Slap Betty!
Kemiläisten keskimäärin nuorten janttereiden rockbändi Slap Betty! on herättänyt paitsi mielenkiintoa ja innostusta, myös kateudensekaista närää: miksi ihan vaan rokkia soittavien, ihan vaan tavallisten kemiläiskaverusten vuoden vanha bändi on muka jotenkin parempi kuin tuhannet muut samassa sarjassa painivat? Bändin laulaja-kitaristi Teemu Ylinikan vastaus on pohjoisen konstailematon.
– Mun mielestä tää on musiikkia, mitä on hauska soittaa. Mä toivon et sitä on myös hauska kuunnella.
No hemmetti – näin on, mutta mitenkä hauskoja biisejä tehdään?
– Yleensä ne syntyy joko siten, että mä tuon kämpälle jonkin idean, riffin tai joskus jopa kokonaisen biisin, mikä sitten pyöritellään ympäri ja ämpäri ja tehdään biisi, mikä ei ole enää lähelläkään sitä alkuperäistä hengentuotostani, Ylinikka kertoo ja lisää, että viime aikoina muutama biisi on tehty myös “ihan porukalla reenikämpällä istuen”.
Siis biisitkin syntyvät, kuten missä tahansa porukassa: pääasiallisen laulaja-lauluntekijän ideoista pyörittelee bändi omannäköisiään biisejä, yhdessä.
– Tosin välillä näistä ‘kimpparalleista’ tulee niin hämäriä, että eihän niitä kehtaa koskaan missään soittaa. Ja kaikesta syytän rumputaiteilija Kumpulaista, mies joka saa suorasta biitistä progressiivisen. Hieno mies. Ja viimeistään tuottaja Pasi Sipilä pistää kaiken uusiksi, Teemu nauraa.
– Joskus on kyllä mukava tehdä biisejä ihan kieliposkella, joissa voi vaikka polttaa jonkun talon. Toisinaan taas helpottaa purkaa jotain vaikeita asioita biiseihin, kuten tää uuden lätyn Best Friend. Se on helvetin henkilökohtainen ralli mulle. Mitään kunnon aktivistihymnejä me ei silti voitais koskaan tehdä, koska eihän me jumalauta itte eletä mitenkään siivosti taikka järkevästi kenenkään kannalta kuitenkaan.
Mutta mitenkäs Slap Bettyssä juuri nyt eletään, mitä kuuluu Kemiin?
– No Kemiinhän ei kuulu koskaan hyvää, tulin viikko sitten ulkomailta ja täällä on ollu pirun kylmä koko ajan. Pitkiä kalsareita pitää alkaa vetään jalkaan pikkuhiljaa. Ja meidän reenikämpällä on aina kylmä, kesälläkin…
Näin siis Kemissä, mutta bändillä pyyhkii hyvin pitkistä kesäkalsareista huolimatta. Tuottoisalla Slap Bettyllä on taas kahdeksan uutta biisiä valmiina ja näistä katsellaan, mitkä kelpaavat studioon.
– On muuten kovia ralleja!, uskaltaa Ylinikka jo kehaista.
Rallikoulunsa bändin soittajat ovat käyneet kuka minkäkin musiikin parissa, Ylinikka ei uskalla puhua kuin omasta puolestaan. Mutta hänelle suurimmat vaikuttajat ja innostajat alkaa soittamaan ja tekemään omaa musiikkia ovat olleet hard rock -legendat AC/DC, Mötley Crüe, Guns N` Roses sekä toinen jokaisen soittajapojan metallisista itsestäänselvyyksistä, Metallica.
– Sit on tullu kaiken maailman Backyard Babiesit ja ruotsirokki ylipäänsä, Rancid, Anal Thunder…, luettelee Teemu ja kertoo lisää henkilökohtaisesta rokkiherätyksestään ja uskostaan rock’n’rollin elinvoimaisuuteen:
– Mä muistan ku näin joskus monta vuotta sitten Moses Hazyn ekaa kertaa livenä ja se räjäytti kyllä potin. Muutenkin pohjoisesta tulee helvetisti kovia rokkiporukoita koko ajan. Kotoisat Sävyt ja Ruotomieli ja hei, tänä vuonna tulee AC/DC:n uus levy!
Maailman turhinta rockbändiä Ylinikka ei lähde pyynnöstä huolimatta nimeämään, “kun ne on kuitenkin kaikki paljon kovempia jätkiä ku me kaikki yhteensä”. Mutta kaikkein kovin on ainakin Teemulle Angus Young.
Palataanpas pohjoiseen. Sen panos suomalaiseen rockiin on ollut viime aikoina kieltämättä merkittävä. Nimen Slap Betty! on muuten keksinyt toisen mainion pohjoisen tulokkaan, sallalaislähtöisen Stalingrad Cowgirlsin Riina, kertoo Teemu ja laittaa likalle terkkuja. Nimi juontaa juurensa bändin logossakin esiintyneeseen legendaariseen pinup-tyttö Bettie Paigeen.
– Sitä me kai haluttais päästä läpsimään, Ylinikka varovasti myöntää.
Pojat haluavat kyllä muutakin, nimittäin kuten mikä tahansa nuori bändi, tulla kuuluisaksi ja valloittaa maailman.
– Kun sais vaan tehdä tätä juttua, tehdä keikkoja ja jos joskus sais siitä sen verran pätäkkää et sais vuokran ja ruoat maksettua niin mä eläisin mun unelmaa.
Tälle tavoitteelle on bändin joka jamppa omistautunut Teemun sanojen mukaan 100-prosenttisesti, eikä vähiten mies itse.
– Jos joskus tärppää niin sole mulle mikhään jättää noita päivätöitä pois vaikka heti. Rautaa on taottava ku son kuumaa. Mä haluisin tehdä sen 200 keikkaa vuodessa ja heilua tuolla soittamassa ihmisille. Niin kauan ku ne tykkää niin kaikki on hyvin, sit ku ei niin ainahan mä voin oikeisiin töihin mennä takaisin.
Niin. Rokkia rakastavia pohjoisen poikia, that’s it. Teemu, Juhana, Toni ja Juuso. Ehkä Ylinikan vastaus provokatiiviseen uteluuni rock’n’rollin mahdollisesta kuolemasta selittää hieman bändin erikoislaatuisuutta:
– Ei. Se itseasiassa elää ja voi helvetin hyvin.
Niin kliseistä kuin se onkin, rautainen usko rock’n’rollin elinvoimaisuuteen ja omaan juttuun on tämän bändin ‘se juttu’ ja moottori. Tai yksi niistä monista. Ja jos kliseelinjalla jatketaan, niin kyllä: ne ikuiset aloittelevien bändien rock-kliseet tahto, vilpittömyys ja soittamisen riemu konkretisoituvat tässä bändissä. Ja kuulostavat hyvälle levyllä.
Haastattelu julkaistu : 2008-08-21
Kirjoittaja : Emilia Kukkala
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.