Bluesahtavasti rokkaava Rival Sons kahdelle festarikeikalle Suomeen

Yhdysvaltalainen bluesrocker-bändi Rival Sons saapuu esiintymään Ruisrockiin perjantaina 6.7. ja nousee lauteille myös Joensuun Ilosaarirockissa lauantaina 14.7. Bändi pistäytyi edellisen kerran Suomessa viime marraskuussa kolme keikan verran. Yhtye valittiin kärkikastiin niin Rumban kuin Soundinkin lukijaäänestyksissä Vuoden tulokas -kategorioissa.

Rival Sons julkaisee 14.3. debyyttialbumistaan “Pressure & Time” erikoispainoksen, jolta löytyvät entuudestaan tutut 12 raitaa sekä kaksi bonusbiisiä että DVD. Kuvatallenteella nähdään kolme live-esiintymistä viime vuoden High Voltage Festivalilta, tunnelmia backstagelta, bändi/albumi-traileri ja kolme musiikkivideota. Yhtye on parhaillaan studiossa ja uutta materiaalia julkaistaan elokuussa.

Tsekkaa bonus-DVD-traileri
[youtube qZhD_EhMrZk]


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.