Rex Willer

Tässä kuussa debyytti-ep:nsä julkaiseva Rex Willer ei saanut nimeään ihan heppoisin perustein.
– Bändillä piti olla sellainen nimi, että mun mummokin osasi sanoa sen, tuumaa yhtyeen nokkamies Pekka Nisu.

Siksi bändin nimi oli ennen lyhyt ja ytimekäs Goose. Belgiasta kuitenkin löytyi jo kaima, jota Pekka kutsuu ”elektropaskabändiksi”. Rex Willer tuntui myös mummon suuhun sopivalta.
– Ajattelin, että koska mummo tietää Tex Willerin, niin kyllä se tämänkin muistaa, Pekka arvelee.

Bändin neitsyttreeneistä on aikaa pian kolme vuotta. Nykyiselleen Rex Willer muotoutui vasta loppusyksystä 2007.
– Alku oli aika takkuista, Pekka myöntää.
– Mulla oli omasta mielestäni erinomainen visio, mutta toteutus kusi pahasti, kun jengillä ei oikein meinannut omistautua jutulle.

Ekojen treenien jälkeen porukkaa on tullut ja mennyt, ja alkuperäisestä porukasta jäljellä on enää Pekka sekä rumpali Sami Karjalainen. Basisti Jukka Saarelma vaihtoi basson kitaraan syksyllä 2007, jolloin uudeksi basistiksi nakitettiin Jukkis Virtanen. Kosketinsoittaja Markus Pajakkala asteli remmiin puoli vuotta myöhemmin.

Syntyessään Rex Willer oli Pekan bändi. Orkesteri pistettiin pystyyn heti, kun nuori mies muutti Huittisista Helsinkiin. Maaseudulta pääkaupunkiin paennut muusikko tajusi pian astelleensa toisenlaisiin kuvioihin.
– Tulihan se vähän shokkina, kun oli maalla tottunut siihen, että treeniksen voi laittaa pystyyn minne vaan. Helsingissä meillä ei alkuun ollut omaa treenistä, joten soiteltiin vähän missä ja millä kamoilla sattui, Pekka muistelee.

Ihan ensiksi haaveena oli päästä keikoille ja äänittää omia biisejä. Lavalle bändin miehistö on saanut nousta jo ennen Rex Willer –aikoja muiden bändien riveissä, mutta sekä Jukkis että Pekka tunnustavat, että eka keikka Rex Willerin kanssa jännitti.
– Se oli Lahden Torvessa ja siellä oli joku parikymmentä ihmistä. Ihan hyvin se meni, mutta ei siitä mitenkään erityisen hyvä maku jäänyt, Pekka kertoo.
– Yleisön puolesta se oli varmaan vähän kuin olisi katsellut bändin treenejä, Jukkis kuvailee.

Nykyään Rex Willer pitää itseään kovana livebändinä. Vaikka mistään yleisönhuudatuksesta ei olekaan kyse, vielä ei vastaan ole tullut lämppäriä, jonka jälkeen ei olisi kehdannut nousta lavalle.
– Ollaan me sen verran rokkipoliiseja, että aina löytyy muista sen verran vikaa, Pekka tuumaa.

Pitkän tähtäimen tavoitteet ovat olleet koko ajan kovat.
– Mä olin ihan varma, että tästä tulee maailman top viiteen kuuluva rockbändi ja suunnannäyttäjä, Pekka sanoo.

Sikäli meininki on muuttunut alkuajoista, että enää Rex Willer ei ole Pekan egotrippiä, vaan oikea bändi. Kaikki sovittavat omat juttunsa, ja palautetta jaellaan puolin ja toisin.
– Välillä sitä palautetta voisi antaa vähän kauniimminkin. Mä olen kuitenkin herkkä taiteilija, enkä mikään Maki, Pekka vihjaa.

Jatkossa

Seuraava konkreettinen askel eteenpäin Rex Willerin uralla on ep:n julkaisu. Inner Moray Scenes –ep julkaistaan paitsi levyllä, myös nykyaikaisesti netissä – ilman hintalappua.
– Sen saa joka tapauksessa ilmaiseksi jostain, niin parempi saada se hyvälaatuisina mp3-tiedostoina, Pekka toteaa.

Sitä paitsi bändikassa ei levynteosta juurikaan ehtynyt, joten ei ole kuluja, joille olisi pakko saada katetta.
– Ep on tehty täysin nollabudjetilla, hoidettiin ihan kaikki itse. Taiteellisen vapauden nimissä siin on puolensa, mutta jos levyntekoon olisi enemmän rahaa, niin siihen voisi keskittyä ihan eri tavalla, Pekka pohtii.

Myspace-sivullaan Rex Willer kuvailee itseään indierockbändiksi. Nykypäivänä indie-sanaa lykätään jokaisen kevyttä kitaramusiikkia veivaaman pumpun yhteyteen, ja todellinen merkitys, independent, sivuutetaan.
– Mehän ei olla siinä mielessä indie, että oltaisiin söpöjä jätkiä, jotka soittavat söpöjä biisejä huonosti. Kyllä me ollaan ennemmin keskivertoa rumempi, mutta myös keskivertoa parempi bändi, joka nyt sattuu soittamaan tällaista kitaramusiikkia., Pekka selittää.

Ainakin toistaiseksi bändi on hyvinkin itsenäinen juuri sen vuoksi, että käytännön järjestelyistä vastaavat muusikot itse. Bändin puolesta asioiden tila saisi kuitenkin kernaasti muuttua.
– Esimerkiksi keikkamyynti on välillä aika turhauttavaa puuhaa. Tässä kun ihmiset käyvät töissä ja opiskelevat, ja pitäisi sitä rokkielämääkin viettää, niin joku luottopakki olisi kyllä enemmän kuin tervetullut, Pekka toteaa.

Solisti myöntää, että vapaus viehättää. Silti hän olisi mieluummin indiebändissä, joka soisi valtakunnallisissa radioissa ja soittaisi isoilla festareilla.
– Mutta onhan tuo indie-sanan käyttö hämäävää. Tuntuu, että sekä meidän Myspacessa että mediassa on lähinnä keino saada humanistitytöt keikoille, Pekka heittää.

Laajalla skaalalla

Inner Moray Scenes –ep sisältää laajan skaalan Rex Willerin musiikillisia taidonnäytteitä.
– Niin kun bändien eka julkaisut yleensäkin, niin tämäkin on eräänlainen treeniksen Greatest Hits parin viime vuoden ajalta. Ep:n studiosessioiden jälkeen tehdyt biisit ovat tyylillisesti yhteneväisempiä kuin ne, jotka levyltä löytyvät, Jukkis sanoo.

Ep:lle mahtuu mukaan siis monenmoista musiikin alalajia.
– On soulrockia, kitarasooloja, peruspoppia, progekoukkuja, puhallinsektioita ja ihan jazzinhinutustakin välissä, Pekka kuvailee.

Ihan samoista aineksista ammentavaa lajitoveria Rex Willerit eivät osaa nimetä.
– En haluaisi kuulostaa miltään erikoisuudentavoittelijalta, mutta ainakin musta tuntuu, että tällaista musaa ei varsinkaan Suomessa ihan hirveästi tehdä. Ehkä asenteellisesti meitä lähimpänä voisivat olla Rubik, Liekki ja uudempi Egotrippi, Pekka arvioi.

Indierock-nousukkaita maailmassa kuitenkin riittää. Kun tekijöitä on monta, joukosta on vaikea erottua edukseen.
– Mä haluaisin uskoa, että me erotutaan sillä, että meillä on muita parempia biisejä, Pekka sanoo.
– Mutta lopultahan tällaisista asioista päättää joku muu kuin me.

Suorien esikuvien puute ei kuitenkaan tarkoita, etteikö bändi imisi vaikutteita muualta. Koko jäsenistö kuuntelee koko ajan musiikkia. Itse bändi kuvailee tyyliään herrasmiesvarasteluksi.
– Välillä tulee lainailtua omistakin biiseistä, ja vaikken sitä itse tajuaa, niin jätkät huomaa kyllä ja aukovat tietysti nokkaansa. Tulevaisuudessa en ole enää yksin vastuussa materiaalin tekemisestä, ja se on kyllä ihan positiivista, Pekka sanoo.

Sanoittaminen on vaikeinta.
– Tosin siinä auttaa, jos onnistuu tyrimään naisasiansa. Kyllä siinä omassa paskassaan helposti ep:n verran rypee. Joku Ben Folds meni juuri neljännen kerran naimisiin, ja soololevyjä siltä on tullut kolme. Onnea vaan seuraavan tekoon, Pekka toivottaa.

Omalle uralleen Rex Willer ei vielä näe päätepistettä.
– Sitten, kun jää mieluummin kotiin katsomaan Emmerdalea kuin keikalle, on aika lopettaa, Jukkis kaavailee.
– Musta tuntuu, että homma on vasta lähdössä käyntiin. Annettavaa on kyllä tällä hetkellä niin paljon kuin on ottajia, Pekka summaa.

Haastattelu julkaistu : 2009-04-23
Kirjoittaja : Anne Salomäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.