Zacharius Carls Group
Nykyään helsinkiläinen Zacharius Carls Group on jo matkannut pitkän tien. Lähes kymmenen vuoden taival on valuttanut bändiä myös huomattavan paljon etelämmäksi torniolaisista lähtökuopista. Lyhyttä oppimäärää ZCG:n saloihin tarjoilee bändin vokalisti Ossian.
– Meikä ja Jussi (bändin kitaristi) ahkeroimme kotitekoisia levyjä kasettimankalle tuossa 90-luvun alkupuoliskolla. Se oli niin hauskaa, että ei osattu lopettaa ja tässä sitä vieläkin veivataan. Huomasinpa hetki sitten, että kohta on soitettu melkein kymmenen vuotta, tiivistää Ossian.
– Torniolaisia keskiluokkaisen perheen kasvatteja olemme, jotka koki rokki-herätyksen jo nuorena. Ollaan kaikki soitettu samassa “pändikerhossa” ala-asteellakin jo. Kaikki muut paitsi me neljä tulivat järkiinsä vuosien mittaan ja menivät töihin jonnekin kehittävään paikkaan.
– Jostain syystä jääpallo, murtomaahiihto tai “kolffi” eivät sytyttäneet meissä suuria intohimoja, vaikka Torniosta tullaankin. Purettiin sitä ahistusta sitten tällä lailla.
Tärkeimmät vaikutteet löydetään hyvinkin perinteisistä nimistä, eivätkä trendit muutenkaan kiinnosta bändiä.
– Alkuaikoina Pink Floyd ja Neil Young olivat autotallimme epäjumalia. Crazy Horsen asenne rokin soittoon aiheutti suuren herätyksen meissä jokaisessa. Kai se jotenkin kuuluu myös meidän soitossa. Hyvät biisit on aina se lähtökohta ja soittamisen riemu. Minä en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään johonkin muottiin sukeltamista. No joo, businesswise se voisi olla järkevää, mutta ei helvetti.
Ensimmäinen virallinen julkaisu saatiin pihalle kuitenkin vasta viime syksynä. Levyn julkaisi nykyään jo legendaariseksi indie-lafkaksi noussut Levy-yhtiö. Yhtiön pääjehu Arska innostui bändistä ja bändin nimeä kantava ep saatiin kauppoihin. Tällä hetkellä levyjä pudotellaan tiuhaan tahtiin.
– Pirusti erilaisia demoäänityksiä on ehditty vääntää ja keikkoja ja kahvia on juotu paljon. Viimeinen demo innosti Levy-yhtiön Arskan puskemaan EP:tämme ulos, joista eka tuli viime lokakuussa ja toka tammikuun lopussa. Kolmas ja uusin Those Were´t the Days ilmestyi vastikään..
– Oleellinen onnenpotku uusimman levyn äänityksille oli, kun Tinker-yhtyeen Ben lainasi meille putkikompressorin. Vaikka deadline häämötti, niin päätettiin äänittää kaikki uusiksi, rumpuja lukuunottamatta. Alusta asti tahdottiin soundimaailmaan vähän syvyyttä enemmän kuin edellisellä EP:llä oli ollut, ja Benin kompura mahdollisti sen. Esim. Masterplan-kappaleen tunnelma olisi voinut jäädä puolitiehen vanhalla metodilla.
– Kyllä tyytyväisiä ollaan jälkeen. Ensimmäistä kertaa saatiin edes murto-osa liveraivosta tarttumaan nauhalle. Jos kuuntelee Crimson Horse -kappaleen ja ynnää siihen annoksen keikan aiheuttamaa adrenaliinia, niin sitten on jo lähellä meidän live-soundia. Taas löi ällikällä single-listan viides sija ensimmäisellä viikolla. Kärkikymmenikössä ei meidän tyyppiset orkesterit pahemmin yleensä majaile.
Tulevaisuus bändin suhteen näyttää nyt vilkkaalta. Levyjä on pukkaamassa. Toivotaan, ettei kofeiiniriippuvuus pääse yllättämään bändiä.
– Mennään alkukesästä Ouluun äänittelemään. Sitten annetaan Arskan pureskella tuotos. Jospa saatais taas jotain uutta julkaistua vaikka syssymmällä. Kun tuo meidän musiikkikin on vähän syksyn väristä. Lapin ruskan väristä nimenomaan. Sitten olisikin tiedossa jatkoa Pala Kurkussa 2004 Winter Tourille. Siihen asti me bodataan ja käydään stylistien kanssa palavereissa. Ja juodaan kahvia.
Haastattelu julkaistu : 2004-05-28
Kirjoittaja : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.