Edward

Kaukana tuntuvat olevan ajat, jolloin kotimaisia bändejä vaivasi perisuomalainen itsetunnon puute. Ennen muinoin muu maailma tuntui pohjalaisista rockbändeistä yhdeltä suurelta Eurovisiolta, jossa Suomella ei ole mitään jakoa menestyä. Loppujen lopuksi HIM onnistui siinä, missä muun muassa Hurriganes, Bogart Co ja Dingo olivat epäonnistuneet, ja sai levynsä listoille niin Saksassa kuin lopulta Yhdysvalloissakin.

Myöhemmin myös The Rasmus ja Nightwish ovat jatkaneet menestystrendia, ja paraikaa esimerkiksi Negative yrittää löytää sopivaa saumaa nousta kansainvälisille markkinoille. Muiden menestyksen innoittamana nuoretkin orkesterit uskaltavat laittaa tavoitteekseen menestyksen rajojemme ulkopuolella – vielä viime vuosikymmenellä tälle oltaisi naurettu.

Myös Järvenpäässä perustettu Edward haaveilee jalansijasta paitsi kotimaan kentällä, myös suuressa maailmassa.

– Yhtyeemme syntyi vuonna 2003 erään brittirockia soittaneen bändin raunioista. Mietittiin, että nyt olisi mahdolisuus muodostaa uusi hieman rankempaan ilmaisuun kallellaan oleva bändi, joka säilyttäisi kuitenkin melodisuutensa, ja jolla olisi kaikki mahdollisuudet menestymiseen jopa Suomen rajojen ulkopuolellakin. Näin ollen pidimme erittäin tärkeänä, että biisit olisivat kauttaaltaan vahvoja ja kaikki ratkaisut tehtäisiin niiden ehdoilla, laulaja Eppu kertoo.

– Kyllähän ne tavoitteet korkealla ovat. Itse ainakin uskon siihen, että jos jaksaa tehdä töitä tämän homman eteen, se jonakin päivänä maksaa itsensä takaisin. Kaikki ovat kuitenkin hommassa mukana henkeen ja vereen, ja mentaliteetti on muutenkin se, että asiat koitetaan tehdä alusta loppuun niin ammattimaisesti kuin mahdollista, kuitenkaan hauskanpitoa unohtamatta.

Monet ovat varmaankin valmiita niputtamaan Edwardin samaan karsinaan Uniklubin ja Negativen kanssa jo promokuvien perusteella. Myös bändin musiikissa on kosolti samoja sävyjä kuin edellä mainituilla listajyrillä. Eppu ei kuitenkaan ole mielissään vertauksesta.

– Kyllä minusta musiikkimme on kuitenkin aika erilaista kyseisiin nimiin verrattuna. Suomesta ei ole vielä tullut montakaan vahvasti amerikkalaiseen ilmaisuun kallellaan olevaa bändiä, jotka kuitenkin sisällyttäisivät musiikiinsa suomalaisille ominaista, melankolista perintöä. Luulen, että erotummekin juuri näillä keinoin muista saman genren edustajista.

Niin tai näin, Negativen reviirille Edward on astumassa. Kyseinen kenttä on kuitenkin tällä hetkellä varsin täynnä muitakin yrittäjiä, ja Suomen kokoisessa maassa ei markkinoita riitä loputtomiin. Yhtyeen basisti Tommi ei kuitenkaan ota stressiä asiasta.

– Ei kai tässä auta muu, kuin tehdä omaa juttuaan niin hyvin kuin pystyy. En usko, että sellainen lähtökohta toimii ainakaan paremmin, että tekee omaa musiikkia sillä perusteella, mitä joku muu on tehnyt tai ei ole tehnyt tai mitä kamaa markkinat huutavat eniten.

Kevyellä tunteilurockilla voi saada Suomessa kosolti katsojia, mutta yhtyeen uskottavuus voi olla koetuksella ainakin yrmeämmän rokkikansan silmissä. Eikö Edwardia pelota leimautua niin kutsutuksi “Demi-bändiksi”?

– Pitäähän sitä nuorten naistenkin saada hyvää musiikkia osakseen! Eppu kuittaa.

– En usko, että se ketään muusikkoa häiritsee, jos nuoret naiset pitävät bändin musiikista. Meidän tapauksessamme kuulijakunta on kuitenkin vielä tällä hetkellä hyvin laaja ja koostuu enemmänkin 20-30-vuotiaista ihmisistä.

Yhtyeen uusin demo Back Home sisältää kaksi kappaletta tarkasti viimeisteltyä ja huoliteltua rockia. Julkaisun syntyyn vaikutti Tommin mukaan myös salaperäinen diili yllättävän tahon kanssa.

– Sponsorisopimus Suomen Ilmailuopiston kanssa on johtanut siihen, että joka vuosi kannattaa äänittää jotain. Edelliselle demolle tuli neljä biisiä ja uusimmalle kaksi, koska ne olivat sillä hetkellä ne biisit, joihin oltiin tyytyväisiä.

– Uusimmalla julkaisullamme on entistä vahvempia biisejä. Panostimme tällä kertaa kunnolla esituotantoon ja se kuuluu lopputuloksessa. Mielestäni saimme nyt ensimmäistä kertaa aikaiseksi meiltä itseltämme kuulostavan lopputuloksen, Eppu jatkaa.

Monet levy-yhtiöt haistelevat jo uusia musiikillisia tuulia ja epäilevät glam-henkisen rockin olevan aikansa elänyt ilmiö. Eppu ei juuri tunne hengenheimolaisuutta glamin kanssa, mutta uskoo vakaasti melodisuuden voimaan menestysreseptiä kasattaessa.

– Meillä nyt ei tuota glam-osastoa onneksi ole pahemmin muuten kuin muutamien panda-silmien muodossa. Mutta jos puhutaan yleisesti melodisen rockin genrestä, niin kyllähän sillä on vielä vaikka kuinka paljon annettavaa. Katsotaan nyt vaikkapa viime vuosien albumi- ja latauslistoja, joissa melkeinpä ainoat rock-musiikin edustajat tulevat juurikin sieltä melodisen soitannan puolelta. Yhtyeet kuten 30 Seconds to Mars, HIM ja Poets of the Fall ovat mielestäni varsin hyvin esillä muunlaisen musiikin joukossa.

Bändi sai nimensä Tim Burtonin kuulusta elokuvasta, joka on Epun suuri suosikki. Leffan tullessa puheeksi häneltä irtoaakin kosolti ylistystä pörröpäisen ohjaajan suuntaan.

– Kyseinen kulttisuosion saavuttanut elokuva yksi maailman hienoimmista tekeleistä. Kaikki elokuvassa olevat värit, sävyt, tunnelmat sekä tietenkin Danny Elfmanin uskomaton musiikki luovat yhdessä todella hienon kokonaisuuden, joka mielestäni piti jotenkin saada tuotua mukaan bänditoimintaan. Itse olen kovan luokan Tim Burton -fani, joten pidän herran kaikista tekeleistä hyvin paljon. Uusimmista kärkeen nousee kuitenkin tällä hetkellä Sweeney Todd, joka oli varmastikin ensimmäinen musikaali, jonka katsomista en jättänyt kesken.

Orkesterin musiikkityyli on energistä ja viihdyttävää, mutta kovin kunnianhimoisia sinfonioita ei sen puitteissa tavallisesti voi tehdä. Jotkut alan muusikot ovatkin valitelleet, kun rokkibändissä ei pääse toteuttamaan niitä rohkeimpia kokeiluja, mutta onneksi niitä varten ovat sivuprojektit.

-Tässä genressä ei ehkä menesty matikkaraketeilla tai kikkelifunkkiriffeillä. Tai kyllähän Rasmuksen ensimmäinen levy on ilmeisesti palvellut melko hyvin tyydyttämään musafantasioiden toteuttamistarpeita, mutta sittemmin heidänkin musiikkinsa on mennyt asteittain yhtenäisempään muotoon. Ajan myötä siinäkin bändissä toimivilla soittajilla on syntynyt erilaisia sivuprojekteja, kuten vaikkapa Hay & Stone ja Dynasty, Tommi kertoo.

– Minä nyt biisintekijänä pystyn kyllä toteuttamaan musiikilliset intohimoni bändissä, Eppu tuumaa. – Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki saavat Edwardista irti juuri niin paljon kuin tarvitsevat. Ja onhan tosiaan aina olemassa erinäisiä terapiaprojekteja, mikäli homma alkaa jollekin joskus maistua enemmän tai vähemmän puulta.

Haastattelu julkaistu : 2008-04-30
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.