa ahtaalle. Sitten kun pääsee sen kaiken purkamaan, niin avot!

Vesa: Galactickan syvin olemus on ehkä se tila mihin sen toiston kautta pääsee. Mulle ainakin tuli alussa sellaiset transsitilameiningit, unohtui kaikki ajat ja paikat. Se bändin kommunikaatio on hienoa. Se että ei sovita mitään, soitetaan vaan, ja katsotaan mihin päädytään.

Jussi: Galacticka ei ole ikinä sopinut yhtään mitään!

Jukka: Aina sanotaan että täydellinen kappale on sellainen, jonka voi soittaa vaikka yksin akustisella kitaralla. Meidän bändissä taas, jos otetaan joku yksi raita, vaikka kitararaita, niin eihän se kuulosta miltään, se kuulostaa ihan paskalta. Galactickan musiikki vaatii nämä kaikki tyypit, että se soundi saadaan aikaiseksi. Meidän biisejä ei tosiaankaan pysty soittamaan missään riparin nuotiolla.

Nixon: Ja voisi vielä sanoa, että tämä on minimalismin rajojen taivuttamista. Siitä mä lähden vaikka käräjille.

Vaikka leppoisan Galacticka-miehistön musisoinnista ja jutustelusta on ryppyotsaisuus kaukana, ei yhtyeellä ole ongelmia käydä sanoista tekoihin. Materiaalin suuri määräkin selittyy sillä, että ”ei sitä vanhaa paskaa biisiä jaksa hioa kun voi aina tehdä uuden joka on parempi”.

Nixon: Ja minä luulin kolmissa ekoissa nauhoituksissa olevani vain harjoituksissa. Sitten jälkeenpäin joutui vain ihmettelemään, että eikö näitä saa enää korjattua. Mutta ainakaan meillä ei ole mitään kiristelyjä. Aiemmin olen soittanut sellaisissa bändeissä, joissa kaikki on vähän turhan virallista, mutta tässä ei ole mitään sellaista. Se on ollut meillä muutenkin ohjenuorana, että me ei käydä puhumaan, vaan tehdään niitä juttuja. Kaveripiirissä se juuri vituttaakin kun tyypit selittää, että kaikenlaista on tehty niin ja niin kauan, ja tässä on nyt tämä meidän toinen demo. Ottakaa oppia, saakeli! Ja jos meidän levyjä keskittyy kunnolla kuuntelemaan, niin kyllä niistä voi löytää paljon enemmän kuin jostain jenkkien uusimmasta listaykkösestä tai vastaavasta. Lainatakseni Jukan sanoja, mieluummin mä soitan viisitoista minuuttia sitä yhtä samaa sointua, kuin kolme minuuttia niitä neljää samaa sointua.

Tässä vaiheessa seurueemme päättää vaihtaa baaria Tullinaukion toiselle laidalle halvemman oluen perässä. Puhe kääntyy Galactickalle rakkaaseen harrastukseen, kalastamiseen.

Nixon: En mä tiedä mistä se oikein tulee, kalastus on luonnollinen juttu, ja me nyt vaan ollaan sellaisia vonkaleita, jotka ui syvissä vesissä. Maaliskuussahan meillä oli Galacticka-pilkki Tahmelan rannassa, pari reikääkin kairattiin tällä kertaa. Yhtään kalaa ei kyllä tullut ja moni osallistuja pelkäsi, että mitä sitten tapahtuu, jos kalaa tulee! Onneksi me kairattiin niin matalaan veteen, ettei siellä mikään kala olisi edes päässyt liikkumaan. Mutta ensi talvena uudestaan paremmalla onnella, luvassa mahtava koko perheen talvitapahtuma Pyhäjärvellä.

Meren elävät tunkevat myös biisien nimiin. Jättiläiskalmari-nimistä kappaletta kuunnellessa voi kieltämättä kuvitella hiipivän mönkijän lähestyvän. Galactickan arkistoista löytyy myös Avanto-niminen EP-levy, sekä varsinainen kalastusteema-albumi Isän kanssa kalassa, joka tosin lopulta ristittiin nimellä Experiment. ”It can be hard to tell when the final experiment begins”, ilmoitetaan levyn kannessa.

Jukka: Niin. Kyllähän niitä biisejä toki kuunnellaan ennen kuin ne typerät nimet niille keksitään.

Nixon: Sitä varten meillä on yleensä erillinen palaveri jossain juottolassa.

Jukka: Mutta aina me yritetään tehdä niistä kansistakin ja kaikesta sillä tavalla persoonallisia. Aina pitää laittaa jotain ekstraa mukaan.

Nixon: Galacticka-stringejä on suunnitteilla ja Galacticka-heijastimiahan meillä on ollutkin. Se olisi kyllä siistiä, jos koko levyn voisi tehdä hampusta. Sen voisi sitten polttaa, kun siihen kyllästyy.

Epäilemättä. Mutta entäpä jos Galactickan pojat olisivat bändin nimeä kantavan avaruuslaiva Galactican miehistössä. Minne he aluksellaan menisivät?

Nixon: Mikäs se on se planeetta missä on helvetisti niitä neitsyitä… Neitsytplaneetta! Sinne me halutaan.

Jussi: Ihan sama oikeastaan, kunhan päästään avaruuteen.

Nixon: Mutta onhan sitä avaruutta siinä matkalla kun sinne menee. Kyllä päämääräksi otetaan se Neitsytplaneetta, käydään avaruuden kautta… Me lähdetään keikalle vaikka kuuhun!

Jussi: Kunhan joku maksaa bensat.

Haastattelu julkaistu : 2006-05-03
Kirjoittaja : Risto Mikkonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.