Embreach

Embreach nousi varmasti monen mieliin Unholy Alliance III -kiertueen Suomen keikoilla, joille valittiin kotimainen yhtye korkkaamaan ilta. Sopivan kimurantti, mutta kuitenkin suoraviivainen Defeaning Silence -demo on saanut osakseen jopa ylistäviä kommentteja, mutta mitä yhtye itse ajattelee siitä? Yhtyeen vokalisti Sami Honkonen valoitti yhtyeen filosofioita ja ajatuksia tulevasta.

Embreachin esiasteesta Blindfoldista on vierähtänyt jo lähes kymmenen vuotta, mutta kuinka koet menneiden vuosien vaikuttaneen tyyliinne ja toimintamalleihinne nykypäivää peilatessa?

– Kaikki tämä on tässä vuosien varrella opittua. Ei meillä aloittaessa ollut mitään toimintamallia, eikä selkeää tyyliä tai suuntaa. Meillä oli vaan bändi. Kyllähän sen jo silloin tiesi, että kun tytöille sanoo että on bändissä, niin niitä heti kiinnostaa. Tosin jos olisi vähän fiksumpi ollut niin ei olisi ruvennut tekemään metallia, vaan enemmänkin jotain Take Thatin suuntaista. Tosin, ei kai vieläkään ole liian myöhäistä.

Mikä on Embreachin musiikillinen missio sekä tyylillisesti että sanoituksellisesti?

– Haluamme estää nuorten naisten sukuelinten silpomisen. Myös Kiinan ihmisoikeusasiat pitää korjata. Ja Bush oli paska pressa. Speden spelit takaisin telkkariin!

Nyt kun joka mediassa toitotetaan taantumaa ja uhkaillaan lamalla, niin voiko tulevalla ajalla olla vaikutusta musiikkiinne, esimerkiksi juuri mainittujen sanoitusten osalta?

– Ei.

Deafening Silence ei välttämättä aukea heti, mutta on sitäkin palkitsevampi kun sinne asti päästään. Miten miellät tuon toteaman todenmukaisuuden?

– Tästä oli kyllä puhetta jo studiossakin, kun biisit alkoivat saada lopullista muotoaan. Voin kyllä allekirjoittaa tuon. Syvyyttä kyllä ihan tietoisesti tavoiteltiin, vaikka sinänsä se on demotason bändille vähän vaarallista kun ihmiset ei välttämättä sen ensimmäisen kerran jälkeen levyä enää laita soittimeensa. Mutta faktahan se on, että harvoin ne parhaat biisit ihan ekalla kuuntelulla aukeaa.

Palaute on Deafening Silencen osalta ollut pääosin todella positiivista. Pääsikö demo yllättämään sekä teidät että median ja yleisön?

– No ei se nyt suoranaisesti yllättänyt. Kehityspolku on ollut aika selkeä. Jokaisen demon myötä on otettu valtava harppaus eteenpäin, ja kyllä Deafening Silence oli ihan samanlainen askel kuin End of the Linesta Her Graceen, eli aivan valtava. Nykyään End of the Linen kamaa kun kuuntelee, niin lähinnä nolottaa ja samalla voi varmasti ihmetellä, että onko kyseessä edes sama bändi.

Juurenne ulottuvat ainakin mainittuun Blindfold-nimiseen kokoonpanoon, joka aktivoitui 1999. Mitä muuta taustoihin mahtuu?

– Eipä paljoa sen enempää. Blindfoldin perustivat lukiokaverukset ja yhä, vaikka nimi ja jäsenet ovat vaihtuneet, kaikki nykyisetkin jäsenet tuntevat toisensa jo lukioajoilta. Embreach taitaa olla kaikille muille paitsi rumpali Jarno Vanhaselle ensimmäinen bändi. Ja edelleenkin olemme ehkä ensin kaveriporukka ja sitten vasta bändi, vaikka tietysti bändin tiimoilta paljon yhdessä hengailemme.

Musiikillisiin suosikkeihinne lukeutuu aika monen jäsenen kohdalla niin Opeth kuin Pink Floyd – teknisyys ja progressiivisuus varmasti kumpuavat vastaavien tahojen kuuntelemisesta, mutta kuinka suuressa roolissa tuo kehittyneempi ja polveilevampi sävelkulku oikeasti on?

– Sanoisin, että progressiivisuus on enemmänkin sivutuote, ei tavoite. Haluamme tehdä monikerroksista, dynaamista musiikkia, josta nyt sattuu sitten tulemaan progressiivista. Varmasti siihen vaikuttaa omat suosikkibändit, mutta eipä niitäkään tule kuunneltua progressiivisuuden takia vaan sen takia, että tekevät hyvää musiikkia.

Moni varmasti tunnistaa teidät Unholy Alliance -pestistä. Miten kisan voitto vaikutti bändin sisäiseen toimintaan ja käyttäytymismalleihin?

– Nykyään aina kun ollaan menossa Tavalle (me rokkitähdet sanotaan sitä Tavaksi, amatöörit Tavastiaksi) niin ollaan ovella sillai Etkö sä tiedä ketä mä oon?. Bänditreeneissä meillä on aina psykologi mukana setvimässä meidän riitoja. Ja mä en syö ruskeita M&M-karkkeja.

Minkälainen oli seuraava keikkanne noiden Slayer-pestien jälkeen?

– Tammikuun alussa soitimme Semifinaalissa EP:n julkkarikeikan. Paikka oli muutamaa lippua vaille loppuunmyyty, joten meininki oli suorastaan loistava. Olihan siinä tietyllä tavalla paljon kotoisammat tunnelmat kuin jäähallien lavoilla. Täysi Semifinaali me ollaan ansaittu, mutta ei ehkä ihan jäähallia vielä.

Musiikillinen tähtäimenne on asetettu kokopitkän otsaan, mutta mitä muuta haluatte saavuttaa yhtyeenä?

– No varmaan ainakin Tavastialla (toim. huom. Amatöörit) olis hienoa käydä soittamassa. Ja hieman pidemmällä tähtäimellä olis tietysti loistavaa päästä jonnekin ulkomaille keikalle.

Mikä on materiaalin tilanne kokopitkää albumia ajatellen?

– Biisiaihioita on aikamoiset määrät, mutta toki ne tarvitsevat aika paljon jalostusta, jotta niistä saisi levytysvalmista materiaalia. Meillä oli Deafening Silencea varten jo aika paljon materiaalia, mutta niistä sitten jalostettiin vain neljä kipaletta EP:lle. Näistä biiseistä olisi myös tarkoitus jalostaa jotain joskus tulevalle levylle.

– Mutta tosiaan kyllä enemmänkin sanoisin sen levyn olevan rahoituksesta kiinni kuin materiaalista.

Mitä yhtyeen tiimoilta tulee nyt alkuvuodesta tapahtumaan?

– Buukkaillaan keikkoja ympäri Suomea. Tampereen jäähallihan nimittäin oli Embreachin ensimmäinen esiintyminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Muuten sitten väännetään biisejä levyä varten.

Kuinka aktiivisesti seuraatte musiikkia yleisesti ja käytte muiden yhtyeiden keikoilla?

– Todella aktiivisesti. Meillä on itseasiassa sellainen käytäntö, että bändi maksaa liput keikoille. Vähän vastaava kuin, että työpaikka kouluttaa työntekijöitään niin meidän bändin tukee jäsentensä kehitystä.

Milloin on hetki, kun musiikkia ei kerta kaikkiaan jaksa missään muodossa ja miltä se todellisuudessa oikein tuntuu?

– Kyllä kolmen tunnin bänditreenien jälkeen on usein sellanen fiilis, että mitä jos ei pidettäisi radiota päällä autossa. Sinänsä kyllä sekään ei liity musiikkiin vaan enemmänkin meluuun. Korvat on vaan liian väsyneet, vaikka tietysti tulppia käytetäänkin. Muuten kyllä vaikea kuvitella tilannetta mihin musiikki ei sopisi.

Haastattelu julkaistu : 2009-01-29
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.