Bubbling UG

Blueintheface

Helsinkiläinen rockpumppu Blueintheface on saanut alkunsa jo viisi vuotta sitten.

– Alettiin kaveriporukalla jammailla ilman sen kummempaa päämäärää. Sitten huomattiin, että biisejäkin syntyy. Bändi perustettiin ihan hauskanpito- ja kaverimeiningillä. Soittaminen on vain niin helevetin hauskaa, summaa bändin basisti Kitsi.

Muutamien miehistön/naisistonvaihdoksen jälkeen kokoonpano on vakiintunut, ja reilut pari vuotta bändi on soitellut nykyisessä kokoonpanossaan.

– Ollaan taustoiltamme ihan duunareita kaikki. Soittotaustalta löytyy jonkinlaista katurock-osastoa ja punkkia. Tai sitten ollaan soiteltu vain kotona piilossa.

Bändin jäsenien monipuolisesta vaikutinlistasta on onnistuttu poimimaan yksi nimi ylitse muiden.

– Pakko mainita, että Social Distortionin diggailusta se kaikki lähti. Kuuluuko se meidän biiseissä? Ei mun mielestä, ainakaan enää. Kun bändissä on viisi tyyppiä, joilla kaikilla on vain osittain sama musamaku ja kaikkien osallistuessa biisien tekoon, tulee myös monenlaista kamaa. Mausteita on otettu punkista, rockabillysta, popista, metallista ja skasta – jopa diskosta. Sotketaan niitä sitten meidän rock-soppaan ja maistellaan. Eiköhän tää loppupeleissä ole kumminkin vaan rock-musiikkia.

Blueintheface on ehtinyt pistää kasaan kolme demoa. Viimeisimmän levyn arvostelun yhteydessä täällä Noisessa bändiä kuvattiin Lullacryn ja Pornorphansin kevyemmin rokkaavaksi pikkusiskoksi, Kemopetrolin ollessa perheen neljäs osapuoli.

– Sitä ekaa ei kyllä kukaan halua muistella, mutta nää kaks viimeistä on saanu ihan positiivista palautetta. Kesän highlight oli, kun soitettiin Tuska 2004 Warm Up Partyssa Stella Star Clubilla. Vaikka oltiinkin aika erikoisessa seurassa, niin keikka meni kuitenkin hyvin ja heviäijätkin kävi kehumassa.

– Viimeisimpään demoon ollaan sikäli tyytyväisiä, että biisit on hyviä ja soitto rullaa. Mutta nauha tullaan kyllä jossain vaiheessa miksaamaan uusiksi, koska se ei aivan meidän korvia miellytä. Käykää kuuntelemassa kotisivuilta.

Tulevaisuutta ei ole vielä ainakaan suunniteltu sen tarkemmin. Bändi pidetään voimissaan ja jatketaan siitä mihin on päästy.

– Tehdään paljon hikisiä ja hyviä keikkoja. Treenataan kovaa ja uusia biisejäkin on taas vaihteeksi tuloillaan. Jos ei tää meininki kelpaa levy-yhtiöille, niin sitten varmaan pukataan jonkinlainen omakustanne pihalle.

Haastattelu julkaistu : 2004-10-07
Kirjoittaja : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.