Bubbling UG

Machete

Noise.fi vuosiäänestyksessä loistavasti menestynyt metalliyhtye Machete kertoo juuristaan ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Mind Riot –yhtyeen tuhkista noussut bändi on julkaissut vasta yhden demon, joka on ahkerasti soinut myös Radio Noisen demo-ohjelmissa. Keikkojakin on alla vasta muutama, tunnettuja soittoniekat ovat silti muista yhtyeistä, eikä vähiten Mokoman riveistä. Kysymyksiini vastailivat perustajajäsenet Teemu Saikkonen ja Juha Javanainen.

Lähdetäänpä alusta. Miten yhtye sai alkunsa?

Teemu: Meshuggahin Soul Burnista. Oltiin pitkään ja moneen otteeseen puhuttu lasillisen ääressä Juhan ja Kuisman kanssa, että pitäisi joskus ottaa joku ‘huggahin biisi sormiharjoitukseksi. Eräänä lopputalven päivänä 2003 laitoin pojat tilille pulipuheista ja kokoonnuttiin kämpille mekastamaan. Kauan ei jaksettu Meshuggahia jynssätä, vaan biisejä alkoi syntyä ihan varkain. Kevään ja kesän aikana kursittiin biisejä kasaan hissuksiin ja loppukesästä löytyi Santtu basson varteen. Santtu otti paikkansa biisintekijänä saman tien ja pian olikin selvä, että on luonnollisempaa jos Kuisma siirtyy bassoon ja Santtu kitaraan. Tuomo oli aikaisemmin sanonut, että jos joskus tarvitaan laulajaa niin hän olisi halukas kokeilemaan. Ajatus tuntui kaikkien mielestä niin luonnolliselta, että asia oli käytännössä kerralla selvä, Tuomo tuli messiin joskus 2003-2004 vuodenvaihteen tienoilla.

Kertokaapa parilla sanalla bändin musiikillisesta tyylistä?

Teemu: ÖH, aina ylivoimaisesti vaikein kysymys. Laitetaanko nyt että paikoin vauhdikasta metalliboogieta pienin punk-vivahtein. Tai jotain, ei oikein ole genre-terminologia hallussa, siinä nyt on vähän kaikenlaista.

Juha ja Tuomo ovat myös tuttuja Mind Riot -orkesterista. Mitä muita bändiprojekteja teillä on ollut ennen Macheten perustamista? Onko Mind Riot lopullisesti kuopattu?

Juha: Mind Riot kuopattiin lopullisesti 1998 paikkeilla. Suht’ samalla porukalla tehtiin tässä välissä yksi demo työnimellä Inmost. Vuosi oli tuolloin muistaakseni 2000. Sen jälkeen on ollu varsin hiljasta, jos muutamia satunnaisia sessioita Tuomon kanssa ei lasketa.

Teemu: Bändihommia on tullut harrastettua yli 20 vuotta, eli monenlaiseen olen ehtinyt sotkeutua. Teinivuosina väännettiin hardcorea NYHC-hengessä, sitten Neo-Plasm-nimisessä orkesterissa teknistä metallia Voivodin ja Mekong Deltan malliin, myöhemmin luisuttiin proge-jazz-metalliin – silloisen bändin nimi oli korkealentoisesti Second Step. Sittemmin olen soitellut vaihtelevissa poppoissa kaikenmoista rytmimusiikkia hevistä jazziin.

Käsittääkseni myös vanhoja Mind Riot kappaleita on soitettu livenä Macheten keikoilla?

Juha: Mind Riotin viimeiseksi äänitteeksi jääneeltä demolta (Isolation 1997) olemme soittaneet Macheten keikoilla eräänlaisena cover-biisinä Tuomon säveltämää kappaletta Isolation. Kappale julkaistiin ainoastaan SFP:n kokoelma-CD:llä.

Kun kerran Mokoma miehet Tuomo ja Kuisma ovat Machetessa lainassa. Oletteko aktiivisesti etsimäisiä “kokopäiväisiä” jäseniä bändiin?

Juha: Tuomo on sitoutunut jatkamaan ainakin toistaiseksi. Basisti vaihtunee lähiaikoina.

Teemu: Basistikuviota ollaan selvitelty pikkuhiljaa, mutta mitään lopullista ei ole vielä sovittu suuntaan eikä toiseen. Kiinnostuneet passotaitelijat voi ottaa yhteyttä meidän saitin kautta.

Onko suunnitelmissa julkaista uutta materiaalia lähiaikoina?

Teemu: Uutta materiaalia on tulossa täyspitkän muodossa, aikataulu on vielä hieman avoinna, mutta aikaisintaan syksyllä. Koko projektin yksityiskohtia vielä hämmennellään, joten kovin paljoa en vielä voi kertoa asiasta.

Santtu lienee bändin pääsäveltäjä? Osallistuvatko muut aktiivisesti biisien kirjoittamiseen?

Teemu: Biisejä syntyy Santun, Juhan ja mun kynästä, mutta Santtu kirjoittaa eniten. Santulta tulee usein käytännössä valmista kamaa, mun ja Juhan biisejä sovitellaan useammin porukalla soittokelpoiseen kuntoon. Santtu ja minä ollaan poppoon dynaaminen lyyrikko-duo, tällä hetkellä täpärä enemmistö lyriikoista taitaa olla mun vääntämiä.

Etsittekö levy-yhtiötä vai jatkatteko puuhaamista kaikessa rauhassa? Onko neuvotteluja Sakaran kanssa kenties käyty? Vai halutaanko nimenomaan muulle levy-yhtiölle?

Teemu: Aika rauhallista puuhastelua tämä on ollut, sen verran on kaikilla puuhaa, ettei kovin kiivasta tahtia pääse pitämään. Muutama hassu demo ollaan lähetetty maailmalle, mutta ei voi sanoa, että olisi mitenkään kova yritys ollut päällä. Sakaran roolista ollaan toki jutusteltu, tosin mitään virallista ei ole sovittu.

Bändillä takanaan vasta viisi keikkaa. Onko kova hinku soitella enemmän keikkoja? Kiinnostaisiko vaikkapa kesän festarikeikat?

Teemu: Keikkailu on parasta hommaa, piste. Tokolan Janne Dex-viihteeestä kyllä varmasti myisi keikkoja enemmänkin, mutta valitettavan usein täysi kalenteri on pakottanut sanomaan ei. Keikoille pitäisi päästä useammin, festareille tai klubeille.

Mikä on paras kokemus Macheten tiimoilta tähän mennessä?

Juha: YO-talon keikka Tampereella tammikuussa. Vaikkei oikein ehitty kunnolla baariin.

Teemu: Komppaan. Tampereen keikka oli tosiaan kaikin puolin loistava, puitteet ja järjestelyt toimi hienosti, jengiä oli paikalla todella mukavasti ja soittokin sujui.

Kertokaapa hieman Macheten vaikutteista. Mainitkaapa muutama yhtye tai albumi, joista löytyvät Macheten juuret.

Juha: Entombed, Clandestine – svengaa ihanasti, vähä niiku meijän Teemuki. Haunted, Haunted – mie haluisin olla A. Björler.

Teemu: Led Zeppelin, IV – olen kasvanut tämän levyn parissa taaperoiästä asti.
Voivod, Rrröööaaarrr – räjäytti tajunnan ilmestyessään, en ollut ikinä kuullut mitään vastaavaa rähinää. Samasta syystä kolahti myös Dark Angelin Darkness Descends ja Napalm Deathin Scum. John Coltrane, A Love Supreme – tämän levyn myötä minusta tuli suuri jazzin ymmärtäjä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Toimittaja kiittää haastattelusta ja daivaa takaisin yleisön joukkoon.

Haastattelu julkaistu : 2005-02-23
Kirjoittaja : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.