Dioria
Loimaalainen Dioria on keikkunut useampaankin otteeseen LMSN-listan kärjessä Pohjolandia-levyllään. Tämän ansiosta päätimme ottaa selvää millaisia miehiä löytyy tämän kotimaisen raskaan rockin edustajan takaa. Tarinaa väänsi bändin basisti-vokalisti Juha Niemelä.
– Bändi nimeltä Dioria on saanut alkunsa joskus kymmenisen vuotta sitten, kun perustajajäsenet J. Niemelä ja J. Haapa-aho lähtivät lätkimään tuolloin pari vuotta kasassa olleesta aika lailla Yö-tyyppisestä loimaalais-riihikoskelaisesta Pohjantuuli-nimisestä yhtyeestä tehdäkseen mieleistään, vähän kohtalokkaampaa ja raskaampaa suomenkielistä rockia.
– Kukin bändin jäsen soitellut omalla tahollaan jo pidempään ennen Dioriaa. Perustajajäsenet Haapa-aho ja minä tapailimme ensimmäisiä ontuvia kitarasointuja kimpassa jo vuonna 1979 tai 1980, nylonkielisellä Landolalla ja olikohan joku venäläinen matkamuistokitara toisena. Eihän siinä vielä mistään oikeasta soittamisesta voinut puhua, mutta olihan jonkinmoista alkua kumminkin. Sitten siinä oli useampikin bändiviritys vaihtelevalla menestyksellä, kunnes Dioriassa palaset alkoivat napsahdella kohdilleen.
– Toinen kitaristi S. Maunu tuli Dioriaan Sons of Sin -yhtyeensä hajottua. Tuolloinen rumpalimme M. Järvenpää oli loistava, mutta harmillisen kiireinen. Samalla treenikämpällä treenanneen Bittersweet-bändin rumpali, Maunun vanha lapsuudenystävä J. Mäkilä oli aluksi \”vakituisena tuuraajana\” treeneissä, kunnes lopulta vakinaistui Diorian riviin. Vuonna 2000 saatiin pitkään hakusessa ollut kosketinsoittaja, J. Lehtonen. Mandoliinin ja 12-kielisen soittaja T. Salosen kanssa tuli aluksi baareissa pikku pöhnässä leikiteltyä ajatuksella, että jos koittaisi piruuttaan miten maniska sopii rankempaan rytinään ja kun lopulta saimme kokeilluksi, tuli Salosesta vakijäsen saman tien.
Kotisivuillaan bändi kuvaa itsensä akselille Popeda – Deep Purple – Uriah Heep – kansanmusiikki. Nykyinen suomijuntta ei myöskään ole kovin kaukana bändin mieltymyksistä.
– Vaikutteita on tullut niin hiton monesta suunnasta, ettei ole helppoa nimetä mitään varsinaista esikuvaa. Toki Niskaa, Viikatetta, Kilpeä, Sonataa, Bodomia jne. tulee joskus kuunneltua (oho, kauheen suomalaista), mutta toisaalta myös kaikkea kansanmusiikista jazzin kautta klassiseen. Ehkä eniten vaikutteita on tullut 70- ja 80-luvuilta. Teemme parhaamme kuulostaaksemme vain itseltämme, joten emme ainakaan tietoisesti ole vaikutteita ottaneet. Yhtä asiaa muuten emme ymmärrä: toistuvia vertauksia \”iskelmäorkesteri\” Yöhön. Mielestämme olemme kyllä aika lailla ankarampi ryhmä.
Bändi pistettiin pystyyn aikana, jolloin suomenkielinen raskas rock ei vielä ollut iso juttu. Toisin kuin nyt.
– Lähinnä siksi, että suomenkielistä kunnon rockia ei kymmenkunta vuotta sitten juuri tehty tai ainakaan myyty. Nykyään tosin näyttää siltä, että koko joukko muitakin oli ajatellut samoihin aikoihin samoin. Yleisesti ottaen se on hyvä asia, meidän kannalta tietysti huonompi. Edelleenkin kyllä erotutaan muista, eipä silti.
Bändin viimeisin tuotos siis on Pohjolandia-ep. Jatkoa bändi lupaa lähitulevaisuudessa lähinnä keikkarintamalla.
Haastattelu julkaistu : 2004-05-18
Kirjoittaja : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 15.7.2009 ja vanhin 11.5.2004. Yhteensä arkistosta löytyy 162 haastattelua. Bubbling UG oli Noisen osio, jossa nostettiin esille sillä hetkellä pinnan alla kyteviä bändejä.