Yes Please!
Espoolainen kvartetti Yes Please! on ironinen, mutta silti lempeä rockyhtye. Seuraavassa bändi paitsi kertoo, mitä tekemistä rockmusiikilla on suomalaisen urheilumenestyksen kanssa, myös lupaa tarjota bisset hyville bändeille.
Ensin perinteinen historiakatsaus: milloin, missä, miten ja miksi Yes Please! sai alkunsa?
– Teppo (kitara) ja Mikael (laulu ja kitara) ovat soittaneet ylä-asteesta lähtien yhdessä. Suomi voitti silloin jääkiekon MM-kultaa. Allu (Aleksi, basso) liittyi bändiin, kun Mika Häkkinen voitti maailmanmestaruuden formuloissa. Jaakko (rummut) on uusi lammas. Hän liittyi bändiin, kun Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden.
– Ensimmäiset Yes Please!:n yhteisiä sessioita soitettiin entisen rumpalin mummon keittiössä. Keittiö toimi siihen aikaan (noin vuosina 2003-2004) bändin treenikämppänä. Mummon viinikristallit tipahtelivat, mutta se ei mummoa haitannut. Hän tuli välillä fiilistelemään treenejä. Kuulo oli niin huono, ettei tulppia tarvinnut.
Oliko alusta asti selvää, että musiikki tulee olemaan juuri sellaista kuin se nyt on?
– Musiikki on pikku hiljaa suuntautunut modernimpaan soundiin retro-indiestä. Nykyään musiikki on tyyliltään indie-electropopdeathmetalfolkjazzdiscohousenumetalpoppia eli toisin sanoen uuden aallon indietä.
Ketkä/mitkä voisitte nimetä omiksi esikuviksenne?
– Orange juice, jollain bändin jäsenillä The Smiths ja tietenkin perinteinen The Strokes.
Nettisivuillaan Yes Please! kuvailee musiikkiaan sanoilla “ironic but warm-hearted”. Miten on käytännössä mahdollista saada näin erilaiset tunnelmat samaan biisiin?
– No siis, yhdistelmähän on kuin suoraan brittikomediasta. Musiikki saattaa kuulostaa iloiselta, mutta sanoma on joissain biiseissä synkempi. Tietenkin on hyvä myös nauraa itselleen.
Miten Yes Please!:n biisit syntyvät?
– Ensiksi katsotaan aikuisviihdettä pari tuntia, jotta saadaan ranteet auki. Tempo on joissakin biiseissä aika nopea, joten pieni alkutreeni ei ole pahitteeksi. Kaikkihan tietävät, että lasi punaviiniä rentouttaa elimistön, ja samoin toimii tuo aikuisviihde.
– Oikeasti Teppo tai Mikael kehittää riffin. Sitten Teppo tai Mikael keksii ensimmäisen säkeistön sanat, jolloin Teppo sekä Mikael säveltävät loput kappaleesta. Tämän jälkeen se treenataan viimeiseen kuosiin koko bändin kanssa.
Sanoituksissa kerrotte ihmisten valinnoista, idoleista ja rankoista viikoista. Mitä Yes Please! valitsisi, jos se saisi valita, kuka on yhtyeen idoli ja ennen kaikkea, millainen on Yes Please!:n rankka viikko?
– Yes Please! valitsisi Koop Arposen sijasta Patric Sarinin laulamaan Imsomnian ja Koop Arposen laulamaan Last Weekin Idols-finaalissa.
– Yhtä idolia on vaikea nimetä. Yleensä parhaat tähdet ovat yhden hitin ihmeitä. Kuten Patric Sarin sanoisi: “Niiden biisit on vaan niin hyviä”.
– Yes Please!:n rankka viikko on verrattavissa tilanteeseen, jossa henkilö voittaa lotossa ja huomaa samalla hävittäneensä lottokupongin. Yes Please!:n viikot koostuvat huonosta onnesta, joka on loppuen lopuksi yhdentekevää.
Last Week -ep on nyt vuoden vanha julkaisu. Mikä on seuraava askel julkaisujen suhteen? Onko jotakin tuloillaan?
– Finito! What Does It Mean I Dont Know Do You? –single, joka sisältää biisit State of Mine ja Imaginary Success, julkaistiin noin pari kuukautta sitten Myspacessa. Kyseinen sinkku on alkusoittoa seuraavalle ep:lle jonka nauhoitamme tammikuun lopussa.
Minkälainen tilanne on levy-yhtiöiden kanssa – onko demoa lähetelty, onko kommentteja tullut tai kiinnostusta osoitettu?
– Demoja ei ole lähetetty, mutta siitä huolimatta kiinnostusta on ollut. Mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut. Positiivista palautetta on saatu etenkin ulkomailta.
Millaisia tavoitteita yhtyeellä yleensäkin on esimerkiksi levytyssopimuksen ja suosion suhteen?
– Tavoitteena on soittaa aina isompia ja isompia keikkoja ja tehdä levy ulkomaisen tai suomalaisen levy-yhtiön kanssa.
Millainen on mielestänne pienten bändien asema Suomessa yleisesti? Harva kun musiikilla elää, ja esimerkiksi kaikilla kesäfestareilla nähdään vuosittain ne samat pumput. Mistä esillepääsy on kiinni?
– Pienten bändien asema on kohtalaisen hyvä underground-piirreissä. Pienet bändit saavat suhteellisen helposti keikkaa. Musiikilla ei Suomessa elä, ellei ole Apulanta tai iskelmätähti. Festareilla esiintyvät samat nähdyt artistit vuodesta toiseen, siinä ei ole mitään uutta. Veikkaisimme, että jengillä heräisi mielenkiintoa myös uusia artisteja kohtaan. Pienistä artisteista voitaisiin tehdä festariesiintyjiä sekä hyvin myyviä, mutta tuntuu siltä, ettei riskejä osata eikä uskalleta ottaa. Suomessa tehdään liian paljon samanlaista musiikkia. Onneksi meillä on uudessa sukupolvessa uusia riskinottajia, mikä on näkynyt mm. Suomeen tulevissa ulkomaisista artisteista. Suomalainen kuuntelija ei ole tyhmä.
Millainen on netin rooli? Onko ilman Myspacea tai Facebookia enää mitään järkeä soittaa, jos haluaa yleisöä?
– Myspace on luovuuden taivas. Kuka tahansa pystyy laittamaan musiikkinsa kuultavaksi, ja sitä kautta on helppo luoda yhteyksiä samanhenkisiin bändeihin ja ihmisiin sekä hankkia keikkoja. Keikkapaikat haluavat nykyisin vain Myspace-osoitteen. Se on nykyajan ilmiö.
Mikä omasta mielestänne on se asia, joka erottaa Yes Please!:n muista?
– Musiikillisesti tuomme vähän uudempaa soundia, mitä olemme Suomessa tottuneet kuulemaan. Livenä olemme energisiä, ja ihmiset tykkäävät siitä. Juomat saattavat mennä tytöillä ja pojilla väärään kurkkuun, kun yhtye riehaantuu. Teppo tulee soittamaan yleisön sekaan ja sooloilee pöytien päällä vaarallisen näköisesti. Yritämme tehdä erilaisia biisejä. Välillä näkee bändejä livenä, jotka soittavat samaa biisiä läpi keikan.
Esimerkiksi Myspace-sivunne perusteella tunnuslauseenne vaikuttaa olevan “we like gigs!” Mikä keikoissa on niin hienoa? Mikä tekee Yes Please!:n keikoista erityisiä?
– Me vaihdoimme juuri tunnuslauseeksi “You must see Us live”. Se on se Yes Please!:n adrenaliini, mikä tuntuu vetoavan ihmisiin.
Millaisten yhtyeiden haluaisitte mainitsevan Yes Please!:n innoittajanaan?
– Paha kysymys. Onkohan niitä bändejä vielä olemassakaan. Hitto, jos on! Soittakaa meille, niin mennään bisselle.
Haastattelu julkaistu : 2009-02-05
Kirjoittaja : Anne Salomäki
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.