Arch Enemy palaa Suomeen

Ruotsalainen Arch Enemy palaa Suomeen ensi vuoden alkupuolella. Kesällä uuden albuminsa julkaissut death metal -bändi esiintyy Helsingin The Circuksessa tiistaina 31. tammikuuta. Arch Enemyn lämppäreiksi ovat vahvistuneet kotimaisen metallin kärkinimet Profane Omen ja Omnium Gatherum. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 7. lokakuuta Tiketissä.

Arch Enemyn tuoretta ”Khaos Legions” -albumia saatiin odottaa useampi vuosi, kun yhtye piti omien sanojensa mukaan luovaa taukoa. Tosin ”tauko” piti sisällään ahkeraa kiertämistä keikoilla, yhden live-albumin sekä ”The Root of All Evil” -kokoelman julkaisua. Bändi kuitenkin asteli studioon erittäin valmiina nauhoittamaan uutta materiaalia ja tuloksena syntynyt ”Khaos Legions” on kerännyt kehuja ympäri maailmaa. Suomessa levy nousi julkaisuviikollaan hienosti albumilistan yhdeksänneksi ja pysytteli listalla nelisen viikkoa. Kesällä Arch Enemy veti lavan eteen monituhatpäisen yleisömeren yhtenä helteisen Tuska-festivaalin pääesiintyjistä.

Tässä maistiainen viimeisimmältä levyltä, Yesterday is Dead and Gone:
[youtube rRkc08_dR-0]

KEIKKA
Ti 31.1.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 19, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin pe 7.10.2011 klo 9
Hinta 27 euroa + mahd. toimituskulut
Ennakot Tiketin myyntipisteistä
Ovelta 32 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.