Temples

Helsingissä pyhättöään pitävä Temples ei kumartele genrerajoja eikä pakota itseään tiettyyn muottiin. Perinteitä kunnioittavaa, mutta vapaaseen tulkintaan perustuvaa musiikillista joukkiota eivät turhat mainostemput tai julkisuus innosta, vaan kaiken taustalla vaikuttaa puhdas innostus musiikkiin ja sen esittämiseen. Yhtyeen laulaja-kitaristi Ville vastasi muutamiin kysymyksiin, valottaen hiukan tummanpuhuvan joskaan ei ryppyotsaisen joukkion tarkoitusperiä.

Missä ja milloin temples on perustettu?

– Temppelit on rakennettu Helsingissä heinä-elokuussa 2008, perustukset valettiin hatarien muistikuvien perusteella alkukesästä, jolloin kokeiltiin Mikon ja Miinan kanssa jamitella jotain doom/sludgeosastoa.

– Heinäkuussa ruvettiin ihmettelemään rumpalia, ja Imperiumin laudan kautta Tommi otti yhteyttä. Ekat jamit lähti jo sen verta hyvin että tiiliä, epäjumalankuvia ja kaikenlaisia pylväitä saatiin kyllä nopeasti pystyyn.

Mikä oli idea bändin takana ja miksi luokittelisitte itsenne teitä ennen kuulemattomalle?

– Bändin konkretisoiduttua ymmärrettiin että mihinkään genreihin ja muihin konventioihin on turha jämähtää ja annettiin musan virrata vapaasti jamipohjalta, eikä mistään genreistä ole koommin keskusteltu. Biisit on alustavasti tosi löyhästi sovitettu ja annettu soiton ja jamittelun rakentaa niihin nyansseja ja vaihtoja.

– Useampi kohta on muutenkin tyyliin “jami tähän”, eli antaa virran viedä. Soitto on vapaata, fiiliksen mukaan saa vetää, ja soittaa niinkuin parhaaksi näkee.

– Jos tätä jotenkin pitäisi luonnehtia niin oisko tää jotain psykedeelistä heavy rockia, tai vanhemman koulun stoneria tai doomia yleispsykedeelisin maustein. Tässä varmaan kuuluu kaikkien omat jutut ja suosikit psykestä progen kautta liekeissä syöksyen kuoloheviin.

– Turha huoraaminen pois, eiköhän ihmiset löydä musiikin jos ovat löytääkseen, eikä yleisön kosiskelun pitäisikään kuulua musiikkiin.

Sinulla on ollut bändejä enemmänkin, oliko Temples luonnollista jatkumoa aiemmille projekteille vai irtiotto tietystä muotista?

– Irtiotto ehkä turhasta yrittämisestä ja vääriin ajatusmalleihin jumittumisesta. Mikkohan soitti myös Swords of Marsissa, jota vietiin jo siihen suuntaan, ettei mitään perinteisiä biisirakenteita tarvitse kumartaa.

Minkälaista taustaa muilla bändin jäsenillä on?

– Miina on omien sanojensa mukaan kaappikitaristi kautta musadiggari, mutta hänellä oli aiemmin myös instrumentaalistonerbändi, joka potki perseille kovaa, mitä treeneissä kävin. Miinan musiikki- ja rytmitaju on muutenkin loistavalla tavalla nyrjähtänyt ja tiputtelee koko ajan kovia juttuja treeneissä. Mikko soitti Swords of Mars / Erotic Support -kuvioissa. Tommilla on enemmän bändejä ku koko maailmassa, joista itse tunnen lähinnä GAFin.

– Musamaut ja idikset musiikin ja sen tekemisen suhteen kohtaa kuitenkin kivasti.

Olette monilta osin hyvin perinteitä kunnioittava bändi – kuinka tärkeää se on tämänkaltaisessa musiikissa?

– Jotainhan sitä kai pitää kunnioittaa ja perusasiat on ne, jotka ovat tärkeitä – kaiken muun voikin unohtaa. Orgaanisemmat soundit tulee luonnostaan, kaikki saa ruuvata styrkkareistaan mitä haluaa. Mitään 70-lukulaista heavypastissia ei ole tarkoitus kuitenkaan tehdä.

Mistä kappaleenne kertovat ja kuka on sanoitusvastuussa? Onko lyriikkapuoli vain pieni mauste sopassa vai onko kipaleissa suurempaakin sanomaa?

– Kaiken lopusta ja toisaalta uuden alusta. Toi setti mitä ollaan nyt vedetty on semmonen viiden biisin mittanen tarina, joka saanee jatkoa tai sitten sitä lähestytään joltain toiselta kantilta, mutta viitekehys on sama. Teksteissä lienee sanomaa niin paljon kuin haluaa. Tulkinnanvaraa niissä kyllä on.

Julkaisitte juuri uuden demon – vai olisiko parempi sanoa omakustanteen – mitä voit kertoa äänitteestä?

– Kyseessä lienee ennemminkin rosvonauhoitus. Mä äänitin salaa semmosella Zoomin pikkunauhurilla parit treenit ja niissä meni sen verran kivasti toi toka ja neljäs biisi, että tein niihin yhtä salaa laulut sillä samalla vehkeellä. Siinä vaiheessa kun biisit meni bändille kuunneltavaks olikin jo myöhäistä pyllistää. Virtasen Pekka sai niihin kuitenkin asialliset soundit miksattua aneemisista lähtökohdista huolimatta.

– Mun mielestä useasti hifistellään liikaa demojen kanssa ja viilataan niitä maailman tappiin asti. Muutenkin mä tykkään, että mitä livempi sen parempi. Koko bändi kerralla sisään, virheineen päivineen, ja hyvissä fiiliksissä. Ei ne siitä soittamalla parane. Frogskinin Tero vääns sen logon.

– Me lukkiuduttiin huhtikuussa treenikselle päiväks, mikitettiin romut kunnolla ja soitettiin kolme biisiä lisää – eka, kolmas ja vika, ja koitetaan saada se jossain muodossa pihalle. Eli saadaan koko kehä päätökseen näiden biisien osalta. Samalla äänitettiin yks jami yhtä tulevaa splittiä varten. Livenä kaikki, tietysti. Kattoo nyt miten homma etenee, näistä DIY-hommista ei ikinä tiedä.

Suomessa tehdään hyvin ammattimaista hidastelumusiikkia – niin sludgea kuin doomiakin yms. – mutta varsinaisia läpimurtoja ulkomaille ei olla pahemmin vielä nähty, mistä tämä johtuu?

– Tarviiko sitä nyt mihinkään breikata. Onhan suomalainen hidastelu arvostettua jo ulkomailla. Pöljä kysymys. Sanoisinko jopa HALJU. Voiko doomissakaan juuri Reverend Bizarrea isommin breikata?

Mitä temppelissänne palvotaan?

– Obsidiaania. Ja pörinää.

Lopuksi voi kirota tämän hetken viheliäisimmän musiikkiasian.

– Musiikissa on edelleen parasta se, että saa itse valita, mitä kuulee. Viheliäinen asia lienee ylikaupallisen ja -tuotetun sieluttoman mössön ylitarjonta.

Haastattelu julkaistu : 2009-07-15
Kirjoittaja : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.