Brightboy

Brightboy on toisella demollaan valloittanut ainakin meikäläisen ja luultavasti myös monen muunkin. Tarttuvaa poppista soittavan yhtyeen Yeah Yeah No No -niminen kappale soinut jopa Yle-X:n tehosoitossa jokunen aika sitten. Yleensähän noista soitoista on ollut pelkkää hyötyä yhtyeelle itselleen. Päätin ottaa hieman selkoa siitä, mistä komeat melopopparit on oikein tehty. Alla kysymyksiini ovat vastauksia antaneet yhtyeen basisti Henri Lidsle ja kannuttelija Eero Alasuutari.

Kerro ketä yhtyeessä vaikuttaa, ja mikä on kyseisten herrojen musiikillinen tausta.

– Antti Westman, laulu ja kitara. Taustalta löytyy usean eri musiikkityylin osaamista, mm. Killpretty ja Bitch Alert (keikkakitaristi).
Ville Moilanen, kitara. Kymmenittäin erilaisia juttuja rockabillystä skeittipunkkiin ja hevistä konservatoriosoittoon. Hallitsee myös saksofonin.
Henri Lidsle, basso. Konepohjaisesta maalailusta tiukkaan funkkiin yli kymmenen vuoden itsepäisyydellä.
Sami Suova, koskettimet. Tehnyt uraa kitaristina mm. Weaselissa, koskettimia aikaisemmin vain omissa avantgarde-proggiksissa.
Eero Alasuutari, rummut. Raskaan musiikin ja suun aukomisen kautta poppiin.

Miten päädyitte tekemään tarttuvia pop-kappaleita?

– Itsetarkoituksena ei ollut alkaa työstään mahdollisimman tarttuvaa poppia. Kukaan bändistä ei kuulu ruudinkeksijä-kategoriaan, joten kappaleista vaan syntyi sellaisia, jotka miellyttää omia korvia. Biisien tarttuvuudessa on se hyvä puoli, että muutkin ihmiset saattaa tykätä, joka on enemmän kun ok meille, koska emme suoranaisesti tee musiikkia pelkästään itsellemme.

”Yeah Yeah” oli tehosoitossa Yle-X:n X-Ryhmässä. Minkälainen oli palaute ko. asiasta ja tietysti itse kappaleesta. Tietysti kiinnostaa, että mitkä olivat fiilikset, kun uutisen kuulitte?

– Hirveesti tuli hyvää palautetta, joka tietysti on aina tosi mahtavaa. Kyllä siitä tuli aika absurdi olo, kun kuunteli omaa demovääntöö kansalliselta radiokanavalta, ja vielä useamman kerran illassa. Piti käydä aika monta kertaa vessassa kusemassa niitä nesteitä päästä alas.

Millä tavalla kuuntelemanne musiikki vaikuttaa oman yhtyeen tekemisiin?

– Kyllähän se aika paljon vaikuttaa itseasiassa. Popissa on kaikki jo tehty, joten me vaan pyritään pölliin juttuja mahdollisimman tyylikkäästi. Hyvä puoli on se, että kaikki meistä kuuntelee musiikkia älyttömän laajalta skaalalta ja kaikilla on melko erilainen tausta, joka mahdollistaa sen että voi pölliä isommalta alueelta.

Skandinaavinen melopop-rock, kerro hieman kuinka katsot yhtyeenne soundin rakentuvan, ja mitä aineksia siinä on sisällä?

– Meidän soundi ehkä rakentuu juuri siitä, että bändissä on tosi erilaisia soittajia erilaisilla taustoilla. Aika tärkeä juttu on se tietty röyhkeys biisien tekemisessä. Kun muut bändit karttaa härskejä ja juustosia juttuja, me fiilistellään niitä kaikkein eniten. Yhtälailla otetaan vaikutteita 90-luvun roska-tanssimusasta kun 70-luvun kitararockista. Esiintunkevimpia elementtejä on Antin laulusoundi, kosketinjutut ja vahvat bassojuoksutukset.

Kuka vastaa sanoituksista ja musiikista vai vallitseeko yhtyeessä eräänlainen demokratia?

– Bändi toimii kyllä vahvalla demokratialla. Suurin osa biisiaihioista tulee Antilta ja sanoituksista suurin osa Eerolta, mutta tärkein osa on ehdottomasti sovituspuoli, sillä jokaisella on täysin oma vastuu ja vapaus omien juttujensa rakentamisessa. Kaikki tekevät raakileeseen omat juttunsa ja palaset laitetaan paikoilleen bändinä, ei yksilöinä.

Miten uusi demonne eroaa edellisestä?

– Kaikin mahdollisin tavoin. Se on rokimpi, elävämpi, groovaavampi ja tiukempi. Ensimmäisellä demolla on hyviä juttuja, mutta bändin nuoren iän takia kaikki oli aika kokeilupohjasta. Toisella demolla jo tiedettiin jo vähän paremmin mitä halutaan ja osattiin myös paremmin kertoa tuottajallemme Antto Tuomaiselle miten haluttiin äänitykset toteuttaa. Hommahan on jatkuvan evoluution alla, eli ei uusikaan demo ole vielä lähellekkään kaikki mitä bändillä on annettavana, mutta suunta on oikea.

Kuvaile kutakin uuden demon biisiä kahdella adjektiivilla. Saat kertoa enemmänkin…

– Yeah Yeah, No No: Äärimmäistä ysäriä (90-lukua). Suhteellisen helppo alotusbiisi.
1989: Groovaava diskovaikutteinen, synkällä tarinalla varustettu hittikertsibiisi. Vaikea luonnehtia…vaikea kysymys!
Signs Of A Life (Once Lost): Just hetki sitten näin ekan kerran Poets Of The Fallin levyn kaupassa ja kyllä vitutti jälkikäteen ton biisin nimeäminen. Seesteinen tunnelma ja fiilistely rikkoo hyvin demon keskitempoo.
– Dead City Jam: Aika tanssikamaa tämäkin. Hyvä reipas lopetusbiisi. Jotain uutta, jotain vanhaa ja aika paljon lainattua. Sinisestä en tiedä. Vaikea kuvailla ja arvostella omia lapsiaan, kun ne kaikki kuitenkin ovat aika rakkaita, vaikkakin äpäriä.

Musiikkinne on melodista, jopa hieman melankolista, mutta miten ihmeessä saatte kappaleisiin istutettua positiivien ja valoisan tunnelman, joka siltä heijastuu?

– Vaikea sanoa, ehkä sillä on taas jotain tekemistä soittajien erilaisten taustojen kanssa, että biiseihin tulee ehkä toiveikkaampi fiilis mitä pohjasoinnut ja lyriikat antaa ymmärtää. Osalla on vielä teiniangsti päällä, ja osa taas tyhmyytensä takia autuaan tietämättömiä maailman pahuudesta. Siitä tulee hyvä kompilaatio kun laittaa tanssibiitin ja melankolian yhteen. Dekandenssi-Dancea.

Millainen yhtye olette keikalla?

– Aika paljon rokimpi kun levyllä ja hemmetin hyvän näkönen bändi.

Onko demolle tulossa jatkoa piakkoinkin ja miten ajattelitte syksyn viettää?

– The Dead City Songs jäi näillä näkymin viimeiseksi demoksi. Neuvottelemme parhaillaan diilistä ja näillä näkymin seuraava, ensi vuoden alkupuoliskolla ilmestyvä äänite on ns. virallinen julkaisu. Syksyä vietämme tehokkaasti reenikämpällä uusia biisejä tehdessä ja reenatessa. Tietysti pyrimme keikkailemaan niin paljon kuin mahdollista.

Kerro vielä lopuksi miksi kuulijan kannattaa yhtyeeseenne tutustua, ja jos brightboy olisi elokuva, niin mikä se olisi?

– Bändiin kannattaa ehdottomasti tutustua, koska kyseessä on matskua jollaista ei ole Suomessa vielä tehty yhtä laadukkaasti, ja joka pärjää vertailussa mille tahansa ulkomaiselle vastaavalle. Ei tarvi lähteä merta edemmäs kalaan. Tietysti hieman itseriittoisesti ilmaistuna.

– Jos brightboy olisi elokuva, se olisi varmaankin joku Film Noir -tyyppinen synkkä elokuva, jossa olisi onnellinen loppu.

Ja sitten ihan viimeiseksi, että mitä soi brightboyn soittolautasella tällä hetkellä…?

– Vastaamassa on vain Eero ja Henkka, joten nyt tulee vain osa totuudesta. Tällä hetkellä levylautasella pyörii esim. Kingston Wallin triplalive, Joy Divisionin Unknown Pleasures, loistava Rubikin People Go Missing -EP, The Specialsin Singles-kokoelma, jotain mustaa musiikkia ja jotain synteettistä.

J.L. ja lukijat kiittävät. Käykää tsekkaamassa yhtye lauteilla ja ostakaa demo, niin voitte sitten myöhemmin prassailla tutustuneenne yhtyeeseen jo sen demoaikoina.

Haastattelu julkaistu : 2005-10-18
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.