Roihu

Kuka se keksikään sanoa, että rock on rajaton riemu? Taisi kaveri joka tapauksessa olla oikeassa. Trendejä tulee ja menee, mutta vanhan ajan autotallirockiin ei ajan hammas tunnu pystyvän. Ja mikäs siinä, kyllähän Gibson-kitara möyryää komeasti, kun sillä soittaa jumalattoman lujalle säädetyn putki-Marshallin läpi. Se lienee universaali totuus.

Vanhan ajan rock ei kuitenkaan ole nykypäivänä helpointa mahdollista musiikkia esittää. Koska samaa reseptiä on kierrätetty jo moneen kertaan, täytyy bändin jotenkin löytää biiseihinsä juju, joka saa ne kuulostamaan tuoreilta. Lisäksi yhtyeen soiton täytyy toimia helkkarin hyvin. Kun nämä edellytykset täyttyvät, on tuloksena melkein varmasti napakymppi.

Alansa huipulle vakavasti tähtäävien bändien joukkoon kuuluu myös Roihu. Bändi on kerännyt uudella ep:llään kiitosta eikä ihme, sen verran jämerästi ryhmän jytä taittuu. Minkälainen on yhtyeen historia pähkinänkuoressa, laulajakitaristi Kelju?

– 2002 kesällä kyllästyttiin katkomaan kieliä ja soittamaan väärin ja päätettiin aloittaa raaka treenaus. Alusta lähtien oli tarkoitus kasata rockbändi. Pohdittiin tällöin vielä mahdollisuutta ottaa toinen kitaristi, mutta todettiin, että trion saaminen toimimaan on haasteellisempaa ja lopulta palkitsevampaa. Sen jälkeen ollaan määrätietoisesti kasattu biisimateriaalia, jota sitten 2004 vuonna alettiin myös julkaista äänitteiden muodossa.

Uusi ep on tehty paitsi yleisön, myös bändin omaksi iloksi. Kosiskelu ja miellyttämisen tarve eivät kuulu yhtyeen paheisiin.

– Lähdettiin ekaa kertaa työstämään melko rauhallisella aikataululla 3-4 biisin EP:tä. Nauhoitettiin muistaakseni kuudet rumpuraidat, mistä sitten tiputettiin jo yksi biisi pois. Loppuun asti tehtiin viisi biisiä, josta edelleen karsittiin yksi biisi, koska voidaan tehdä se paremminkin. Oli varsin mukavaa nauhoitella kesähelteillä tutuissa maisemissa musiikkia. Ei tehty mitään kompromisseja materiaalin valinnassa vaan otettiin tylysti ne biisit, joista itse digattiin eniten. Ehkä joku jäi niitä hittibiisejä kaipailemaan, mutta haluttiin tehdä bändilevy ja sellainen tosta tuli.

Kuten mainittu, perinteistä rockia soittavan yhtyeen täytyy jotenkin erottua edukseen muista alan yrittäjistä. Tälläkin hetkellä Suomen bändiskenessä vaikuttaa useita Stoogesien ja kumppaneiden jalanjäljissä kulkevaa yhtyettä. Millä aseilla Roihu peittoaa muut raivorockbändit?

– Mun mielestä toi katurock buumi meni jo? Tais olla joskus 2002 vuoden kieppeillä kuumimmillaan Hellacoptersin ja Backyard Babiesin vetämänä. Ja olihan sillon myös ne kovimmat retroiluajat Strokesin ja Hivesin malliin. Toki nää samat bändit jatkaa edelleen, mutta varsinainen buumi alkaa olla ohi. Eli tultiin vissiin myöhässä peliin mukaan. Mutta tässä vaiheessa täytyy sanoa, että Roihun tarkoitus oli alusta lähtien olla menemättä tohon harmaaseen sakkiin mukaan kilpailemaan. Sen takia ruvettiinkin vääntämään suomen kielellä. Eihän me voida edes kuulostaa miltään kunnon katurock –bändiltä, koska veivataan äidinkielellä.

– On tosta kielivalinnasta toki tullut myös tiettyjä ongelmia uskottavuuden suhteen, koska totta helvetissä se kuulostaa paskalta, kun kuvailen jollekin meitä tietämättömälle hepulle että ”no sellasta suomenkielistä rokkia”. Jengi odottaa että sieltä tulee jotain Popedaa, CMX:ää tai muuta vastaavaa. Mutta eihän me kuulosteta ollenkaan noilta yhtyeiltä. Ainoa suomalainen yhtye, johon meitä edes jossain määrin voi lähteä vertaamaan on Tehosekoitin, mutta nekin oli paljon enemmän sinne iskelmään yleensä kallellaan. Tietty tosta lahden takaa tai varsinkin Norjasta on helppo jotain vertailukohtia lähteä hakemaan, mutta ei me niiltäkään ton kielen takia kuulosteta. Ja se on se Roihun valttikortti, jonka moni tajuaa vasta, kun kävelee sinne keikalle ekaa kertaa.

Esikuvien suhteen herra Kelju on perinteikäs. Vaan kenellepä muulle rokkikundi kumartaisikaan kuin rock-ikoneille.

– Mulle esikuvia on aina ollut rehelliset rokkijätkät niinku joku Chuck Berry tai Mike Ness, mutta toisaalta musiikillisesti selkeesti kovin juttu on norjalainen Gluecifer, johon oikeastaan yhdistyy kaikki ne jutut, mitä mä bändiltä kaipaan: hyvät biisit, rehellinen meininki ja turpaanvetorytmit.

Bändin sisäinen kemia on mittaamattoman tärkeä seikka yhtyeen toiminnassa, ja Roihulla se on kunnossa. Tämä käy ilmi, kun laulajalta kysyy yhtyeen tähänastisen uran kohokohtaa.

– Se on se, kun tajus, että ei enää ole se paskin soittaja keikkamestoissa, mutta toisaalta ei myöskään ole se saatanan hifisti, joka lähtee lavalle sillä asenteella, että ”paskat housussa –asento päälle ja yksikin virhe niin tää keikka meni vituiksi”. Tosi hienoa soittaa noiden kahden jätkän kanssa keikkoja, koska meillä on niin sama visio hyvästä keikasta.

Onko yhtyeellä sitten mitään tiettyä tavoitetta? Mikä voisi olla sellainen unelmien täyttymys, että sen saavutettuaan yhtye voisi laittaa hanskat naulaan ja kokea saavuttaneensa kaiken saavuttamisen arvoisen?

– En mä usko, että koskaan tulee sitä tilannetta, että hanskat haluisi naulaan laittaa. Mä en koskaan halua olla sellasessa bändissä, joka soittaa vaan soittamisen ilosta. Mulla on kuitenkin aina ollut motivaationa kehittää bändiä ja saada enemmän jengiä diggaamaan siitä. Sen tähden meidän tavoitekin on varmaan saada soittaa helvetisti keikkaa yhä isommille yleisöille ja siinä sivussa levytellä sellaisia biisejä, joista ite diggaa ja haluaa muidenkin kuulevan.

Roihu syttyy kunnolla palamaan vasta ensi syksynä, kun ryhmä pääsee paremmin keikkalavoja katsastamaan. Laulajalla on työn alla myös useita muita projekteja, joista Roihu kuitenkin palaa kirkkaimmin.

– Keikkarintamalle palataan Roihun kanssa syksyllä vahvemmin. Taitaa olla pari keikkaa keväälle sovittuna, mutta ollaan oltu aika hissukseen vähän sen takia, että mulla on ollut aika kiirusta tää alkuvuosi. Oon nauhotellut muutamia muiden bändien demoja ja toisaalta mun toiselta bändiltä The Bloody Mosquitokselta on tulossa keväällä varmaan joku demo ja treenaan myös pari biisiä Nick o’Flare –soolodemolle, missä soitan kaikki soittimet itse. Noi toiset projektit on kuitenkin vaan tukemassa Roihua eli Roihu on kuitenkin koko mun musiikkitoiminnan perustana.

Onnea matkaan siis demontekoon. Noita Roihun keikkoja kyllä kannattaa itse kunkin räyhärokista kiinnostuneen pitää silmällä. Ainakin ep antaa viitteitä siitä, että bändin livekunto voi olla melkoisen kova. Päivämäärät siis korvan taakse, ihmiset.

Haastattelu julkaistu : 2005-04-05
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.