Kotimaisen death metallin esihistoria nostaa jälleen puoliksi mädäntynyttä päätään, kun pääkaupunkilaisen Abhorrence-yhtyeen hengentuotokset onnistutaan kokoamaan julkaisukelpoiseen kuosiin. Parhaiten orkesteri tunnetaan maailmalla siitä, että sen perustajajäsen Tomi Koivusaari aloitti Abhorrencen päätyttyä Amorphis-nimisen yhtyeen, jonka kalevalainen kuolometalli on ollut maailmalla kysyttyä tavaraa jo 20 vuotta.
Kuuluisasta seuraajastaan huolimatta Abhorrence ennätti hieman yli vuoden mittaisena elinaikanaan nostattaa ennennäkemättömiä aaltoja halki globaalien death metal -piirien. Yhtye ei ehtinyt julkaista kuin Vulgar Necrolatry -demon sekä nimeään kantaneen seitsentuumaisen EP-levyn, mutta sen nimi oli nopeasti intohimoisten harrastajien huulilla. Perimätiedon mukaan amerikkalaisen suuryhtiön Relapse Recordsin johtaja suostui levytyssopimukseen Amorphisin kanssa vain sillä ehdolla, että he levyttävät Abhorrencen demon nimikappaleen uudestaan – kuten sitten tapahtuikin. Alla alkuperäinen demo-äänitys introineen
[youtube gp8YplJw55A]
Svart Recordsin nyt julkaisema Completely Vulgar -kokoelma pyrkii olemaan mahdollisimman täydellinen katsaus Abhorrencen jälkipolville säilyneeseen tuotantoon. Se sisältää sekä Vulgar Necrolatry -demon, EP-levyn että myös puolituntisen livetallenteen Turusta vuodelta 1990. Hieman yli tunnin mittainen kokoelma-CD vie kuulijansa syvälle Vantaan kaupungin peruskoululaitoksen bänditiloihin ja sieltä Auran panimolle seuraamaan aikakautensa elinvoimaisimman underground-musiikkityylin peruskivien laskemista. Koko äänite on kuunneltavissa Levykauppa X:n sivuilla julkaisupäivään asti.
Abhorrence: Completely Vulgar CD / 2LP
Svart Records
CD/LP/Download
Julkaisupäivä: 30/5/2012
Svart Recordsin omilla sivuilla myynnissä myös rajoitettu 250kpl Blood & vomit versio painos, jossa kaupanpäällisinä patchi.