Smoking Barracudas

Helsinkiläinen Smoking Barracudas on ehtinyt vajaan viiden vuoden olemassaolonsa aikana tekemään paljon. Keikkoja on heitetty viitisenkymmentä Lappia myöten ja omakustanteitakin bändi on nauhoittanut neljä. Kilpailevan verkkojulkaisun ”aikuisiksi karvaperseäijiksi” tituleeraamat miehet ovat sataprosenttisen omistautuneita musiikilleen ja aikovat pelastaa vanhan kunnon hevin nykymetallin kynsistä. Bändin kitaristi Ville ja laulaja Eino istuutuivat syksyisenä iltana helsinkiläiseen kuppilaan kertomaan lisää.

Bändin tarina alkoi pakosta. Kun veljekset Ville ja Lari (rummut) muuttivat Helsinkiin, oli molemmilla polttava tarve päästä soittamaan. Perustettiin stoner-projekti, johon alettiin hakea muita soittajia. Ilmoituksista löytyi Faff-Beyssä ja Riff Raffissa jalostunut basisti Kessler ja omasta kaveripiiristä laulajaksi Eino. Projekti sai muotonsa ja muuttui bändiksi.

Helpoiten Savukalojen tuotokset menevät yhä stoner rock -sarakkeen alle, mutta ulottuvuuksia siihen löytyy niin doomista, bluesista kuin progevihteistakin. Viimevuotisen demonsa saatekirjeessä bändi arvuutteli olevansa louhikkogroovea. Mutta mieltävätkö herrat itsensä rock- vai hevibändiksi?

– Kyllähän siellä väkisinkin heviä on, eikä se ole ollenkaan huono asia. Silti rock on niin universaalia, että sitähän se on, vaikka musiikissa olisikin hevielementtejä, Ville pohtii.

– Nää sanathan on keksitty siinä mielessä, että ihmiset ymmärtävät toisiaan. Metallin suunnasta ollaan varmaan saatanan löysää rockia ja indie rockin suunnasta ollaan hevibändi, Eino kuvaa.

Suoranaisia vaikuttajia ei bändillä Villen mukaan ole, mutta ne perinteiset blacksabbathit ja deeppurplet luikahtavat kuitenkin miehen suusta. Menneiden vuosikymmenten rock ja hevi ovatkin bändille tärkein vaikutin. Villen ja Larin punk-taustasta ja Kesslerin thrash-historiasta on siis siirrytty jonkinasteiseen retroiluun. Ilmiö ei ole harvinainen: Nicke Andersson vaihtoi Entombedistä Hellacoptersiin, Carcassin death metal taantui Swansongilla lähes rockiksi ja Taneli Jarva perusti Sentencedistä lähdettyään Black Leaguen. Miksi hevimiehet vanhentuessaan niin usein sitten siirtyvät seiskarihevin pariin?

– Ilmeisesti sitä lähdetään etsimään sellaista räjähdyksellistä alkupistettä. Sitten mennään ajallisesti taaksepäin 70-luvulle ja 60-luvulle ja ihan jopa Mississippiin asti hakemaan sitä, mistä tässä oikeesti on kysymys, Eino miettii.

– Itellä on kuitenkin aikamoinen punk-tausta. Jotenkin sen vaan näkee nyt aidompana. 70-luvulla on soitettu oikeesti, kertoo hc-bändi Injustice Systemissäkin soittanut Ville.

Ei ole ihme, että bändi on hakenut inspiraationsa vuosikymmenten takaa. Moderni hevi kun ei miehiin tunnu uppoavan pätkääkään. Biografiassakin seisoo, että yhtyeessä soittaa ”neljä nykymetalliin pettynyttä miestä”. Mutta mikä nykymetallissa sitten mättää?

– Näennäinen rankkuus ja teeskentely, Ville pamauttaa.

– Se vaan tuppaa kuulostamaan siltä, että jos otetaan bassarin jyske ja särökitara pois, niin loppujen lopuksi se kuulostaa Celine Dionilta, Eino jatkaa.

Kun olette nykymetalliin pettyneitä, niin onko Smoking Barracudas jonkinlainen pelastaja, joka tulee ja näyttää miten hommat tehdään?

– On. Skaala vaan ei ole massiivinen, Eino arvioi.

– Omasta mielestäni on. Todellisuudesta en tiedä sitten mitään, Ville jatkaa.

Asennetta miehillä ainakin tuntuu olevan. Siitä osa johtunee heidän omistautuneesta suhtautumisestaan musiikkiin. Treenaamassa miehet käyvät säännöllisesti kahdesti viikossa, ja elämä ilman bändiä olisi Einon sanojen mukaan kuin ”elämä ilman jalkaa”. Treenaaminen on Villen mukaan pedanttia.

– Sitä sitten oikeesti treenataan. Ei oo kaljanjuontia, ei tupakointia. On yksi vajaan kymmenen minuutin tauko, muuten se on aika tiukkaa, kitaristi kertoo.

– Kaikki ovat kuitenkin sitoutuneita. Kertoo siitä, että ollaan tosissaan, hän jatkaa.

– Kun jaksaa sen suuren vitutuksen ja turhautumisen ja ähräämisen ohella tehdä töitä, niin jossain välissä se palkitsee. Vaikka palkinnot ovatkin vain omassa päässä, se on hienoa, Eino sanoo.

Pään sisäisten palkintojen lisäksi bändi nautiskelee työnsä hedelmistä keikalla. Kiertämään on ehditty ympäri Suomea ja vähentämisestäkin on alkanut olla jo puheita.

– On mietitty, että pitää saada jotain oikeesti julkaistua ennen kuin lähdetään Jyväskylää kauemmaksi. Kuitenkin me ollaan käytä Rovaniemeä myöten. Sitten kun ihmisiä ei oikein ole ollut, niin parin tuhannen kilometrin lenkki alkaa olla aika pitkä matka soittaa muutamalle ihmiselle, Ville kertoo.

Suurin menestys Savukaloilla oli Äänekoskella, mikä yllätti bändinkin.

– Siellä oli satoja ihmisiä. Yks pubi lattiasta kattoon asti täynnä. Sieltä saatiin hirveesti rahaa, ja kaikki tykkäs, Eino muistelee.

– Saatiin enemmän rahaa kuin piti, Ville täydentää.

Tällä hetkellä Smoking Barracudas tehtailee biisejä. Keikkoja on syksylle sovittu yksi, eikä uutta levyä ole toistaiseksi näköpiirissä.

– Tähän mennessä ollaan päätetty, että tänä vuonna ei tehdä mitään fyysistä nauhoitetta, ennemmin jonnekin Myspaceen. Levyssä on liikaa kurjaa säätämistä, kun pitää miettiä kansia ja kansikuvia ja olla yhteyksissä niihin viidensiin ihmisiin, Eino sanoo.

Biisejä on kuitenkin tehty, ja vuoden lopulla miehet aikovat valjastaa treenikämppänsä taas studiokäyttöön. Tulokset kuultaneen aikanaan netissä. Bändin linja on muuttunut ja kehittynyt jokaisen omakustanteen myötä, joten on kiinnostavaa, mihin suuntaan nyt on menty.

– Toistaiseksi katsotaan ja kuunnellaan asiaa ihan liian läheltä. Jälkeenpäin sen voi todeta. Mutta aivan ehdottomasti johonkin suuntaan. Siltä ainakin tuntuu, Eino selittää.

Uusia biisejä odotellessa Savukalat voi bongata On the Rocksissa marraskuussa.

Haastattelu julkaistu : 2008-09-26
Kirjoittaja : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.