Endomorphism
Erinomaisella demollaan The Palette of Futile Atonement hienoa työtä tehnyt Endomorphism tarjoaa loisteliasta doomin ja deathin sekoitusta, joka pyyhkii pölyt kaiutinkoteloista. Tiukkaa jälkeä ja siihen johtaneita valintoja joutuu nyt perustelemaan yhtyeen laulaja-sanoittaja Jukka Pihlajaniemi.
Mihin mielestäsi täydet pinnat arvostelussa oikeuttaa, ja mihin se samalla velvoittaa?
– En ehkä sanoisi, että se oikeuttaa johonkin. Vahvistaa tosin omaa uskomusta musiikkia kohtaan ja sitä ajatusta, että olemme kulkemassa oikeaan suuntaan. Velvoitteita ihmisellä on vain itseään kohtaan. Se, kuinka niiden velvoitteiden täyttäminen heijastuu muihin ihmisiin, on vastuuta. Vastuullisina muusikoina vältämme negatiivisten reaktioiden, kuten pahoinvoinnin tai itsetuhoisten ajatuksien, herättämistä kuulijoiden taholla omien visioidemme sallimissa rajoissa. Pyrimme luonnollisesti kehittymään bändinä, mutta ilman minkäänlaisia paineita tai ennakko-odotuksia siitä, millaisen vastaanoton seuraava tuotoksemme saa.
Mitkä ovat Endomorphisin näkökulmasta death metalin kompastuskivet ja vastaavasti ne pilarit, joihin nojata?
– Jokaisen tyylisuunnan pahin kompastuskivi on mielestäni itsensä toistaminen. Tämä ei ole yksin death metallin ongelma. Oikeastaan death metal on hyvinkin monipuolinen genre mielestäni. Bändejä on järjetön määrä, ja siihen määrään mahtuu paljon todella hyvää sekä todella huonoa tavaraa. Moninaisuus voisi olla ainakin yksi sellainen pilari, johon itse nojaisin. Death metal kehittyy koko ajan ja ammentaa uusia vaikutteita itseensä – death ei kuole koskaan!
Koetteko ottavanne vapauksia soveltaessanne tuota edustamaanne metallin alalajia?
– En sanoisi niinkään. Emme varsinaisesti koe kuuluvamme mihinkään tiettyyn lokeroon, jolloin myöskään rajoja ei ole tarvetta venyttää. Mennään siihen suuntaan, mikä minäkin aikakautena tuntuu hyvältä. Progressiivinen death metal -luokituksena tarjoillaan ainoastaan antamaan viitettä niille, jotka eivät ole vielä kuulleet Endomorphismia.
Vaikka yleisasunne on varsin brutaali, progressiivisilla vivahteilla saadaan ulottuvuutta. Miten päädyitte tähän syvempään ilmaisumuotoon silkan perusmurhaamisen sijasta?
– Valinta ja kehitys, joka johti tähän, oli oikeastaan varsin luonnollinen. Perusturpaanveto ei meidän kohdalla vain toiminut. Henkilökohtaisesti kuuntelen kuitenkin paljon myös vanhan koulun deathia ja hyvinkin suoraviivaista tavaraa. Musiikissamme yhdistyy elementtejä niistä tyylisuunnista, jotka itsellemme putoavat. Suurin osa biiseistämme lähtee basistimme akustisesta kitarasta.
Tulevatko vaikutteenne ympäröivästä maailmasta vai onko niille olemassa jokin yksittäinen lähde?
– Ympäröivästä maailmasta tulee väkisinkin imettyä “inspiraatioita” sanoituksiin. Siinä missä The Palette… käsitteli sanoituksellisesti enimmäkseen henkilökohtaisia asioitani, seuraava julkaisu tulee ottamaan etäisyyttä niihin. Uudet sanoitukset ovat huomattavasti kantaaottavampia, ja niissä pureudutaan vallitsevaan maailmantilanteeseen. Levy ei kuitenkaan tule olemaan mikään jo kliseiseksi käynyt “Puska-hallitus-kritiikki”, vaikka siitäkin sanottavaa löytyisi. Sanoituksellisesti siis helpommin lähestyttävää kuin edeltäjänsä.
Itse kuulen The Palette of Futile Atonementilla vaikutteita kauhuelokuvista, voiko tämä pitää paikkaansa?
– Kauhuelokuvia on tullut vahdattua jo ala-asteesta lähtien. Hyvästä elokuvasta inspiroituu yhtä lailla kuin hyvästä levystä tai kirjasta. Elokuvamaailmasta löytyy mahtavia äänipuolen osaajia, ja parhaimmillaan äänimaailma naulitsee katsojan penkkiin kohottaen elokuvan tunnelman aivan eri tasolle. Välillä on jaksoja, että valitsen poikkeuksetta kirjan ennemmin kuin avaan tv:n. Viime aikoina elokuvat ovat kuitenkin taas vetäneet pidemmän korren. Kieltämättä tietty dramatiikka tai teatraalisuus on elokuvien ja muutamien artistien inspiroimaa, alitajuista vaikutusta.
Olette toimineet vuodesta 2002 tavalla tai toisella, mutta mikä sai lopullisesti aikaan yhtyeen, joka levytti The Palette of Futile Atonement -demon?
– Ennen ensimmäistä julkaisua yhtyeen musiikillinen ilme oli radikaalisti poikkeava nykyiseen verrattaessa. Nojasimme hieman enemmän perinteiseen tekniseen death metaliin. Kirveen kunnianhimoinen 45-minuuttinen biisi, joka silloin nauhoitettiin ensimmäistä julkaisua varten, muutti yhtyeen suuntaa. Tämän muutoksen myötä vaihdoimme myös rumpalia ja lead-kitaristia. Uudet jäsenet toivat mukanaan syvyyttä ilmaisuumme. Ensimmäisten keikkojen jälkeen huomasimme jo, että palaset loksahtelivat nyt kohdalleen.
Mistä tuo paletti konkreettisesti koostuu, jotta yhteensovittaminen olisi taattua? Kerro vapaasti hieman noista levyn kappaleista.
– Avausraita The Scapegoat Defiled käsittelee ihmisen itsekeskeisyyttä, ahneutta ja tapaa, jolla oma edun tavoittelun seurauksille haetaan epätoivoisesti syntipukkia. Se heijastelee omia pettymyksiäni ihmisiin, joiden uskoin muuttuneen. Niin monet arkiset asiat perustuvat yksilöiden tai eri tahojen väliseen keskinäiseen luottamukseen. Kun luottamus revitään riekaleiksi, niin siitä ei täysin ehjää saa enää koskaan.
– Intervention on pohjattu vahvasti kiekon kolmanteen raitaan, ja se onkin sointukuluiltaan kuin tämän sisar. Samalla teema jatkuu edellisestä kappaleesta. Menetetty luottamus, petos ja lopulta emotionaalinen katatonia. Alunperin tästä piti tulla täysin akustinen kappale.
– Moebius Syndrome -nimi tulee samannimisestä oireyhtymästä, joita sairastavat eivät pysty mm. hymyilemään. Otollinen nimi kappaleelle, joka käsittelee jaksoa elämässäni, jolloin ilon aiheet olivat todella vähissä. Tunteiden kaaos ja niiden täydellinen puuttuminen. Läheisen kuolema ja ero.
– Suffocation käy läpi psyyken taistelua. Ihminen on todella yksin mielenterveydellisten ongelmiensa kanssa. Eikä kukaan, joka ei ole käynyt jotain vastaavaa läpi, kykene ymmärtämään, mitä se käytännössä merkitsee.
– Kaiken kaikkiaan paletti koostuu siis läheisten kuolemasta, ihmissuhteista, mielenterveydellisestä taistelusta ja kaiken yhteensitovasta itsesyytösten syöksykierteestä. Kuinka antaa itselleen ja muille anteeksi? Kuinka jatkaa siitä, missä tie katkesi?
Minkälainen suhde teillä on ollut keikkailuun, ja minkälainen se tulee olemaan jatkossa?
– Keikkoja on ollut valitettavan vähän, mutta siihen pyritään saamaan muutosta. Näyttää kuitenkin siltä, että aktiivinen keikkailu alkaa vasta loppukesästä tai alkusyksystä. Olemme kuitenkin aktiivisesti osallisena, niin bändinä kuin järjestäjinä, esim. toukokuun Extreme Finland Fest 2007:ssä.
Joudutteko haistattamaan esimerkiksi Opeth-vaikutteisille väittämille pitkät vai onko niissä vinha perä?
– Kyllähän tuo Opeth on tehnyt suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen ja varmasti myös muuhunkin bändiin. Omalla kohdallani se oli yksi niistä syistä, joka ajoi jo edellisen bändin progressiivisen death metalin äänimaisemiin. Kyllä tässä bändissä silti luukutetaan niin paljon ja niin laaja-alaisesti erilaista meteliä soittimissa, että olisi kohtuutonta väittää Opethia suurimmaksi tai ainoaksi vaikuttajaksi. Seuraavan julkaisun moninaisuudesta pitäisikin vaikutteiden kirjon näkyä jo aivan eri tavalla.
Touhusitte The Palette… -demon kanssa kotistudiossanne vuonna 2006, mutta mitä samaisessa paikassa tulee tapahtumaan vuonna 2007?
– Studiossa sattuu ja tapahtuu aina kaikenlaista kummaa ja täysin selittämätöntä. Studiorautaa on jälleen päivitetty hieman ja toukokuussa aloitamme työstää seuraavaa julkaisua, joka kantaa työnimeä Greed.
Mikä on näkemyksesi muuten avoimesta tulevaisuudesta yhtyeen näkökulmasta katsottuna?
– Vireillä on kaikenlaista liittyen keikkoihin ja äänityksiin, mutta niistä on turha sen tarkemmin kertoa ennen kuin yksityiskohdat on lyöty lukkoon. Tarkoitus olisi keikkailla mahdollisimman paljon ja laajentaa keikkailua ensin Suomen joka kolkkaan. Tämän jälkeen ja mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa muutamia pistohyökkäyksiä naapurimaihin. Tällä hetkellä työstetään materiaalia ja settiä toukokuuta silmällä pitäen. Kesän lopussa pitäisi uusi kuuden kappaleen kiekko olla hanskassa.
Ahneutta odotellessa on hyvä kuunnella yhtyeen erinomaisia kappaleita verkossa ja vaikkapa kerrata seitsemän kuolemansyntiä katsomalla loistelias Seitsemän.
Haastattelu julkaistu : 2007-05-01
Kirjoittaja : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.